Toinen jalka Normandiassa, toinen Bretagnessa

Pariisin vilskeestä matkamme jatkui länteen, kohti uskomattoman eriskummallista Mont St Michelin luostarisaarta. Saari sijaitsee Ranskan pohjoisrannikolla vuorovesialueella, Normandian ja Bretagnen rajamailla.

Luostarisaarelle pääsisi hevoskyydilläkin, me kuljimme kävellen.

Saavuimme paikalle laskuveden aikaan. Edessä oli silmänkantamattomiin meren alta esiin paljastunutta, vaarallisen upottavaa juoksuhiekkaa. Maisema oli epätodellinen, lähes aavemainen. Itse luostari kohosi pieneltä saarelta tuolta vaaleanharmaan merenpohjan keskeltä vähän unenomaisena jossain kaukaisuudessa.

Valtavan kokoinen luostari on rakennettu pienenpienen kalliovuoren päälle, luostarin torni kohoaa yli 170 metiä merenpinnan yläpuolelle. Saari on myös Unescon maailmanperintölistalla.

Saarelle kuljetaan parin kilometrin matka kävellen, ensin pengertietä ja lopulta siltaa pitkin. Oli mukavan rauhaisa, lähes harras tunnelma, kun edessä häämöttävä luostari lähestyi pikku hiljaa, askel kerrallaan.

Luostarisaaren historia ulottuu yli tuhannen vuoden taa. Itse luostari on käsittämättömän suuri, lukuisista saleista, kappeleista, kryptoista ja kirkosta koostuva jykevä sokkelo.

Ei voi kuin ihmetellä ensinnäkin niitä, jotka ovat aikanaan tuon kaiken rakentaneet, ilman nykypäivän koneita ja muita apuvälineitä. Ja toisaalta tuntui erikoiselta ajatella niitäkin, jotka tuntevat rakennuksen sadat erilaiset huoneet, portaikot, kellarit ja muut ja pystyvät siellä eksymättä liikkumaan.

Turisteja varten on tehty opastettu reitti, jota pitkin pääsee tutustumaan luostarin ihmeisiin. Lokakuun puolivälissä saarella oli mukavan rauhallista. Siellä vierailee vuosittain yli kolme miljoonaa turistia, joten kesähelteillä tuolla kuvittelisi olevan jopa vähän turhan ruuhkaista. Itse luostarissa asuu tänä päivänä tusinan verran munkkeja ja nunnia.

Laskuveden paljastama merenpohja houkuttelee kulkijoita.

Vaikuttavinta kaikesta taisi kuitenkin olla se, kun katselimme korkeuksista luostarin ylätasanteilta, kuinka ihmisryhmiä vaelsi pieninä pisteinä kaukana vuoroveden paljastamalla merenpohjalla, välillä polviaan myöten merivedessä kahlaten.

Hirvitti heidän puolestaan, kuinka heidän käy, selviävätkö koskaan takaisin. Olivat toki liikkeellä asiantuntevien oppaiden johdolla, jotka tuntevat turvalliset reitit. Omin päin tuonne ei pidä lähteä, eikä kyllä olisi tullut mieleenkään, sen verran hurjalta touhu näytti.

Myös luostarin ympärillä on upeita vanhoja kivitaloja, joissa nykyään sijaitsee viehättäviä ravintoloita, kahviloita ja pikku kauppoja.

Pohjois-Ranskan pelloilla oli parhaillaan
meneillä rehumaissin sadonkorjuuaika.

Yritimme myös kuvitella, miltä maisema sitten näyttääkään, kun koko tienoo on hetken päästä taas lainehtivan meriveden peitossa. Varmasti aivan kuin olisi ihan eri paikassa.

Seuraavassa postauksessa jatketaan etelää kohti...

Sillä junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan... (Jenni V.)

Vaikkapa Pariisiin....

missä sydämemme vei aivan erityisesti katettu Pariisi; 1800-luvun 

alkupuolella rakennetut lasikattoiset, tunnelmaa tihkuvat kauppakäytävät 

toinen toistaan houkuttelevampine pikku putiikkeineen ja ravintoloineen. 

Löytyy vaikkapa osoitteesta 10-12 boulevard Montmartre, suosittelen! 

Seuraavassa postauksessa jatketaan sitten edelleen kohti länttä...

Porkkanoita suoraan maasta

Miten hyvältä voikaan maistua juuri maasta nostettu tuore porkkana!

Syyslomareissusta tultua oli niin suuri porkkananhimo, että piti ensimmäisenä painella kasvimaalle porkkananhakuun.

Meillä on vielä kaikki juurekset maassa. Jätin ne sinne taannoisten pakkasöiden uhallakin, sillä juurekset säilyvät kuitenkin kaikkein parhaimpina, kun ne saavat olla mahdollisimman pitkään maassa.

Peittelin ne vain kolminkertaisella suojauksella; ensin harso, sitten muovi ja vielä toinen harso ylle.

Aivan maan pinnassa olevia juuresten huippuja pakkanen hieman puraisi, mutta nämäkin kohdat ovat kyllä palautuneet ennalleen nyt säiden lämmettyä ja juuresten saatua vähän sadetta niskaansa.

Vielä tehokkaammin nuo olisi voinut suojata siten, että olisi haudannut juurekset vähän syvemmälle maan uumeniin vetämällä rivien välistä multaa niiden suojaksi.

Joskus aiempina vuosina olen joutunut nostamaan juureksia jo huomattavasti varhemmin myyräongelman vuoksi. Tänä vuonna en ole havainnut myyriä meilläpäin lainkaan, joten nekään eivät ole tuottaneet ongelmia.

Ehkä nuo pitää kuitenkin nostaa maasta ensi viikonloppuna, tai viimeistään seuraavana, täytyy seurailla säätiedotuksia.

Seuraavaksi laittelen niitä reissukuulumisia, on vain melkoinen urakka purkaa kuvat kamerasta, viikonloppuna varmaan onnistunee.
.

Matkalippuja taskussa :)

Nyt hymyilyttää ihan väkisin. Koossa on kasa erilaisia menolippuja, ja edessä useamman maan syysturnee :)

Jospa pääsisi vähän tutkailemaan sitäkin, miten puutarhat tuolla vähän etelämpänä tällä hetkellä makaavat.

Ja kyllä se paluulippukin sieltä löytyy, älkää huoliko, ei vain ole tässä vaiheessa niin kovin kiinnostava ;)

Voi olla, että tässä seuraa myös hetken blogihiljaisuus, ennen kuin pääsen kertoilemaan matkakuulumisia.
Kivaa lokakuuta vaan!

Tämän kesän viimeiset betonihommat?

Pakkasyöt saapuivat ja kesäiset puuhat, kuten betoninvalanta, saanevat jäädä vähäksi aikaa.

Tässäpä vähän koostetta viime aikojen betonikokeiluistani, tekovaiheista olen kertonut hieman aiemmissa betonipostauksissani.

Tuo käsi on valettu kumikäsineen sisään. Sen haasteena tahtoi olla, että sormien taitekohtiin tuli helposti vähän turhankin syvät uurteet.

Oli siis tärkeää asetella betoni ja jokainen sormi paikoilleen hyvin huolella, eivätkä sormet saa olla liian koukussa. Ensimmäiseen kokeiluun en ollut oikein tyytyväinen, mutta tämä toinen onnistui jo paremmin.  

Asettelin betonitäytteisen kumihanskan kuivumaan hiekkaan kaivamaani,
sopivaksi muotoilemaani kuoppaan.
Kämmenen keskelle laitoin painoksi sopivan muotoisen pyöreän kiven.

Ensi kesänä jatkettaneen taas näitä(kin) harjoituksia :)

Betonipuuhissa jälleen

Kangaskaupassa yrittivät auttaa ja
kyselivät, että millaistahan pitsiä
olin ajatellut, mihin se on tulossa?
Sain siinä kakistettua, että tarkoitukseni
 on verhota koko pitsi betonilla.
Vaan ei ongelmaa, myyjä olikin
"alan naisia", oli itsekin tehnyt
vastaavaa, joten osasi heti auttaa. 

Jokohan oli tämän kesän viimeiset betoninvalannat?

Taas tuli kokeiltua betonista hiukan uutta. Tällä kertaa lähtökohtana oli tuollainen vaaleankellertävä "mummopitsi", joka ei oikein muuten ole minun juttuni, mutta betonilla verhottuna toimii. Ostin tätä valmista pitsiä kangaskaupan alennusmyynnistä.

Olen nimittäin jo pidemmän aikaa havitellut betonin yhdistämistä johonkin herkkään, ilmavaan juttuun. Kokeilin nyt tehdä tuosta pitsistä ja betonista kynttilälyhtyjä, jotka saivat muotonsa maitotölkeistä.

Aika hauskaa ja helppoa, ja betoniakin kuluu olemattoman vähän. Pitsistä leikataan sopivankokoinen palanen, jonka saa pyöräytettyä jonkin muotin, esim. maitotölkin ympärille, jättäen saumakohtaan varaa niin, että pitsin reunat ulottuvat toistensa päälle parin sentin verran.

Liina kastellaan ihan märäksi, jottei se ime betonin vettä itseensä. Sen jälkeen pitsinpalasta pyöritellään betonivellissä (huom suojahanskat kädessä!), kunnes se on yltäpäältä betonin peitossa.

Lopuksi pitsinpalaa voi ravistaa varovasti niin, että mahdolliset suuremmat betonipaakut tipahtavat pois. Varoen kuitenkin, ettei liina paljastu esiin.

Tämän jälkeen betoninen liina kiedotaan jonkin sopivan muotin, esim. maitotölkin ympärille. Saumakohtakin onnistui yllättävän hyvin, pitsin reunat asettuivat siinä kauniisti päällekkäin. Tätä kohtaa etukäteen eniten mietin, miten mahtaa toimia.

Jotteivät painavat pitsit valahtaneet pois muoteistaan, työnsin pitsin ja maitotölkin läpi puisen grillitikun, joka piti pitsin hyvin paikoillaan. Maitotölkit laitetaan kuivumaan jonkin tuen varaan, itse laitoin ne maahan pystyyn asettamieni puuklapien varaan.

Sitten maltetaan odottaa kuivumista muutama päivä, minkä jälkeen tukikepit poistetaan ja maitotölkit irrotetaan varovasti lyhtyjen sisältä. Ne lähtivätkin yllättävän helposti.

Vaan eipä tässä vielä kaikki, heti alkoi pyöriä seuraavat visiot päässä: entä jos pitsin laittaisikin pyöreän astian päälle, siitä voisi tulla vähän kruunumainen - ja entä jos noita valmiita töitä värjäisi spraymaalilla :)

Näistä varmaan joskus myöhemmin lisää, ja laitan myös seuraavassa postauksessa kuvia noista valmiista töistä.

Jännittävin vaihe - mitä muotin sisältä paljastuukaan?

Siihen tulee myös vähän kuvia edellisistä betonijutuista, joista lupailin kuvia jo aiemmin.

En kuitenkaan ollut tuolloin täysin tyytyväinen lopputuloksiin, niitä piti nyt tässä samalla vähän parannella...    

Blogiarvontani voittajat ovat...

Pääpalkinto, Fiskarsin ja Kodin
Kukkien lahjoittamia ihania
puutarhatarvikkeita
sekä aikuisten värityskirja.

Arvontaan sisältyy yritysyhteistyötä

Toinen ja kolmas palkinto.
Sama kuin pääpalkinto,
ilman värityskirjaa.

Eilisiltana päättyneeseen blogini juhla-arvontaan osallistui yhteensä 72 henkilöä, joilla jokaisella oli yksi tai kaksi arpaa, arpoja oli mukana yhteensä 117.








Arvoin voittajat Random.org:lla ja tulokseksi tuli seuraavaa:

Pääpalkinto:
Anonyymi kommentoija, jonka s-p osoite alkaa lumikki1...

Toinen palkinto:
Anneli A Pihakuiskaajan puutarha -blogista

Kolmas palkinto:
Tarja Parasta aikaa -blogista 

Tässä vielä todisteeksi arvontakoneen antama tulos:

Random Sequence Generator

Here is your sequence:

107   15   53

Ilmoitelkaapa osoitteeni minulle (parastapuutarhasta@gmail.com), niin laitan palkinnot postiin. Lähetän voittajille vielä myös sähköpostin. Pääpalkinnon voittaja, saat myös valita, kumman värisen puutarhatyökalusetin haluat; vadelmanpunaisen vaiko sinertävän, kerro siis samalla väritoiveesi!

Onnittelut voittajille ja lämpöinen kiitos kaikille osallistuneille, ennen muuta aivan ihanista kommenteistanne! 

Yksi kysymyskin tuolta kilpailuvastausten joukosta löytyi, Marjo66 kysyi, toimiiko nokkoskäyte myös lannoitteena? Vastataanpa siihenkin nyt tässä, tuonne kilpailuvastausten joukkoon kun on vähän paha mennä kilpailun aikana vastaamaan, menee laskut sekaisin :) Eli kyllä vain, nokkoskäyte on oikein hyvää lannoitetta!
Nokkosista voi valmistaa myös nokkosvettä, jolloin nokkosia liotetaan vähemmän aikaa, vain vuorokauden verran. Nokkosvettä taas käytetään tuholaistorjuntaan, se ei toimi niinkään lannoitteena.

Mukavaa viikonalkua kaikille :)

Tomaatteja paahtoon ja pakkaseen

Tomaattiterttuja roikkuu kasvihuoneen
katosta pitkin poikin.

Tomaatit ovat tuottaneet meillä tänä vuonna ennätyssadon. Tuntuu, että niitä riippuu, roikkuu ja kypsyy vähän joka paikassa :)

Tänä viikonloppuna onkin aika kerätä viimeisetkin vihreät tomaatit kasvihuoneesta sisälle jatkamaan kypsymistä.

Kun tomaateista on jo keitetty litrakaupalla ihanaa tomaattikastiketta sekä tehty tölkkitolkulla paholaisen hilloa, voi loput tomaatit pakastaa paahdettuina.

Löysin Rakkautta ja maan antimia -blogista ihanan paahdettujen tomaattien ohjeen, joka on peräisin Pirkka-lehdestä. Tuossa ohjeessa paahdetuista tomaateista tehtiin herkullista tomaattikeittoa, jota kokeilin viime viikonloppuna.

Tämä ruukussa kasvava tomaatti kasvoi
nojailemaan vieressä olevaa korivaunua vasten.

Tuosta sain ajatuksen, että tomaatteja voisi paahtaa enemmänkin ja pakastaa erilaisiin tarkoituksiin. Nämä olisivat varmasti oikein herkullisia vaikkapa pizzapohjan tomaattikastikkeena.

Valkosipuliöljyllä siveltyjä tomaatinpuolikkaita paahdetaan 200-asteisessa uunissa tunnin verran, niin että ne kypsyvät kauniisti.

Paahtamisen jälkeen poistin vielä tomaateista kuoret, ainakin niistä, joissa kuori tuntui kaikkein sitkaimmalta. Minua nuo kuorenpalat joskus häiritsevät.

Se onkin erikoista, että näihin omiin tomaatteihin tuntuu kehittyvän paljon paksumpi kuori kuin "kaupan" tomaatteihin. Olen monesti miettinyt, mistä tuo mahtaa johtua? Liittyyköhän siihen, että tomaattilajikkeet ovat erilaisia - vaiko siihen, että kasvuolosuhteet eivät kotioloissa ole lainkaan niin vakioidut kuin kaupallisessa viljelyssä - vai kenties molempiin?

Kuorien poistaminen kypsistä tomaateista kävi nopeasti ja helposti veitsen avulla. Kuorien lisäksi poistin myös tomaattien kannat, sillä itse en pidä niistä lainkaan. Tässäkin tuntuu olevan koulukuntaeroja.

Joskus olen hämmästellyt joitain ravintolasalaatteja, kun tomaatteihin on jätetty kannat. Kerran ihmettelin tätä samaa kotosalla tyttären tehtyä salaatin. Hän taas kummasteli ihmettelyäni, sillä hänen mielestään juuri kannat ovat parasta tomaatissa :) Makuasioista on siis monta mieltä!

Viimeiset tomaatit paahdettuina uunista ulos!

Poistatko sinä tomaatteja käyttäessäsi niistä kannat, vai saavatko kannat
olla?

Muistathan puutarhablogini juhla-arvonnan!

Pääpalkintoon kuuluu puutarhatarvikkeita,
yllätyspussi kukkasipuleita sekä ihana
puutarha-aiheinen värityskirja.
Kilpailu on toteutettu yritysyhteistyönä.

Hyvää lokakuun ensimmäistä päivää!

Vielä on muutama päivä aikaa osallistua blogini juhla-arvontaan, jossa on kolme kivaa puutarha-aiheista palkintoa.

Aika moni onkin jos osallistunut, mutta lisää mahtuu vielä mukaan!

Kilpailu päättyy ensi sunnuntaina 4.10.