Tuttavuutta butternut-kurpitsan kanssa

Kaupan tiskillä.

Butternut - tai myski - tai talvikurpitsa tuntuu olevan tämän ajan hitti. Erilaisia valmistusohjeita tulee vastaan siellä sun täällä.

Törmäsin minäkin Kaupungissa kaupassa käydessäni tuohon jotenkin hellyttävän näköiseen, ja vielä kauniin nimen omaavaan uutuuteen, enkä tietenkään malttanut olla ostamatta. Täytyyhän tuota päästä maistamaan.

Halkaisin kurpitsan pituussuunnassa ja kaivelin iloisen oranssin kurpitsanmallon ulos, siemenet talteen erikseen, ne voi paahtaa pannulla. Sisus on aika kovaa tavaraa, mutta kyllä se sieltä lähti. Paloittelin sisuksen ja sekoitin joukkoon ruokaöljyä ja yrttisuolaa. Laitoin palaset takaisin kuorenpuolikkaisiin ja kypsensin uunissa 200 asteessa reilun puoli tuntia.

Ja se maku, nam! Hyvin omintakeinen, muistuttaa etäisesti bataattia, mutta jopa maukkaampaa, ainakin erilaista. Eikä mausta ensimmäisenä tulisi lainkaan mieleen kurpitsa.

Näppärä kypsennystapa on myös sellainen, että tekee halkaisun jälkeen sisukseen pitkittäisviiltoja ja lorauttaa puolikkaiden pintaan öljyä ja vielä vähän suolaa. Tämän jälkeen kypsennys uunissa.

Mikä mukavinta, butternutkurpitsaa voi hyvin yrittää kasvattaa meilläkin, tämän siemeniä pitää siis ehdottomasti hankkia kokeiluun ensi kesäksi! Nämä yksilöt olivat peräisin Ranskanmaalta.

Fine dinig versus kotiruoka

Tässäpä kaksi asiaa, joita ei ehkä paranisi lainkaan verrata keskenään, vähän kuin saapasta sandaaliin vertaisi. En silti malta olla tätä tekemättä.

Olimme nääs perheen kera tuossa männä viikonloppuna Kaupungissa syömässä fiinimmin kuin olemme koskaan olleet, ja ehkä tulemme olemaankaan.

Olin ostanut pääsyn tähän ruokailutilaisuuteen Puolison taannnoisen syntymäpäivän juhlistamiseksi. Melkoinen hyppy tuntemattomaan, hyvin erikoinen tapahtuma kaikkine kommervenkkeineen. Julkaisukelpoisia kuvia ei valitettavasti ole, niin käy aina näissä vähän hämmentävämmissä tilanteissa.

Ensikosketus tilaisuuteen oli kanssaruokailijoiden tarkkailu, siellä helisivät useammassa kaulassa monenkirjavat Rotisseur-vitjat. Tässä yleissivistyksen vuoksi pieni pätkä Chaîne des Rôtisseurs Finlande- järjestön sivulta:

Käätyjen väri kertoo jäsenen taustasta
Järjestön jäsenet kantavat järjestön tilaisuuksissa käätyjä, jotka kertovat jäsenen statuksen organisaatiossa. Harrastaja- ja ammattilaisjäsenillä sekä hallinnossa toimivilla jäsenillä on eri värisiä käätyjä.
Jäsenen ilmoittautuessa kapitulin installointitilaisuuteen, järjestö tilaa käädyt ja diplomit Pariisista. Ne luovutetaan vain installoinnin yhteydessä, eikä niitä toimiteta postitse tai muulla tavoin.
Siitä, mitä käätyjen eri värit kertovat kantajastaan, löytyy tietoa käätyoppaasta.

Mielenkiintoisia juttuja noilla sivuilla, kannattaa tutustua! Löytyy myös linkki yhteen heidän jäsenensä mukavanoloiseen ruokablogiin.

Mutta takaisin sinne notkuvien herkkupöytien ääreen. Sinne me maalaiset asetuimme pöytään, jossa onneksemme muut ruokailijat olivat vähän nuorempia, paikalla vissiin myös lähinnä uteliaisuuttaan. Olivat yhtä ihmeissään kuin mekin mm. siitä, mitä niistä monista eri kokoisista haarukoista, lusikoista ja veitsistä tuli milloinkin käyttää.

Ensimmäinen episodi tapahtui kun kasvissyöjä-tyttäremme luki listalta syöneensä heti sisään tullessa Amuse bouchena palasen herkullista, rapeaa siannahkaa! Itse epäilin sitä vaahdotetuksi munanvalkuaiseksi. Itkuhan siinä tytöltä pääsi, niin paljon yökötti pelkkä ajatuskin. Ei sentään yökännyt, vaikka lähellä taisi olla.

Alkuesittelyjen, -puheiden, -juomien sun muiden koreografioiden jälkeen oli aika käydä alkuruokapöytään, jossa oli ihmettä monenmoista, lihaa, kalaa, kasvista.

Hyviä, herkullisia makuja. Muun muassa metsäjänistä, viiriäistä, peuraa, karitsanmunuaisia... Vähän tutumpana mm. nahkiaisia ja kantarellejakin löytyi. Oli siinä meillä ihmettelemistä, ihan syömäkelpoista kuitenkin kaikki.

Pääruoka tarjoiltiin pöytiin hopeavadeilta, joita kuulemma oli haalittu tilaisuuteen ympäri Suomenmaan. Oli karitsaa kera tryffelikastikkeen ja ihan tavallisten uunijuuresten. Niistä täytyy tässä kohtaa sanoa, että meikäläisen kotiuunin vastaavat on kyllä paljon maistuvampia.

Tässä vaiheessa ruokailua aikaa oli kulunut yli kolme tuntia!

Loppumetreillä sattui toinen pikkuepisodi, kun pisteeksi iin päälle pöytään ilmestyi Petit fours, muutama pikkumakea. Suuni tunsi pienen neliskanttisen suklaakonvehdin maussa hienoisesti saippuaa, lähinnä Mäntysuopaa, ja erehdyin tämän hiljaisesti perheenjäsenillemme ääneen sanomaan. Oli kuitenkin kuulunut myös pöydän toiselle puolelle ja vastapäinen nuori nainen purskahti sellaiseen nauruun, että herkut suusta pärskähtivät pihalle.

Neljän tunnin ruokailun jälkeen oli arvion aika: todella mielenkiintoinen, kokemisen arvoinen kerran-elämässä-tapahtuma. Ruoka - osin hyvää, osin loistavaa, joiltain osin ei-niin-erityistä.

Vaikka itse sanonkin, niin voi kyllä todeta, että monessa kohtaa oma, rakkaudella ja pienissä erissä tehty kotiruoka pärjää Fine diningille yllättävänkin hyvin.

Tilaisuuden hyötysuhteesta kerrottakoon vielä, että keittiö- ja tarjoiluhenkilökuntaa oli hommissa reilusti päälle viisikymmentä, kun meitä ruokailijoita oli nelisensataa. Eipä ollut ainakaan tehokkuutta vedetty ihan tappiin, kiva nykyaikana joskus näinkin.  

Sunnuntai-illan pelastaja

Näin saattaa käydä sunnuntai-iltana: ruokakaapit tuntuvat ammottavan tyhjyyttään ja jostain pitäisi taikoa vielä yksi ateria.

Vohvelit ovat hyvä pelastus tässä tilanteessa, eivätkä syöjätkään yleensä pane ratkaisua pahakseen.

Vohvelit muuntuvat moneksi ja syntyvät yksinkertaisimmillaan kaapeissa olevin perusaineksin. Kirpparilöytönä hankittu vohvelirauta onkin keittiökapistus, jota tulee säännöllisesti käytettyä.

Tässä tosi simppeli vohvelitaikina, johon riittävät huushollista yleensä löytyvät tarpeet. Jotain höystettäkin varmasti keksii, tilanteen mukaan suolaista tai makeaa - tai molempia!

Gluteenittomat vohvelit ovat vähintään yhtä hyvän makuisia kuin tavanomaiset, ehkä jopa hiukan rapeampia. Jos taikinan ei tarvitse olla gluteeniton, jauhot voi vaihtaa vehnäjauhoon. Suunnilleen samoista aineksista, kananmunalla täydennettynä, voi toki loihtia lettujakin, tai pannukakun.

Hyvä, yksinkertainen gluteeniton vohvelitaikina
(5-6 vohvelia)

75 g margariinia
1,5 dl maitoa
2,5 dl gluteenitonta jauhoa
1/2 rkl leivinjauhetta
1,5 dl jääkylmää vettä

Sulata rasva ja jäähdytä se. Sekoita maito, jauhot ja leivinjauhe tasaiseksi taikinaksi. Lisää vesi sekoittaen pienissä erissä ja lopuksi rasva. Taikina saa olla aika tanakkaa, vähän kuin löysää puuroa. Paista vohveliraudalla kaataen pannuun kerralla vajaa desi taikinaa.

Yläkuvassa gluttivohveli kera pakastimesta kaivetun omenahillokkeen. Vieressä letun kanssa kinuskikastiketta ja lakkoja - no kun ne on niin terveellisiäkin ;)

Keittiön sydän

Koti on keittiön sydän, vaan mikä onkaan keittiön sydän - tottakai liesi. Meillä se on ihana, vielä hyvin toimiva Strömbergin vintageliesi varmaankin -70-luvulta.

Liesi on mielenkiintoisen oranssipunainen, iso ja hyvä. Pieniä puutteita siinä toki kuitenkin on, ja siksi olemme aina välillä suunnitelleet sen päivittämistä tuoreempaan.

Kerran kun tosissamme puuhasimme liedenvaihtoa, nousivat yllättäin tyttöjemme kaverit vastarintaan - heidän mielestään liesi on niin hieno ja olennainen osa meidän keittiötämme, ettemme saa siitä luopua. Jätimme hankkeen ainakin siltä erää.

Emme myöskään ole ainakaan toistaiseksi löytäneet monilta ominaisuuksiltaan yhtä hyvää tai parempaa liettä kuin tämä. Levyt ovat juuri sopivat kattiloillemme ja uunin alla on suurensuuri säilytystila, johon mahtuvat kaikki padat ja pannut.

Kävin tässä juuri kodinkoneliikkessä, jossa satuin mainitsemaan tuon lieden vuosikymmenen. Meinasi kauppias melkein väkisin myydä uuden. Lupasin, että ostan, jos löytyy liesi, jossa tuo säilytystila on lähellekään yhtä suuri kuin tässä. Ei tullut kauppoja.

Keskustelimme myös erilaisista liesityypeistä. Myyjä kertoi, että perinteiset valurautalevyt ovat jälleen kasvattaneet suuresti suosiotaan sen vuoksi, että keraaminen liesi on niin paljon perinteistä hitaampi. Törmäsimmekin tähän hiljattain, kun tyttäremme ihmetteli uuden kämppänsä keraamisen lieden hitautta. Korjaajakin kävi, liedessä ei ollut vikaa.

Toivottavasti liesi jaksaa palvella meitä vielä pitkään, varaosiakin on ainakin tähän saakka löytynyt. Jälleen esimerkki siitä, miten kestäviä tavaroita ja laitteita aiemmin osattiin (tai haluttiin?) tehdä. Vasta jouduimme uusimaan vain muutaman vuoden vanhan jääkaappi-pakastimen, josta useampi osa hajosi korjauskelvottomaksi. Valmistajan mukaan ihan normaali käyttöikä!  

Jouluruukkua!

Kaksi kuukautta jouluun on, laskin aivan itse äsken... hui!

Vielä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa jouluhössötystä sen kummemmin, paitsi että nyt voi jo tehdä hyvillä mielin Jouluruukkua!

Monet jouluruoat ovat niin hyviä,
että niitä kannattaa ehdottomasti tehdä muulloinkin kuin vain joulun aikaan. Monethan ovat hyvin yksinkertaisia kasvisruokia kotimaisista kasviksista, etenkin juureksista, vaikkapa laatikot.

Jouluruukku ei ole perinteisiä jouluruokia, meillä sitä on tehty vuodesta 1992. Tarkistin juuri, sillä alkuperäinen ohje on peräisin mainoksesta Kotivinkin Joululehdessä tuolta vuodelta, meillä muunneltu hiukan mm. gluteenittomaksi. Hiukka työläs, mutta ehdottomasti vaivan väärti.

Tähän ihanuuteen tulee lähinnä juureksia ja yrttejä, se käy hyvin monen ruoan lisukkeeksi vaikkapa perunan sijaan tai ihan pääruoaksikin. Nimikin on niin mukava, että käytämme sitä ympäri vuoden, siitä tulee aina hyvällä tavalla vähän jouluinen olo. Itse asiassa varsinaiseen joulupöytään tämä ei meillä kuulukaan, vaan ehkä enemmänkin joulunodotukseen.

Ja näin se menee:

1/2 kg porkkanaa
1/2 kg lanttua
200 g selleriä
2 sipulia
1/2 rkl suolaa
2 tl timjamia
1 tl salviaa
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria
2,5 dl kermamaitoa
1 rkl gluteenitonta jauhoa
200 g juustoa, esim. Emmental

Kuori kasvikset ja leikkaa hyvin ohuiksi viipaleiksi. Yhdistä suola ja mausteet keskenään. Kaada kerma kattilaan, lisää jauhot ja kuumenna sekoittaen. Lisää raastettu juusto ja sekoita, kunnes juusto on sulanut.

Lado kasvisviipaleet kerroksittain parin-kolmen litran uunivuokaan. Ripottele mausteseosta ja kaada juustokastiketta kerrosten väliin. Peitä astia kannella tai alumiinifoliolla. Kypsennä 175-200 asteessa noin pari tuntia, tarkkaile kypsymistä. Poista kansi tai folio kypsentämisen loppuvaiheessa, jotta pinta saa väriä.

Vinkki: myös punajuuri sopii tähän hyvin, vaikka lantun tilalle, ja toki muitakin juureksia voi käyttää.

Ensimmäinen Parasta puutarhasta -kilpailu!

Kilpailu on päättynyt, kiitoksia osallistuneille!

Blogin sivujen katselukertojen määrä on saavuttanut 5 000 rajan, on ensimmäisen kilpailun aika!

Kuvassa maa-artisokan varret kurottelevat kohti taivaita. Kysymys kuuluukin, arvaa, kuinka korkea versoista pisin oli ollessaan korkeimmillaan sunnuntaina 13.10.? Vastaus viiden sentin tarkkuudella.

Oikein tai lähimmäs oikein veikannut saa Tampereella ja Pirkkalassa toimivan Kukkarin lahjoittaman sievän lahjapakkauksen. Pakkauksessa on mm. kaksi ruukkua metalliverkkokoreissa sekä vähän siemeniä.

Mikäli oikein veikanneita on useampia, voittaja arvotaan näiden joukosta.

Kilpailu päättyy 15.11.2013

Laita arvauksesi kommenttikenttään, yhteystiedoksi osoite, puhelinnumero tai s-postiosoite. Mikäli et halua laittaa yhteystietoasi näkyville kommenttikenttään, lähetä se s-postitse parastapuutarhasta (at) gmail.com. Laita silloin arvaukseesi nimimerkki ja sama nimimerkki myös sähköpostiviestiin.

Saat toisen arvausmahdollisuuden jos linkität kilpailun blogiisi ja kolmannen, jos liityt blogini lukijaksi.

Mikäli voittaja ei ole jättänyt postiosoitettaan enkä tavoita häntä viikon sisällä, arvotaan palkinnolle uusi voittaja.

Kenkälöytö

Tarkoitukseni ei ole täällä blogissa liiemmälti shoppailujani esitellä, semminkin kun tällä saralla ei ole juurikaan uutisoitavaa, kun asian harrastaminen jää minulla varsin olemattomaksi (onkohan Puolisolla samanlainen näkemys?).

Tätä en nyt kuitenkaan malta olla kertomatta. Olin nimittäin tuossa syyslomalla Kaupungissa ihan huvin vuoksi ja ajan kanssa kiertelemässä, harvinainen tapahtuma. Tarkoituksena oli löytää jotkut tähän vuodenaikaan sopivat kengät jalkaan.

Vaan mitä kenkäkaupassa odottikaan; poistomyynnissä tämä kenkäpari, juuri kokoani 39, mitä ei yleensä koskaan saa mistään aleista. Sovitin näitä epäröiden kerran jos toisenkin, tällaisiahan en siis tullut hakemaan, enkä ole mitään vastaavia koskaan omistanutkaan. Vähempikin korko riittää, ei näillä ainakaan puutarhahommia tehdä - paitsi ehkä nurmikon ilmastointia ;)

Mutta jos näille jotain juhlakäyttöä joskus tulisi, noita juhlia kun näyttää riittävän. Kengät sopivat jalkaan kuin Tuhkimolle, vaikkeivät maailman mukavimmilta näytäkään. Ovat täyttä nahkaa ja hintaa oli kokonaisen kympin - luit oikein, 10 (kymmennen) euroa. Kenkäpari muutti maalle. Juhlakutsuja saa edelleen esittää :)

Tiedätkö mitä,

sen verran vilkasta on täällä blogissa ollut, että kokonaista 5 000 katselukertaa näyttäisi olevan täynnä ihan pian, hienoa ja kiitoksia! Blogi kun ei ole vielä kolmea kuukauttakaan.

Laskurihan löytyy tuolta oikealta alhaalta, katselukertojen määrä kasvaa tasaisesti, mukava juttu. Jokohan mahtaisi vuodenvaihteessa olla kasassa 10 000?

Tällä hetkellä katselukertoja kertyy päivässä usein jo yli sata. Vilkkaimpia viikonpäiviä näyttävät jostain syystä olevan tiistait, mistähän sekin johtunee - vähemmän muita harrastuksia?

Blogin suosituin juttu on kuten aiemminkin mainio tomaattikastike. Toiseksi on kiilannut paholaisen hillo, kolmannen sijan jakavat kesäkurpitsajuttu ja uudempi tulokas ihana semifreddo-jälkkäri.

Tässähän pitää pian keksiä blogiin jotain kivaa 5 000. katselukerran juhlistamiseksi - olisiko kilpailu...?

Vähän hilettä pinnassa

ei haittaa suppilovahveroita. Kävin eilen katsastamassa tilanteen, oikein hyväkuntoisia suppiloita löytyi vielä runsaasti pienestä lumisateesta ja pakkasesta huolimatta.

Jos mielii vielä suppiloita, kannattaa mennä viikonlopun aikana kipinkapin metsään.

Siellä missä pakkanen on jatkunut, ovat sienet nyt varmasti jäässä. Nyt on viimeiset hetket suppiloiden keruuseen, ellei sitten säätila vielä muutu tästä selkeästi läpimämmäksi.

Yhden jäätymisen suppilot kestävät hyvin. Niitä voi kerätä jäisinäkin ja antaa sulaa. Siitä ne eivät kuitenkaan selviä, jos sää vaihtelee niin, että sienet pääsevät useamman kerran jäätymään ja sulamaan.

Kuvassa pikaisesti keräämäni sienet, jotka matkasivatkin jo sukulaisille Itä-Suomeen.

Hyvä, ettei jäänyt viime tippaan...

jälleen kerran, kun eilen räntäsateessa pesin puutarhan purkkeja ja purnukoita, ihan virkistävää :)
No, nytpä ne on puunattu kevättä odottamaan!

Tänään olikin maa sitten jo pienen lumikerroksen peitossa.

Talventulo se aina yllättää, ainakin puolilaiskan puutarhurin. Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna oma aikataulu on kulkenut eri asioiden suhteen vähän jäljessä, liekö harvinaisen lämpimän syksyn syytä?

Voisikohan sitä ensi keväänä, kun kaikkea innoissaan istuttelee, miettiä myös sitä vaihetta, kun ne pitää aikanaan raivata pois. Ja olisikohan tätä syyslomaa mahdollista vähän aikaistaa, pikkuisen turhan arktista alkaa olla ainakin näihin hommiin.

Lienee pakko uskoa, että kesä ja kohta syksykin alkavat olla mennyttä ja suuntautua talven odotukseen.