Ihana syysherkku: hillotut suppilovahverot

Viikonloppuna löytyi vielä varsin mukavasti suppilovahveroita.

Tein suppiloista ihanan mausteista säilykettä, mikä onkin mielestäni ehdottomasti paras herkku näistä sienistä. Sopii loistavasti myös vaikkapa joulupöytään.

Netistä löytyy monenlaisia ohjeita tähän makeankirpeään ihanuuteen. Osassa ohjeista on tosi paljon sokeria, mielestäni sitä ei tarvitse läheskään niin paljoa kuin joissain ohjeissa.

Tähän tapaan tykkään itse tehdä hillotut suppilovahverot:

4 litraa suppilovahveroita
2 dl vettä
1 dl etikkaa
1 dl viinietikkaa (esim. puolet valkoviinietikkaa ja loput punaviini- ja/tai balsamicoetikkaa)
n. 3 dl sokeria (osa voi olla hillosokeria, esim. 1/2 dl)
1 tl suolaa
1 kanelitanko
n. 10 kpl kokonaisia mausteneilikoita

Kuumenna huolella puhdistettuja suppilovahveroita kattilassa varovasti käännellen kunnes neste irtoaa niistä. Valuta neste pois, Huuhtele sienet.

Tee liemi sillä välin, kun sienet kuumenevat. Laita liemen ainekset toiseen kattilaan, ja kiehauta liemi. Kaada ryöpätyt ja valutetut sienet liemen joukkoon, ja keitä kymmenisen minuuttia.

Ota kanelitanko pois, purkita kuumana puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin. Hillokepurkit säilyvät kylmässä hyvinkin vuoden verran.

Uuniomenat vähän uudella tavalla

Uuniomenat on yksi parhaista - tai ehkä paras - syysherkku, jonka tiedän. Tänä syksynä tuli mieleen tehdä tämä ihana herkku pikkaisen uudella tavalla, jolloin lopputulos oli vielä aavistuksen parempi kuin aiemmin.

Puolitin kahtia omenat, joista olin ensin poistanut siemenkodat omenaporalla. Asettelin omenanpuolikkaat halkaistu pinta alaspäin uunivuokaan. Täyttelin puolikkaiden keskikolot tavanomaisella täytteelläni, johon tulee rasvaa, kaurahiutaleita, (fariini)sokeria/siirappia, mantelirouhetta sekä kanelia mausteeksi.

Valmiina uuniin.

Lopuksi lorotin omenoiden pintaan hieman siirappia. Paistoin noin 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Halkaistuna uuniomenoista tulee erityisen täyteläisiä, kun omenanpuolikkaiden pohjat mehevöityvät vuoan pohjalle valuvassa makoisassa siirappisessa liemessä. Omenat myös kypsyvät näin nopeammin kuin kokonaisena kypsennetyt. 

Herkullisen ryppypintaisiksi kypsyneet omenat valmiina nautittaviksi.
Ei muuta kuin jäätelöpaketti esiin ja herkuttelemaan :)

Onko sinulla jotain niksejä uuniomenoiden tai muiden omenaherkkujen valmistamiseen?

Perhekoon vihanneksia

Meikäläisen vihanneksilla näyttää tänä vuonna olevan vähän taipumusta isotteluun.

Kurpitsapenkkiin oli putkahtanut sellainen kesäkurpitsa, että enpä ole moista aiemmin nähnyt. Pakko oli ottaa kuva ja mitat. Pituutta pötkylällä on tasan puoli metriä. Naurattaa, kun se köllöttelee tuossa keittiönpöydällä. Piti pistää tuo toinen normaalimpi viereen vertailukohdaksi.

Kurpitsa on Latino F1 -lajiketta, jota olen kasvattanut jo monta vuotta, mutta eipä ole koskaan aiemmin mitään tällaista ilmaantunut. Kaunishedelmäiseksi tuota lajiketta kuvataan - no joo, mutta oikein hyvänmakuinen se ainakin on.

Jos kaipaat vinkkejä kesäkurpitsan käyttöön, löydät niitä aiemmasta postauksestani. 

Tuo tomaatti taas on Virosta ostamaani Herodes-lajiketta, jonka pitäisikin kasvattaa aika isokokoisia tomaatteja.

Vähän sai odotella näiden kukintaa!

Hyvää kannattaa odottaa, eikö - vaikka 25 vuotta!

Näiden liljojen kohdalla on todellakin odotettu, mutta sitkeitä sissejä ovat myös olleet.

Hankin nämä tosiaan noin neljännesvuosisata sitten, kun muutimme nykyiseen asuinpaikkaamme.

Silloin istutin liljantaimet varmaankin turhan varjoisaan paikkaan talon pohjoispuolella olleeseen kukkapenkkiin.

Eivät ne siinä kukkineet, eivätkä juuri kasvaneet, mutta säilyivät kuitenkin hengissä. Sittemmin tuo kukkapenkki purettiin, ja siirsin liljat uuteen paikkaan. Siellä ne jäivät nuoren, kasvavan kirsikkapuun varjoon. Sama juttu, ei kukintaa, ei juuri kasvua, muttei myöskään kuolemaa.

Minulla ei oikein ollut tarkkaa muistikuvaa siitäkään, millaisin kukkasin nämä ovat varustettuja. Sen muistin, että useampaa väriä, varmaan ainakin keltaista ja oranssia.

Tänä keväänä pelastin liljat viimein kirsikkapuun alta vähän valoisampaan paikkaan puun toiselle puolen. Tämäpä olikin niille mieleen, ja ensimmäinen liljoista paljasti nyt viimein kauneutensa, aika kivan värinen tuo onkin.

Muut olivat ujompia, eivät ole vielä näyttäneet sulojaan, kasvattaneet vain lehtiä. Toivottavasti "jo" ensi vuonna... 

Kaikkeen tottuu, sanoi pässi...

Kävipä hassusti. Kerroin aiemmin, kuinka meidän huushollissa eivät herukat tee kauppaansa, ja sain teiltä hyviä vinkkejä niiden hyödyntämiseen, kiitokset niistä!

Samanaikaisesti keksin itse, että sekoitan mustaherukoita pakastemustikoiden joukkoon, kun mustikoita on tänä vuonna niin niukasti.

Ja kuinkas sitten kävikään... Nyt kun olen noita hetken popsinut, olen saanut huomata, että suorastaan kaipaan herukoiden täyteläistä makua mustikoiden seassa! Vuosikausia syömäni pekät mustikat eivät maistukaan yhtäkkiä oikein miltään, ovat aika platkuja.

Olen kuullut, että uusiin makuihin tottuminen veisi parikymmentä maistamiskertaa, mutta tässä ei kyllä mennyt sitäkään. Kaikkeen siis näemmä tottuu, ja jopa tykästyy :)

Tyytyväistä hyrinää :)

Moni asia on ollut tänä vuonna kasvimaallamme kiireiden vuoksi pahemmin vaiheessa kuin koskaan aiemmin (mm. varhaisperunat istutettiin kesäkuun lopussa :)

Silti olen myös suht tyytyväinen useisiin asioihin; moni kasvi voi jotenkin poikkeuksellisen hyvin, lannoitukset on osuneet kohdilleen ja on pieniä, kivoja uutuuksia, joista nauttia.

Kuten riehakkaasti kiipeilevä ja lonkeroitaan joka suuntaan venyttelyä kiwano -köynnös. Jos ei ole sinulle tuttu, niin kiwano on erikoisen ja hauskan näköinen, värikäs eksoottinen hedelmä, joita on myynnissä isommissa ruokakaupoissa. Ostin viime talvena tuollaisen hedelmän, ja otin siitä huvikseni siemeniä talteen.

Kylvin siemeniä keväällä, ja pieneksi hämmästyksekseni ne itivät erittäin hyvin. Nyt kasvihuoneessa rehottaa useampi voimakaskasvuinen kiwanontaimi.

En erityisemmin odota noista satoa, kunhan huvikseni kasvattelen. Ja varsinkin, kun kiwano ei ole ainakaan minun mielestäni mitenkään erityisen hyvänmakuinenkaan, ainoastaan hauskannäköinen.

Pieniä kiwanonalkuja.

Tuoksu- eli hajuherneet jaksavat ihastuttaa aina.
Huomaan myös olevani kovin iloinen siitä, että meillä on tänä vuonna kasvamassa poikkeuksellisen paljon kukkia hääkukkaprojektini vuoksi. Kukkia on varmuuden vuoksi vähän siellä sun täällä; avomaalla, ruukuissa, kasvihuoneessa, terasseilla...

Niin kivoja kuin kukat ovatkin, niin on niiden hoitamisessa kyllä ollut hommaakin. Jatkossa meille tuskin tulee tällaisia kukkamääriä (vaikkakin vannomatta paras, siemenseosta jäi kyllä jäljelle...), nyt nautitaan joka tapauksessa näistä!

Hyötykasveista ainakin parsakaalit, lantut ja härkäpavut vaikuttavat tänä kesänä poikkeuksellisen onnistuneilta ja hyvin kasvaneilta, se on myös mukava asia.

Tässä kerättynä puolet tämänvuotisesta härkäpapusadosta.

Ihmetomaatti

Olen kummastellut, kun kasvihuoneessamme kasvaa pari kovin merkillistä tomaatintainta.

Niiden jo valmiiksi valtavansuuret, erikoisenmuotoiset tomaatinraakileet vain kasvavat ja kasvavat lisää kokoa, ilman että alkaisivat lainkaan kypsyä. Olen ihmetellyt, mitä kummajaisia nuo oikein ovat, ja mitä ne meinaavat?

Lopulta uteliaisuuteni kasvoi niin, että sain aikaiseksi kaivaa esiin keväiset tomaattimuistiinpanoni, onneksi on tullut ne tehtyä!

Sieltä selvisi, että kyseessä on keväällä Virosta ostamani, minulle aivan uusi Herodes-lajike. Nappasin silloin vain äkkiä noin sadan tarjolla olleen erilaisen lajikkeen joukosta sattumanvaraisesti parin lajikkeen siemeniä, ja tämä on niistä toinen.

Herodes todellakin on suurikokoinen tomaatti, se voi kasvaa jopa 250 gramman painoiseksi. Neljästä tomaatista siis kilo! Veikkaisin, että nämä raakileenikin alkavat olla lähempänä 200 grammaa.

Vielä hyvänmakuiseksikin tuota kehutaan. Eipä siis muuta kuin odotellaan ja toivotaan, että ehtivät kasvultaan vielä kypsyäkin.

Väri-ilottelua Lepaalta

Lepaan puutarhaoppilaitoksella Hattulassa Hämeenlinnan kupeessa järjestettävä elokuinen puutarhanäyttely kruunaa loppukesän.

Tosin Lepaa ei enää aiheuta minulle ihan samanlaisia väristyksiä kuin joskus aiemmin.

Ehkä olen käynyt siellä jo vähän turhan monta kertaa, kaikki nurkat on tullut jossain vaiheessa kolutuiksi, eikä samanlaista uutuudenviehätystä enää ole :(

Silti Lepaata kuitenkin aina odottaa, sinne on mukava mennä, ja aina sieltä myös jotain saa.

Virolaisen Roogoja Talun upea kärhönäyttely teki jälleen vaikutuksen

yli 60 kärhölajikkeellaan.

Suosikkini oli tämä ihana pieni- ja kerrottukukkainen kärhö.

Vakiokohteet, jotka haluan Lepaalta aina bongata varsinaisen näyttelyalueen lisäksi ovat hyötykasvien näytemaa, upeat, vuosittain vaihtuvat kesäkukkaistutukset sekä kauniit vanhat rakennukset ja tietysti ihana omenatarha.

Tänä vuonna näyttelykukissa oli aivan erityistä väriloistoa, ehkä minun makuuni jo vähän överiäkin :)

Hyötykasvimaalla monet kasvit näyttivät viihtyneen loistavasti tämän kesän säässä. Erityisen reheviä olivat monenlaiset kaalit, samaten kuten omassa puutarhassanikin.

Sain muuten Lepaalta myös mielestäni ihastuttavat palkinnot tulevaan blogiarvontaani. Tarkoituksenani oli järjestää se siinä vaiheessa, kun 300 000 katselukertaa tulee täyteen. Siihen on vielä pikkuisen matkaa, katsotaan maltanko odottaa sinne saakka, vai laitanko ylimääräisen arvonnan jo vähän aiemmin...

Lepaa open -kasvikilpailun tuotoksissa ei ainakaan väriä puuttunut :)

Monenlaisia kukkaistutuksia löytyy joka puolelta. Vaikkapa tällainen, 

jossa koristekasvit on yhdistetty hauskasti salaatteihin.

Uhkaavan tummat pilvet pyörivät näyttelyalueen yllä,

onneksi vettä ei kuitenkaan tullut kuin muutama tippa.

Nuorille omenapuille oli pystytetty jykevät tukiviritelmät.

Pitkissä japaninruusukvittenirivistöissä oli kypsymässä runsaasti satoa.

Punajuuret taisivat tietää olevansa vuoden

vihannes, niin hyvin ne olivat kasvaneet :)

Muutaman vuoden päästä kannattaa
panostaa kunnolla tomaatteihin!

Tästä pääset lukemaan aiempia Lepaa-juttujani:

Jälleen Lepaalla :)
Vielä vähän Lepaan kuulumisia
Lauantaipäivä Lepaan näyttelyssä

#Lepaa2019

Marjasekoituksia pakkaseen!

Pieni puute, oli se sitten mistä vain, pistää yleensä mielikuvituksen hyvin liikkeelle, eikö?

Tänä vuonna, kun mustikoita on ollut ainakin meilläpäin harvinaisen surkeasti, keksin viimein jotain varsin yksinkertaista, mikä ei ole koskaan aiemmin tullut mieleen.

Nimittäin sekoittaa vähäisten mustikoiden joukkoon mustaherukoita! Meillä kun on sellainen tilanne, että happamat herukat eivät maistu oikein missään muodossa kellekään. Ne kerätään puskista puoliväkisin, ja keitetään sitten mehuksi, jota juuri kukaan ei tahdo juoda :(

Mutta, jos herukoita "piilottaisi" pakastemustikoiden sekaan, ne voisivat hyvinkin maistua, ja mustikat riittäisivät huomattavasti pidempään. Valkoherukoita taas voisi upottaa mansikoiden joukkoon...

Joskus ne hyvät ideat ovat näinkin yksinkertaisia :)

Hyvää marja- ja muuta viikonloppua sinulle!

Kuukauden vedet kerralla!

On ollut nyt säidenhaltijalla pientä epätasaisuutta vedenannostelussa. Ensin ei herunut kuukauteen tippaakaan, ja sitten humahti toissayönä lähemmäs kuukauden satsi, noin 20 milliä.

Tämähän tarkoittaa joka neliölle pariakymmentä litraa, mikä on jo vallan kunnioitettava määrä, en sellaiseen ikinä kannukastelulla kykenisi, vaikka miten rehkisi. Sillä sata neliötä, 2 000 litraa...

Onneksi vesi tuli suht tasaisesti yhden yön aikana, eikä ihan kertarysäyksellä.

Luulisi kasvien nyt ilahtuvan ja toivottavasti ottavan vielä kunnon kasvuspurtin. Sellainen olisi oikein tarpeen, kun kaikki kasvit on meillä tänä vuonna vähän myöhässä normiaikataulusta. Tuntuukin kyllä, että kunnon vesiannos piristi ja virkisti kasveja ihan silmissä.

Jospa tämä sade innostaisi myös vähän sieniä nousemaan!

Toivottavasti myös sinun puutarhaasi olisi tullut nyt sopivasti vettä!

Vuoden odotetuin puutarhatapahtuma lähestyy!

Kuvat aiempien vuosien Lepaan-käynneiltäni.

On ainakin yksi hyvä syy odottaa loppukesää - elokuun puolivälissä järjestettävä Lepaan puutarhanäyttely Hattulassa Hämeenlinnan kupeessa.





Lepaan näyttelystä on tullut minulle jokavuotinen traditio ja ihana kesän loppuhuipennus. Se on minusta monipuolisuudessaan ja mukavassa hengessään yksi parhaita puutarhatapahtumiamme.

Tapahtuma on tosin ennen muuta ammattipuutarhureille suunnattu, ja siellä onkin siksi esillä runsaasti heille tarkoitettuja koneita, rakenteita sun muuta. Mutta mahtuu joukkoon ihan riittävästi nähtävää ja ostettavaa kotipuutarhurillekin.

Iso houkutin on myös Lepaan puutarhaoppilaitoksen viehättävä miljöö, joka tuo tähän valtaosin ulkosalla järjestettävään näyttelyyn ihan omanlaisensa, todella mukavan tunnelman. Innolla odotan myös Lepaan vuosittain uusiutuvia koristekukka- ja hyötykasviviljelmiä, mukava päästä jälleen näkemään, mitä ovat tänä vuonna keksineet.

Tapahtumassa on myös paljon mielenkiintoista luento- ja muuta ohjelmaa, muun muassa mahdollisuus tutustua Lepaan tomaattikasvihuoneisiin.



Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 15.-17.8.




Aiempia Lepaa-juttujani pääset lukemaan tästä:

Jälleen Lepaalla :)
Vielä vähän Lepaan kuulumisia

#Lepaa
#lepaa2019

Korianteria pakkaseen!

Kaupasta ostetun ruukkuyrtin jämä kannattaa istuttaa maahan.
Pienestäkin ruukunlopusta kasvaa uskomattoman suuri ja rehevä
 korianteripöheikkö.

Siemenistä kylvämääni korianteria kasvaa
kasvihuoneessa tomaattien juurella.

No höh, eipä ole tullut tämä aiemmin mieleen...

Meillä kasvaa korianteria useammassa eri vaiheessa; kaupan korianteriruukusta maahan laitettuna ja parhaillaan kukkivana sekä siemenistä kylvettyjä, nuorehkoja korianterinversoja.

Eipä ole tullut aiemmin mieleen säilöä korianteria, paitsi mitä olen jonkin verran siemeniä kerännyt. Olen ajatellut, että kuivattuna hieno aromi katoaa, joten en ole siihen hommaan ryhtynyt.

Mutta nyt vasta putkahti päähän, että voisihan tuoretta korianteriakin pakastaa, aivan kuten tilliä tai persiljaa! Muistan tyttärenikin joskus kertoneen, että pääkaupunkiseudun kaupoissa on ollut myynnissä pakastettua tuorekorianteria - vaan ei meillä täällä maalla. 

Mausteyrttien aromit säilyvät pakastimessa tuoreen veroisina,
kun pakastaa yrtit tiiviissä folionyyteissä.

Ryhdyin siis saman tien hommiin, ja pakastin koko korianterisadon, mitä nyt jätin muutaman kukkivan yksilön kasvattelemaan siemeniä.

Nyt on varmaan korianteria koko talven tarpeisiin!

Edit: tähän postaukseen syntyikin keskustelua korianterin siemenistä versus lehtiversoista.
Niinpä lisään tähän vielä kysymyksen, kumpaa sinä suosit, korianterin siemeniä, vaiko lehtiä, tai käyvätkö molemmat? Ja miksi?