Nuppusillaan

Pionit ovat mielestäni parhaimmillaan tässä hauskan
pyöreänpulleassa nuppuvaiheessaan, tällaisinahan
ne yleensä myydään kukkakaupassakin.
Minun puolestani saisivat oikeastaan jäädäkin tähän vaiheeseen!

Alkukesä on mukavaa odotuksen aikaa. Kasvi toisensa perään työntää esiin herkkiä nuppujaan, joiden aukeamista saa jännityksellä odottaa - milloin? Monen kasvin kohdalla jännitystä lisää vielä se, minkä värinen kukka nupun sisältä ilmestyy?

Viimein lämmennyt sää pistänee nyt vauhtia nuppujen kehitykseen.

Kasvihuoneessa ruukussa kasvavissa lempikukissani jaloleinikeissä on nyt
ensimmäinen nuppu - nämähän näyttävät lupaavammilta kuin koskaan aiemmin!

Amppelissa kasvava hajuhernekin taitaa puhjeta pian kukkaan
- oijoi, jos tämä olisi se odottamani "Royal rose"?

Tänäänhän oli myös Avoimien puutarhojen päivä. Harmi kyllä päivämme oli niin täynnä ohjelmaa ja reitti kulki sillä tavalla, ettei valitettavasti ollut mahdollista poiketa yhdessäkään puutarhassa. Kaikkein houkuttelevimmat kohteet näyttäisivät olevan Kaakkois-Suomessa päin, mutta meidän päivämme kului ihan vastakkaisessa suunnassa. Ajellessamme pitkin Pohjanmaan lakeuksia, keskellä "ei-mitään" meidät hämmästytti yllättävä näky. Muutoin aution tien molemmat penkat olivat yhtäkkiä täynnänsä sikin sokin pysäköityjä autoja, ja ihmisiä poukkoili niiden lomassa. - Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Kunnes huomasimme tien poskessa kyltin: Avoimet puutarhat -kohde :) Kohteet ovat siis NOIN suosittuja!

Kävitkö sinä yhdessäkään puutarhassa - tai emännöitkö peräti itse Avointa puutarhaa?

Harvinaisen onnistunut viherkesanto

Meillä on tätä nykyä sellainen pieni ongelma, että kasvimaata on huomattavasti enemmän kuin mitä on tarpeen viljellä - ja ajallisesti mahdollista hoitaa kunnolla.

Eikä sitä raaskisi hyvää kasvimaata jättää ihan pusikoitumaankaan. Niinpä kylvän osaan kasvimaata viherkesannon, mikä vaikuttaa positiivisesti maan laatuun ja mahdollistaa vuoroviljelyn, kun vaihtaa viherkesannon paikkaa vuosittain. Parhaiksi ja helpoimmiksi kesantokasveiksi on osoittautunut kauran ja herneen yhdistelmä; herneet pääsevät kiipeilemään pitkin kauranvarsia ja tuovat maahan typpeä.


Viherkesanto on onnistunut vaihtelevalla menestyksellä. Monesti on käynyt niin, että kesantoalueella on kasvanut enemmän rikkaruohoja kuin varsinaisia kesantokasveja.

Tänä vuonna tein niin, että kylvin siemenet kunnon vakoihin, jotka vedin maahan pitkittäin parinkymmenen sentin välein. Siemeniä roiskin suht runsaasti ja kylvön jälkeen vedin vaot umpeen kuten perunamaan vetämällä vakojen välisen harjanteen kuokalla niin, että multa siirtyi kummallekin sivulle peittämään kylvövaot.

Herneensiemeninä käytin kaupan tavallisia kuivattuja ruokaherneitä, "hernekeittoherneitä", sillä näitä herneitä ei ole tarkoitus syödä ja nämä siemenet tulevat isommissa määrissa edullisemmiksi kuin varsinaiset kylvösiemenet.

Peitin vielä kylvöksen harsolla. Ja nyt harson poistettuani tulos näytti hämmästyttävän hyvältä: sekä herneen- että kauransiemenet olivat itäneet todella hyvin. Ehkä niitä tuli varmuuden vuoksi kylvettyä vähän turhankin tiheään - joku maanviljelijä varmaan päivittelisi kaurapusikkoani :) Mutta se ei tässä tapauksessa varmasti haittaa, tukahduttavatpahan paremmin rikkaruohot. Niitä tosin ei nyt ihme kyllä näkynyt juurikaan, ja rivien väleissä kasvavat rikkaruohot on helppo vetää nopeasti haralla pois. Näin kannattaa viherkesanto kylvää jatkossakin!

Nokkoskäytteestä lisäravinteita luomuviljelyyn

Luomuviljelyssä kaikkein vaikeinta on se, millä keinoin saada tarjoiltua kasveille riittävästi ravinteita - eritoten sellasille lajeille, jotka tarvitsevat erityisen paljon ravinteita, kuten vaikkapa kaalit ja tomaatit.

Toki toinen haaste voi olla tuholaistorjunta, jos tuholaisia sattuu ilmaantumaan. Niihin kuitenkin yleensä löytyy tapauskohtaisesti erilaisia konsteja, riippuen siitä, mikä tuholainen sattuu olemaan kyseessä.

Usein tuholaisongelmassa on myös kyse huonosta sattumasta. Ongelma kestää aikansa, mutta harvemmin samaa tuholaista ilmaantuu uudelleen enää seuraavana kesänä - aina voi toki tulla uusia tuholaisia...

Meillä luomulannoitus perustuu neljään pääkomponenttiin: kompostiin, kaupan luomulannoitteeseen, ruohonleikkuusilpun käyttämiseen katteena sekä neljäntenä pissaan, jota annetaan lisälannoituksena pitkin kesää.

Tänä kesänä tuntuu siltä, että jostain syystä tomaatit ovat jotenkin vähän aneemisia - normaalista lannoituksesta huolimatta ne eivät tahdo oikein vahvistua kunnolla.

Nokkoskäyte muhimassa.

Niinpä kokeilin nyt ensimmäistä kertaa nokkoskäytteen valmistusta, jospa tomaatit ilahtuisivat siitä. Nokkoskäytteen pitäisi vahvistaa kasveja, siinä on erityisen paljon erilaisia hivenaineita.

Käytettä varten kerätään saavillinen nokkosia ja kaadetaan niiden päälle vettä saavi täyteen. Käytteen annetaan muhia pari viikkoa, minkä jälkeen nokkoset poistetaan ja kertynyttä nestettä annostellaan kasveille 10-prosenttiseksi laimennettuna.

Prosesssi on siis harmillisen pitkä alkaen siitä, kun keksii, että nokkoskäytteelle voisi olla tarvetta, siihen että se viimein ehtii vaikuttaa kasveihin. Oikeastaan nokkoskäytettä olisi hyvä olla aina tulossa, ihan varmuuden vuoksi. Eipä sen antamisesta mitään haittaakaan pitäisi olla.

Tässä myös linkki aiempaan, luomulannoituksesta kertovaan juttuuni.

Juhannuspäivän aamuna

Juhannuspäivä valkeni usvaisena - sateen kasteleman maiseman peitti sankka sumu. Pian auringon lämpö vei kuitenkin voiton ja maisema kirkastui.

Piti ottaa tilanteesta oikein kaksi kuvaa; ensimmäisessä oli parempi valo, mutta toiseen ilmestyi koiramme aamupissillensä - halusi vissiin päästä juhannuskuvaan :)

Laitetaanpa vielä vähän väriäkin elämään, olen nauttinut perennapenkkiin viime keväänä istuttamani tulikellukan kukinnasta. Se toimii pirtsakkana väriläiskänä ja tuo mukavaa kontrastia monille kasveille. Joku varoitteli, että hillakuoriaiset voisivat olla sen ongelma. Onneksi otin kuitenkin riskin ja istutin kellukkaa, on saanut ainakin toistaiseksi olla rauhassa kuoriaisilta.

Oikein hyvää juhannuspäivää!

Juhannus on meillä...

pikkuisen turhan märkä ja viileä, harmi kyllä.

Moni kasvi tuntuu jo olevan vähän hätää kärsimässä tämän kosteuden kanssa. Ja toisaalta on vaikea keksiä oikein mitään kasvia, joka erityisemmin hyötyisi vallitsevasta säätilasta.

No mansikat kyllä näyttävät toistaiseksi varsin tuuheilta ja hyviltä ja kukkiakin on runsaasti. Pian nekin kuitenkin kaipaisivat jo vähän poutaa.

Eniten liika märkyys tuntuu haittaavan erilaisia palkokasveja - herneitä ja papuja. Pienet kasvinalut mädäntyvät herkästi liiassa kosteudessa.

Onneksi kävin hetki sitten virittämässä hernepenkin suojaksi tuollaisen pikaisen tunnelin yli jääneistä valokatteenpaloista. Saman tien kun sain sen valmiiksi, alkoi oikein kaatosade. Herneiden tilanne näyttää nyt huomattavasti paremmalta, jospa tuo vielä pelastaisi hukkumaisillaan olevat herneenalut.

Jotenkin tämä säätila alkaa tuntua niin kovasti tutulta, piti ihan kurkata viimekesäistä tekstiä samoihin aikoihin. Nythän on kuitenkin jopa melkein kymmenkunta astetta lämpimämpää kuin viime vuonna - iloitaan siis siitä! Ja lohdutukseksi myös se, että kyllähän viime kesänäkin sitten lopulta ihan kelvollinen sato tuli, vaikkei alku ollut kovin lupaava.

Yleensä ensimmäiset kesäkurpitsat on valmistuneet jo juhannukseksi,
tällä kertaa joudutaan vielä odottamaan.
Sadon aikaistamiseksi tämä kurpitsa on ollut toistaiseksi
astiassa kasvihuoneessa, mutta silti ei satoa ehtinyt vielä tulla.
.   

No nytpä on toisaalta mahdollisuus nauttia kaikessa rauhassa olosta sisätiloissa - lueskella, oleskella, ihmetellä...

Mitä kuuluu sinun juhannukseesi?

Juuria näkyvissä! :)

Juuri kun ehdin täällä kysellä, miten hajuherneen saisi juurtumaan, niin eiköhän toinen noista versoista päättänyt näyttää :) Olin juurikin katkaisemassa varren alapäästä palasta pois, kun kerran juuria ei ollut ilmaantunut. Vaan silloin huomasinkin tuohon varren pintaan ilmestyneen sellaista pientä "röhelöä", mikä osoittautuikin noiden kaivattujen juurten aluksi. Nyt on siis ainakin yksi hajuherne enemmän!

Tässä kuvassa tilanne näyttää vähän hassulta, on siis lähikuva hajuherneen verson tyvestä,
missä näkyy juurenalkuja - ja pieni vesipisara. 

Mutta ei siis edelleenkään tietoa, miksi tuo toinen verso päätti kasvattaa vesilasissa juuret, ja toinen taas ei, ainakaan vielä. Ehkä tuo on lähinnä tuuripeliä?

Usein tuntuu, että pieni uhkailu tepsii moneen kasviin, varsinkin tällainen julkinen blogikirjoittelu, johan alkaa kummasti tapahtua :)

Katson ulos ikkunasta...

Kerroin joskus kylppärirempastamme, jossa talon päätyyn tehtiin myös uusi pikkuikkuna. Tämä oli niin kerrassaan hyvä ratkaisu vanhan, ikkunattoman suihkukopperon tilalle!

Semminkin kun ikkunasta näkyy tuollainen jättivaltava omppupuu, joka tänä keväänä on aivan täynnänsä kukkia. Näkymä ulos näyttää nyt jopa paljon valkoisemmalta kuin joskus talvella!

Seurasin ikkunasta päivittäin kukinnan kehittymistä pienistä herkän vaaleanpunaisista nupuista täyteen vitivalkoiseen kukkaloistoon. Harmi kun ei tullut otettua tästä kuvasarjaa - joskus toisena keväänä sitten, kunhan kukinta on yhtä valtavaa kuin tänä keväänä. Oikeastaan tuo nuppuvaihe oli vielä herkempi ja kauniimpi kuin tämä täysi kukinta.

Toisaalta olen tarkkaillut myös kimalaisten pörräilyä kukkien kimpussa. Ja huomannut, niin kuin tänä keväänä on sanottu, että pölyttäjiä on liikkeellä todella vähän. Koko kukkameren kimpussa on näkynyt usein vain yksi tai parhaimmillaan kaksi pörriäistä, on siinä niillä paroilla urakkaa! Saas nähdä, kuinka käy tänä vuonna mustikoidenkin. Niidenkin kukintahan oli todella runsas, mutta pölyttäjiä oli liikkeellä vähänlaisesti. Liekö tämä alkukesän kylmyys syynä?

Tässä vanhassa omppupuussa on muuten yksi hassu mysteeri, oletteko kukaan törmänneet vastaavaan? Omenat nimittäin tippuvat puusta ennen kuin ne ehtivät kypsyä. Tämä tapahtuu ihan joka vuosi, huolimatta siitä, onko omenia tulossa enenmmän tai vähemmän, tai minkälainen säätila on, sattuuko vaikka olemaan myrskyisää. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä lajiketta puu on, se on vuosikymmeniä vanha. Omenat ovat pienehköjä ja vähän happamia, mutta periaatteessa ihan syötäviä kuitenkin.

Oikein hyvää alkavaa viikonloppua!

Oletko onnistunut hajuherneen juurruttamisessa?

Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Kaipaisin vielä parin taimen verran lisää niin ihanaa, mutta pikkuisen oikukasta hajuhernettä. Etenkin tuota houkuttelevan kuninkaallista "Royal Rose"-sorttia. Taimia kun on hiukan liian vähän.

Nopein tapa saada lisää taimia olisi kai katkaisemalla muista taimista pistokkaita ja juurruttamalla ne. Mutta tuo temppu taitaakin olla huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty. Olen yrittänyt juurruttamista useasti siinä kuitenkaan onnistumatta. Paitsi kerran, aivan vahingossa.

Otin silloin hajuherneen versoja koristeeksi maljakkoon, ja kuinka ollakaan, yksi niistä kasvattikin yllättäin juuret. Siitä siis keksin sen, että hajuherneestä ylipäänsä voisi ottaa pistokkaita. Vaan kuinka ollakaan, sen jälkeen en ole onnistunut saamaan ensimmäiseenkään hajuherneenversoon kasvamaan ainuttakaan juurta, vaikka kuinka olen yrittänyt.

Mullassa en tosin ole juurruttamista yrittänyt, ainoastaan vesilasissa. Näin lähinnä sen vuoksi, että uteliaana haluan päästä jatkuvasti näkemään, syntyykö niitä juuria vai ei. En tiedä, olisiko tuo mullassa juurruttaminen sitten parempi vaihtoehto?

Joka tapauksessa juurtuminen tapahtunee aika hitaasti, joten malttia pitää olla.

Onko sinulla kokemusta hajuherneiden juurruttamisesta, oletko onnistunut siinä?

Tästä pääset lukemaan, miten tässä juurruttamisyrityksessä kävi.

Parsaa pukkaa

Jos joku joskus tarjoaa sinulle parsan tainta, älä ihmeessä kieltäydy. Ainakaan, jos sinulla sattuu olemaan pari neliötä ylimääräistä tilaa, ja haluat vuosikymmeniksi helppohoitoisen, hauskan, monipuolisen ja kiitollisen kumppanin :)

Parsa kasvaa mielellään samalla paikalla vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen. Oma parsamme muutti mukanamme edellisestä asuinpaikastamme parisenkymmentä vuotta sitten, sillä on ikää jo neljännesvuosisata.

Paksut maukkaat parsanversot työntyvät mullasta näin keväällä, jolloin kasvimaalla ei juuri ole muuta satoa saatavissa. Parsasta syödään juuri nämä nuoret, keväällä nousevat versot. Parhaimman sadon parsa tuottaa multavassa, ravinteikkaassa maassa.

Mullan sisässä kasvaessaan versot pysyvät mukavan vaaleina. Näin ollen parsan ylle kannattaa kerätä multaa komeaksi keoksi. Parsanversoja kerättäessä ne kaivetaan esiin mullasta.

Parsa kasvaa melkoisiin mittoihin, omassamme versoja on monta kymmentä, korkeutta loppukesästä reilut pari metriä ja ympärysmittaa lähes saman verran.

Samalla paikalla neljännesvuosisadan
varttunut parsamme.

Syksyllä ilmestyvät kauniit punaiset marjat. Parsa on kuitenkin myrkyllinen kaikilta muilta osiltaan paitsi keväällä syötävät versot.

Parsa on vaatimaton ja helppo kasvatettava. Lähinnä se kaipaa hieman lannoitusta, ja syksyllä pitkänhuiskeat versot kannattaa tukea, niin ne pysyvät varmemmin pystyssä.




Tällä kertaa parsat päätyivät pieniin suolaisiin piiraisiin - olinkin jo kovasti odottanut, milloin pääsisi tekemään parsapiiraita.

Näiden lisäksi parsa sopii mainiosti mm. salaattiin, risottoon ja aivan ihanaan parsakeittoon.

Pepi polttelee

Kävin puutarhaliikkeessä kuolaamassa...

Siellä oli lähes vastustamattoman ihana Pepi-päärynäpuu. Meillä ei toistaiseksi kasva yhtään päärynäpuuta, mutta tykkään kovasti päärynöistä...

Pepi oli vielä aika pieni, mutta täynnänsä hohtavanvalkoisia kukkia. Netissä joku kertoi saaneensa tällaisesta 500 hyvänmakuista päärynää, voiko olla totta?!

Pepille ei vain valitettavasti ole nyt oikein sijaa majatalossa, en millään keksi, minne nurkkaan päärynäpuun vielä mahtuisi istuttamaan. Ja mielellään kai toisenkin kaveriksi, vaikka Pepi onkin itsepölytteinen.

Vielä joutui Pepi jäämäään kauppaan, en raatsinut sitä ostaa, mutta kovasti se siellä polttelee. Kuinkahan iso Pepistä mahtaa tulla, voisikohan sekin vielä mahtua tuonne perennapenkin nurkkaan?

Hauskoja muuten nämä päärynäpuiden nimet. Juuri luin ihan pihalla -blogista Tuitiinan hankkimasta Lada-päärynästä - Lada ja Pepi, siinähän voisi olla mainio yhdistelmä!