Konttuuri kutsuu!

Viimeistä lomapäivää viedään, vaan eipä ole kesässä ja töihinpaluussa valittamista. Tänäänkin kaunis ja lämmin päivä ja aurinkoinen ilta.

Moni kasvi on tuottanut satoa tavallista aiemmin, niin että kerrankin on päässyt kunnolla sadonkorjuuseen jo lomalla. Villivatut, suuri herkkumme, kypsyy usein vasta elokuun puolella, mutta nyt niitä on ollut ennätyksellisen aikaisin ja paljon.

Mustikasta tulin juuri, niitäkin on ihan hyvin, tosin aikalailla paikoitellen. Mutta valtavan isoja sitten kun niitä löytää.

Kesää on onneksi vielä jäljellä, ja vuosien myötä on saanut huomata, että työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin ehtii puuhata monenlaista. Sitäpaitsi, töihin on kätevää kuskata ylimääräistä satoa, varokaa vain työkaverit!

Viimeisen lomapäivän juhlistamiseksi gluteeniton rocky road lähileipomostamme :)

Tomaatteja 11 eri lajiketta!

Tomaatit ovat must. Niitä kasvaa lähinnä vanhoista ikkunoista tehdyssä kasvihuoneessa. Keväällä kylväessäni tein kuitenkin laskuvirheen, ja kylvin vahingossa tuplamäärän taimia. Eihän niitä raaskinut hävittää.

Kun taimia oli jaeltu sukulaisille ja ystäville, tein lopuille ei-niin-kauniin "hökötyksen" vanhasta puutarhakeinun rungosta ja muovista. Mutta pääasia, että toimii. Tomaatit ovat viihtyneet siinä hämmästyttävän hyvin, ja näyttävät tuottavan hyvän sadon. Päivisin avaan muovin ja sadesäällä lasken muovin tomaattien suojaksi.











Eräänä yönä kun uni ei tahtonut tulla, mietin noita tomaatteja ja huomasin, että tänä vuonna niitä onkin tullut kylvettyä ennätykselliset 11 eri lajiketta: Gardeners delight, Golden sunrise, Härän sydän, Matina, Outdoor girl, Subarctic plenty, Tanskan vienti, Tigerella, Tiny tim sekä minulle uusina Beta ja Roma. Erityisesti viimeisen hauskan pitkulaisten tomaattien kypsymistä odotan innolla.

Muutamat lajikkeet ovat jo tuottaneet satoa, keltainen Golden sunrise yllättäin ensimmäisenä. Monia vielä odotellaan. Olisi hauska saada jossain vaiheessa otettua "ryhmäkuva" näistä kaikista.

Tästäpä se "ryhmäkuva" löytyy!

Erilaisia tomaatteja ja niiden makua on kiinnostavaa vertailla keskenään. Lajikeinnostukseeni on vaikuttanut myös ravintoloihin tullut tapa tarjota kokoelma useammasta erilaisesta tomaattilajikkeesta, hauskaa!

Parsakaalia pakkaseen ja keitoksi

Keräsin harson alta ensimmäiset parsakaalit. Kauniin tummanvihreitä, kiinteitä ja hyväkuntoisia parsakaalinpäitä kertyi sankollinen - ja lisää on tulossa. Harson käyttäminen on kaalinkasvatuksessa välttämätöntä, se pitää loitolla niin kaalikoit, -kärpäset kuin -perhosetkin.

Parsakaalin kohdalla itse viljellyt hakkaavat kaupasta saatavat 6-0. Olen katsellut kaupassa nahistuneita ja usein jo kellastuneita ja auenneita nuppuja, eivätpä houkuttele. Näin ainakin täälläpäin, toki kauppojen vihannestiskeissä on eroja.

Syötiin sosekeittoa, jossa parsakaalin lisäksi perunaa, kesäkurpitsaa ja purjoa. Tosi hyvää, totesi teinimme. Se on paras palaute ja lämmitti mieltä. Noin yksinkertainen voi olla niin hyvää!

Kokiksi opiskelevalta tuttavalta opin, että sosekeiton ainekset pitää kuullottaa rasvassa ennen keittämistä. Tätä en ole tajunnut aiemmin tehdä. Näin tehden keittojen maku parani entisestään merkittävästi, ja lapsetkin huomasivat eron.

Kerttulista

Lainasin nimimerkkini hieman muunneltuna jo edesmenneeltä isoäidiltäni, kiitokset hänelle siitä! Helsingin laitamilla asuneen isoäidin puutarhaharrastuksista minulla ei ole kovin tarkkaa kuvaa. Mutta kyllähän hänen aikansa Suomessa jokainen ainakin keittiöpuutarhan vihanneksia kasvatti - ja lampaita sekä kanoja tiedän heillä myös olleen.

Viimeiset vuosikymmenet isoäiti asui Helsingin keskustassa. Sieltä muistankin hyvin hänen kaikkien ihailemat kukoistavat viherkasvit - erityisesti rehevät suutarinkielot ja mahtavankokoiset, kukkia täynnä olleet joulukaktukset. Ihan isoäidin vuoksi minullakin on suutarinkielo, tosin huomattavasti huonommalla menestyksellä. Kasvi on juronut samanlaisena muutaman lehden kokoisena, vähän kärsivän näköisenä vuosikaudet, ei muutu siitä suuntaan eikä toiseen. Mikä lie vikana?

Isäni taas oli innokas palstaviljelijä. Pieni vuokrapalastamme, "plantaasi", oli tärkeä erityisesti isälle. Myös meidät lapset sinne aina enemmän tai vähemmän innokkaina raahattiin. Välillä oli ihan kivaakin, mutta pakolla kitkeminen ei yllättäin oikein innostanut. Ehkä ongelmana oli myös vuokra-alueen keskinäinen sanaton kilpailu; kitkeä piti ennen muuta siksi, että oma palsta näyttäisi vähintään yhtä hyvältä, tai mieluiten paremmalta kuin naapurin ;)

Mutta jonkinlainen puutarhakipinä siitä kuitenkin jäi. Enpä ollut kuin parinkymmenen kun perustin ensimmäisen oman kasvimaani.