sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Miten ihanan lämpöisiä aurinkopäiviä!

- mutta niin "vaarallisia"... Keväinen lämpö innostaa tekemään puutarhassa vaikka ja mitä, vaikka tasan tarkalleen tietää, että pian on jälleen luvassa pakkasöitä.

Innostuin koulimaan pitkäksi venähtäneitä tomaatteja suurempiin purkkeihin, ja istuttamaan pari amppelitomaattia jo amppeleihinsa. Kohta sitä sitten ihmetellään minne kaikki purkit sijoitetaan turvaan yöpakkasilta, kun ei ole lämmitettävää kasvihuonetta. No, se on vasta ensi viikon ongelma 😊 

Eihän näistä hommista pidättele oikein mikään, kun tässä on koko talvi odoteltu puutarhan paljastumista lumen alta.

Viime keväänä, tämän rivariasumisen ensimmäisenä, päädyin sijoittamaan keväällä taimia varten muovisen kasvihuoneen terassille. Tänä vuonna pystytinkin sen ylös parvekkeelle. Ajattelin, josko siellä olisi ehkä hitusen lämpimämpää, ja toisekseen kasvari oli terassilla vähän tiellä.

Hyvin pärjäsivät taimet 1. yön, vaikka ulkolämpötila käväisi jopa hiukan pakkasen puolella. Suurimman osan taimista jätin kuitenkin varmuudeksi sisätiloihin. Tulee kyllä varmasti vankat taimet, kun saavat täällä karaistua.



En laittanut kasvaria tässä vaiheessa ihan täyteen korkeutensa, vaan jätin yhden kerroksen pois. 





Olen laittanut kasvarin lämmikkeeksi öisin ison kuplamuovin. Muovi oli tilaamieni huonekalujen suojana, onneksi älysin ottaa sen talteen. Luulisi taimilla olevan  tuolla mukavat oltavat 😊





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!