tiistai 28. elokuuta 2018

Tomaattikastike jalostui entisestään

Olen aiemmin kertonut, kuinka keittelen joka syksy suuret määrät monikäyttöistä tomaattikastiketta, jonka säilön pakastamalla.

Kastikkeeseen tulee tomaattien lisäksi sipulia ja valkosipulia, siihen voi myös upottaa kesäkurpitsaa pieninä paloina. Ja tietysti sopivia mausteita. Postauksen lopusta löytyy linkki tarkempaan ohjeeseen.

Tänä vuonna, kun tomaattisato tuntuu olevan parempi kuin koskaan, olen jalostanut kastiketta vielä hieman entisestään.

Kun olen keittänyt kastikkeen valmiiksi, olen lisännyt siihen tuoreita kirsikkatomaatinpuolikkaita, ja kiehauttanut kastikkeen sen jälkeen vielä nopeasti.

Kirsikkatomaatinpalat odottavat vielä pääsyä kastikkeen joukkoon.
Nämä lähes tuoreet pikkutomaatinpalat antavat kastikkeeseen vähän uudenlaista suutuntumaa, makua ja potkua. Ja näin kastikkeeseen saa helposti upotettua vielä entistäkin enemmän tomaatteja :)

Valmista!
Tässä vielä linkki alkuperäiseen tomaattikastikkeeseeni: mainio tomaattikastike

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!