keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Älysin vihdoin galetten idean - ja ihastuin!

Olen joskus aiemmin kokeillut tehdä ranskalaista avopiirasta galettea, mutten ole oikein saanut kiinni jutun juonesta.

Törmäsin hiljattain ohjeeseen, jossa kerrottiin ratkaiseva asia: taikina tulee kaulia tosi ohueksi, vain pari milliä paksuksi!

Tämä ratkaisi homman 😊 Mietin, että galette on siis oikeastaan vähän kuin iso karjalanpiirakka, taikinakin on hyvin saman tyyppinen. Tämä ajatus auttoi minua hahmottamaan, mistä hommassa on kyse.

Ja kun tämän hoksasin, niin johan alkoivat (gluteenittomat) galettet maistua 😊 Näin tehden taikinakuoresta tulee ihanan rapea, ja se on lisäksi todella maukas.


Galetten erinomainen juttu on se, että siihen pystyy kätkemään kaikenlaisia kasvis- ja muita jämiä, kuten vaikkapa tomaatteja ja kesäkurpitsoita. Näin sydäntalvella galettessa toimivat esimerkiksi ohuiksi siivutetut perunat ja/tai erilaiset juurekset.


Rapeutta galetteen saa myös siten, että laittaa uunipellin kuumenemaan lämpiävään uuniin, ja vetäisee leivinpaperin päällä olevan paistovalmiin galetten sitten kuumalle pellille.

Galettetaikinan päälle levitetään yleensä jotain maitotuotetta, esimerkiksi ranskankermaa tai tuorejuustoa, jota on notkistettu kermalla tai maidolla. Yhdessä ohjeessa oli maukas vinkki. Siinä tuon maitotuotteen joukkoon hienonnettiin sauvasekoittimella tai vastaavalla sipulisilppua, jota oli ensin kuullotettu pannulla. Tuli tosi maukasta 😊

Laitan tähän vielä yhden version gluteenittomasta galettetaikinasta

3,5 dl gluteenittomia jauhoja (esim. seos tattari-, riisi-/kaura- ja gluteenittomasta vehnätärkkelysjauhosta)
50-75 g leivinmargariinia (osan voi korvata ruokaöljyllä)
(noin 0,5 dl ranskankermaa, kermaviiliä tms)
1/2 tl suolaa
2-4 rkl vettä

Sekoita keskenään kuivat aineet ja rasva. Lisää halutessasi joukkoon ranskankerma tmv (tässä voi hyvin hyödyntää jämiä). Sekoita lopuksi joukkoon kylmää vettä siten, että saat melko tiiviin taikinan, jonka pystyy muotoilemaan palloksi. Laita taikinapallo kelmussa jääkaappiin kylmenemään noin tunniksi. Taikinan voi hyvin tehdä myös jo edellisenä päivänä.

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen ja laita sinne uunipelti lämpeämään. Kauli taikina leivinpaperin päällä mahdollisimman ohueksi. Levitä päälle haluamasi täytteet, ensimmäiseksi ranskankermaa tmv. Jätä reunoilta tyhjäksi noin kolme cm. Käännä taikinan reunat täytteiden päälle, voitele reuna ruokaöljyllä.  
Ota kuuma pelti uunista ja vedä galette sen päälle. Paista 30-40 min.

#galette #juures #piiras #herkullinen #rapea #avopiiras #ranskalainen

lauantai 13. tammikuuta 2024

Hih, löysin persimoninsiemenen 😊

Olo on vähän kuin lottovoittajalla, tai ainakin joulupuurosta mantelin saaneella 😊

Söin lemppari-kausihedelmääni persimonia. Ja kuinka ollakaan, hedelmässä oli siemen! Tämä on ilmeisesti aika harvinainen tapaus. Uskoisin vuosien saatossa syöneeni varmaan vähintään lähemmäs sata persimonia, enkä ole aiemmin siemeneen törmännyt.

Vähän erehdyttävästi kyllä jotain ötökkää
tai muuta muistuttaa persimoninsiemenen 😀
En itse asiassa edes tiennyt, että niissä voisi olla siemeniä. Niinpä olin hetken hieman hämmentynyt, mikä ihmeen ötökkä tai muu kova hedelmän sisuksissa piileskeli, hyvä kun en heittänyt pois koko aarretta 😊

Siemen ei ole aivan pieni, sillä on pituutta pari senttiä. Erityisen hämmentävältä tuntui se, kun tähän saakka täysin siemenettömäksi luulemani persimon ja tämä suurikokoinen siemen eivät tuntuneet sopivan millään lailla yhteen.

Siemenen löydyttyä heräsi toki ajatus, että sehän pitää laittaa kasvamaan. 

Tutkiskelin asiaa netistä, ja kyllä ihmiset on tosiaan saaneet persimoninsiemenet kasvamaan! Mikäpä sen mukavampi ajatus kuin oma persimonpuu 😀 Eli kyllä tämä siemen pian päätyy multaan. Saa nähdä miten käy, lähteekö se kasvamaan.

Ehkä onni, etten tiennyt aiemmin, että persimonista voi löytyä siemen, tiedä miten paljon niitä olisikaan tullut siemenen toivossa nautittua 😂

Mietin kyllä nyt, että pitääkö mennä samaan kauppaan ja ostaa kasa persimoneja, jos samassa erässä sattuisi olemaan enemmänkin siemeniä 😊

Oletko sinä tehnyt yllättäviä siemen- tai muita löytöjä?





#siemen #hedelmä #persimon #kasvatus #kssvattaminen #persimoninsiemen #yllätys #löytö

tiistai 2. tammikuuta 2024

Siemenmietteitä

Tulevaa, keväistä puutarhakurssiani varten tässä alkaa pyöriä päässä kaikenlaisia puutarhamietteitä.

Kaikki alkaa siemenestä, niin ensinnä niistä. Olen kokoamassa listan erilaisista siemenkaupoista. Sitä pohtiessani tuli mieleen kysyä, mistä te muut hankitte puutarhasiemenet?

Havahduin nyt siihen, että olen itse yleensä ottaenkin niin perinteisten, fyysisten kauppojen ystävä, että tulee hankittua siemenet valtaosin ihan oikeista kaupoista. Lähinnä lähiseudun puutarhaliikkeiden varsin laajoista valikoimista.

Jo pelkkä siemenpussien rivistöjen katselu on mukavaa - ensimmäisten huomasinkin ilmestyneen kauppaan jo viime vuoden lopulla 😊 Paperisia pussukoita on kiva hypistellä käsissä ja vertailla erilaisia lajeja, lajikkeita ja tietysti myös hintoja. Jotka muuten tuntuvat aikalailla nousseen, etenkin erikoisempien lajikkeiden kohdalla - ja siementen määrä pusseissa on vain vähentynyt lähes olemattomiin 🙁

Virolaisen puutarhakaupan siemenvalikoimaa.
Myös erilaiset keväiset puutarhamessut ja muut tapahtumat ovat hyvä tilaisuus päästä tutkimaan siemenpussukoita. Usein minulla saattaa olla vaikka vain yhden, tietyn siemenlajikkeen tarvis, niin ei sitä viitsisi lähteä netistä tilailemaan.

Itselläni on pääsääntöisesti vakiintunut eri kasveista tietyt lajikkeet, joihin yleensä turvaudun. Näiden lisäksi sitten joitain pieniä uusia lajikekokeiluja lähinnä tomaattipuolella. Silloin on hankalampi tilanne, jos jotain omaa lempilajiketta ei tahdo olla enää saatavilla, vaan pitää yrittää löytää sen tilalle uusi, mielellään vähintään yhtä hyvä. Näin on käynyt muun muassa Feonia fina -porkkanalajikkeen kohdalla. Toista yhtä hyvää en ole onnistunut tähän mennessä löytämään.

Hintojen suhteen muuten tuntuu, ettei eri hankintakanavien välillä taida olla kovin merkittäviä eroja. Itse en ainakaan ole onnistunut löytämään mitään tiettyä, hintojen puolesta ylivoimaista hankintapaikkaa. Kerro mielellään, jos tällaisen tiedät!

Siemen-aarrelaatikkoni :)
Vielä on sitten se viimeinen, ja oikeastaan tärkein siemenpaikka, ikioma siemenvarastoni 😊 Se täytyy tietenkin aina ensinnä inventoida. Sieltä löytyykin valmiiksi niin paljon kaikenlaista, ettei uusia hankintoja tarvitse yleensä juurikaan tehdä, korkeintaan jotain pientä täydennystä.

Tutustu myös aiempaan juttuuni, mistä löytyy tietoa eri hyötykasvien siementen kylvöajankohdista.

#siemen #puutarha #puutarhasiemen #siemenkauppa


Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!