sunnuntai 8. maaliskuuta 2026

Haaveilua...

Niin mukavaa kuin puutarhanhoito onkaan, niin vähintään yhtä ihanaa on kaikenlainen puutarhahaaveilu 😊

Nyt juuri, puutarhan vielä uinuessa lumipatjan alla, on mitä otollisin ajankohta haaveilulle.

Voi unelmoida ensi kesän kasvatuksista - mitä kaikkea sitä tällä kertaa laittaisikaan kasvamaan, millaisia uusia kokeiluja? 

Omien kasvattelujen lisäksi mainio haaveiluaihe ovat erilaiset puutarhavisiitit. Minkälaiset puutarhat kutsuisivat ensi kesänä?

Yksi minun pitkäaikaisia haaveitani on ollut Avointen puutarhojen ruotsalainen vastine Tusen trädgårdar. Sen hankaluus on se, että tapahtuma järjestetään vain joka toinen vuosi, aina parillisina vuosina - ja aina juuri tuolloin on ollut jotain muuta tekemistä. 

Mutta tänä vuonna on vihdoin tulossa myös tämän aika, odotan jo suurella innolla!

Tusen trädgårdar järjestetään sunnuntaina 28. kesäkuuta. Olen seurannut mielenkiinnolla tapahtuman Facebook-sivua, missä toinen toistaan houkuttelevammat kohteet kertovat osallistuvansa tapahtumaan.

Tulee olemaan suuri valinnan vaikeus, mitkä tuhansista tarjolla olevista upeista puutarhoista valita vierailukohteiksi seitsemän tuntia kestävän tapahtuman aikana. Silloin varmaan viipotetaan aika tukka putkella 😊

Suomessa Avoimet puutarhat-tapahtuma järjestetään tällä kertaa sunnuntaina 5.7. 

Voit hakea inspiraatiota kesän puutarhareissujen suunnitteluun myös kotimaisten puutarhakohteiden listaltani, mistä löytyy noin 50 mielenkiintoista kohdetta eri puolilta Suomea.

Yksi minulle "pakollinen" loppukesän kohde on ihana ja erikoinen Fruticetumin hedelmäpuutarha Lohjalla. Myös käynti Vaasan edustalla Bergön saaressa sijaitsevassa Niittytilan taimistossa on ollut pitkäaikainen haaveeni - ehkä sinnekin tänä kesänä? Onko sinulla mielessä puutarhakohteita, joissa haluaisit päästä käymään? 

perjantai 27. helmikuuta 2026

Jännittävä vuosi meneillään 😊

Nyt alkaa olla aika jännät paikat 😊 Olen seuraillut pienellä jännityksellä blogini kävijälaskurin pyörimistä (löytyy tuolta blogin oikeasta reunasta). Siihen ilmestynee tässä kevään aikana ykkönen ja kuusi nollaa 😀

Enpä olisi voinut tätä ikinä arvata reilu 10 v. sitten aloitellessani bloggaamista aivan "pystymetsästä".

Aikamoinen taival on tullut kuljettua. En  olisi tuolloin myöskään mitenkään voinut veikata, että tulen tässä kohtaa asumaan tyytyväisenä rivitalossa, muuttaneena pois alkuperäisestä puutarhakohteestani.
Vuonna 2015 kerroin, miten törmäsin yllättäen
isoäitini suosikkikasviin
 ruskoliljaan, jota isoäitini
keisarinkruunuksi kutsui. Nämä muuttivat
v. -23 mukanani rivitalopihaan.
Mutta vielä vähän alkulähteille, tässä pieni pätkä ensimmäisestä blogipostauksestani heinäkuulta 2013:
"Lainasin nimimerkkini (Kerttuli) hieman muunneltuna jo edesmenneeltä (Kerttu-) isoäidiltäni, kiitokset hänelle siitä!"

Ensin hiukan tunnelmia vanhasta puutarhastamme. Vähän tulee ikävä näitä katsellessa... :(
Vanhoista ikkunoista tehdyssä kasvihuoneessa viihtyivät niin erilaiset tomaatit kuin eksoottisemmatkin kasvit. Kuvan kesänä kokeilin myös munakoison kasvattamista (pöydällä).
Vasemmalla kukkii runsaana pieniä tomaatteja 
tuottava Ildi-lajikkeen tomaatti.

Bloggaaminen on antanut runsaasti intoa omaan puutarhailuun ja johdattanut moniin, moniin mielenkiintoisiin tilanteisiin ja paikkoihin, joihin ei olisi tullut muutoin päädyttyä. 

Uteliaana ihmisenä on tullut koluttua niin erilaisia kauppa- kuin myös runsaasti yksityisiä puutarhoja sekä puutarha-aiheisia tapahtumia kuten messuja, niin Suomessa kuin naapurimaissakin

Avoimet puutarhat -päivä on aina yksi odotetuimpia kesätapahtumia. Mieleenpainuneimpia vuosien varrelta ovat olleet mm. käynti Tomaatti-Ritun huikeassa pihassa Turussa, Liisan upea puutarhaTampereella, erikoinen ihana Fruticetumin hedelmäpuutarha Lohjalla, arboretum Frick Tampereen kupeessa, Lepaan puutarhaoppulaitoksen ihana miljöö, todella erikoinen Viherpaja Vantaalla sekä monet upeat puutarhakohteet Ruotsin puolelta.... Onhan näitä 😊
Tomaatti-Ritu kasvattaa omakotitalonsa pihassa ja pienessä kasvihuoneessa
valtavan määrän erilaisia tomaattilajikkeita.

Lepaan puutarhaoppilaitoksen suuressa puutarhassa on mukava, rauhallinen tunnelma.
Lepaa on myös ainoa paikka, missä olen saanut vierailla
ammatti-tomaattikasvihuoneessa.
Oli hyvin mielenkiintoista!

Olen itse osallistunut Avoimiin puutarhoihin kerran pienimuotoisesti avaamalla tämän rivaripihan - en kuitenkaan tohtinut virallisena Avointen puutarhan kohteena, vaan ilmoittelin asiasta vain paikallisesti. Sekin oli tosi mukava kokemus 😊
Pian rivitaloon muuttomme jälkeen ryhdyin etupihan kunnostushommiin.







Takapihan puoli terasseineen ja parvekkeineen 
on kuitenkin minulle huomattavasti tärkeämpi puoli. 

Sain siirrettyä takapihalle rakkaita kasveja vanhasta puutarhasta: 
rusko- ja päivänliljoja, harjaneilikoita, kärhön, raparperin, maa-artisokkia... 

Tykkään rehevästä, vähän viidakkomaisesta pihasta :)
Bloggaaminen on myös tarjonnut jopa erilaisia yllättäviäkin työkeikkoja. Hauskin oli jo kauan aikaa sitten, kun Klingendahlin Naistenhaku-palvelu oli löytänyt blogini, ja kutsui minut puutarhabloggaajaksi heille. Valitettavasti tämä kanava ei ole enää olemassa. 

Tätä nykyä vedän puutarhakursseja parilla eri paikkakunnalla 😊

Tulipas tässä nyt jo runsaasti muisteloa vuosien varrelta, ja varmaan tätä seuraa tänä merkkivuonna vielä lisää! Semminkin kun voi olla, että oma puutarhailuni on nyt vähän katkolla taloyhtiömme piharempan vuoksi. 

Nyt kannattaa myös seurailla mukana, sillä tuon merkkipaalun kunniaksi täytyy tietysti järjestää myös jonkinlainen arvonta 😀

#puutarhablogi #miljoona #puutarhakohde #puutarha 

torstai 12. helmikuuta 2026

"Sumussa" kohti uutta puutarhakesää...

Harvoin on ollut elämässä tällaista tilannetta, että tulevan kesän puutarhasuunnitelmat ovat hyvin hämärän peitossa. 

Tämä johtuu ennen muuta taloyhtiöömme todennäköisesti tulossa olevasta isosta piharempasta.

Sen piti alustavasti ajoittua jo viime kesän lopulle, mutta siirtyi sitten seuraavaan vuoteen, kuten näissä hommissa tuppaa monesti käymään.

Asiasta ei ole nyt juuri kuulunut, rempan aikataulusta, kestosta tai siitä, mitä se tulee käytännössä tarkoittamaan. 
Tämä näkymä voi olla ensi kesänä 
vähän toisenlainen... :(
Kesto on joka tapauksessa useita kuukausia, ja epäilen että koko talon ympärys tukee olemaan enemmän tai vähemmän "perunapeltona"  - jossa ei kylläkään kasvateta perunoita 😞

Remppa tullee tarkoittamaan sitä, että kaikki terassi- ja muut rakenteet pitää purkaa pois. Mikä vielä pahempaa, homma tietänee kyytiä myös kaikille pihan kasveille.
Tässä pieni osa pelastettavista monivuotisista kasveista.
Oikeassa reunassa kärhö, vasemmalla vähän perennoja. 

Erityisesti minua mietityttää monien rakkaiden, suurelta osin vanhasta puutarhasta siirtämieni kasvien kohtalo. Toivottavasti järjestyy joku ratkaisu, millä ne saa pelastettua talteen. Lähinnä pitäisi keksiä niille jokin tilapäinen säilytyspaikka remontin ajaksi.

Pahoin myös pelkään, että remppa tietää myös lähtöä pihamme keskellä kasvavalle vaahteralle. Se on paristakin syystä pieni harmi, ensinnä runsaasti karsimamme, korkea vaahtera varjostaa juuri sopivasti eteläsuuntaista pihaa ja parveketta. Se on myös kiva, muuta korkeampi elementti pihassa, johon on mukava viritellä kausivaloja ja muita koristeita.
Onneksi on parveke 😊
Lisäksi olen istuttanut vaahteran juurelle köynnöshortensian, josta olin haaveillut vuosikaudet. Saa nähdä, mitä keksin jatkossa sen kanssa. 

Parveke jäänee kuitenkin "turvapaikaksi", minne remppa tuskin vaikuttaa. Täytynee siis keskittää kasvattelut ensi kesänä sinne - voi tulla melkoinen viidakko 😊

Aika paljon on siis ilmassa epävarmuutta ja kysymysmerkkejä. Remppa on kuitenkin  mitä tarpeellisin, joten sikäli se on kyllä vallan tervetullut, ja joskus se on vain kärsittävä. 

Tässä hetkessä harmillisinta on tämä epätietoisuus, kun ei yhtään tiedä, millainen kesä tulee olemaan. On vähän vaikea motivoitua taimikasvatukseenkaan, mutta pitänee silti jotain yrittää. Ei auta kuin odotella ja katsoa, mitä tuleman pitää...

lauantai 7. helmikuuta 2026

Jäädyttelyhommia

Huh, kun on alkuvuosi humpsahtanut työ- ja muissa kiireissä. Mutta puutarhahommatkin alkaa jo pyöriä vahvasti mielessä...

Joskus yöllä kun herään, eikä uni tahdo tulla, tulee aina keksittyä kaikenlaisia ideoita

Nyt kun on ollut kunnon pakkasia, mieleeni putkahti eräänä yönä jäälyhdyt 😊

Olin varsin tyytyväinen näihin lopputuloksiin 
Mikä mukavinta, näillä keleillä jäälyhdyt myös
säilyvät pitkään.
Olen jo jonkin aikaa haaveillut pyöreän pallon muotoisista jäälyhdyistä, niistä mitä tehdään ilmapallojen avulla. En ole kuitenkaan viitsinyt hankkia ilmapalloja vain näiden vuoksi.

Yöllä mieleeni tulivat puolipyöreät metallikulhot - jos niissä saisi jäädytettyä palloja, aina puolikaan kerrallaan?

Ei auttanut kuin ryhtyä saman tien yöllä tuumasta toimeen 😊

Sopivasti jäätynyt lyhdynpuolikas, jonka pääsee
kovertamaan puukolla auki päältä.

Seuraavana päivänä jo odottivat ensimmäiset jäätyneet versiot. Sain kuitenkin heti huomata, että jäätyvä astia tarvitsee päälleen kannen.

Ilman kantta pallonpuolikkaat jäätyivät päältä päin aivan liian paksuun umpijäähän, eikä niihin saanut koverrettua päältä reikää kynttilää varten ja ylimääräisen veden poistamiseksi lyhdyn sisältä.

Ei siis muuta kuin seuraavat versiot jäätymään,  nyt kannet kulhojen päällä. Ne onnistuivatkin varsin täydellisesti.

Valmiiksi koverrettu lyhdynpuolikas
ennen sen irrottamista kulhosta.
Minulla on kaksi eri kokoista kulhoa, joten kerralla saa jäädytettyä aina yhdet pallonpuolikkaat. Kun molemmat pallonpuolikkaat on valmiiksi jäätyneet ja koverretut, ne laitetaan päällekkäin. 

Kaksi puolikasta päällekkäin laitettuina, saattavat
vielä hyvällä tuurilla jäätyä kiinni toisiinsa. 
Hyvällä tuurilla puolikkaat jäätyvät vielä toisiinsa kiinni niin, että ne pysyvät yhtenä.pallona, eikä pallo muodostu kahdesta irrallisesta puolikkaasta toistensa päällä. Tällä ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä.










Sitten ei kuin ihailemaan lopputuloksia... 😊






#jääkoriste #jäälyhty #pyöreä






Jos haluat kokeilla vähän yksinkertaisempia jääkoristeita, löydät tästä yhden aiemman vinkkini: ihanat jäätähdet.
Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!