Uutta kotiympäristöä ihastelemassa

Tämä on kyllä harvinaisen mukavaa aikaa. Kun saa ihmetellä ja ihastella, mitä kaikkia kasveja uudesta kotipihasta nousee, ja lisäksi tutkailla uuden kotiympäristön heräämistä kevääseen. Vaikka uusi asuinmiljöö oli jollain tasolla tuttu, niin eipä sitä kuitenkaan ole tullut tutkailtua ollenkaan näin yksityiskohtaisesti.

Lenkkireitit on huomattavasti monipuolistuneet aiemmasta maalaisympäristöstä, jossa oli oikeastaan vain yksi, jo tylsääkin tylsemmäksi käynyt lenkkimahdollisuus. Nyt on useita erilaisia suuntia, joista valita.

Useimmin suuntaan koiran kanssa lähirantaan, siellä on monenlaista nähtävää.

Läheisessä järvenrannassa kulkee hauska pitkospuureitti.
Siitä tulee juuri sopiva matka suht pikaiselle koiralenkille.
Odotan kovasti, miltä reitti tuleekaan näyttämään, kunhan kesä etenee.

Hanhet saivat vanhukseen vipinää 😊

Kauniita kuihtuneita hortensiankukkia kera narsissien.

Tätä suurehkoa tulppaaniesiintymää odotan seuraavaksi,
minkä näköisiä nämä mahtavatkaan olla?

Ihanaa, aurinkoista äitienpäiväviikonloppua! Vielä ehdit osallistua blogiarvontaani sunnuntaihin saakka!

Oletko pudotellut lumia kasvihuoneen katolta?

On vihdoin aika heräillä talvihorroksesta tähän uuteen puuterhavuoteen. Joskin kaikki on vielä hyvin paksun lumivaipan - tai sanoisinko jopa -vuoren peitossa.

Eka homma oli pudotella lumet kasvarin katolta, aikamoinen kerros sinne olikin hetkessä kertynyt.

Sain kahlailla reittiä myöten hangessa päästäkseni kasvihuoneelle, ja jopa meidän suomenlapinkoiramme sai tehdä kunnolla töitä päästäkseen etenemään.

Valokate oli jo yhdestä kohtaa aikalailla taipunut, mutta suoristui oitis, kun raskas taakka päältä katosi.

Meillä on tuollainen hyvin yksinkertainen, talon edellisen asukkaan jättämä "kola", joka sopii mainiosti juuri tähän tarkoitukseen. Lapa on tehty lastulevystä, jolloin se on kevyt, eikä ole vaaraa, että tekisi tuhoa. Ihmeen hyvin tuo on kestänyt, jo monta kymmentä vuotta.

Aamu oli todella kaunis, aurinko paistoi, hanget hohti.
Tekisi niin mieli tallentaa jollain konstin tätä ihmeen runsaslumista talvea.
Tuntuu kuitenkin, ettei se tahdo millään näyttää kuvissa samalta kuin todellisuudessa.
Tämä hangen päältä juuri pilkistävä puutarhakoriste on noin metrin korkuinen. 

Lumihommien jälkeen lähdin työmatkalle.
Oli niin kauniin näköistä, että vain kilometrin verran ajettuani
piti jo pysähtyä kuvaamaan 🙂

Oletko sinä pudotellut lumia, tai miten vuosi on muutoin lähtenyt liikkeelle?

Ajatuksia koronasta ja puutarhahommista

Johan tuli kevät, eipä tällaista olisi kukaan arvannut odottaa.

Ajatukset harhailevat ristiin rastiin, tässä hetkessä, kesässä, ensi viikossa, huomisessa, syksyssä, jopa joulussa. Mihin tämä johtaa, mikä meitä odottaa, millainen onkaan tilanne noista milloinkin? Ei voi tietää.

Huomaan, että tämä epätietoisuus ja ajatusten harhailu syö aivokapasiteettia, korona-ajatuksista ei pääse eroon niin millään, eikä oikein mihinkään pysty kunnolla keskittymään. Hetkittäin tulee epätodellinen tai jopa vähän epätoivoinen olo, onko tämä sittenkään totta, eikö tätä oikeasti pääse pakoon minnekään - edes vaikka hetken lomalle?

Ja kuitenkin, meillä on asiat täällä maalla varsin hyvin. Pystymme eristäytymään niin tehokkaasti kuin ikinä mahdollista, lämpöä, vettä ja ruokaakin riittää. Kellarissa on perunaa yllin kyllin ja pakastimessakin syötävää varmasti kuukaudeksi.

Ja itse on mahdollista tarvittaessa kasvattaa lisää, vaikkei tällainen varautuminen mikään keskeinen ajatus puutarhaharrastuksessani olekaan ollut. Kyllähän tämä on tuonut myös ihan uudenlaista motivaatiota puutarhaharrastukseen, johon into meinasi vähän laskea lasten muutettua kotoa ja ruokakunnan pienennyttyä sen myötä.

En ihmettelisi, jos joistain asioista tulisi tämän kevään aikana hieman puutetta, jos iso osa väestöstämme sairastuu.

Tästä kellarista vielä löytyneestä viimevuotisen jättipunajuuren puolikkaasta
riitti sekä uunijuureksiin että pastakastikkeeseen. Viime vuosi oli punajuurille
suosiollinen, tämän läpimitta on ainakin 15 cm.

Silti en aio mihinkään suuriin hamstraamisiin ryhtyä. Kävinpä kuitenkin hankkimassa muutaman multasäkin taimikasvatusta varten - ja koiralle ruokaa.



Näillä multasäkeillä ja varastossa valmiiksi olevilla siemenillä pärjättäneen jo pitkälle.

Vähän lannoitteitakin löytyy valmiiksi - ja kompostia, joten ei tässä pitäisi olla huolen häivää. Ja pissaakin syntyy sitten hyväksi lisälannoitteeksi ihan omasta takaa 🙂


Tästä tilanteesta huolimatta tai oikeastaan tämän vuoksi huomaan olevani iloinen siitä, että:

- kellarissa on vielä runsaasti perunoita ja puuvajassa polttopuita
- tuli tänä vuonna kylvettyä ensimmäiset tomaatintaimet hyvissä ajoin, ovat jo varsin pitkällä
- meillä suomalaisilla on paljon pakastimia :)

Ja ärsyyntyväni tai miettiväni:

- ei yhtään huvita lähteä pakolliselle kauppakäynneille
- ärsyynnyn ihmisistä, jotka tunkevat kaupassa "reviirilleni"
- mietin, jääkö korona kiertämään pidemmän päälle eri puolille niin, että joutuu kaikenlaisissa ratkaisuissaan jatkuvasti miettimään, mitä uskaltaa tehdä, mitä ei?


On kyllä mielenkiintoista nähdä, mihin ja miten tämä tilanne etenee. Eipä olisi uskonut, että omana elinaikana tällainenkin tulee vastaan.

Mukavaa viikonloppua!

Talvivinkki: koiran vesikuppi sulana ilman sähköä

Talvipakkasilla on joskus ongelma; ulkoaitauksessa päivänsä viettävän lapinkoiramme vesikuppi tahtoo jäätyä, miten sen saisi pysymään sulana? Olemme pähkäilleet tämän ongelman kanssa jo pidemmän aikaa.

Sähkölämmitteinen vesikuppi olisi yksi mahdollisuus. Aitausta lähin sähköpiste on kuitenkin sen verran kaukana, ettei pitkiä jatkojohtovirityksiä viitsisi vetää pitkinpoikin pihan.

Tähän ongelmaan syntyikin yllättäin ratkaisu puolivahingossa viime kesänä. Meillä tehtiin linnunpönttöjä, ja laitoin yhden ylimääräisen pönttöaihion telineeksi koirulin vesikipolle. Ajattelin, että näin vähän ylempänä vesi voisi pysyä kesällä vähän paremmin puhtaana, aiemmin maassa olleessa kipossa vesi likaantui nopeasti erilaisista maasta roiskuvista roskista.

Talven tultua keksimme, että tuon "telineen" avulla kipon alle voikin laittaa kynttilän pitämään veden sulana. Pikkupakkasella pieni tuikku toimii hyvin useamman tunnin ajan.

Telineen tulee olla yläosastaan sen kokoinen, että kipon ja telineen väliin jää pieni ilmarako, jotta kynttilä jaksaa palaa.

Sopivankokoisen telineen voisi vallan hyvin nikkaroida myös helposti vaikka laudasta. Sehän voisi aivan yhtä hyvin olla vaikka neliskanttisen muotoinen.

Kynttilän alle kannattaa laittaa sopivankorkuinen tiili tai muu alusta. Tuikku taas kannattaa laittaa lasiseen astiaan, missä se palaa paremmin kuin ilman astiaa.

Oletko sinä keksinyt muita ratkaisuja tähän ongelmaan?

Tässäpä vielä tyytyväinen "asiakas".

Satumainen juhannussoutelu

Lueskelin jälleen pienen tauon jälkeen erilaisia puutarhablogeja, ja löysin minulle uuden, mukavan tuttavuuden, Saran mökissä ja puutarhassa -blogin. Se on jännä juttu, että vaikka on jo pidemmän aikaa pyörinyt täällä blogimaailmassa, niin aina löytää yllättäin tällaisia itselle kokonaan uusia kivoja blogeja, joihin ei ole aiemmin jostain syystä lainkaan törmännyt.

Saran blogissa oli kiva kirjoitus juhannussoutelusta, joka palautti mieleeni oman taannoisen juhannusveneilymme.

Vaikka siitä on jo hetki aikaa, niin se oli niin vaikuttava tapahtuma, että siihen sopinee vielä palata. Varsinkin kun säätila on siitä muuttunut vallan toisenlaiseksi. Nyt kylmässä ja sateessa on mukava muistella juhannuksen lämpöä ja aurinkoa.

Lähdimme siis kauniissa säässä soutelemaan kapeaa jokea ylävirtaan. Vaikka olemme asuneet täällä jo aika kauan, en ole koskaan tullut käyneeksi tuolla jokisuistossa.

Joki polveili ja mutkitteli kauniina, toisinaan kapeampana ja väliin leviten pieniksi järventapaisiksi. Viimein saavutimme päätepisteen; viimeisen pienen pyöreän suvannon juuri ennen seuraavaa koskea. Siellä odottikin paratiisi, jollaista en ole koskaan aiemmin nähnyt!

Kasvillisuus rehotti kuin tropiikissa; puidenlatvat kaartuilivat rehevinä yläpuolellamme ja tiiviinvihreät ruohotuppaat kurottivat vedestä korkeuksiin. Siinä välissä välkehtivä vedenpinta täynnänsä hohtavanvalkeita lumpeenkukkia, väriläiskinä iloisen keltaiset ulpukat.

Tämä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki. Yhtäkkiä huomasimme kaikkialla parveilevat sudenkorennot! Eivätkä ne olleet mitä hyvänsä korentoja, vaan jotain mitä en ole koskaan nähnyt: voimakkaan sinisenä hohtelevia, valtavan suuria korentoja.

Korennot pörräilivät pelottomina ympärillämme, laskeutuen aina välillä huilaamaan vedessä kelluville kukkasille. Me lähinnä haukoimme henkeä ihastuksesta. Tuli tunne kuin olisimme jossain vähintään 2000 kilometriä etelämpänä.

Kotiin palattua piti tietysti heti tutkia, mitä nuo pörriäiset oikein olivat. Ajatus tietysti oli, että kyseessä täytyy varmasti olla jokin suuri harvinaisuus.

Selvisi, että nuo ovat nimeltään immenkorentoja, eivätkä itse asiassa kovinkaan harvinaisia. Ne asustelevat nimenomaan hitaasti virtaavien jokien suvantokohdissa, missä on runsasta vesikasvillisuutta. Senpä vuoksi niitä ei pääse muualla näkemään.

Immenkorennolla on toinen hyvin saman näköinen sukulaislaji, neidonkorento, joka viihtyy myös samanlaisilla paikoilla, ja on hiukan immenkorentoa yleisempi.

Matkalla jossain etelässä...

Huh, millä vauhdilla aika juoksee näin sadonkorjuuaikaan! Viikko vierähti hetkessä ilman ainuttakaan blogipäivitystä, tässä nyt viimein vähän korjausta tilanteseen.

Kesäkauden päätteeksi teimme pienen "etelänmatkan", ihan Pääkaupunkiin asti. Mukaan pakattiin myös maalaiskoiramme, varsinainen rantanplan. Vähän jännitti, miten jänisten, supikoirien ja räkättirastaiden parissa temmeltävä karvakasamme selviää kaupungin vilskeessä.

Knehtilän luomutilalla.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Hyvinkää, ja siellä mielenkiintoisen kuuloinen Knehtilän luomutila, joka on viime aikoina ollut paljon otsikoissa erilaisten viljelyinnovaatioidensa ansiosta.

Knehtilän tilalla silmämme
iskeytyivät naistenhuoneen
kaakeleihin. Tämäkö pakollinen
seuraavassa keittiörempassa?

Paikka yllätti täysin hämmästyttävän suurilla mittasuhteillaan; työntekijöitä pyöri kuin Vilkkilässä kissoja, ja monet suuret rakennukset oli kunnostettu vimpan päälle. Kiva juttu, että ovat saaneet luomuviljelyn kannattamaan noin hyvin.

Tilan toiminnasta ei kuitenkaan valitettavasti ollut sen kummemmin esittelyä, hörppäsimme kahvit.

Tiia Orivuori, Koti2014.

Aivan lähistöltä löytyi iloksemme ihan sattumalta toinen, mielenkiintoinen ja hauska kohde; Palas-taidepolku, joka on hyvinkääläisen taiteilijaryhmän järjestämä ympäristötaidenäyttely.

Näyttelyssä sykähdytti erityisesti kaksi teosta: Tiia Orivuoren mainio Koti2014 -teos sekä Tuija Lindforsin Kesäillan valssi.

Tiia Orivuori, Koti2014.

Tässä useampi kuva Tiia Orivuoren herkullisesta teoksesta, jossa pienet, lituskaiseksi ja houkuttelevan pehmeänpyöreiksi sulatetut lasipullot ja -purkit roikkuivat nauloissa kuormalavoista kootun "talon" seinillä.

Teos on tehty alun perin Hyvinkään asuntomessuille. Sen tekemisessä ovat olleet mukana päiväkotilapset, jotka ovat osallistuneet pullojen maalamiseen.

Tiia Orivuori, koti2014.

Päivitys: lisäsin luvan saatuani alle kuvan myös Lindforsin hauskasta teoksesta. Näyttely on siis ulkosalla ja kenen hyvänsä vapaasti kierrettävissä.

Tiia Orivuori, Koti2014.

Tiia Orivuori, Koti2014.

Tuija Lindforsin Kesäillan valssi -teos Palas-taidepolulla Hyvinkäällä.
Mikä ihana maalaistunnelma! 

Vantaalle asti päästyämme alkoi jo tulla siinä määrin ikävä omaa kasvimaata, että piti mennä katselemaan muiden viljelyksiä siirtolapuutarha-alueelle. Niillä kiertely on mukavaa, ihan ilmaista viihdettä ja nautintoa!

Viljelypalstoja Vantaalla.

Maalaiskoirakin selvitti mallikelpoisesti niin Espan puiston, Aleksin kuin rautatieasemankin, eipä tarvinnut (juurikaan) hävetä. Lokkeja, puluja, varpusia ja eksoottisia meriharakoita oli riittävästi ihmeteltäväksi. Galerie Esplanadin säihkyvässä hississä hämmästeltiin omaa peilikuvaa jokaisesta kuudesta peilistä :) Kotiin palattua uni maittoi, luuli varmaan että oli unta koko homma!

Espan puistossa.

Käytiin me vielä muissakin paikoissa, mutta nämä nyt ainakin näin ensi alkuun.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa!

Iloista Joulua!
 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
t. Kerttuli & lumiturpa

Se on kevät!

Viikonloppuna pystytettiin trampoliini, tässä pari ensimmäistä videokokeilua tänne blogiin - toivottavasti nämä toimivat! Puutarha-aiheistakin saisi monia kivoja videoita, mutta pikkuisen työläinä niiden aika on ehkä joskus myöhemmin...

Koira olisi innokkaimpana halunnut päästä pomppimaan välittömästi, eikä jäädä turhaan odottelemaan trampan valmistumista. Pääsihän se sentään lopulta palloilemaan. Yhdessä kohdassa tämä vauhtikoira muuten seisahtuu paikalleen niin pitkäksi aikaa, että luulimme jo videon pysähtyneen kesken kaiken ;)

Tässä vielä koiran toinen lempihomma, kohkaaminen kävyn kanssa. Suomenlapinkoira-narttujen kuulemma pitäisi "aikuistuman" kahden vuoden iässä, tämä on kolmen. Vaan kivahan se vain on, että on pysynyt leikkisänä.

Mökkisauna - paras sauna

Piti käydä mökillä tuossa lähellä tekemässä pieni pulahdusavanto ennen kuin jää käy aivan mahdottoman paksuksi.

Tällainen rannan lähelle, matalaan veteen tehty kylpyammeen kokoinen avanto on aika kätevä kastautumiseen. Jalat ylettyvät helposti pohjaan, ei tarvitse tikkaita tai muita rakennelmia.

Tällä kertaa ei tullut käytyä avannossa, mökkisauna ei oikein lämpiä näillä pakkasilla. Vaan nyt on avanto valmiina peiteltynä odottelemassa pakkasten hellittämistä.

Sen sijaan tuli tehtyä pienet luistelukierrokset järven jäällä. Lunta oli yllättäin sen verran, että se vähän haittasi etenemistä. Mutta lapiolla sai helposti työnneltyä sopivan reitin.

JA SITTEN VAROITUKSEN SANA: jäälle menon kanssa pitää nyt olla todella varovainen! Mökkimme on pienen, matalan lahden rannalla, joka jäätyy nopeasti.

Syksyn tärkein retki

Loppysyksyn retki karpalosuolle on tämän vuodenajan tärkein riitti, lähes juhlava hetki. Suolla on niin kaunista ja rauhallista. Tuoksuvalla, pehmeän upottavalla paksulla rahkasammalella on mukava kävellä, ja käyhän se hyvästä kuntoilustakin.

Melkein sama, löytyykö niitä karpaloitakaan. Vaikka onhan se toki kivaa, jos löytyy. Ovat niin erikoisia marjoja omalaatuisella kasvupaikallaan sekä kasvutavallaan pitkin poikin suon pintaa, ja vielä ajankohdallaankin. Siihen aikaan vuodesta, kun juuri muuta saalista ei suppilovahveroita lukuun ottamatta enää löydy.

Toissasyksynä valtavan suuria karpaloita oli aivan käsittämättömän paljon. Parhaimmilla paikoilla niitä oli melkein useampana päällekkäisenä kerroksena, en ole moista koskaan aiemmin nähnyt. Poimiminen oli harvinaisen nopeaa, eikä marjoja tietenkään malttanut jättää keräämättä, vaikkei kovin suurelle määrälle olisi oikein käyttöäkään.

Karpaloilla on toki lukuisia terveysvaikutuksia, ja niistäkin voi valmistaa monenlaista - vaikkapa kiisseliä, mehua, jäädykettä, munanvalkuaisessa ja tomusokerissa pyöritettyjä karpalokarkkeja...

Jo suolle varustautumisessa on kunnon retkimeininkiä, sinne ei pidä lähteä ihan heppoisin varustein. Kastumiseenkin täytyy varautua. Monena kylmänä syksynä on tullut poimittua karpaloita kädet kohmeessa niin kauan, kuin vain sormet jollain tavoin liikkuvat. Näihin verrattuna erityisen nautinnollisia ovat tällaiset syksyt, kun lämpötila pysyttelee reilusti plussan puolella, eikä poimiessa palella lainkaan.

Karpaloretki on upea päätös syksyn sadonkorjuukaudelle.