Toisenlainen Tallinna

Kirjoitin aiemmin parikin postausta suosikkikohteistani Tallinnassa; ehkä pikkuisen boheemeja ja kansanomaisia paikkoja; toreja, torneja, ravintoloita, pari viihtyisää hotellia ja muuta mielenkiintoista.

Nyt en malta millään olla jatkamatta tätä sarjaa vielä muutamalla kännykässäni pyörivällä kuvalla, jotka edustavat vähän toisenlaista Tallinnaa, ei-ihan-niin-minun makuuni :) Vähän bling-blingiä ja muuta ylellisyyttä.

Jotain sellaista, mihin en ole aiemmin törmännyt, ja mitä ehkä juuri ja juuri voi kuvitella olevan olemassa.

Tämä multasormi sai nimittäin tilaisuuden päästä tutustumiskäynnille vähän parempien ihmisten hotelliin.

Sieltä löytyi mm. hulppea 150 neliön sviitti, joka jatkui ja jatkui yhä uusiin huoneisiin designhuonekaluineen. Perimmäisestä olohuoneesta avautui jättimäinen panoraamanäkymä kaupunkiin, ja tietysti asiaan kuului oma pikku spa ja muutama muu kylpyhuone.

Olohuoneen panoraamaikkunasta voi ihmetellä kaupungin koko liikekeskusta.
Uskaltaisikohan noilla sohvilla istua?

Makuuhuoneesta avautuvalla pikku kylppärillä oli kokoa
ainakin saman verran kuin meidän olohuoneellamme.

Houkuttelevaa?

Hotellin ravintolassa taas oli tuollainen erikoinen lihanmureutuskaappi, missä maapallon toiselta puolelta lennätettyjä, huolella valittuja sisäfileitä ja muita lihakimpaleita roikotetaan muutaman viikon ajan asiakkaiden silmien edessä juuri sopivan herkullisiksi nauttia. Mulle tuosta valosta tuli erehdyttävästi mieleen taimilamppuni.

Pikkuisen vieras maailma, totesin kyllä viihtyväni huomattavasti paremmin ihan omassa kodissa - kateellisen panettelua, saattaisi joku tuumata ;)

Tähän juttuun sopinee vielä jollain tavoin yksi kohde, mikä taas on enemmän minun makuuni, ja missä ihan tykkään käydä. Se on Solaris -niminen kauppakeskus, joka sijaitsee Estonia-teatterin tuntumassa.

Solariksesta löytyy useampi asia, joihin olen tykästynyt. Alakerrassa on mahtavan hyvä ruokakauppa, josta tarttuu aina mukaan jotain mielenkiintoista. On mielestäni valikoimaltaan vielä parempi kuin Viru-keskuksen alakerrassa oleva varsin kookas ruokakauppa.

Lisäksi alakerrassa olevassa Gustav-nimisessä kahvilassa on kiva käydä herkuttelemassa, erityisesti näin keliaakikon näkökulmasta. Siellä on nimittäin yksi Tallinnan parhaista gluteenittomien leivonnaisten valikoimista.

Solariksen katolla taas on jonkinlainen puutarhalla varustettu, kesäisin auki oleva näköalatasanne. Siellä en ole kuitenkaan vielä päässyt käymään, joten kesää odotellessa :)

Mitäs olet mieltä tästä bling-blingistä?

Päätä tuulettelemassa

Matka suuntautui jälleen Pääkaupunkiin, aina välilllä pitää käydä haistelemassa kaupungin tuulia. Ohjelmassa oli vähän kulttuuria (Männikön Eskon loistava valokuvanäyttely Taidehallissa, suosittelen ehdottomasti, jos siellä päin liikut), mukavia ihmisiä, hyvää ruokaa sekä hiukka muuta sivistävää.

Siinä toiminnan tuoksinassa sattui pieni hauska tapaus. Huomasin, että minulla oli lounasaikaan vähän ylimääräistä aikaa, ja hiukan nälkäkin. Mieleeni tuli hiljattain avattu, loistavia arvioita saanut Pompier (ransk., palomies) -ravintola siinä sopivasti legendaarisella Helsingin VPK:n talolla. Sinne siis.

Paikka on alkuperäisessä hienossa -50-luvun asussa ja siellä tarjoillaan lounasaikaan mutkatonta kotiruokaa noutopöydästä. Täyttelin lautasen ihanan näköisillä salaateilla ja istahdin syömään. Ruokailijoita oli paljonlaisesti, ja huomasin, että siinä mustan ruokapöydän pinnalla oli vähän leivänmuruja edellisten ruokailijoiden jäljiltä, mutta ei ne minua haitanneet.

Yhtäkkiä äkkäsin, että herra Marco - bumtsibum - Bjurström hääri siellä ravintolasalissa siivousrätin kanssa tottunein elkein. Hiukan ihmettelin tätä yhteensattumaa, en ollut kuullut mitään hänen ravintolabisneksistään (olenkohan keskittynyt liiaksi pelkkiin puutarhauutisiin??).

Eipä aikaakaan, kun Marco tuli riepuineen siihen puhdistamaan pöytääni pahoitellen, että olen joutunut siinä murusten seassa syömään. - No tästä tulee ihan kotoinen olo, ei haittaa, totesin. Siihen M. että ei heillä kuitenkaan ole tarkoitus tällä keinoin asiakkaille kodikkuutta luoda. Hänen touhujaan katsellessani jatkoin vielä, että mitenkähän sitä saisi kotiinkin tuollaisen pöydänpyyhkijän? Järjestelykysymys, totesi M. Mielessäni mietin, että ehkä lähinnä koulutuskysymys, pöydänpyyhkijä kyllä jo löytyy, mutta riepu ei välttämättä heilu ihan samaan tahtiin.

Ja mikä olikaan se punainen lanka tänne puutarhablogiin? No vaikka se, että nuo salaattipöydän upeat antimet oli loihdittu näin talven keskellä pääsääntöisesti kotimaisista kasviksista, maistuvaa marinoitua kaali-porkkana-salaattia, punajuurta monessa muodossa ja pisteenä i:n päälle ihana sellerisalaatti, jota piti käydä santsaamassa!

Siitä tulikin hauska idea waldorfin salaattiin, jota usein tykkäämme syödä. Tähän mennessä olen raastanut siihen juurisellerin ja omenan, mutta tässä salaatissa olikin isompia sattumia, toimi oikein hyvin. Sen sellerin voisi vaikka rouhia jonkinlaisiksi pieniksi kuutioiksi ja omenan jättää kunnon palasiksi. Tästä pisteet Pompierille, tätä täytyy kokeilla!  

Näissä tunnelmissa, oikein hyvää viikonvaihdetta!

Ei ihan putkeen

Olinpa tässä eräänä aamuna menossa Kaupunkiin töihin kaikin puolin hyvässä järjestyksessä: ajoissa, suunnilleen kaikki mukana ja melkein meikanneenakin (ei niin kuin ne jotkut, jotka kerkiää meikata liikennevaloissa toisen silmän ja se toinen jää meikkaamatta). Autokin oli juuri parkkeerattu kunnialla parkkitaloon, vapaa paikka tosin löytyi vasta ylimmästä kerroksesta.

Siinä käsilaukku iloisesti olalla keikkuen lähdin alas niitä parkkitalon rappusia. Se käsilaukku oli tietysti auki niin kuin meillä maalaisilla yleensä, ja sen sisällä meikkipussikin, mitä niitä turhia joka välissä sulkemaan.

Vaan siinäpä, juuri niiden monikerroksisten portaiden ylimmällä rappusella sen käsilaukun olkahihna keksi hajota ja kaikki ne naisen käsilaukun ihanat, tuiki tarpeelliset kymmenet tavarat vierivät iloisesti kilinkolin alas niitä rappusia, mikä mihinkin kerrokseen.

Ei kun perään poimimaan talteen kaikki ripsivärit, hammaslangat ja muut aarteet. Siinä toivoin, ettei yleisöä sattuisi ihan kauheasti paikalle. Mietin myös, että mitenkähän se alin kerros, olikohan siellä jotkut kalterit, joiden taakse tietysti ne kaikkein arvokkaimmat tavarat on voineet luikahtaa.

Oli onneksi harviaisen rauhallinen aamu, yleisöä ei suuremmalti ilmaantunut ja se kalterialuekin oli ihan pieni, joten sain ainakin lähes koko omaisuuden pelastettua. Ei muuta kuin tavarat kassiin ja kohti päivän (muita) koitoksia!    

Hiljattain oli oikein joku kyselykin, jossa selvitettiin, kuinka monta niitä tavaroita niistä käsilaukuista löytyy, mutta nyt en valitettavasti löytänyt reittiä siihen.

Mukavaa, kaunista perjantaipäivää ja viikonvaihdetta!

- Kerttuli -