sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lauantaipäivä Lepaan näyttelyssä

Monta vuotta olen haaveillut käynnistä elokuisessa puutarha- ja viheralan näyttelyssä Hattulan Lepaalla. Nyt koitti viimein sellainen vuosi, että oli sopiva tilaisuus piipahtaa siellä.

Näyttely järjestetään Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaalla sijaitsevan puutarhaoppilaitoksen kauniissa ympäristössä. Tapahtuma on kolmipäiväinen, torstaista lauantaihin. Arkipäivinä olisi suosinut parempi sää, lauantaina oli vähän tihkusateista. Siitäkin huolimatta päätin toteuttaa suunnitelmani ja suunnistin paikalle.

Sade kieltämättä vaikutti tunnelmaan aika paljonkin - ja etenkin siihen, että eipä valitettavasti tullut juuri valokuvia napsittua.

Lepaan kasvihuone.
Tosin minua kiinnostavaa kuvattavaakaan ei ollutkaan ihan kauhean paljoa, sillä näyttelyn pääosan muodostivat vähän yllättäin erilaiset viheralan koneet, joista en osaa olla erityisen innostunut. Olisi kyllä ollut vaikka minkälaista härveliä joka lähtöön, konefriikille tuo olisi ollut unelmapaikka :)

Tutustumassa ammattilaiskasvihuoneeseen

Yksi mielenkiintoisimmista jutuista oli opastettu tutustumiskäynti Lepaan suureen kasvihuoneeseen, jossa kasvatetaan tomaatteja. Enpä ole koskaan aiemmin käynyt tutustumassa ammattilaiskasvihuoneeseen.

Odotin rehevää, tomaatteja pursuavaa viidakkoa. Ensimmäinen yllätys oli se, että Lepaalla tomaatteja kasvatetaankin nimenomaan talvea vasten, eli uudet tomaatintaimet oli istutettu kasvihuoneeseen vasta muutama viikko sitten. Nyt niillä oli mittaa vasta metrin verran, ja ensimmäiset kukkatertut olivat juuri avautumassa.

Kuulimme perusteellisen esityksen tomaatinkasvatukseen liittyvistä asioista; valosta, vedestä, lämmöstä, ravinteista, pölytyksestä, sadonkorjuusta... Kerronpa niistä tässä teille muillekin, kun tuossa oli ainakin minulle paljon mielenkiintoisia uusia juttuja.

Kasvualustana turve
Eipä juuri multaa näy, moderni kasvihuone muistuttaa enemmänkin
jotain laboratoriota :) Lämmitysputket näkyvät valkoisina
vaakasuuntaisina putkina lattianrajassa ja tomaattirivien kohdalla.
Tomaatit on istutettu turpeeseen, joka on pakattu muovikääreen sisään. Turpeen lisäksi seassa on myös kookoskuitua ilmavuutta lisäämässä.

Tomaatit saavat tällä hetkellä vettä tasaisesti kolme kertaa päivässä, aina 1,5 dl kerrallaan. Veden lisäksi tomaatit saavat lannoitetta liuosmuodossa. Veden ja ravinteiden annostelu hoidetaan tietokoneohjatusti.

Vesikiertoinen lämmitys
Syksyllä ja keväällä aurinko lämmittää kasvihuonetta. Talvea varten kasvihuoneeseen on asennettu vesikiertoiset lämmitysputket sekä lattiatasoon että tomaattirivien keskelle. Siinä kelpaa tomaatintaimien olla! Putkistossa oli tälläkin hetkellä päällä jonkun verran lämpöä, jotta ilmankosteus pysyy sopivana.

Kasvihuoneen tekniikkaa.
Sopiva lämpötila on myös hyvin tarkka, sitäkin ohjataan tietokoneen avulla. Lämpötila säädetään keskimäärin vähän reiluun 20 asteeseen, olikohan enimmillään n. 25:een.

Lamppuina on valtava määrä (enpä nyt muista miten paljon) 600-wattisia suurpaine-natriumlamppuja, joten energiaa kyllä kuluu! Tällä hetkellä ne eivät olleet päällä, auringonvalo riittää vielä.

Katonrajassa on tuuletusluukut, jotka avautuvat tarvittaessa automaattisesti, ennen muuta liiallisen kosteuden poistamiseksi. Ja sitten on vielä sekä seinillä että katossa eteen vedettävät suoja"verhot", joita käytetään etenkin kovimmilla pakkasilla. Niiden ansiosta energiaa säästyy paljon.

Mehiläisiä ja hiilidiksidia
Kattoon ripustetussa pahvilaatikossa on
tomaattien pölytyksen varmistava
mehiläispesä.
Tuholaiset hoidetaan biologisesti petohyönteisten avulla. Tomaattien pölytystä varten huoneessa on vaihdettava mehiläispesä, joka on katosta roikkuvassa pahvilaatikossa.

Yksi mehiläispesä riittää tomaattien pölytykseen kuukaudeksi. Pimeään talviaikaan mehiläisiä kuitenkin kuolee runsaasti, kun ne eivät osaa uv-valon puutteessa suunnistaa takaisin pesään. Tällöin pesä täytyy vaihtaa uuteen viikon välein.

Eikä tässä vielä kaikki, lisäksi kasvihuoneen ilmaan lisätään hiilidiksidia, jotta yhteyttäminen olisi mahdollisimman tehokasta. Tällaisia "hiilidioksipakkauksia" olen joskus kuullut saatavan kotikasvihuoneeseenkin, olisikohan sellaisella mitään vaikutusta?

Lehdet pois ja varsi rullalle
Yhdelle tomaatinvarrelle kertyy kasvukauden aikana mittaa kokonaista 12 metriä. Ihmettelin, miten tämä on mahdollista, kun kasvihuoneella oli korkeutta vain muutama metri.

Kasvatus tapahtuu siten, että tomaatinvarsista leikataan niiden kasvaessa aina alapäästä lehdet pois sitä mukaa kun tomaatit kypsyvät. Naruun kiinnitettyä monimetristä tomaattikasvia lasketaan käsipelillä alaspäin, ja "ylimääräinen" varsi kieputetaan kasvatuskourun kyljessä olevien koukkujen varaan. Tämä työvaihe on kuulemma erittäin raskas, sillä kypsyviä tomaatteja täynnä olevat varret ovat hyvin painavia.

Tämä kuulosti minusta kaikkein erikoisimmalta asialta tomaatinkasvatuksessa. Tuota ylimääräistä vartta on siis lopulta kieputettuna metrikaupalla, ja tomaatin tarvitsema vesi ja ravinteet kulkevat noiden varsinippujen kautta. Tämän vaiheen haluaisin kyllä päästä näkemään!

Kysyin myös, tapahtuuko koskaan niin, että koko varsi katkeaa, kuten kotikasvihuoneessa saattaa joskus käydä. Kyllä sitäkin kuulemma ammattilaisillakin aina silloin tällöin sattuu.

Satoaikaan kypsät tomaatit kerätään muistaakseni kolme kertaa viikossa. Tikkailla ei tarvitse kiipeillä, sillä keruu tapahtuu tuosta hyvin matalalta, istuma-asennossa. Tomaatteja siis lasketaan aina alas siten, että kypsyvät tertut ovat sopivasti alinna. Lepaalla tomaatit kerätään mahdollisimman kypsinä, ei osin raakoina, jotta tomaatit ovat mahdollisimman maukkaita.

Vielä kysyin heillä kasvavista tomaattilajikkeesta, onko niitä useampia? Sain kuulla, että päälajike on nimeltään Encore, joka on osoittautunut erittäin hyväksi ennen muuta makunsa puolesta. Ja senhän kotipuutarhuri tietää, että tomaattilajike vaikuttaa olennaisesti tomaatin makuun, eri lajikkeet maistuvat ihan erilaisilta.

Kaupan tomaattilaatikoissa ei muuten tarvitse lukea, mitä lajiketta tomaatti on. Eli sitä ei ole mahdollista tarkistaa, eikä siten voi päästä vertailemaan eri lajikkeita keskenään.

Kylläpä tämän kaiken jälkeen omat tomaattiräpellykset tuntuivat aika erilaisilta - vaikka olen silti ihan tyytyväinen niihinkin :) Mutta nyt on kyllä ihan pakko päästä ensi talvena maistamaan myös Lepaan tomaatteja, ensimmäiset kypsyvät syyskuussa!

Kun tomaatit kasvavat pituutta, varren alaosaa aletaan kieputtaa
vasemmalla näkyviin koukkuihin, mielenkiintoista!
Suuren kasvihuoneen lisäksi Lepaalla on myös mukava hyötykasvien näytemaa, jossa voi tutustua erilaisiin syötäviin kasveihin. Ne olivatkin nyt elokuussa juuri parhaimmillaan, ja joukossa oli monia erikoisuuksiakin. Vaikkapa mansikkapinaatti, latva-artisokka sekä punarevonhäntä.

Tästä kasvihuonejutusta tulikin nyt jättipitkä, joten kerron noista muista Lepaajutuista erikseen toisessa postauksessa vähän myöhemmin.
 

8 kommenttia :

  1. Kovin on teknisen näköistä ja kuuloista. No, onhan siinä elanto kiinni, joten ei tarvitsekaan verrata omaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, varsinkin noissa kuvissa näyttää jotenkin vielä "kliinisemmältä" kuin luonnossa. Noin sitä meille siis syötävää tuotetaan!

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoinen postaus! Mulla ei ole edes kasvihuonetta, mutta aina välillä mietin että olisi kiinnostavaa tietää miten kasvihuoneviljelyä toteutetaan suuressa mittakaavassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki, mukava kuulla, että tässä on ollut uusia asioita muillekin. Ihan mielenkiintoista se on tutustua kasvatukseen aivan tavallisena tomaatinkuluttajanakin :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen tomaatinkasvatuskatsaus. Minäkin oli lauantana Lepaalla, ehkä tavattiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet ollut siellä myös, täytyypä lukea sinunkin postauksesi. Joo, ehkä olemme törmäilleetkin, mulla oli sininen pikkukukallinen sadetakki ja vihreä Tampere-sateenvarjo ;)

      Poista
  4. Monena vuonna olen käynyt Lepaan messuilla. Tämä vuosi jäi väliin, kun omalla kylällä oli niin paljon tapahtumia.

    Lepaan kasvihuoneessa en ole ikinä käynyt, se olisi ollut mielenkiintoista. Muutamassa muussa ammattikasvarissa olen käynyt, mutta niissä on kasvatettu tomaattia kesäaikaan. Ei ole ollut ihan noin teknistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa siis muitakin Lepaan-kävijöitä :) Ihan kiva tapahtuma, ja tosiaan aika erilainen kuin "perus-messut". Kummasti siellä lähes koko päivä vierähti!
      Aika harvoinpa sitä on mahdollisuus tuollaisessa ammatti-kasvarissa vierailla, kiva että tuolla tarjoutui tilaisuus. Mutta oli tosiaan aika yllätys, ettei tomskuja näkynyt lainkaan!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!