Parhaat tavat säilöä tomaattia?

Näin talvella, säilöttyjen tomaattien kulta-aikana, on hyvä hetki pohtia sitä, mitkä ovatkaan parhaat ja käyttökelpoisimmat tavat säilöä tomaatteja?

Viime vuonna tomaatit kasvoivat
melkoiseksi yllätyksekseni erityisen
hyvin ja satoisasti vanhan asuntomme 
kasvihuoneessa. Kasvatin siellä vielä viimeisen kerran puolihuolimattomasti muutamaa tomaatintainta. 

Itselläni on tällä hetkellä tomaattia säilöttynä  kuudella eri tavalla, kaikki pakastettuina: tomaattikastikkeena, -murskana, paseerattuna, mehuna, pyreenä sekä uunissa paahdettuja tomaatteja.

Ihanan voimakas ja paksu tomaattipyree on näistä minulle uusin tuttavuus, tein sitä ensimmäistä kertaa viime syksynä, ja ihastuin. Tomaattikastiketta taas olen keitellyt näistä kaikkein pisimpään.

Näiden minun suosimieni säilöntätapojen lisäksi tulee äkkiseltään mieleen ainakin kuivatut ja umpioidut tomaatit. Aiemmin olen tehnyt myös happamanmakeaa paholaisen hilloa. Olen nyt kuitenkin vähän kyllästynyt sen aika voimakkaaseen, minun makuuni vähän turhankin makeaan makuun. En ole keksinyt sille oikein muuta käyttötapaa kuin kastikkeeksi vuohenjuustopastaan.

Erittelen tähän alle erikseen jokaisesta näistä säilöntätavasta:

Tomaattikastike. Mukavan maukasta ja monikäyttöistä. Laitan kastikkeeseen tomaattien lisäksi mm. sipulia ja kesäkurpitsaa, joten siihen saa kätevästi säilöttyä myös näitä.

Käytän tomaattikastiketta mm. pastakastikkeissa, soijarouheen tmv. kanssa, kalaruokiin, herkulliseen gnocchivuokaan sekä tomaattikeiton pohjana.

Katso tästä tomaattikastikkeen ohje.

Tomaattimurska ja paseerattu tomaatti. Näitä tulee tehtyä lähinnä silloin, kun tomaatteja tulee runsaasti, enkä jaksa keitellä kaikesta kastiketta. 

Ovat myös monikäyttöisiä, tosin eivät ehkä ihan siinä laajuudessa kuin tomaattikastike. Käytin juuri paseerattua tomaattia pizzapohjan päällä.

Herkulliseen pizzaan tuli omia, säilöttyjä
tomaatteja kahdessa muodossa: kastikkeeksi
pohjalle ja pizzan päälle paahdettuja 
tomaatteja. 

Uunissa paahdetut (ja pakastetut) tomaatit. Säilöntä on aika nopeaa ja helppoa. Ovat sulatettuina ruoalaitossa lähes tuoreiden tomaattien veroisia. Käyvät mm. pizzaan, uunifetapastaan ym.

Tästä pääset juttuuni tomaattien paahtamisesta.

Uunissa paahtaminen teki pyreestä aivan
"oikean" esikuvansa kaltaista 😊

Tomaattipyre. Ihana viime vuoden uutuuskokeilu. Tein pyreen tällä ohjeella, paitsi jätin pois nuo intialaistyyppiset mausteet. En olisi voinut uskoa, että tomaattipyreetä pystyy tekemään itse, ja että siitä tulee ihanan täyteläistä, paksua, aivan "oikean" pyreen tummanpunaisen väristä ja todella herkullisen makuista. 

Kovastihan tomaatit toki menivät pyreetä valmistaessani kasaan, eikä pyreetä tullut kovin paljoa. Mutta toisaalta, se on niin täyteläistä, ettei sitä kovin runsaasti tarvitsekaan. 

On kätevää, kun pyreetä on nyt aina valmiina pakkasessa, eikä sitä tarvitse muistaa ostaa kaupasta. Ei myöskään jää kaupan pyrepakkausten loppuja pilaantumaan, kuten aiemmin tuppasi käymään. 

Pyreen kohdalla minusta tuntuu jotenkin erityisen mukavalta se, että tiedän tasan tarkkaan, mistä se on valmistettu 😊 Tämä siis menee ehdottomasti jatkoon!

Tomaattimehu. Tätä tulee ylijäämätuotteena erilaisia tomaattisäilykkeitä valmistaessani. En ole raatsinut heittää ylimääräistä nestettä pois, vaan olen pakastanut senkin. Tomaattimehulle tahtoo kuitenkin olla kaikkein vähiten käyttöä. Se ei uppoa minulle sellaisenaan, jotkuthan sitä juovat. Lähinnä tomaattikeittoon olen käyttänyt.

#tomaatti #säilöntä

Tomaattia säilöön uudella tavalla

Olen pääni puhki miettinyt, miten säilöisin viimeiset, sisällä kypsyneet tomaatit, joita on vielä aika runsaasti jäljellä.

Ihanaa tomaattikastiketta on jo tullut tehtyä pakastimeen yllin kyllin, samoin tomaattimurskaa löytyy pakkasesta.

Nyt viimein keksin varsin yksinkertaisen tuoretomaattikastikkeen 🙂 Tämän idea on se, että murskatuista tomaateista valutetaan pois enin neste, jolloin saa ihanan täyteläisen tomaattikastikkeen ilman, että sitä tarvitsisi sen kummemmin keitellä kokoon.

Pilkoin nopeasti tomaatit muutamaan palaseen, isommista poistin kannat.

Laitoin tomaatinpalat astiaan, missä survoin niitä nopeasti perunanuijalla niin, että rakenne vähän rikkoontui ja neste irtosi tomaateista. Sitten siivilöin tämän mössön valuttaen enimmän nesteen pois.

Tomaattimehukin kannattaa ottaa talteen.

Mössö takaisin astiaan, ja joukkoon vähän mausteita maun mukaan: suolaa, ehkä yrttejä ja pippuria sekä loraus ketsuppia antamaan vähän potkua. Valkosipulia jos tykkää.

Tämän jälkeen surautin mössön sauvasekoittimella nopsasti vähän tasaisemmaksi. Tässä vaiheessa myös mukana olevat tomaattien kuoret pilkkoutuvat hienommaksi silpuksi, eivätkä enää häiritse.

Pieniä sattumia saa kuitenkin jäädä, massaa ei välttämättä tarvitse hienontaa aivan tasaiseksi.

Vanha purkinkansi kertoisi parasta ennen
-päivän menneen jo hyvän aikaa sitten... ;) 

Lopuksi kastikkeen voi vielä kuumentaa, jos haluaa säilöä sitä kuumennettuihin lasipurkkeihin, jolloin se säilyy ihanana vuodenkin verran! 

Kastike sopii mainiosti esimerkiksi pizza-tai pastakastikkeeksi tai vaikka tomaattikeiton pohjaksi.

Halutessaan kastikkeen joukkoon voi lisätä vaihtelun vuoksi myös pilkottua sipulia tai vaikka kesäkurpitsaa silputtuna.

Ruokanäpertelyä viikonlopuksi

Ihanan juhlava creme ninon -hernesosekeitto.

Vinkkasin aiemmin tähän poikkeustilanteeseen hyvin sopivia, nopeita, edullisia ja hyviä arkiruokia, joissa monissa pystyy myös hyödyntämään viimekesäisen sadon jämiä.

Nyt viikonloppuna, kun on ehkä vähän paremmin aikaa, voikin sitten ruokahifistellä vähän enemmän ja tehdä jotain hiukan monimutkaisempaa. Eivät nämäkään mitään huippuhankalia tai -vaativia ole, lähinnä valmistamiseen menee vähän enemmän aikaa.

Monet näistä ovat lähiruokaa, joissa pystyy hyödyntämään viime kesäisen sadon rippeitä, juureksia tai perunoita kellarista.

Nyt kannattaa erityisesti auttaa perunankasvattajia, sillä perunan menekki on nyt romahtanut, kun suurkeittiöt kouluissa ja muualla on poikkeustilan vuoksi suljettu tai ne ovat pienentäneet toimintaansa.

Uhkana on, että varastoissa olevat viimevuotiset perunat jäävät käyttämättä, ja ne joudutaan lopulta hävittämään. Nyt pitäisi siis kaikkien ryhtyä potunkäyttötalkoisiin!

Alta löytyy linkit tarkempiin valmistusohjeisiin blogissani.

Uunijuurekset
Ihana juuresruukku
Peruna monessa eri muodossa
Kasviskroketit
Pizza
Ranskalainen pizza
Sushikulho, sushi
Risotto maa-artisokasta
Juustofondue
Ihana Creme Ninon -keitto tuoreherneistä
Erilaiset salaatit
 

Punajuuresta syntyy älyttömän herkulliset
kasviskroketit.

Mukavaa sunnuntaita!

Hyvää, helppoa, halpaa ja nopeaa kotiruokaa

Arki muuttui yhdessä hujauksessa.

Vanhemmista tuli yhtäkkiä kokopäiväisiä opettajia, siivoojia, keittäjiä, valmentajia, lohduttajia, etätyöntekijöitä...

Monen tuntuu yllättäneen se, miten työlästä päivittäisen ruokarumban pyörittäminen on etätyönteon ja muun ohessa.

Niinpä ajattelin, että kokoan tähän pienen vinkkilistan hyvistä, helpoista ja vieläpä aika edullisista ruokalajeista, joista iso osa syntyy myös hyvin yksinkertaisista raaka-aineista. Nyt on myös hyvä aika hyödyntää kellarista viime kesän viimeiset juurekset, potut ja sipulit sekä pakastimesta marjat, vihannekset ja sienet.

Suurin osa näistä on varsin nopeita valmistaa. Osan valmisteluun menee vähän enemmän aikaa, mutta ruoka kypsyy sitten itsekseen uunissa.

Useimmat näistä on myös sellaisia, mitä voi valmistaa isomman määrän vaikka viikonloppuna ja lämmittää sitten viikon varrella.

Laitoin linkit niihin, joihin blogistani löytyy tarkempia vinkkejä tai valmistusohje. Ja tosiaan, tässä blogissa kaikkiruokaohjeet ja -vinkit on gluteenittomia.

Monenlaiset sosekeitot
Uunijuurekset
Munakasrulla
Munakkaat erilaisin täyttein
Superhelppo ja nopea omaatti-papumuhennos
Ihana italialainen papusoppa
Raastesalaatit (kaali, lanttu, porkkana...)
Erilaiset saaatit
Puurot, uunipuurot mm. uuniriisipuuro
Perunaa monessa muodossa
Lämpimät voileivät

Jämistä:
Perunasalaatti
Pikkupiiraat

Lopuksi vähän jotain hyvää:

Pannukakku ja pikahillo
Kiisselit
Vispipuuro











Seuraava postaukseni tulee olemaan puutarhakirja-arvonta. Kannattaa pysyä linjoilla, jos kaipaat mukavaa luettavaa ja katseltavaa!

Ihana syysherkku: hillotut suppilovahverot

Viikonloppuna löytyi vielä varsin mukavasti suppilovahveroita.

Tein suppiloista ihanan mausteista säilykettä, mikä onkin mielestäni ehdottomasti paras herkku näistä sienistä. Sopii loistavasti myös vaikkapa joulupöytään.

Netistä löytyy monenlaisia ohjeita tähän makeankirpeään ihanuuteen. Osassa ohjeista on tosi paljon sokeria, mielestäni sitä ei tarvitse läheskään niin paljoa kuin joissain ohjeissa.

Tähän tapaan tykkään itse tehdä hillotut suppilovahverot:

4 litraa suppilovahveroita
2 dl vettä
1 dl etikkaa
1 dl viinietikkaa (esim. puolet valkoviinietikkaa ja loput punaviini- ja/tai balsamicoetikkaa)
n. 3 dl sokeria (osa voi olla hillosokeria, esim. 1/2 dl)
1 tl suolaa
1 kanelitanko
n. 10 kpl kokonaisia mausteneilikoita

Kuumenna huolella puhdistettuja suppilovahveroita kattilassa varovasti käännellen kunnes neste irtoaa niistä. Valuta neste pois, Huuhtele sienet.

Tee liemi sillä välin, kun sienet kuumenevat. Laita liemen ainekset toiseen kattilaan, ja kiehauta liemi. Kaada ryöpätyt ja valutetut sienet liemen joukkoon, ja keitä kymmenisen minuuttia.

Ota kanelitanko pois, purkita kuumana puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin. Hillokepurkit säilyvät kylmässä hyvinkin vuoden verran.

Viikonloppuherkuttelua

Harvoinpa on herkuttelu yhtä helppoa kuin syksyllä; ei tarvitse kuin kipaista tuoreet raaka-aineet kasvimaalta tai lähimetsästä, pistää ne hetkeksi pannulle tai grilliin, ja pian onkin jo herkkuhetken aika :)

Oman maan satoa kevyesti grillattuna, takana oleva halloumijuusto antaa  
grillikasvisannokseen mukavan säväyksen. 

Kantarellejakin löytyi yllättäin, jopa siinä määrin, että meinasi käydä astia pieneksi. Eikä mukana tietysti ollut sieniveistäkään, joten sienet oli otettava multineen päivineen. Veitsi pitäisi pitää tähän vuodenaikaan aina vakiovarusteena mukana.

Sieniastian pohjalla on muuten muutamia suppilovahveroitakin, niitäkin oli siis jo noussut.

Sienet päätyivät kastikkeeseen, johon
tuli myös vähän kesäkurpitsaa ja
pekonia makua antamaan. 

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! 

Seuraava postaus onkin sitten varmaan arvonta... :)

Lähiruokaa kellarista

Kellari on mainio aarreaitta; sieltä löytyy ainekset maittavaan lähiruokaan näinkin kun ulkosalla ei mitään kasva.

Tänään tarjolla oli jälleen yksinkertaista mutta hyvää: perunasalaattia oman maan potuista ja aina niin ihanaa suolarouskusalaattia.

Paras perunasalaatti syntyy mielestäni siten, että laittaa mukaan useampaa eri perunalajiketta - jauhoisempia ja vähän kiinteämpiä sortteja. Lajikkeiden erilainen rakenne antaa salaattiin mukavan koostumuksen ja eri lajikkeissa on myös vähän erilaisia makuvivahteita.

Perunat keitetään kuorineen juuri ja juuri kypsiksi, kuoritaan, annetaan jäähtyä hieman ja pilkotaan sopiviksi. Joukkoon lisätään silputtua sipulia ja haluttaessa valkosipulia. Pisteeksi i:n päälle vähän kapriksia. Myös salkopavun pätkät sopivat hyvin joukkoon.

Kastikkeena voi käyttää joko perinteistä majoneesia tai vähän kevyemmin lorauttaa sekaan hiukan öljyä ja viinietikkaa. Nam, herkullinen salaatti alkaa olla valmis!

Näissä salaateissa kaikki varsinaiset raaka-aineet ovat lähiruokaa, mausteiden ja kastikeainesten kohdalla täytyi taipua vähän kaukaisempiin tuotteisiin.

Tosin perunasalaatin kapriksetkin voisi korvata lähituotteella. Oletko kuullut, että krassin vihreitä, vielä pehmeitä siemeniä voi säilöä kapristen tapaan? En ole tullut tätä kokeilleeksi, mutta ensi kesänä täytyy ehdottomasti. Siispä krasseja kasvamaan!

Nyt onkin hyvä aika hyödyntää urakalla loput viime vuoden sadosta ennen kuin uusi kasvukausi alkaa. Tästä pääset postaukseeni, josta löytyy lisää vinkkejä erilaisista perunaruoista.

Halloweenin kunniaksi - jännittävä butternutin puolitus

Olen aiemmin kertonut, kuinka kokeilin tänä kesänä ensimmäistä kertaa ihanien ja niin trendikkäiden butternut- eli myskikurpitsoiden kasvattamista.

Alkukesän kylmä sää ei kuitenkaan ollut oikein suosiollinen butternutin kasvatukselle, kurpitsat eivät päässeet silloin riittävän hyvään kasvun vauhtiin. Lopulta ne kyllä kasvoivat yllättävänkin hyvin, kukkivat ja tuottivat ihan hedelmiäkin - mutta, nuo tuotokset eivät kuitenkaan kerenneet kypsyä aivan valmiiksi.

Vielä vihertävät butternutit juuri sisään tuotuina.

Poimin nuo vähän raa´an oloiset kurpitsanpallerot kokeeksi sisään ennen pakkasten tuloa, jos vaikka sattuisivat jatkamaan kypsymistä, kun ei ole asiasta aiempaa kokemusta.

Kuukauden päästä ... jännittävä hetki!

Ja nyt, kuukauden päästä ja halloweenin kurpitsajuhlan tunnelmissa oli aika ottaa veitsi käteen ja katsoa, mitä keittiönnurkassa majaileville butternuteille kuuluu.

Kuinka ollakaan, kyllä sekä niiden rakenne että väri oli muuttunut aiemmasta kirkkaankeltaisesta, ainakin jonkin verran.

Ensimmäistä ikiomaa butternuttia!

Ei sisus ihan niin iloisen kirkkaan oranssia ole kuin kaupassa myytävien sisarten, mutta selkeästi oranssiin päin kumminkin.

Malto oli myös sen verran pehmeää, että veitsi upposi siihen helposti. Ja jopa nuo sisältä löytyneet uudet siemenet vaikuttavat aikalailla valmiin oloisilta.

Piti tietysti heti saman tien laittaa kurpitsaa kypsymään kattilaan. Se kypsyi melko nopeasti pehmeäksi ja hyvän oloiseksi, oikein herkullisen makuiseksi!



Siispä, käsissä on ensimmäiset ikiomat, Suomessa kasvaneet butternutit, aika huikeaa :)

Butternuteissa on mielestäni kaikkein parasta se, että ne säilyvät kuukausikaupalla huoneenlämmössä ihan sellaisenaan, melkomoinen ekokasvis siis. Ensi kesänä jatketaan kasvatusharjoituksia!



Tässä vielä linkkejä aiempiin butternut-juttuihini:

Tuttavuutta butternut-kurpitsan kanssa
Ihana myski- eli butternutkurpitsa
Butternuttia aina vaan

Sosesopan uudet liittolaiset

Kesän maa-artisokkasato vain muutamasta kasvista
oli mukavan runsas.

Piti tehdä perinteistä purjo - peruna -sosekeittoa, mutta jotenkin ajatus keitosta kyllästytti. Jotain uutta ideaa siihen pitäisi keksiä.

Silloin tulivat mieleeni maa-artisokat, jotka kasvoivat tänä kesänä mainiosti. Mitäpä jos kokeilisi korvata osan perunasta maa-artisokalla, siitä täytyy tulla soppaan uutta potkua.

Pistin mukaan vielä yhden porkkanan ja hiukan juuriselleriä, niitäkin kun on nyt runsain mitoin.

Kuullotin pilkotut kasvikset perunoita lukuun ottamatta ensin kattilassa öljyssä, lisäsin sitten niiden joukkoon vettä ja perunanpalat kiehumaan.

Mausteeksi valkopippuria, yrttisuolaa ja yrttejä, soseuttamisen jälkeen keiton pintaan vielä pikkuisen persiljaa.

Hyvää tuli!

Keiton maku olikin oikein hienostunut, uudet ainekset toivat siihen mukavaa makuvivahdetta. Mitään kermoja tai muuta ihmeellisempää ei tarvittu.






Koska sosesopat ovat hyvää ruokaa, kirjoitin jo aiemmin postauksen, missä on vinkkejä erilaisista sosesoppaan sopivista kasviksista, käypä kurkkaamassa!

Klingelin blogissa taas on juuri julkaistu kirjoitukseni ikuisuusongelmasta: Mitä tänään ruoaksi? Käypä kurkkaamassa ja mieluusti kommentoimassakin siellä!

Purjojen parturipäivä

Lehdet lähtevät kätevästi terävällä veitsellä
alhaalta ylöspäin leikkaamalla.

Purjosipult ovat kasvaneet tänä kesänä mukavasti. Eipä niiden kasvu kyllä yleensäkään ole tuottanut ongelmia, aina on tullut purjoa ihan riittämiin.

Purjot säilyvät kaikkein parhaiten, kun ne saavat olla vielä rauhassa paikoillaan maassa. Pieni pakkanenkaan ei niitä haittaa.

Syksyn edetessä alkavat ensi alkuun kärsiä purjojen lehdet. Pakkanen puraisee ensimmäisenä lehtiä, ja ovatpa niistä olleet kiinnostuneita etanatkin, tai ne saattavat alkaa kellastua ja nahistua muutoin vain. Lehdet kannattaakin parturoida kasvun päätyttyä pois ja jättää purjontyngät vielä maahan.

Yksi purjonvarsi on jo parturoitu,
muut odottavat vielä vuooroaan.

Lehdet saa leikattua pois nopeasti terävällä veitsellä. Kädellä tartutaan toisen puolen lehtinippuun, joka poikkaistaan napakalla hiukan vinottaisella veitsenvedolla alhaalta ylöspäin siten, että varren tyveen jää ihan lyhyet lehdentyngät. Sitten toinen puoli vastaavasti.

Nämä tynkäpurjot voi jättää paikoilleen maahan aina lokakuun lopulle, jopa marraskuulle saakka, jos sitä ennen ei tule pidempiä pakkasjaksoja tai enemmälti lunta.

Hallayön uhatessa purjojen päälle voi heittää suojaksi harson.



Laitan myöhemmin toisen postauksen, jossa kerron, millä tavoin purjot kannattaa säilöä kellariin sitten, kun ne nostetaan maasta.

Selleri - lempijuurekseni

Juuri- tai mukulaselleri on esiintynyt useammassa postauksessani - eikä syyttä, onhan se yksi lempijuureksistani - tai taitaa olla ihan lempijuurekseni.

Tätäkin postausta kirjoittaessani iski niin kova sellerinhimo, että oli ihan pakko hakea sellerinpalanen mutusteltavaksi :)

Kaunis, sileäpintainen Dolvi-lajikkeen juuriselleri.

Selleri on monipuolinen, sitä voi keittää, paistaa, hauduttaa - tai syödä ihan sellaisenaan. Ja erilaisissa keitoissa se on ihan välttämätön. Aivan vastustamaton selleriherkku on myös aina ihana waldorfin salaatti.

Laittaessani juuriselleriä kasvamaan ensimmäistä kertaa vuosia sitten, kuvittelin sen olevan jotenkin vaikea viljeltävä. Hämmästyin, kun heti ensimmäisenä kesänä sain hyvälaatuisia, reippaan kokoisia sellerinmukuloita.

Sellerit myös säilyvät kellarissa turpeeseen säilöttynä loistavasti, aina loppukevääseen saakka.


Selleri"kisan" voittaja on...

Kerroin aiemmin, että laitoin tänä kesänä kasvamaan kolmea juurisellerilajiketta: Alabasteria, Dolvia ja Mars-lajiketta. Nyt on aika verrata näitä keskenään.

Voittajaksi selvisi ennakko-odotusteni mukaisesti Dolvi. Se on mukavan sileäpintainen ja ennen muuta kaikkein parhaan makuinen. Dolvissa ei ole lainkaan kitkerää sivumakua, kuten monissa muissa lajikkeissa. Myös Alabasterit tuntuvat maistuvan ihan hyvälle, mutta ne eivät ole kasvaneet lainkaan niin hyvin kuin Dolvit. Mars-sellereissä on lievää kitkerää sivumakua.

Maissit maistuvat - ja butternutit näyttävät lupaavilta...

Tämän syksyn ykkösherkkuja on jälleen itse kasvatetut maissintähkät. Tuskin mikään voi päihittää vasta poimitun, suoraan grilliin pistetyn maissintähkän makeanpuhuvaa makua.

Viimesyksyisessä postauksessani kirjoitin siitä, mistä voi tietää, milloin maissintähkä on korjuukypsä. 

Kerroin myös siitä, miksi omat maissit päihittävät ostoyksilöt mennen tullen. Syynä on se, että maissin sokeri alkaa hajota tärkkelykseksi melkein heti kun tähkän irrottaa kasvista. Maissintähkät pitäisi sen takia saada kypsennettyä mahdollisimman nopeasti korjuun jälkeen, mielellään parin tunnin sisällä.

Butternutteja, tuskin malttaa odottaa näiden kypsymistä.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokeilemani butternut-kurpitsat näyttävät tällä hetkellä aikalailla "oikeilta".

Eivät ne ihan niin kookkaita ole kuin kaupassa myytävät ulkomaiset sisarensa, mutta ihan mukavan kokoisia kumminkin. Ja niitä on tulossa aika monta, muutamasta taimesta pitkälti toistakymmentä kurpitsaa.

Ensi alkuun iloisen vihreät butternutinpullukat alkavat hiljalleen saada kellertävää väriä. Kaupassa myytävät yksilöthän ovat sellaisia lähinnä rusehtavan värisiä, kai näistäkin pitäisi tulla samanlaisia ennen kuin ovat valmiita. Mistähän sitä tietääkään, milloin ne olisivat korjuukypsiä? Sitä täytynee tässä lähiaikoina tutkailla, ja toivoa, että sää jaksaisi pysytellä niin lämpöisenä, että butternuttien kypsyminen vielä jatkuu.

Se ainoa vesimeloni.

Muutamasta melonintaimesta kypsyi yksi ainoa pieni vesimeloni. Taimet kärsivät pahoin kesäkuun surkeasta säästä. Istutuin ne suoraan maahan, kunnes hoksasin, että taimet olisivat varmasti viihtyneet paljon paremmin isoissa ruukuissa, joita olisi voinut tarpeen tullen siirrellä vaikka kasvihuoneen lämpöön. Yritinkin pelastaa taimet vielä myöhemmin siirtämällä ne ruukkuihin, yksi taimista jaksoi jatkaa näin kasvuaan.

Vannoin jo, että tämä jää viimeiseksi melonikokeilukseni, mutta jos sittenkin vielä ensi kesänä... niihin ruukkuihin...?

Mystiset viipalekesäkurpitsat tai -kurkut

Kerroin aiemmin vanhoja reseptivarastojani kaivellessani löytäneeni erikoisen viipalekurkkujen ohjeen. Erikoiseksi ohjeen tekee se, että liemessä käytetään jostain kumman syystä kivennäisvettä - enkä tiedä miksi.

Yritin tätä googlaillakin, mutten löytänyt vastausta asiaan. Jos Nettimartta huomaat tämän, tietäisitkö sinä? Mulla on suuri luottamus Marttoihin näissä keittiöasioissa ;)

No, joka tapauksessa noita viipalekurkkuja tuli tehtyä, ja ne maistuvat oikein mukavilta ja raikkailta, varmaan ainakin osin juuri kiitos sen kivennäisveden. Ovat vähän tuorekurkun veroisia, kun liemessä ei ole kovin paljoa etikkaa.

Mutta sitten, tulipa mieleen kokeilla samaa lientä myös kesäkurpitsalle - ja nam, mikä makuelämys! Kesäkurpitsojen rakenne säilyy mukavasti aavistuksen rapsakampana kuin kurkkujen. Ohjeen mukaan nämä säilyvät jääkaapissa hyvinä pari kuukautta - meillä kyllä avattu purkillinen ei säilynyt vuorokauttakaan ;) Käytimme viipaleita mm. hampurilaisiin, mihin ne sopivat erinomaisesti korvaamaan perinteisen kurkkusäilykkeen.

Tämä on siis varsin hyvä keino säilöä vähäksi aikaa kerralla valmistuvaa liiallista kesäkurpitsa- tai kurkkusatoa. Nyt harmittaa pikkuisen ainoastaan se, etten ole tullut testanneeksi aiemmin tätä kaapissa jo pidemmän aikaa majaillutta reseptiä. Ohjeen lähdettä en valitettavasti osaa kertoa, toisaalta olen sitä tuunannutkin sen verran, ettei sillä enää liene niin suurta merkitystä.

Mainiot viipalekesäkurpitsat tai -kurkut

1-2 pienehköä kesäkurpitsaa (tai 2-3 pitkää avomaankurkkua tai 3-4 pienempää)
1 sipuli
pari valkosipulinkynttä
tillin kukintoja ja varsia
1 rkl sinapinsiemeniä
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 dl sokeria

Liemi:
5 dl kivennäisvettä
1/2 dl väkiviinaetikkaa



Huuhdo kurpitsat tai kurkut huolella, valuta ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja viipaloi myös ne. Sekoita mausteet keskenään.
Lado puhtaisiin tölkkeihin vuorotellen kurpitsa-/kurkkuviipaleita, sipuleita, tillinpaloja ja mausteseosta.
Sekoita liemen ainekset keskenään ja kaada liemi purkkeihin. Laita päällimmäiseksi paino niin, että muut ainekset jäävät liemen peittoon. Sulje tölkit ja säilytä kylmässä, missä säilyvät hyvinä parisen kuukautta.

VINKKI: käytän säilyketölkeissä painona pieniä konjakki- tai snapsilaseja, joita löytyy kaapeista lähes vailla muuta käyttöä. Ne mahtuvat juuri sopivasti tölkkien sisään painamaan ainekset liemen suojaan, yleensä laitan lasit purkkiin alassuin.

Papujen kesä

Tämän kesän sääolot ovat suosineet papujen kasvua. Eiväthän ne alkukesän kylmyydessä ja kosteudessa juuri kehittyneet eivätkä kasvaneet, mutta selviytyivät kuitenkin hengissä. Ja ottivat sitten heinäkuun helteistä kaiken irti.

Kuivemmat kelit saapuivat sopivasti papujen kukinta-aikaan, jolloin ne eivät tykkää saada ylenmäärin vettä niskaansa. Palkojen kehittyessäkin liika sade on haitaksi, kasvustot alkavat homehtua herkästi.

Ihanan maukkaat pavunpalot ovat yksi perheemme suuria herkkuja. Niitä onkin tullut pienehköltä alalta monen monta kulhollista, olisikohan pari sankollista yhteensä.

Tänä kesänä kasvamassa on ollut kolmea lajiketta: keltaista ja vihreää taite- tai pensaspapua sekä lisäksi tuollaisia littanaa, pidemmän palon kasvattavaa leikkopapua. Eri lajikkeet eivät näytä eroavan satoisuudessa juurikaan toisistaan. Neljäntenä on sitten vielä härkäpapuja, jotka ovatkin ihan oma juttunsa.

Talvea varten ryöppään pensaspapujen palot nopeasti ja pakastan ne joko kokonaisina - tai melkein vielä parempi, pätkittyinä parin sentin pätkiin. Näin ne saa pakattua pakasterasioihin tiiviimmin, jolloin ne myös säilyvät parempina.

Aiemmassa papujutussani kerroin haasteista siinä, miten pavunsiemenet saa keväällä itämään.

Järkee vai ei? - kesäkurpitsojen säilöminen kuivattamalla

Valmiina kuivuriin.

Kesäkurpitsoja pukkaa nyt tuutin täydeltä. Kesäkurpitsa-aika on kuitenkin sen verran lyhyt, että tätä hienostuneen makuista vihannesta olisi mukava säilöä talven varalle jollain keinoin.

Pakastaminen ei oikein toimi kesäkurpitsan kohdalla. Jonkin verran kesäkurpitsaa voi laittaa erilaisten säilykkeiden, kuten vaikka ihanan tomaattikastikkeen joukkoon. Niihin saa kuitenkin käytettyä aika rajallisen määrän kesäkurpitsaa.

Niinpä päätin kokeilla kesäkurpitsan kuivaamista. Voisi kuvitella, että kuivattaminen sopisi kesäkurpitsalle hyvin. Koska reilusti yli 90 % kesäkurpitsasta on vettä, olen kuitenkin miettinyt sitä, onko kuivaamisessa järkeä, tuhlaantuuko siihen aivan tolkuttomasti sähköä? Toisaalta, ovathan monet muutkin kasvikset, joita yleisesti kuivatetaan varsin vesipitoisia, useimmat kasvikset yli 80-prosenttisesti ja vaikkapa tomaattikin yli 90-prosenttisesti.

Meillä on hyvänkokoinen hyötykasvikuivuri. Käytin pienehköjä-keskikokoisia kurpitsoja, jotka pilkoin noin 4 mm:n viipaleiksi. Ripottelin viipaleille vielä hiukan yrttisuolaa. Yhteen kuivurilliseen mahtui kerralla kuivamaan monen monta kesäkurpitsaa.

Näillä lämpötiloilla laitoin kuivurin hurisemaan kylppäriin ja kylppärinoven visusti kiinni. Viipaleet kuivuivat sopivan rapsakoiksi keskilämmöllä reilussa yössä.

Kuivuneet viipaleet ennen purkkiin pakkaamista.

Kuivat kesäkurpitsaviipaleet maistuivat mukavilta ihan sellaisenaan, ja sopivat varmasti
monenlaiseen ruoanlaittoon. Yrttisuola antoi niihin hyvää makua.

Sähköä siis kuluu kyllä jonkun verran, mutta toisaalta kuivatut kasvikset säilyvät sitten tiiviissä rasioissa ihan huoneenlämmössä, eikä säilytykseen kulu enää energiaa. Ja kun tämä vaikuttaa ainoalta toimivalta tavalta kesäkurpitsan säilömiseksi, niin kyllä kesäkurpitsoja kannattaa kuivattaa ainakin jonkin verran.

Onko sinulla kokemusta kesäkurpitsan tai muusta kuivattamisesta?

Kiinankaali - tuholaismagneetti

Suurin osa kiinankaaleista on kompostikamaa.

Olen kokeillut tänä kesänä muutaman kiinankaalin kasvattamista. Koska kiinankaali on monien eri tuholaisten herkkua, päädyin kasvattamaan taimet kasvihuoneessa, jonka tuuletusaukot on ötököiden sisäänpääsyn estämiseksi vuorattu hyttysverkoilla.

Siitä huolimatta etenkin kirpat näyttävät löytäneen tiensä kiinankaalien luo, ja ne ovat nakertaneet suurimman osan kaaleista syömäkelvottomiksi. Muutama käyttökelpoinen yksilö sentään löytyi.

Ehkä olisi auttanut, jos kiinankaalit olisi kasvihuoneessakin vielä suojannut harson alle.

Tätä täytynee kokeilla ensi vuonna - tai muutamalla uudella pienellä kiinankaalintaimilla, jotka kylvin vielä myöhemmin syyssatoa varten.

Itse kasvatettu luomu-kiinankaali.

Aiempia kiinankaalijuttujani voit lukea tästä:
Oletko kokeillut kiinankaalin kasvatusta?
Kuka rei´itti kiinankaalin?

Pöljän pottuja ja parsakaalia

Tiedätkö, mikä on pöljän peruna? Se on se, kun perunat pääsevät syystä tai toisesta kasvamaan vähän yli-isoiksi. Syynä voi olla vähän vääränlainen lannoitus tai se, että perunat on istutettu hiukan turhan harvaan. No, eihän tuo sinänsä ole millään lailla isommin haitallista. Pari pottua voi riittää koko perheelle ;)

Meillä noita pöljän pottuja syntyy lähes itsestään, sillä varhaisperunalajikkeemme Bariman mukulat kasvavat hyvin nopeasti jättimäisiksi, ellei niitä kaikkia kerkiä syödä pieninä.

Omat parsakaalit kattilassa sulassa sovussa
kaupan kukkakaalien kanssa. 

Pottujen kaveriksi sai jo keiteltyä kesän ensimmäistä parsakaalia. Parsakaalit vaikuttavat nyt oikein hyviltä, sateeton sää sopii niille tässä vaiheessa mainiosti. Jos on yhtä aikaa lämmintä ja kovin sateista, alkavat parsakaalin kukinnot helposti pilaantua.

T'ämä harson alla tuholaisilta suojassa kasvanut
jättikyssäkaali on halkaisijaltaan jo ainakin 15 cm. 

Myös jättikyssäkaalit ovat kehittyneet tänä kesänä harvinaisen nopeasti, ovat jo tällä hetkellä aika hervottoman kokoisia. Se on vähän ongelma sikäli, että olen yleensä korjannut jättikyssäkaalit vasta myöhään syksyllä ja säilönyt ne kellariin. Tässä vaiheessa kellariin ei vielä voi säilöä mitään, enkä ole varma, voiko noita jättiläisiä pitää maassa vielä kuinka pitkään, mahtavatkohan nuo kasvaa vielä lisää?

Kuohuvaa ja herneitä - ihana Crème Ninon -keitto

Ainekset kiehumassa ennen soseutusta.

Otettiin äitienpäivästä yli jäänyttä kuohujuomaa ja viime kesäisen herneaidan satoa pakastimesta. Niistäpä syntyi ihana, kuohkeanpehmeä ranskalainen Crème Ninon -hernesosekeitto.

Mukaan vielä vähän oman maan sipulia ja valkosipulia sekä perunaa kellarista - tämähän on lähes lähiruokaa!

Crème Ninonin ohjeita löytyy netistä sen verran, etten rupea sellaista nyt tähän toistamaan.

Hyvää!

Viimeistä juuriselleriä viedään

Ihan pakko oli ottaa kuva, kun kellarista löytyi vielä tähän aikaan aivan täydellinen viimekesäinen juuriselleri, tämä olikin sitten viimeinen. Aika sopivasti ovat riittäneet, mutta nyt joutuu kyllä jonkun aikaa odottamaan uusia.

Juuriselleri on lempikasviksiani. Se on hyvää ihan sellaisenaankin, mutta parhaimmillaan uunissa paahdettuna tai ihanassa Waldorfin salaatissa, mihin tämäkin selleri päätyi.

Tässäpä vielä kertaukseksi erinomaisen waldorfin salaatin salaisuus yhdestä aiemmasta postauksestani:

Sain sieltä (Rav. Pompier) hauskan idean waldorfin salaattiin, jota usein tykkäämme syödä. Tähän mennessä olen raastanut siihen juurisellerin ja omenan, mutta tässä salaatissa olikin isompia sattumia, toimi oikein hyvin. Sen sellerin voisi vaikka rouhia jonkinlaisiksi pieniksi kuutioiksi ja omenan jättää kunnon palasiksi.  

Vielä yksi perunaherkku: mashed potato

Vielä on hetki aikaa nauttia ihanista talviperunoista. Ne vievät mielestäni jopa voiton uusista perunoista - ovat maukkaampia ja niistä pystyy valmistamaan paljon monipuolisemmin erilaisia perunaruokia.

Ovathan toki uudet perunatkin oma, upea juttunsa! Ehkä näitä kahta ei oikeastaan passaakaan verrata keskenään, ovat kuitenkin niin eri asioita, vaikka sama kasvi onkin kyseessä.

Kirjoitin aiemmin siitä, mitä kaikkea perunasta voikaan valmistaa ruoaksi. Vielä yksi helppo ihanuus tuli nyt mieleeni, englantilaisittain mashed potato - olisiko suomeksi vaikka mössötty peruna, tai muhennetut perunat.

Tämä on tosihyvää, vähän kuin perunamuusia tai tuossa aiemmassa jutussa ollutta perunalunta, mutta kuitenkin erilaista ja jopa vielä maukkaampaa.

Kuoritut perunat keitetään kypsiksi maidossa. Sitten ne mössätään karkeaksi tuollaisella "kurvikkaalla", harvalla perunasurvimella.

Olennaista on, että joukkoon jää myös pieniä perunanpalasia. Mausteeksi suolaa, mukaan voi lisätä hieman rasvaa sekä lisäksi persiljaa tai muita yrttejä. Nam!

Jos tähteeksi sattuu jäämään, niin tämäkin käy hyvin rieskaan.