Hämärän hyssy vai valon lapsi?

Tällainen otsikko tuli oitis mieleeni kommentista, jonka Vilma kirjoitti edelliseen postaukseeni. Olen niin samaa mieltä siitä, että syksy on tuhaan parjattu vuodenaika.

Tuosta muistui mieleeni myös aiemmin kirjoittamani postaus marraskuu on mahdollisuus, jossa kerron Pyhänpäivän ihanuudesta. On mielestäni pimeydessään ja rauhallisuudessaan kaikkein tunnelmallisin pyhäpäivä, jo pelkkä ajatus siitä tuo jotenkin levollisen mielen.

Kranssien ja pienten tuikkujen lisäksi syksyyn kuuluu aina ehdottomasti retki karpalosuolle.

Olenkin pääsemässä sinne juuri tänään, miten odotankaan syksyisen suon tunnelmaa! Aiemmin kävin jo kurkkaamassa, että karpaloita pitäisi tänäkin vuonna löytymän.

Taidan olla jonkinlainen "hämärän hyssy", pimenevät syyspäivät tuntuvat niin mukavan rauhallisilta. Vain vähän valoa pimeyteen, pieniä tuikkuja sinne tänne, se riittää loistavasti.

Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt kirkasvalolamppuja, eivät ole minun juttuni. Ne tuntuvat jopa jotenkin liian suurelta ärsykkeeltä, pistävät kropan sekaisin, kuin "hälytystilaan". Sellainen valon määrä ei sovi minulle tähän vuodenaikaan ja tähän olotilaan.

Mutta toki, me ihmiset olemme erilaisia, ymmärrän hyvin niitäkin, jotka janoavat valoa tänne pimeään Pohjolaan.

Miten sinä, tunnetko olevasi enemmän hämärän hyssy vai valon lapsi?
  

Syksyn tärkein retki

Loppysyksyn retki karpalosuolle on tämän vuodenajan tärkein riitti, lähes juhlava hetki. Suolla on niin kaunista ja rauhallista. Tuoksuvalla, pehmeän upottavalla paksulla rahkasammalella on mukava kävellä, ja käyhän se hyvästä kuntoilustakin.

Melkein sama, löytyykö niitä karpaloitakaan. Vaikka onhan se toki kivaa, jos löytyy. Ovat niin erikoisia marjoja omalaatuisella kasvupaikallaan sekä kasvutavallaan pitkin poikin suon pintaa, ja vielä ajankohdallaankin. Siihen aikaan vuodesta, kun juuri muuta saalista ei suppilovahveroita lukuun ottamatta enää löydy.

Toissasyksynä valtavan suuria karpaloita oli aivan käsittämättömän paljon. Parhaimmilla paikoilla niitä oli melkein useampana päällekkäisenä kerroksena, en ole moista koskaan aiemmin nähnyt. Poimiminen oli harvinaisen nopeaa, eikä marjoja tietenkään malttanut jättää keräämättä, vaikkei kovin suurelle määrälle olisi oikein käyttöäkään.

Karpaloilla on toki lukuisia terveysvaikutuksia, ja niistäkin voi valmistaa monenlaista - vaikkapa kiisseliä, mehua, jäädykettä, munanvalkuaisessa ja tomusokerissa pyöritettyjä karpalokarkkeja...

Jo suolle varustautumisessa on kunnon retkimeininkiä, sinne ei pidä lähteä ihan heppoisin varustein. Kastumiseenkin täytyy varautua. Monena kylmänä syksynä on tullut poimittua karpaloita kädet kohmeessa niin kauan, kuin vain sormet jollain tavoin liikkuvat. Näihin verrattuna erityisen nautinnollisia ovat tällaiset syksyt, kun lämpötila pysyttelee reilusti plussan puolella, eikä poimiessa palella lainkaan.

Karpaloretki on upea päätös syksyn sadonkorjuukaudelle.

Konttuurista karpaloon

Säätilan muututtua viimein vähän syksyisemmäksi, joskin lämmintä edelleen riittää, tuli pakottava tarve päästä suolle kurkkaamaan, mikä on karpaloiden tilanne tänä vuonna. Semminkin kun ainakin Itä-Suomessa niitä kuuluu olevan vallan hyvin.

Olin tulossa töistä Kaupungista, siinä matkan varrella on monia mukavia soita. Mukana ei tietenkään ollut minkäänlaisia maastovarusteita, mutta mietin siinä, että metsä suon reunassa lienee aika kuivaa ja karpaloita on yleensä heti suon laidassa, joten miksei noissa toimistovermeissäkin voisi yrittää.

Tuumasta toimeen, ja hyvinhän se sujui. Toimistokengät olivat aivan riittävän maastokelpoiset, eivätkä kastuneet lainkaan. Suon reunassakin oli niin kuivaa, että pystyin hetken hyppelemään suon mättähältä toiselle. Ja olihan niitä karpaloita, joskaan ei tässä kohtaa mitenkään erityisen huipusti.

Mukana ei tietenkään ollut myöskään minkäänlaista keruuvälinettä, joten poimin marjoja nyt ensi hätään kourallisen. Viikonloppuna sitten vähän perusteellisemmalle suoretkelle!