perjantai 12. heinäkuuta 2024

Olen hullaantunut puutarhaani 😊

Meidän vaatimattomuutta korostavassa kulttuurissamme ei varmaan olisi soveliasta sanoa näin, mutta sanon silti. Olen aivan ihastunut ja rakastunut tämänhetkiseen puutarhaani 😊

Olen aina tykännyt puutarhanhoidosta, mutta ihan vastaavaa tyytyväisyyttä en ole päässyt aiemmin kokemaan.

En olisi aiemman ison puutarhan, tai ehkä se oli enemmänkin kasvimaa, aikoina voinut ikinä kuvitella, että lopulta pienestä rivaripihasta tulee se puutarhakeidas, johon olen kaikkein tyytyväisin 😊

Vaahteraan nojava betoniverkko
muodostaa "portin". Sitä pitkin
kiipeää kärhö, joka ei kuitenkaan ole vielä päässyt näin ylös asti.
Kokosin tähän reilut 20 asiaa, joihin olen rivaripihassani ja -puutarhassa erityisen tyytyväinen.

Rakastan

- Pihan keskellä olevaa korkeaa, mutta karsimaamme vaahteraa, siitä tulee mieleen palmu 😊 Vaahtera tuo pihaan kerroksellisuutta ja "ryhtiä" ja antaa suojaa paahteelta. Siihen voi myös ripustaa kaikenlaista, tulevaisuudessa toivottavasti köynnöshortensia verhoaa sen rungon
- Jokaista ruukkuistutustani, laskin juuri että niitä on nyt 23: tomaatteja, kukkia, salaattia, punajuurta, perunaa... Olen yrittänyt pitää ruukkujen määrän maltillisena, jotta niiden siivoaminen syksyllä ei olisi ihan mahdoton homma. Nyt meinasi ainakin melkein lähteä lapasesta niiden kanssa 😊 
- Parveketta tomaatteineen
- Näkymää ylhäältä parvekkeelta alas puutarhaan
- Osittain katettua terassia ja sitä, että vanha keinumme mahtui terassille
- Terassin ja parvekkeen suojaa antavia ja kivannäköisiä valoverhoja
- Sitä, että pystyn keräämään sadevettä talteen kasteluvedeksi ränninpäästä
- Yksinkertaista istutus- ym. pöytää
- Tyttäreltä saamaani kaunista saviruukkua, jossa kasvaa laventeli
- Kesäkukkaruukkuja, joita voi siirrellä mielen mukaan paikasta toiseen
- Vaahteran juureen istuttamaani köynnöshortensian alkua
- Sitä, että olen pystynyt hyödyntämään pihassa lähes kokonaan vanhoja, kierrätettyjä juttuja. Juuri mitään uutta ei ole tarvinnut hankkia 
- Pihan keskellä olevaa perennapenkkiä, johon olen siirtänyt rakkaat vanhat kasvini, mm. päivänliljat, ruskolilja ja tulikellukat
- Jokaista 17 tomaatistani
- Tomaatin uusia lajikekokeiluja, Black ball ja Venus
- Pientä vihannespenkkiä, jossa kasvavat huippuhyvin mm. kesäkurpitsat, kurkut ja köynnöspavut
- Harjateräs- js betoniverkkoviritelmiäni, jotka sain raijattua vanhasta puutarhastamme köynnösten ja muiden kasvien tuiksi
- Sitä, että sain mahtumaan pihaan myös luumupuun
- Sitä, että kaikki on niin sopivan hallittavan kokoista - ja silti puutarhapuuhaa tuntuu olevan vallan riittämiin 😊
- Haaveilua 😊 - jos vaikka pihan takaosassa kasvavien mongolianvaahteroiden tilalle istuttaisi syreeniä, jasmiketta ja lumipalloheisiä

Mistä sinä tykkäät tai mihin olet tyytyväisin puutarhassasi?

Vaahteran vieressä kasvavassa pienessä köynnöshortensian alussa on jo muutama kukkanuppu.
Tästä terassin kaiteen yli on mukava katsella puutarhaan, edessä näkyy pieni
vihannespenkki, jossa kasvaa mm. kesäkurpitsaa ja kurkkua. Taaempana näkyy lempiperennojani.
Perennapenkissä kasvava ruskolilja on minulle tärkeä isoäitini lempikukka. Hän kutsui sitä keisarinkruunuksi.
Ensimmäinen kukkija on aloitellut tässä kesäkukka-astiassa...
Terassilla keinun vieressä kasvaa muutama
tomaatti ruukuissa. Niitä on kiva katsella keinussa istuessa.
Vielä ei laventeli kuki tyttärelle ylimääräiseksi jääneessä saviastiassa, joten kukintaa odotellessa... 😊

#piha #puutarha #rivitalo #terassi #hyötykasvi #tomaatti

8 kommenttia :

  1. Ihan syystäkin saat sanoa näin ja ehkä olisi jo aika päästä eroon liiasta vaatimattomuudesta. Tuollaiseen listaan en äkkiseltään pääse tai sitten en osaa vaan yhtäkkiä ajatella. Tykkään todella monesta kohdasta puutarhassani ja kasviyhdistelmistä.
    Tämä oli hieno postaus siitä, ettei muutos pienempään puutarhaan ole todellakaan huono juttu ja siitä rivaripihastakin voi tehdä ihanan ja itselleen mieluisan. Tulipa hyvä mieli tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska, tosi kiva kuulla 😊 Ehkä tällaisia "hyvän mielen listoja" pitäisi tehdä enemmänkin, erilaisista aiheista. Voisi sitten tarvittaessa kaivaa esiin vaikka joskus ei-niin-hyvänä päivänä, jospa nämä silloin erityisesti ilahduttaisivat?

      Poista
  2. Kyllä omasta puutarhasta saa tykätä, ja pitääkin tykätä. Olisihan se ihan kamalaa, jos ei olisi yhtään tyytyväinen omaan tekemiseensä. Minäkin olen uskaltanut tänä vuonna sanoa, että olen puutarhassani niin onnellinen kuin puutarhuri vain voi olla. Kaikki kasvaa kohisten, eikä kaalikoi ole päässyt tekemään tuhojaan suojauksien vuoksi. Miten suuri tuo pihasi on? Siihen mahtuu valtavasti kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu, että sinullakin on kaikki kasvanut hyvin, kyllä oman työn tuloksista on ihan syytä olla tyytyväinen ja ylpeä.
      Ei tuo pihamme suurensuuri ole, sanoisin arviolta 50 neliötä, ja siitäkin terassi vie lähes kolmanneksen. Mutta ihmeesti tuohon silti mahtuu kaikenlaista, ja toki terassille myös.
      Vielä on jopa hiukan tyhjää tilaa, tosin en myöskään halua ahtaa pihaa aivan täyteen.

      Poista
  3. Hienoa, että heitit suomalaisen vaatimattomuuden romukoppaan. Kyllä omaa puutarhaa saa ja pitääkin rakastaa. Kirjoitin itse muutama viikko sitten samantyyppisen postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, kiva kuulla 😊 Jotenkin tosiaan tuntuu, että tällaisia "puutarhaihastelujuttuja" on näkynyt viime aikoina vähän enemmänkin, ja sehän on vain hyvä asia!

      Poista
  4. Itsellehän sitä puutarhaa tehdään, miksei siis siitä saisi rakastaa. Pienikin piha voi olla viihtyisä ja mieluisa, kuten kerroit. Vaikka omassa puutarhassa on paljon keskeneräisiä juttuja, niin pidän silti monesta kohdasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on Minna, olet aivan oikeassa 😊 Kai se on sitten sitä suomalaisuutta, tai sitten vain jotain omaa rajoittuneisuuttani, että miettii, onko tästä soveliasta kertoa myös muille, vai pitäisikö pitää vain omana tietonaan 😊

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!