Ihana syysherkku: hillotut suppilovahverot

Viikonloppuna löytyi vielä varsin mukavasti suppilovahveroita.

Tein suppiloista ihanan mausteista säilykettä, mikä onkin mielestäni ehdottomasti paras herkku näistä sienistä. Sopii loistavasti myös vaikkapa joulupöytään.

Netistä löytyy monenlaisia ohjeita tähän makeankirpeään ihanuuteen. Osassa ohjeista on tosi paljon sokeria, mielestäni sitä ei tarvitse läheskään niin paljoa kuin joissain ohjeissa.

Tähän tapaan tykkään itse tehdä hillotut suppilovahverot:

4 litraa suppilovahveroita
2 dl vettä
1 dl etikkaa
1 dl viinietikkaa (esim. puolet valkoviinietikkaa ja loput punaviini- ja/tai balsamicoetikkaa)
n. 3 dl sokeria (osa voi olla hillosokeria, esim. 1/2 dl)
1 tl suolaa
1 kanelitanko
n. 10 kpl kokonaisia mausteneilikoita

Kuumenna huolella puhdistettuja suppilovahveroita kattilassa varovasti käännellen kunnes neste irtoaa niistä. Valuta neste pois, Huuhtele sienet.

Tee liemi sillä välin, kun sienet kuumenevat. Laita liemen ainekset toiseen kattilaan, ja kiehauta liemi. Kaada ryöpätyt ja valutetut sienet liemen joukkoon, ja keitä kymmenisen minuuttia.

Ota kanelitanko pois, purkita kuumana puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin. Hillokepurkit säilyvät kylmässä hyvinkin vuoden verran.

Täytettyä kesäkurpitsaa - sen seitsemällä tavalla

Lämpimän syksyn ansiosta kesäkurpitsa - kuten moni muukin kasvi - pukkaa satoa yhä vaan.

Joko teillä alkaa tulla kesäkurpitsaa korvistakin? Toivottavasti ei, ei meillä ainakaan, kesäkurpitsa on niin mukavan monipuolinen kasvi.

Minulla kasvaa myös useampaa eri lajiketta, jotka ovat keskenään hiukan eri makuisia, sekin tuo vaihtelua. Ja kun kerää kesäkurpitsat suht pieninä, ne sekä maistuvat paremmilta, että sato ei pääse kasvamaan aivan kohtuuttomaksi.

Olen käyttänyt kesäkurpitsaa mm. sellaisenaan paistettuna tai grillattuna, paahdettuna ja marinoituna, säilöttynä kuplivaan etikkaliemeen sekä herkulliseen tomaattikastikkeeseen.

Yksi vakioruoka on eri tavoin täytetyt kesäkurpitsat. Täytteitä vaihtelemalla saa monen monta erilaista variaatiota.


Oikein mehevät kesäkurpitsoista saa, kun paahtaa koverretut ja kevyesti suolalla maustetut puolikkaat ensi alkuun uunissa molemmin puolin.

Täytteenä kvinoaa ja juustokuutioita.

Paahtamisen voi tehdä suht kuumassa uunissa, ja aika ylhäällä, jotta kesäkurpitsan pintakin ottaa hieman väriä. Ensin paahdetaan vartin verran kuoripuoli ylöspäin, sitten käännetään puoliskot ylösalas ja jatketaan paahtamista ehkä kymmenisen minuuttia, siten etteivät kurpitsat kuitenkaan muutu aivan lötsöiksi.

Paahtamisen aikana ehtii valmistella täytteen. Siihen voi käyttää koverretun kesäkurpitsan sisuksen lisäksi monipuolisesti erilaisia kasvisraaka-aineita, tai perinteistä paistettua jauhelihaa.

Tämän herkullisen kurpitsan nautin Tallinnassa
Pegasus-ravintolassa. Täytteenä linssejä ja sieniä.

Kesäisillä Viron-reissuilla pääsimme maistelemaan herkullisia täytettyjä kesäkurpitsoita, joiden pinnalle oli levitetty jotain hapanmaitotuotetta ennen valmiiksi täytettyjen kurpitsanpuolikkaiden kuorruttamista uunissa.

Kokeilin vastaavaa kotona, ja totesin että jugurtin ja ranskankerman sekoituksella pääsi aika samanlaiseen lopputulokseen.


Tässä erilaisia täytevinkkejä kesäkurpitsoille

Pääraaka-aine, valitse joku seuraavista:

- keitetty kvinoa
- keitetyt linssit
- butternut-kurpitsaa pieneksi kuutioituna ja uunissa paahdettuna
- paistetut sienet
- tomaatti + feta
- katkarapu - maapähkinä
- paistettu jauheliha (tai sen modernit korvikkeet Nyhtökaura ja Härkis)


Joukkoon:

- koverretut kesäkurpitsan sisukset pieneksi pilkottuna ja pannulla kypsennettynä
- paahdettua sipulia ja valkosipulia joukkoon


Lisäksi maun mukaan:

- keitettyä riisiä
- juustokuutioita/-raastetta
- mausteita (suolaa, pippuria, yrttejä, persiljasilppua)


Haluttaessa vielä pintaan kerros joko jugurtti-ranskankerma -sekoitusta tai juustoraastetta.
Ja viime silaukseksi kaiken päälle vähän korppujauhoa tai vaikka pähkinärouhetta antamaan rapeutta pintaan.

Valmiiksi täytetyt kurpitsanpuolikkaat kuorrutetaan uunissa kauniin värisiksi.

Viikonloppuherkuttelua

Harvoinpa on herkuttelu yhtä helppoa kuin syksyllä; ei tarvitse kuin kipaista tuoreet raaka-aineet kasvimaalta tai lähimetsästä, pistää ne hetkeksi pannulle tai grilliin, ja pian onkin jo herkkuhetken aika :)

Oman maan satoa kevyesti grillattuna, takana oleva halloumijuusto antaa  
grillikasvisannokseen mukavan säväyksen. 

Kantarellejakin löytyi yllättäin, jopa siinä määrin, että meinasi käydä astia pieneksi. Eikä mukana tietysti ollut sieniveistäkään, joten sienet oli otettava multineen päivineen. Veitsi pitäisi pitää tähän vuodenaikaan aina vakiovarusteena mukana.

Sieniastian pohjalla on muuten muutamia suppilovahveroitakin, niitäkin oli siis jo noussut.

Sienet päätyivät kastikkeeseen, johon
tuli myös vähän kesäkurpitsaa ja
pekonia makua antamaan. 

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! 

Seuraava postaus onkin sitten varmaan arvonta... :)

Ruokaa sienillä

- kyllä, luit otsikon oikein. Se voisi kai kuulua myös ruokaa sienistä, mutta tällä kertaa tämä meni vähän toisin.

Olimme menossa pitkästä aikaa oikein Kaupunkiin ravintolaan syömään, juhlistamaan Puolison syntymäpäivää.

Kävin siinä aiemmin päivällä metsässä poimimassa syksyn viimeisiä suppilovahveroita. Niitä olikin aikalailla runsaanpuoleisesti, reilusti yli oman tarpeen.

Siinä miettiessäni, mitä ihmettä noilla kaikilla suppiloilla tekisin, tuli mieleeni, josko kokeilisin ottaa niitä mukaan sinne Kaupunkiin, jos tuo ravintola vaikka sattuisi olemaan niistä kiinnostunut.

Kuinka ollakaan, olivathan he. Sienikaupat tehtiin ja sitten syötiin herkullisesti. Omat sienet eivät vissiin kuitenkaan ihan ehtineet pannulle. Niitä oli reilun neljä kiloa, vitosen kilo. Ei siis mikään kultakaivos, mutta ihan hauska juttu kumminkin.

Tässähän voisi olla jopa liikeidean poikastakin: omia raaka-aineita mukaan ravintolaan, jossa niistä valmistettaisiin sinulle herkullinen annos :)

Yummu, miten paljon leppärouskuja!

Vielä on ihan pakko jatkaa näitä sienipostauksia (ainakin) yhdelllä.

Nimittäin juuri kun olin kerennyt täällä blogissa kertomaan, kuinka leppärousku on lempisieneni, törmäsinkin sellaiseen määrään leppärouskuja, etten ole aiemmin nähnyt.

Ihanat rouskut pannulla.

Kävin tutkailemassa uutta metsäautotietä, missä en ole aiemmin käynyt, ja siellä heti tienvierustan matalassa ruohikossa rouskut kasvoivat. Noita ihania sieniä kertyi useampi litra, ja olivat edelleen harvinaisen madottomia. Niitä täytyy olla muuallakin!

En ole koskaan aiemmin saanut leppärouskuja säilöttäväksi asti, kaikki on aiemmin mennyt suoraan käyttöön. Kuumensin sienet pannulla kevyesti siten, että niistä irtosi neste, mutta varoen, ettei neste päässyt haihtumaan. Aion nyt pakastaa sienet niin, että ne jäävät nesteen peittoon.

Mitähän herkkua niistä tekisikään, vielä ei ole oikein ideaa. Täytetyt paprikat voisivat olla hyviä - tai miksei kesäkurpitsatkin?

Näemmä leppärouskun ystäviä on muitakin, yllättävän moni näyttää tulleen nyt blogiini googlattuaan leppärouskua, tai lempisientä leppärouskua, hauska juttu!

Samalla reissulla löytyi myös jo vähän kypsiä puolukoita. Pakkohan niitäkin oli poimia, vaikkei ollut mitään astiaa mukana niille. Nappasin siis huivin kaulasta ja keräsin siihen pikkuisen puolukoita :)

Parasta metsästä!

Herkullisia herkkutatteja.

Blogin nimi on Parasta puutarhasta, mutta nyt pistää kyllä myös metsä parastaan kilvan puutarhan kanssa.

Vain muutama päivä sitten kerroin, ettei meiltäpäin vielä löydy juuri muita sieniä kuin kantarelleja. Vaan melkein heti kun olin tämän kirjoittanut, päättivät herkkutatit nousta esiin oikein urakalla.

Niitä ilmestyi yhtäkkiä aivan joka paikkaan, taitaa olla enemmän kuin koskaan aiemmin. Sankollisen kerää aivan hetkessä. Ja mikä parasta ja harvinaista, tatit ovat nyt jostain syystä poikkeuksellisen madottomia ja hyvälaatuisia.

Niitä tulee nyt sellaista tahtia - kun eihän sitä tietenkään malta olla poimimatta jokaista vastaan tulevaa tatinmöllykkää - ettei kaikkia tahdo oikein pystyä säilömään. Laitanpa tässä yhden "puolikaupallisen" linkkivinkkin Dallavallen, joka ei niinkään myy, vaan ostaa herkkutatteja. Ja vaikkei olisi kiinnostunut tatteja myymään, niin sivuilta saa mainiosti reaaliaikaista tietoa siitä, missä ja milloin tatteja on noussut.

Lempisieneni leppärousku.

Löysin myös lempisientäni ihanan oranssihtavaa leppärouskua. Ne ovat aivan liian usein matojen pilaamia, mutta tänä vuonna madot näyttävät jättäneen nekin rauhaan.

Leppärousku on minulle erityisen mieluisa siksi, että siinä on rouskun mainio maku, mutta sitä ei tarvitse ryöpätä niin kuin muut rouskut. Sienen rakenne säilyy silloin paljon parempana ja maittavamapana.

Eivät mustatorvisienetkään
hassumpia ole.

Paistan leppärouskut vain nopeasti pannulla kera pienen sipulin, vähän suolaa ja muuta ei sitten tarvitakaan. Tyrmäävän hyvää!

Pistetäänpä tässä vielä linkki aiempaan postaukseeni, herkulliseen sieni-sosesoppaan.

Mikä on sinun lempi-ruokasienesi, ja miten sen valmistat?

Sienisyksy vaikuttaa lupaavalta!

Heinäkuun helteillä ei olisi uskonut, että tänä syksynä nousee ainuttakaan sientä.

Vaan kuinka kävikään, elokuu toi tullessaan sellaiset sateet, että kyllä sienten nyt kelpaa. Varsinkin, kun sää on kuitenkin jatkunut kohtuulämpimänä.

Kantarelleja on löytynyt oikein mukavasti, ja ne ovat olleet muhkean kokoisia. Juuri muita sieniä ei meilläpäin ole vielä näkynyt.


Jos sää jatkuu samankaltaisena, luulisi sieniä piisaavan jatkossakin.

Siitäkin huolimatta olen kyllä mielissäni siitä, jos sateet nyt hiukan hellittävät, kuten on lupailtu.




Hyvää viikonvaihdetta - vaikkapa sienestyksen merkeissä!

Ja vielä on pari päivää aikaa osallistua blogin arvontaan, jossa monenlaisia palkintoja!

Papujen kesä

Tämän kesän sääolot ovat suosineet papujen kasvua. Eiväthän ne alkukesän kylmyydessä ja kosteudessa juuri kehittyneet eivätkä kasvaneet, mutta selviytyivät kuitenkin hengissä. Ja ottivat sitten heinäkuun helteistä kaiken irti.

Kuivemmat kelit saapuivat sopivasti papujen kukinta-aikaan, jolloin ne eivät tykkää saada ylenmäärin vettä niskaansa. Palkojen kehittyessäkin liika sade on haitaksi, kasvustot alkavat homehtua herkästi.

Ihanan maukkaat pavunpalot ovat yksi perheemme suuria herkkuja. Niitä onkin tullut pienehköltä alalta monen monta kulhollista, olisikohan pari sankollista yhteensä.

Tänä kesänä kasvamassa on ollut kolmea lajiketta: keltaista ja vihreää taite- tai pensaspapua sekä lisäksi tuollaisia littanaa, pidemmän palon kasvattavaa leikkopapua. Eri lajikkeet eivät näytä eroavan satoisuudessa juurikaan toisistaan. Neljäntenä on sitten vielä härkäpapuja, jotka ovatkin ihan oma juttunsa.

Talvea varten ryöppään pensaspapujen palot nopeasti ja pakastan ne joko kokonaisina - tai melkein vielä parempi, pätkittyinä parin sentin pätkiin. Näin ne saa pakattua pakasterasioihin tiiviimmin, jolloin ne myös säilyvät parempina.

Aiemmassa papujutussani kerroin haasteista siinä, miten pavunsiemenet saa keväällä itämään.

Metsästä löytyi vuorikaunokkia!

Kävin tuossa vähän pihan ulkopuolella ja törmäsin yllättäin metsässä kasvaviin vuorikaunokkeihin.
Olin iloinen tästä löydöstä, sillä uudehko perennapenkki kaipasi vielä täydennystä. Sinikukkainen vuorikaunokki sopii joukkoon oikein hyvin.

Vuorikaunokit ovat varmaan kotoisin jostain pihamme entisistä vanhoista perennapenkeistä, mistä ne ovat joko karanneet metsään tai siirtyneet sinne maamassoja liikuteltaessa.

Mukavaa, että nämä asukit saadaan palautettua jälleen pihan puolelle. Tämän löydön jälkeen en meinannut enää muistaa, miksi alunperin meninkään käymään siellä metsän puolella. - Ai niin, menin katsomaan, näkyisikö siellä jo sieniä, nyt kun on ollut näin sateistakin, v edenpuutetta niillä ei ainakaan pitäisi olla. Vaan eipä ollut sieniä vielä näkyvissä, ehkä ne kaipaavat lisää lämpöä - sitähän on onneksi nyt luvassa.

Espoosta kuulemma löytyy jo niin kypsiä mustikoita kuin kantarellejakin, ollapa siellä!

Kaunokki päätyi perennapenkkiin kuvassa vasemmalle, krassin eteen.

Etualalla harjaneilikat ovat hauskan näköisiä juuri ennen kukkaan puhkeamistaan. 

Oletko löytänyt korvasieniä?

Metsästä ei löydy tähän aikaan juurikaan syötävää, paitsi ehkä korvasieniä. Käytiin tyttären kanssa lähimetsässä kurkkaamassa, näkyisikö niitä.

Itseäni korvasienet eivät myrkkynsä vuoksi oikein houkuta - sitä jää kuulemma sieniin jonkin verran kaksinkertaisesta keittämisestä huolimatta, mutta tyttären teki niitä mieli.

Toistaiseksi karikkeesta oli nostanut päänsä vain pari pienehköä syvänruskeaa ryppyistä möhkälettä, jätimme ne vielä kasvamaan.

Aiemmin kerrottiin, että kevään kuivuus esti korvasienten nousemisen. Sittemmin vettä tuli varmasti riittämiin, mutta viileä sää hidasti sienten nousemista. Nyt saapuneen lämpöaallon myötä niitä luulisi nousevan vielä lisää.

Meillä on tiedossa tässä lähellä tuo yksi paikka, johon joka vuosi nousee aina pikkuisen sieniä. Etsinnöistä huolimatta vastaan ei ole tullut muita esiintymiä, korvasieniä on kyllä myös niin tosivaikea huomata.

Tytär kysyi, voisiko korvasienistä tehdä risottoa? Miksei, nehän voisivat sopia siihen oikeinkin hyvin. Ja jos vaikka kevään kunniaksi lisäksi vähän parsaa, njam!

Munakasrulla - maistuva ja monipuolinen

Laitetaanpa näin pyhäpäivän iloksi jälleen yksi ruokavinkki, kun puutarhajuttuja on nyt ollut aika lailla. Munakasrulla on mainio ruoka; helppo, yksinkertainen ja melkoisen muuntuvainen. Sen sisään voi kääräistä monenlaista täytettä. Siihen sopivat hyvin viime syksynä kerätyt sienet, jos niitä sattuu olemaan vielä jäljellä. Munakasrulla onnistuu vallan mainiosti gluteenittomana.

Rulla sopii kevyeksi ateriaksi tai vaikkapa illanistujaisten suolaiseksi herkuksi. Raaka-aineet ovat sen verran yksinkertaiset, että rulla sopii hyvin myös sunnuntai-illan pelastajaksi silloin, kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Vähän samoin kuin letutkin sekä aiemmin postaamani vohvelit ja pannukakut.


Gluteeniton munakasrulla syntyy seuraavasti

75 g margariinia
1,5 dl gluteenitonta jauhoa
6 dl maitoa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3 kananmunaa

Täytevinkkejä:

esikypsennetyt sienet + sipuli, sinihomejuusto, persilja
kypsennetty (savu)lohi tai kylmäsavulohi + haudutettu purjo
katkaravut + haudutettu purjo, sinihomejuusto
ruskistettu jauheliha + sipuli + paprika

Taikinan valmistus: Sulata rasva kattilassa. Lisää jauhot vispilällä sekoittaen pienissä erissä ja kiehauta ne rasvassa. Lisää maitoa vähitellen joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna seoksen kiehahtaa.

Sekoita jäähtyneeseen taikinaseokseen leivinjauhe, suola ja munat yksi kerrallaan vispilällä voimakkaasti sekoittaen.

Levitä taikina uunipanulle leivinpaperin päälle ja paista 225 - 250 asteessa 10 - 15 minuuttia. Kumoa hieman jäähtynyt taikinalevy ylösalaisin toisen leivinpaperin päälle ja poista leivinpaperi pinnalta.

Kantarelli- ja aurajuustotäytteinen munakasrulla
puoliksi kiinni rullattuna. 

Levitä täytteen ainekset tasaisesti taikinalevylle ja ripottele lopuksi juustoraaste niiden päälle. Säästä pieni määrä juustoraasteesta levitettäväksi rullan pintaan.

Kääri taikinalevy rullalle ja ripottele loppu juustoraaste rullan päälle. Tähän asti rullan voi tarvittaessa valmistaa hyvissä ajoin etukäteen ja säilyttää kylmässä.


Ennen tarjoamista lämmitä rulla vielä uunissa niin, että juustoraaste pinnalla saa hieman väriä, 10 - 15 min.

Valmista nautittavaksi!

Sosesoppaa sienistä

Sieniruoat sopivat hyvin näihin joulun jälkeisiin härkäviikkoihin. Tein tällä kertaa sieniä vähän uudella tavalla, sosekeiton muodossa, se maistuikin oikein hyvältä. Sieni-sosesoppa tuntuukin nyt olevan jonkinlainen hitti. Sain maistaa sitä hiljattain parissa ruokapaikassa, mistä innostuin kokeilemaan tätä itsekin.

Sosekeiton kuvittelisi maittavan sellaisellekin, joka ei yleensä sienistä pidä. Moniahan tuntuu inhottavan erityisesti sientenpalojen niljakkaan limainen rakenne, mitä sosekeitossa ei ole.

Inventoin juuri sienivarastomme: rouskuja suolattuna, herkkutatteja ja mustatorvisieniä kuivattuna, pakasteessa kantarelleja. Suppilovahverotkin voisivat sopia hyvin tähän sosesoppaan, kun niiden maku ei tulisi niin voimakkaasti esille.

Herkkutatit liossa sienisoppaa varten.

Soppaa varten liotin kuivattuja sieniä puolisen tuntia ja puristelin liotusveden pois. Kuullotin kattilassa rasvassa sipulisilppua ja lisäsin sienenpalat. Niitä hetken käänneltyäni sekoitin joukkoon puolisen desiä (glut.) jauhoa, sitten muutaman desin vettä ja vähän mausteita. Keittelin vartin verran, minkä jälkeen soseutin tämän vielä vähän paksuhkon keittopohjan.

Sitten soppaan voi lisätä maun mukaan kermaa tai kermamaitoa ja tarpeen mukaan lisää vettä. Myös ranskankermaa voi käyttää ja tilkka valkoviiniäkin sopii. Jos haluaa hienomman keiton, niin lopuksi voi lisätä munankeltuaisen, joka sekoitetaan ensin pieneen keittotilkaan. Keltuaisen lisäämisen jälkeen keittoa ei enää keitetä.

Herkkutateista tehtyyn sosekeittoon tulee kauniin kellertävä väri.

Kantarelleista tehtyyn keittoon laitoin myös sinihomejuustoa, minkä maku sopii hyvin kantarellin kanssa.

Lopuksi vielä hieman persiljaa pintaan.





VINKKI: monitoimikone on paras sienisopan soseuttamiseen, jos sellaisen omistat. 
Sauvasekoittimella on hiukan vaikeampi saada sienenpaloja pilkkoutumaan tasaisesti.

Vähän hilettä pinnassa

ei haittaa suppilovahveroita. Kävin eilen katsastamassa tilanteen, oikein hyväkuntoisia suppiloita löytyi vielä runsaasti pienestä lumisateesta ja pakkasesta huolimatta.

Jos mielii vielä suppiloita, kannattaa mennä viikonlopun aikana kipinkapin metsään.

Siellä missä pakkanen on jatkunut, ovat sienet nyt varmasti jäässä. Nyt on viimeiset hetket suppiloiden keruuseen, ellei sitten säätila vielä muutu tästä selkeästi läpimämmäksi.

Yhden jäätymisen suppilot kestävät hyvin. Niitä voi kerätä jäisinäkin ja antaa sulaa. Siitä ne eivät kuitenkaan selviä, jos sää vaihtelee niin, että sienet pääsevät useamman kerran jäätymään ja sulamaan.

Kuvassa pikaisesti keräämäni sienet, jotka matkasivatkin jo sukulaisille Itä-Suomeen.

Huh, suppiloita

Suppilovahveroihin pätee erinomaisesti sanonta, kuin sieniä sateella.

Suppiloita on ihan tosikiva poimia, niitä kertyy nopeasti melkoiset määrät. Mutta, mutta... sitten ne pitäisi vielä puhdistaa ja käyttääkin.

Meille on käynyt niin, että olemme syöneet aikanaan sen verran paljon suppilovahveroita, että olemme aikalailla kyllästyneet sen voimakkaaseen makuun. Sen vuoksi meillä ei suppiloita juuri kulu, vaikka tykkäämme kovasti niitä kerätä. Ongelmaksi muodostuu siis tuo jatkojalostus.

Meille runsaisiin suppiloesiintymiin tottuneille oli hauskaa katseltavaa, kun vein sukulaisperheen muutama vuosi sitten metsään, jossa suppiloita riitti. Voi sitä riemua ja innostusta, kun löysivät jatkuvasti yhä lisää sieniä!

Aikanaan löysimme sellaisen suppilopaikan, jonne ei kannattanut mennä lainkaan sankojen kanssa, vaan otimme mukaan isohkot saavit, jotka täyttyivät varsin nopeasti. Metsä oli tietysti vanha ja hakkuuiässä, kuten parhaat sienimetsät yleensä. Ei siis mennyt kauaa, kun metsä olikin hakattu pois.

Kuvassa Puolison keräämät toistakymmentä litraa suppiloita odottavat puhdistajaansa. Vaan nytpä taisi suppilorumba päättyä tältä syksyltä, kun yöpakkaset tulivat.

Sienestellen

Edessä lampaankäävät kananmuna- ja korppujauhokylvyssä,
takana pannulla lähes valmiiina.

Viikonlopun sieniretken saalis oli hämmästyttävän hyvä aivan ihmeen harvinaisen kuivasta syksystä huolimatta. Jostain kummasta sienet ovat saaneet sen verran yökastetta tai muuta kosteutta, että ovat päässeet nousemaan.

Saaliiksi kertyi sankollinen rouskuja, jotka päätyivät suolasieniksi ja useampi litra kantarelleja. Ne olivat kyllä piiloutuneet kuivuudelta tosi syvälle sammalen suojiin. Jollei olisi tiennyt paikkoja, olisivat jääneet löytymättä, ja jäi niitä varmaan silti piileksimään koloihinsa.

Myös lampaankääpiä löytyi mukavasti. Niistä saa erinomaisia pihvejä, kun kastaa lakit kananmunaan, kierittelee ne korppujauhoissa (meillä tietty gluteenittomissa, vähän suolaa ja pippuria sekaan) ja paistaa pannulla rapsakoiksi. Sienen malto muuttuu paistettaessa hauskan kirkkaan keltaiseksi ja maku on mainio, ehdottomasti kokeilemisen väärti!

Kuivuudesta huolimatta kannattaa siis mennä sienimetsään, vaikka vaikea uskoa, että sieltä mitään löytyisi. Jos lämpimät kelit jatkuvat, voi sienikausi kestää pitkäänkin.

Sadepäivään sopii suolainen piiras

Edessä gluteeniton sienipiiras, takana broileri- ja juustopiiraat.

Kun ryhtyy piiraan valmistukseen, kannattaa samalla vaivalla tehdä vähän enemmän taikinaa ja leipoa useampi erilainen piiras. Jos jotain jää yli, sen voi helposti pakastaa.





Gluteenittoman piirastaikinan voi tehdä monella tapaa, tässä yksi toimiva, hiukan kevyempi versio:

Piirastaikina

75 g margariinia
1/2 dl kaurahiutaleita (gluteeniton kaura)
2 1/2 dl gluteenittomia jauhoja (esim. sekoitus erilaisista)
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Sekoita kulhossa keskenään pehmeä rasva, kuivat aineet ja maito. Tämä taikinamäärä riittää yhteen halkaisijaltaan n. 28 cm:n piirasvuokaan. Jos teet useamman piiraan, tee vastaavasti suurempi taikina.
Taikinaan voi halutessaan laittaa myös hiukan keitettyä perunaa hienonnettuna.

Taputtele taikina jauhotetuin käsin voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.


Täytevaihtoehtoja

- feta + esikypsennetty parsakaali + kuullotettu sipulisilppu
- haudutettu purjo + vuohenjuusto
- lohi tai kylmäsavulohi + tilli
- broileri + aurajuusto

- esikypsennetyt sienet (esim. kantarelli) + kuullotettu sipuli
- kinkku + juusto
- katkarapu + ananas
- erilaisia juustoja + ananas

Päälle

1 kananmuna
2 dl kermamaitoa (osa voi olla ranskankermaa)
mausteita
(neljään viimeiseen täytevaihtoehtoon lisäksi n. 1,5 dl juustoraastetta. Näihin sopii hyvin myös persilja, jota voi ripotella täyteainesten päälle ennen munamaidon lisäämistä)

Levitä täytteen ainekset pohjalle, ripottele päälle haluamiasi mausteita, sekoita kananmuna ja neste sekä tarvittaessa juustoraaste keskenään, kaada piiraan päälle. Paista 200 asteessa puolisen tuntia.

Voi tätä yltäkylläisyyttä!

Sade on nyt herättänyt kantarellitkin. Niitä löytyy ainakin kosteimmilta paikoilta. Eipä tarvitse tähän aikaan kaupasta käydä hakemassa juuri muuta kuin maitoa, leipää, kananmunia - ja lisää pakasterasioita.

Eläimiä kun meillä ei tällä hetkellä ole kuin koira. On kyllä ollut niin kanoja, kalkkunoita, lampaita kuin hevosiakin. Ehkä joskus taas vielä jotain. Mutta nyt kerätään kantarelleja!

Kantarellit on hauskoja, kun ne nousevat vuodesta toiseen lähes millintarkasti samoille paikoille, ovat siellä valmiina odottamassa kuin pienet lamput. Kun paikkoja löytää, on sienet helppo käydä keräämässä - kunhan muistaa ne paikat :)

Joskus huonompana sienivuonna melkein huvittaa, kun tismalleen oikealle paikalle saattaa olla noussut vain yksi pienenpieni kantarelli osoittamaan, että juuri tässä sen paikan pitäisi olla!

Nälkäinen lapsi

Sieniä ei kuivuuden vuoksi ole täällä tällä hetkellä lainkaan. Onneksi niitä oli sillä kertaa, kun silloin päälle 10-vuotias tyttäremme oli aikanaan kipeänä yksin kotona. Yritti soittaa äidille töihin, mitä voisi syödä, mutta äiti ei voinut vastata kun oli kokouksessa.

Näppärä tyttö meni pihalle, kävi keräämässä kantarellit lähimetsästä ja teki sienikastikkeen. Uusavuttomuutta ei ollut havaittavissa.