Luostarisaarelle pääsisi hevoskyydilläkin, me kuljimme kävellen. |
Valtavan kokoinen luostari on rakennettu pienenpienen kalliovuoren päälle, luostarin torni kohoaa yli 170 metiä merenpinnan yläpuolelle. Saari on myös Unescon maailmanperintölistalla.
Luostarisaaren historia ulottuu yli tuhannen vuoden taa. Itse luostari on käsittämättömän suuri, lukuisista saleista, kappeleista, kryptoista ja kirkosta koostuva jykevä sokkelo.
Ei voi kuin ihmetellä ensinnäkin niitä, jotka ovat aikanaan tuon kaiken rakentaneet, ilman nykypäivän koneita ja muita apuvälineitä. Ja toisaalta tuntui erikoiselta ajatella niitäkin, jotka tuntevat rakennuksen sadat erilaiset huoneet, portaikot, kellarit ja muut ja pystyvät siellä eksymättä liikkumaan.
Turisteja varten on tehty opastettu reitti, jota pitkin pääsee tutustumaan luostarin ihmeisiin. Lokakuun puolivälissä saarella oli mukavan rauhallista. Siellä vierailee vuosittain yli kolme miljoonaa turistia, joten kesähelteillä tuolla kuvittelisi olevan jopa vähän turhan ruuhkaista. Itse luostarissa asuu tänä päivänä tusinan verran munkkeja ja nunnia.
Laskuveden paljastama merenpohja houkuttelee kulkijoita. |
Hirvitti heidän puolestaan, kuinka heidän käy, selviävätkö koskaan takaisin. Olivat toki liikkeellä asiantuntevien oppaiden johdolla, jotka tuntevat turvalliset reitit. Omin päin tuonne ei pidä lähteä, eikä kyllä olisi tullut mieleenkään, sen verran hurjalta touhu näytti.
Myös luostarin ympärillä on upeita vanhoja kivitaloja, joissa nykyään sijaitsee viehättäviä ravintoloita, kahviloita ja pikku kauppoja.
Pohjois-Ranskan pelloilla oli parhaillaan meneillä rehumaissin sadonkorjuuaika. |
Yritimme myös kuvitella, miltä maisema sitten näyttääkään, kun koko tienoo on hetken päästä taas lainehtivan meriveden peitossa. Varmasti aivan kuin olisi ihan eri paikassa.
Seuraavassa postauksessa jatketaan etelää kohti...