Avointen puutarhojen visiittini, osa 2

Tässäpä jatko-osa Avointen puutarhojen päivän visiittiini arboretum Väinölänpuistoon Orivedellä.

Edellisessä postauksessa kerroin lähinnä tämän ihastuttavan puutarhan kasveista, tässä nyt tarinaa erilaisista rakenteista.

Tykkään itsekin kovasti puutarhassa hyödynnetyistä harjateräksestä, betoniverkosta sekä kivistä, minkä takia tämä puutarha oli minulle erityisen mieluinen.

Aloitetaan ihanimmasta, huikea kesäsuihku. Pihasta oli paljastunut suuri, tasainen kivi, jonka hyödyntämistä Minna ja Mauri pohtivat. He keksivät rakentaa siihen kesäsuihkun! "Seinät" tehtiin harjateräksestä ja betoniverkosta, jotka verhottiin kasvein. Suihkuun tulee lämmin vesi, ja se on kesällä ahkerassa käytössä.

Kesäsuihku lähti rakentumaan kuvassa näkyvän suuren kiven ympärille. Itse suihku on kuvassa vasemmalla takana. 

Aika viihtyisä suihku :)

Kesäsuihkun harjateräsrakenteita.

Kivikkoiseen metsään oli rakennettu kivat pitkospuut. Näihin oli käytetty 50-senttisiä laudanpätkiä, jotka oli jääneet yli terassin rakentamisesta. Kerrassaan nerokas idea tämäkin!

Tässä näkyy myös hiukan sitä, millaisia ovat edellisessä jutussa mainitsemani, paksulla hakekerroksella verhotut polut.

Vielä lisää hauskoja, varsin yksinkertaisia harjateräsjuttuja:

Kiva idea, betoniverkkoa oli taivutettu kiville köynnösten kiipeiltäväksi.

Vähän mutkikkaampi harjateräsaita ja muita rakennelmia:

Ensinnä mielenkiintoinen, harjateräksestä ja paksusta betoniverkosta tehty pitkä ja varsin leveä aita. Kuvasta voi olla vähän vaikea saada kuvaa asiasta. Ideana on, että aitaa täytetään ylhäältä päin risuilla ja muulla maatuvalla puutarhan materiaalilla, joka painuu maatuessaan vähitellen kasaan, jolloin tilalle mahtuu taas uutta tavaraa.

Tämä pitkä aitarakennelma oli myös jännittävä ja erikoinen. Tässä ideana on, että aita toimii myös säilytystilana, josta puutarhassa tahtoo aina olla pulaa.

 

Mielenkiintoinen aitaratkaisu, joka toimii myös siistinä puutarhatarvikkeiden säilytyspaikkana 😊 En osaa oikein arvioida pituutta, mutta varmasti ainakin 10 metriä on.

Vielä viimeisenä pisteenä i: n päälle: isokokoinen kasvihuone

Kasvihuoneessa viihtyvät valtavina kasvavat tomaatit sekä "muutama" kärhöntaimi.

Suurikokoinen tomaattikasvi, toinen oikealta, on Hundreds of thousands -lajiketta.

Muutama kärhö varttumassa ulos istutettavaksi.

Eikä tässäkään vielä kaikki, Väinölänpuistossa oli tapahtumapäivänä myös kahvila sekä Minnan upea valokuvanäyttely.

Toivotaan, että puutarha on jälleen ensi vuonna mukana tapahtumassa!

#avoimetpuutarhat #Orivesi #arboretum #puutarha #kasvihuone #aita #harjateras

Vain yksi Avointen visiitti - mutta sitäkin antoisampi!

Eilen oli jälleen odotettu valtakunnallinen Avoimet puutarhat -tapahtuma. Tällä kertaa porttinsa avasi reilut 800 puutarhaa. Kaunis, pilvipoutainen sää helli niin puutarhansa avanneita kuin innokkaita katsojia.

Toukokuun lopulla itsekin kovasti pohdin, olisinko osallistunut tapahtumaan jo tänä rivaripihamme ensimmäisenä kesänä. Sen verran pahasti on hommat vielä vaiheessa, että olen tyytyväinen, että päätin siirtää tuon vuoden päähän.

Yksi tärkeä seuraus tästä ratkaisusta oli se, että pääsin itse käymään yhdessä mielenkiintoisessa  puutarhakohteessa, jossa vierähtikin pitkä tovi.

Kyseessä oli ihastuttava arboretum Väinölänpuisto Iso-Teerijärven rannalla Orivedellä, Tampereen kupeessa.

Vanha Crescent toivottaa tarkkasilmäinen katsojan
tervetulleeksi jo matkan varrella.

Alue on varsin laaja, noin 4,5 ha, ja nähtävää oli vaikka kuinka ja paljon! Isäntä Mauri veti mielenkiintoisen, 1,5 tuntia kestäneen opastetun kierroksen.

Asiaa ja kasveja tuli niin runsaasti, ettei kaikki jäänyt millään mieleen. Minna ja Mauri ovat rakentaneet puutarhaansa kaksin ja pääasiassa käsipelillä noin kymmenen vuoden ajan.

Lähtötilanne oli hyvin tiheä, osin pusikkoinen, juolavehnän valtaama metsä.

Alkuperäistä puustoa ja juolavehnää raivaamalla sekä runsaasti uusia puita ja muita kasveja istuttamalla pariskunta on loihtinut järvenrantaan upean paratiisin. Metsään on lisäksi raivattu mukavasti kiemurteleva polkuverkosto. 

Polkujen katteeksi on kärrätty kottikärryillä jättimäinen määrä kaadetuista puista peräisin olevaa puuhaketta, joka on luonnollinen, hiljalleen maatuva materiaali.

Luonnon tasapaino ja monimuotoisuuden ylläpitäminen onkin Minnalle ja Maurille tärkeää. Valtaosa puuntaimista on kasvatettu itse siemenestä. On myös runsaasti erikoisia löytöjä sieltä täältä, ojanpohjilta ja parkkipaikoilta - ja myös omalta tontilta 😊

Suuressa ihastuksessani ja pienessä infoähkyssäni kuvaamiseni oli vähän puolihuolimatonta, ja monta mielenkiintoista yksityiskohtaa jäi kuvaamatta. Paikka on myös niin ainutlaatuinen, että se pitäisi oikeastaan päästä kokemaan itse, sitä on vähän vaikea kuvailla sanoin tai kuvin.

Kun juolavehnää ja muuta on saatu
poistettua, ovat kurjenkello,
ahomansikka ja muut perinteiset
niittykasvit vallanneet itsestään sijaa.

Yksi kantava ajatus Väinölänpuistossa on se, että eri puulajeja on istutettu pieniksi, muutaman puun ryhmiksi, toisin kuin yleisesti arboretumeissa, missä puut sijaitsevat yksittäin toistensa lomassa. Tämä tuo kokonaisuuteen selkeyttä ja johdonmukaisuutta, eri puulajit hahmottuvat paremmin.

Mauri ehti jo tässä lyhyehkössä ajassa kertoa ison joukon mielenkiintoisia puutarhavinkkejä, kuten:

- tuomi karkottaa jäniksiä: kannattaa tehdä tuomista "suoja-aita" jänisten suosiminen taimien ympärille

- muurahaisten olemassaolo karkottaa punkkeja: muurahaiskeot ovat hyvästä ja niitä voi "ruokkia" asettamalla silloin tällöin puunkarahkan nojaamaan pystyssä pesää vasten.

- urea, siis ihmisen virtsa (kultavedeksikin kutsuttu!), pitää peurat loitolla: kannattaa käydä pissillä puutarhan laitamilla 😊

Niksi kasvien nimien merkitsemiseen:
vanha sälekaihtimenpätkä, johon nimi
on kirjoitettu lyijykynällä. Kestää kuulemma
todella hyvin, useita vuosia! 
Jos en vallan väärin muista, Mauri
mainitsi japaninsiipipähkinän 
lempipuukseen.

Vielä yksi vinkki, kasvien tukikeppeinä
on käytetty lammasaidan tukikeppejä.
Metallirunkoisina ne ovat kestäviä, ja 
niiden avulla pystyy myös ohjaamaan
vinoksi kasvanutta kasvia suoraksi.

Vaikuttavia olivat myös kymmenet tuuheat, muotoon leikatut kuuset, joita kasvaa erityisesti pihapiirissä. Kyseessä on aivan tavalliset suomalaiset metsäkuuset.

Ne tarjoavat runsaasti pesäpaikkoja pikkulinnuille sekä suojaa petolinnuilta ja talven viimoilta.

Kuuset leikataan marras-maaliskuussa suojasäällä. Vuosikasvuista poistetaan vain kolmannes tai enintään puolet.

Hauska erikoisuus oli myös variegata-vaahtera, joka erottui metsästä iloisen vaaleankellertävänä. Mielenkiintoisia vaahteran värimuunnoksia oli muitakin.

Paikoitellen tuntui kuin olisi ollut satumetsässä 😊

Lisäksi oli lukuisia mielenkiintoisia kasveja, jotka eivät päätyneet kuviini asti, kuten vaikka riippakoivun erikoismuoto kyynelkoivu, likusterisyreeni sekä hibatuija.

Nyt kävi niin, että tälle postaukselle tulikin jo niin paljon mittaa, että aihe vaatii jatko-osan. Kerron siinä enemmän erilaisista rakennelmista, kuten huikeasta kesäsuihkusta 😊 Jatko-osaan pääset tästä

#avoimetpuutarhat #Orivesi #arboretum #puutarha #metsä #puu #puut #erikoiskasvi

Viikonloppuherkuttelua

Harvoinpa on herkuttelu yhtä helppoa kuin syksyllä; ei tarvitse kuin kipaista tuoreet raaka-aineet kasvimaalta tai lähimetsästä, pistää ne hetkeksi pannulle tai grilliin, ja pian onkin jo herkkuhetken aika :)

Oman maan satoa kevyesti grillattuna, takana oleva halloumijuusto antaa  
grillikasvisannokseen mukavan säväyksen. 

Kantarellejakin löytyi yllättäin, jopa siinä määrin, että meinasi käydä astia pieneksi. Eikä mukana tietysti ollut sieniveistäkään, joten sienet oli otettava multineen päivineen. Veitsi pitäisi pitää tähän vuodenaikaan aina vakiovarusteena mukana.

Sieniastian pohjalla on muuten muutamia suppilovahveroitakin, niitäkin oli siis jo noussut.

Sienet päätyivät kastikkeeseen, johon
tuli myös vähän kesäkurpitsaa ja
pekonia makua antamaan. 

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! 

Seuraava postaus onkin sitten varmaan arvonta... :)

Ruskoliljat - tykätäkö vaiko ei?

Kas tässäpä kysymys, ruskoliljat eli "keisarinkruunut" kukkivat parhaimmillaan perennapenkissä, ja minä yritän tässä ratkoa, mitä mieltä noista olen, ovatko ne kauniita vai mitä?

Minulla on paristakin syystä keisarinkruunuihin aivan erityinen suhde, ja siksi ne saavat tuossa kasvaa ja olla, vaikken ole ihan varma, mitä noista pitäisi ajatella.

Omalla tavallaan nuo ovat aika komeita, kauniitakin? Mutta toisaalta niissä on minun makuuni jotain vähän mautonta ja yliampuvaa. Laitetaan nyt näistä oikein useampia kuvia vähän eri kuvakulmista, kun näitä tuli räpsittyä. Jospa sekin auttaisi näihin totuttautumisessa.

Ne kaksi erityistä asiaa ovat se, että keisarinkruunut olivat Kerttu-isoäitini silmäterä - siis hänen, jolta tämän bloginimimerkkini olen lainannut. Isoäiti vaali keisarinkruunujaan aivan erityisellä pieteetillä.

Se toinen syy on näiden yksilöiden historia. Löysimme nämä ruskoliljat aikanaan tyttäreni kanssa metsästä tuosta lähistöltä, mistä lie sinne karanneet? Se oli sen verran erityinen löytö, että pitihän nuo pelastaa sieltä perennapenkkiin.

Näiden syiden vuoksi nuo siis saavat olla ja kukoistaa, ja minä saan siedätyshoitoa noista pitämiseen. Ehkä jonain päivänä ymmärrän ruskoliljojen erityisyyden. Itse asiassa nyt kun näitä tarkemmin tutkailin, minulle tuli näistä mieleen ihana jouluinen amaryllis, joka taas kuuluu suosikkikasveihini...

Metsäjuttuja

Käytiin pelailemassa vähän frisbeegolfia, ja törmättiin metsässä kaikenlaisiin yllätyksiin.

Yhtä kiekkoa etsiessä vastaan luikerteli kyy, onneksi huomattiin se ajoissa.

Samalla saatiin tarkistettua mustikoiden tilanne, aika lupaavasti alkavat aukeimmilla paikoilla jo sinertää. Jopa alkoi tehdä mieli kesän ensimmäistä mustikka-annosta :)

Eihän tässä mene kuin muutama päivä, niin pääsee ensimmäisiä keräilemään. Vähän paikoitellen noita näytti olevan; joillain paikoin oikeinkin runsaasti, mutta toisin paikoin ei sitten juuri lainkaan.

Mikä omituista, kaikissa kuvissa paistaa aurinko :) Se ei tosin ollut koko totuus, ehti tuohon kierrokseen mahtua sadettakin...

Ihan pian käynee myös niin, että blogini sivunäyttöjen määrässä pyörähtää käyntiin uusi kymmentuhat, viimeinen ennen sadantuhannen maagista rajaa :) Silloin onkin sitten luvassa kunnon arvonta (laskuri löytyy tuolta oikeasta laidasta vähän alempaa). Kiitoksia jo teille kaikille aktiivisille lukijoille!   

Lieot taipuvat kivoiksi koristeiksi

Kun kesän puutarhakiireet ovat hellittäneet, ovat mielessä alkaneet pyöriä muut askareet, mihin sitä voisikaan aikaansa ja energiaa käyttää.

Nyt on myös vielä hyvää aikaa kerätä metsästä talteen luonnonmateriaaleja tulevia askarteluja varten.

Metsänpohjassa luikertelevat liekokasvit ovat mainiota materiaalia kransseihin ja muihin koristeisiin. Lieot pysyvät kuivuessaankin aikalailla kuosissaan, ne eivät varise ja säilyttävät pitkään kauniin syvänvihreän värinsä.

Liekoja kannattaa kerätä näin syksyllä ennen lumen tuloa vähän talteen talviaskarteluja varten. Kerätyt lieot voi säilyttää kellarissa tai muussa viileässä paikassa tai suojattuna ulkosalla. Muistathan, että kasvillisuutta saa kerätä ainoastaan maanomistajan luvalla!



Lieoista voi väkertää vaikkapa kivan kuusen. Jos ei ihan vielä, niin sitten vähän lähempänä joulua. Kuuselle voi vääntää rungon parista pajunoksasta, jotka kiinnitetään muotoonsa rautalangalla.

Lieot kieputetaan pajurungon ympärille ja kiinnitetään kiertämällä niiden ympäri joko ompelulankaa tai aivan ohutta rautalankaa.

Ruokaa sienillä

- kyllä, luit otsikon oikein. Se voisi kai kuulua myös ruokaa sienistä, mutta tällä kertaa tämä meni vähän toisin.

Olimme menossa pitkästä aikaa oikein Kaupunkiin ravintolaan syömään, juhlistamaan Puolison syntymäpäivää.

Kävin siinä aiemmin päivällä metsässä poimimassa syksyn viimeisiä suppilovahveroita. Niitä olikin aikalailla runsaanpuoleisesti, reilusti yli oman tarpeen.

Siinä miettiessäni, mitä ihmettä noilla kaikilla suppiloilla tekisin, tuli mieleeni, josko kokeilisin ottaa niitä mukaan sinne Kaupunkiin, jos tuo ravintola vaikka sattuisi olemaan niistä kiinnostunut.

Kuinka ollakaan, olivathan he. Sienikaupat tehtiin ja sitten syötiin herkullisesti. Omat sienet eivät vissiin kuitenkaan ihan ehtineet pannulle. Niitä oli reilun neljä kiloa, vitosen kilo. Ei siis mikään kultakaivos, mutta ihan hauska juttu kumminkin.

Tässähän voisi olla jopa liikeidean poikastakin: omia raaka-aineita mukaan ravintolaan, jossa niistä valmistettaisiin sinulle herkullinen annos :)