Oletko törmännyt pinkkeihin paaleihin?

Ohhoh, kävipä hassusti, olin mennyt vahingossa julkaisemaan tämän tekstin ihan keskentekoisena :) Sen siitä saa, kun päivittää blogia liian harvoin, rutiini häviää! Piti vain tallentaa aiemmin nopeasti muutamia ajatuksia, ja jatkaa juttu loppuun nyt myöhemmin, lisätä kuva ja muuta.

Vaan olittekin jo ehtineet kirjoittaa tekstiin kommenttejakin, toivottavasti ne eivät nyt katoa. Siispä, näin tuon piti mennä:

Näimme juhannusmatkalla hauskan näyn: maalaismaisemaan oli ilmestynyt pinkin värisiä rehupaaleja, siellä ne olivat sulassa sovussa perinteisten valkoisten joukossa.

Pinkit paalit näyttävät maisemassa kuin jättimäisiltä vaahtokarkeilta.
Varsinkin silloin, kun niitä on sekaisin valkoisten sisartensa kanssa :)
Ja sopivatpahan tähän blogini värimaailmaankin, pitäisiköhän nämä ottaa blogin tunnuskuvaksi?

Tuotahan piti tutkia tarkemmin, mikäs juttu nuo oikein ovat? Paalien takaa selvisikin mielenkiintoinen ja tärkeä asia, paalien pinkillä kalvolla tuetaan Rintasyöpäyhdistyksen toimintaa. Siispä tärkeällä asialla. Ja mikä mukavaa, viljelijät ovat myös lähteneet innolla mukaan kampanjaan.

Paalit näyttävät herättäneen monenlaista keskustelua, puolesta ja vastaan. Sopivatko suomalaiseen maisemaan vaiko eivät. Minusta ne näyttävät ainoastaan hauskoilta, tuovat vähän väriä ja uutta ilmettä. Ja vielä kun näillä on erittäin hyvä tarkoituskin. Oikeastaan valkoiset paalit eivät olekaan minusta kovin kauniita, ainakaan näihin verrattuna. Mutta yhdessä ne ovat kyllä ihan hyvä pari :)

Oletko sinä törmännyt pinkkeihin paaleihin?

Kiitos ja kumarrus,

eipä voi muuta sanoa paikkakuntamme latumiehille!

Kävin pakkasöiden jälkeen kurkkaamassa, josko vielä olisi mahdollisuus pieneen hiihtolenkkiin, vaikkei metsässä enää juuri lunta näy.

Ja voi mahdoton, miten loistavat ladut siellä odottivatkaan, ei mitään valittamista! Ilman lämpötila oli noussut jo plussan puolelle, aurinko paistoi täydeltä terältä ja hiihtokeli oli aivan mahtavan luistava. Joissain alamäissä tuli sellaiset vauhdit, että pikkuisen jo hirvitti.

Niissä muutamissa paikoissa, missä aurinko oli jo syönyt lumen pois, olivat latumestarit lapioineet uralle vähän lisälunta. Tuli innostuttua hiihtämään huomattavasti pidempi matka kuin mitä oli suunnitelmissa :)

Jos siis hiihtäminen kiinnostaa ja satut asumaan Tampereen korkeutta pohjoisempana, kannattaa ehdottomasti käydä vielä kurkkaamassa aamusella hiihtolatujen kuntoa.

Hei, aurinko on tallella :)

Näinä harmaan tihkusateisina hiihtoloman päivinä alkaa hiljalleen tuntua siltä kuin aurinko olisi meidät täysin hylännyt. Nyt, kun pitäisi olla hohtavat hanget, parhaat hiihtokelit ja mukava pikku- tai vähän napakampikin pakkanen.

Vaan miten ihanaa olikaan herätä eiliseen maanantaiaamuun, kun aurinko pilkotti matalalta taivaanrannasta ja heitti puiden välistä maassa vielä jäljellä olevaan lumeen pitkän iloisenkeltaisen aurinkoviirun halki pihan. Ei se siis ole meitä kokonaan jättänyt :)

Piti käydä äkkiä nappaamassa hätäinen kuva muistoksi ja todistusaineistoksi - ja onneksi kävin, sillä eipä tuota riemua kauaa riittänyt, pian oli jälleen maisema paksun pilviverhon peitossa.

Mutta oli tuo silti piristävä alku viikkoon.

Ja nythän sitä povataan jopa ennätysaikaista kevättä, saas nähdä mitä tuleman pitää!

Oli toisenakin päivänä aikamoiset karkkivärit tuossa vähän aikaa sitten.

Ruokaa sienillä

- kyllä, luit otsikon oikein. Se voisi kai kuulua myös ruokaa sienistä, mutta tällä kertaa tämä meni vähän toisin.

Olimme menossa pitkästä aikaa oikein Kaupunkiin ravintolaan syömään, juhlistamaan Puolison syntymäpäivää.

Kävin siinä aiemmin päivällä metsässä poimimassa syksyn viimeisiä suppilovahveroita. Niitä olikin aikalailla runsaanpuoleisesti, reilusti yli oman tarpeen.

Siinä miettiessäni, mitä ihmettä noilla kaikilla suppiloilla tekisin, tuli mieleeni, josko kokeilisin ottaa niitä mukaan sinne Kaupunkiin, jos tuo ravintola vaikka sattuisi olemaan niistä kiinnostunut.

Kuinka ollakaan, olivathan he. Sienikaupat tehtiin ja sitten syötiin herkullisesti. Omat sienet eivät vissiin kuitenkaan ihan ehtineet pannulle. Niitä oli reilun neljä kiloa, vitosen kilo. Ei siis mikään kultakaivos, mutta ihan hauska juttu kumminkin.

Tässähän voisi olla jopa liikeidean poikastakin: omia raaka-aineita mukaan ravintolaan, jossa niistä valmistettaisiin sinulle herkullinen annos :)

Jään kutsu

Kun ei hiihtämään pääse, täytyy mennä jäille. Uutisissa toki koko ajan varoitellaan niiden heikosta kestävyydestä, etenkin merellä ja suuremmilla järvillä, siellä sietääkin olla varovainen.

Mutta pienemmät järvet ainakin vähän pohjoisempana ovat nyt loistavassa luistelukunnossa, varmuuden vuoksi jäänaskalit kaulaan, kypärä päähän ja ihastelemaan jäätaidetta!

Maalaiselämää ja kaupunkilaiselämää

Viikonloppuna ohjelmassa oli jälleen juhlat, tällä kertaa Pääkaupungissamme. Kahvipöytäkeskustelu kävi sattumoisin muun muassa maalais- ja kaupunkilaiselämässä ja niiden eroissa.

Huomasimme, että kaiken kehityksen mennessä eteenpäin jättimäisin loikin, vaikuttaisi ero suomalaisen maaseutu- ja kaupunkielämän välillä kasvaneen ennennäkemättömän suureksi. Ero pläjähtää silmille, kun Kaupunkilainen menee käymään Maaseudulla tai toisin päin. Koko ihmisten elämisen ja olemisen rytmi, tekemisen tapa, puheenaiheet ja kaikki on niin kovin erilaista, että sitä on melkein vaikea ymmärtää, käsittää ja uskoa todeksi - olemmeko tosiaan samassa maassa?

Maaseudun ja kaupungin etääntyessä toisistaan ovat eri maiden suuret kaupungit taas alkaneet muistuttaa yhä enemmän toisiaan, jopa siinä määrin, että Pääkaupunkimme alkaa olla lähempänä monia eurooppalaisia kaupunkeja kuin suomalaista maaseutua.

Itse olen viime päivinä havahtunut siihen eroon, että täällä maalla aikamme ei juuri koskaan kulu siihen, että odottaisimme tai jonottaisimme jotain. Auto parkkeerataan sen kummemmin etsiskelemättä siihen vapaaseen ruutuun kaupan viereen. Kaupan kassalle, pankin ja apteekin tiskille kävellään yleensä suoraan. Jos kaupassa joskus ruuhka-aikaan sattuu olemaan yhden tai kahden asiakkaan jono, niin se hetki kuluu yleensä pieneen rupattelutuokioon edessä tai takana olevan tuttavan kanssa.

Elämä soljuu täällä jatkuvasti eteenpäin jotain tehden - tai jos ei tehdä mitään, ollaan vain ja nautiskellaan tai ihmetellään, muttei erityisemmin odotella, ainakaan samassa mielessä kuin tuolla ruuhkaisemmissa ympäristöissä. Toki voidaan odottaa vaikkapa sadesäätä, poutapäiviä tai tomaattien kypsymistä. Mutta se odotus on erilaista.

Kaupungissa käydessäni havahduin siihen, kuinka suuret määrät ihmisiä koko ajan seisovat tai istuvat jossain odottamassa tai jonottamassa milloin mitäkin - valojen vaihtumista, omaa vuoroa. Töistä taitaa olla iskostunut takaraivoon ajatus, kuinka paljon yhteistä aikaa meneekään hukkaan, kun odotetaan myöhässä olevaa palaveriin tulijaa. Entäs noiden kaikkien liikennevaloissa seisovien?

Sään armoilla

Kulloinenkin säätila sanelee merkittävästi elämää täällä maalla - mitä voi tehdä, mitä ei, sisällä vai ulkona? Miten ajoittaa vaikkapa pyykinpesu, jotta saisi kuivatettua pyykit ulkosalla, missä niistä tulee niin ihanan raikkaita. Ja tietysti erityisesti puutarhahommien kannalta, etenkin tällaiseen aikaan, kun säätilassa tapahtuu isoja muutoksia.

Sääennusteiden seuraaminen onkin olennainen osa elämää, ja tekemisten suunnitteleminen sen mukaan. Siksipä toivoisi, että ennusteet osuisivat kohdalleen mahdollisimman hyvin.

Nyt seurannassa on eritysesti lämpötilat. Loput juurekset ja purjot olisi hyvä pitää maassa mahdollisimman pitkään, säilyisivät siellä kaikkein parhaiten. Näillä korkeuksilla näyttää olevan juuri nyt pari pikkupakkasyötä. Tänään oli pitkästä aikaa jälleen ensimmäinen aamu, kun pääsi rapsuttelemaan auton ikkunoita. Tällaisina öinä harso riittää vielä hyvin maassa olevien juuresten suojaamiseen pakkaselta. Jos kovempaa pakkasta luvataan, täytyy kuitenkin käydä kipinkapin nostamassa porkkanat, sellerit, lantut, punajuuret ja purjot kellariin.

Peli ei ole kuitenkaan menetetty, vaikka pääsisi käymään niin, että juurekset jäätyisivät hieman pinnasta. Silloin niitä ei kuitenkaan kannata nostaa, sillä säilyvyys on huomattavasti huonompi. Kannattaa rauhassa odotella, että juurekset ovat sulaneet ja saaneet mielellään vielä hiukan sadevettä niskaansa. Pikkupakkasen tärvelemä rakenne palautuu tuolloin ennalleen.

Perunat taas on syytä pelastaa maasta jo lämpimämmän sään aikaan, sainkin tämän urakan sopivasti loppuun viime viikonloppuna. Yhtenä vuonna meillä kävi niin, että lämpötila laski nopeasti juuri ennen kuin ryhdyimme perunannostoon. Silloin perunaan saattaa kehittyä helposti glykoalkaloidi-nimistä myrkkyä, jollaista on myös vihreässä perunassa tunnettu solaniini (ja vihreän tomaatin tomatiini). Perunat maistuivat tuolloin hieman kitkeriltä erityisesti pinnasta ja tunsin itseni vähän huonovointiseksi koko alkusyksyn.

Aloin lopulta selvitellä asiaa, ja tuo glykoalkaloidi osoittautui todennäköiseksi syyksi. Samaista glykoalkaloidia syntyy myös perunoiden kohiintuessa tai vaurioituessa muutoin. Ja jopa silloin, kun kuorii tai pilkkoo raa´an perunan. Käsitellyt perunat kannattaa tämän vuoksi käyttää mahdollisimman pian, ei säilytellä niitä. Kitkeränmakuisia perunoita ei myöskään kannata syödä, jouduimme jättämään potut tuolloin kokonaan syömättä. Taas siis uusi harmi puutarhuria uhkaavien ongelmien joukkoon.

Ei se oo niin justiinsa, osa 1

Onneksi täällä maalla ei ole niin väliksi, voi olla miten ja suunnilleen minkänäköisenä lystää. Nautin vapaapäivistä, kun ei tarvitse laittaa tukkaa ja ajatella, mitä päälle pistää. Joskus kylillä käydessä kyllä pikkaisen mietityttää, kehtaako sitä ihan suoraan pellolta lähteä.

Toisinaan olen lapsilta kysynyt, voinko tämännäköisenä lähteä. Yleensä lupa on tullut, kai ovat tottuneet "tyyliini".

Illat ja sunnuntait ovat pahimpia, kun pitää mennä sinne ABC:lle sitä maitopurkkia hakemaan. Siellähän voi tulla vastaan vaikka joku kaupunkituttava. Mahtaisi hämmästyä rentoa lookiani, jos nimittäin sattuisi tunnistamaan ;)

Eilen tuli kuitenkin minunkin rajani vastaan. Olimme kaupungissa tyttäreni luona muuttoa tekemässä ja olisi pitänyt mennä niissä siivousverkkareissa siihen viereen oikein Stockmannille tyttären tyhjiä viunapulloja palauttamaan. Ei ollut pulloille muuta pakkausta kuin kenkälaatikko, kun kaikki muovipussit oli muussa käytössä. Tähän keikkaan en suostunut.

Osa 2 huomenna...

Ja pahoitteluni vielä, että tänään ei tullut varsinaista puutarha-asiaa. Se onneton pienipäinen piuha katosi kuin maa olisi sen niellyt, enkä saanut kuvia ulos kamerasta. Kaikkia muita piuhoja kyllä piisaa. Huomenna paremmalla onnella :) - Löytyihän se piuha lopulta ihan siitä samasta nipusta, missä ne muutkin piuhat ;) Ja onneksi löytyi, sillä kävikin ilmi, että se onkin suurempi aarre, vain juuri sen kameramallin piuha, jollaista ei mistään enää saa.