Syksyn tärkein retki

Loppysyksyn retki karpalosuolle on tämän vuodenajan tärkein riitti, lähes juhlava hetki. Suolla on niin kaunista ja rauhallista. Tuoksuvalla, pehmeän upottavalla paksulla rahkasammalella on mukava kävellä, ja käyhän se hyvästä kuntoilustakin.

Melkein sama, löytyykö niitä karpaloitakaan. Vaikka onhan se toki kivaa, jos löytyy. Ovat niin erikoisia marjoja omalaatuisella kasvupaikallaan sekä kasvutavallaan pitkin poikin suon pintaa, ja vielä ajankohdallaankin. Siihen aikaan vuodesta, kun juuri muuta saalista ei suppilovahveroita lukuun ottamatta enää löydy.

Toissasyksynä valtavan suuria karpaloita oli aivan käsittämättömän paljon. Parhaimmilla paikoilla niitä oli melkein useampana päällekkäisenä kerroksena, en ole moista koskaan aiemmin nähnyt. Poimiminen oli harvinaisen nopeaa, eikä marjoja tietenkään malttanut jättää keräämättä, vaikkei kovin suurelle määrälle olisi oikein käyttöäkään.

Karpaloilla on toki lukuisia terveysvaikutuksia, ja niistäkin voi valmistaa monenlaista - vaikkapa kiisseliä, mehua, jäädykettä, munanvalkuaisessa ja tomusokerissa pyöritettyjä karpalokarkkeja...

Jo suolle varustautumisessa on kunnon retkimeininkiä, sinne ei pidä lähteä ihan heppoisin varustein. Kastumiseenkin täytyy varautua. Monena kylmänä syksynä on tullut poimittua karpaloita kädet kohmeessa niin kauan, kuin vain sormet jollain tavoin liikkuvat. Näihin verrattuna erityisen nautinnollisia ovat tällaiset syksyt, kun lämpötila pysyttelee reilusti plussan puolella, eikä poimiessa palella lainkaan.

Karpaloretki on upea päätös syksyn sadonkorjuukaudelle.

Juurekset ylös!

Tuli viimein aika nostaa maasta loputkin juurekset ja purjot, sillä ensi viikolle näyttää olevan luvassa useampia pakkasöitä. Todella hyvinä ovatkin maassa säilyneet!

Porkkanat ovat kasvaneet loistavasti, voikohan porkkanaa syödä liikaa? Juurisellerit ovat jääneet vähän pieniksi. Johtunee kesän kuivuudesta, vaikka yritinkin niitä kastella.

Juurekset jatkavat tästä matkaansa kellariin, purjot osin sinne ja osin pakkaseen, sillä säilyvät kellarissa hyvinä vain suunnilleen jouluun saakka.

Viikonloppuna odottaa ainakin kasvimaan ja kasvihuoneen loppuraivaukset. Ensi viikolla onkin sitten tiedossa syyslomaa, ihanaa!  

Lempikasvini

Näin kun kesä on enää muisto vain, on mukava muistella kesäjuttuja. Niin kuin vaikkapa erilaisia kasveja.

Suosikkikasvini ovat pysyneet suunnilleen samoina kautta vuosien.

Hyötykasveista parsakaali on ehdoton ykkönen. Kaunis silmälle, sopii moneen eikä siihen kyllästy koskaan. Ravintoarvoltaankin erinomainen.

Parsakaali onnistuu useimmiten, mutta tarjoaa myös hiukan haastetta. On myös monta mahdollisuutta epäonnistua sen kanssa, kun on herkkä tuholaisille ja epäsuotuisalle säälle.

Tomaatit ovat myös tärkeitä, suunnilleen samoista syistä. Lemppareihin kuuluvat lisäksi ainakin maissi, herneet, pavut ja porkkanat.

Nyt kun myös kukat ovat saaneet puutarhassa sijansa, parhaimmistoa ovat yksinkertaisuudessaan mutta samalla näyttävyydessään auringonkukka sekä tsinnia, joka löytyy yllä olevasta kuvasta (upeita värejä!) - ja unikot muistuttamassa mukavista reissuista Ruotsiin Gotlannin saarelle.

Eri väriset tuoksuherneet ovat herkkyydessään ihan välttämättömiä; alkuun päästyään ovat aika huolettomia ja yhdestä ainoasta kasvista kasvaa todella näyttävä pehko.

Myös jaloleinikit ovat kauniita, niitä en ole kyllä saanut oikein kunnolla onnistumaan. Krasseja ja kehäkukkia pitää myös olla, ne onneksi kylväytyvät aikalailla itsestään.

Mistä kasveista sinä pidät?

Maalaiselämää ja kaupunkilaiselämää

Viikonloppuna ohjelmassa oli jälleen juhlat, tällä kertaa Pääkaupungissamme. Kahvipöytäkeskustelu kävi sattumoisin muun muassa maalais- ja kaupunkilaiselämässä ja niiden eroissa.

Huomasimme, että kaiken kehityksen mennessä eteenpäin jättimäisin loikin, vaikuttaisi ero suomalaisen maaseutu- ja kaupunkielämän välillä kasvaneen ennennäkemättömän suureksi. Ero pläjähtää silmille, kun Kaupunkilainen menee käymään Maaseudulla tai toisin päin. Koko ihmisten elämisen ja olemisen rytmi, tekemisen tapa, puheenaiheet ja kaikki on niin kovin erilaista, että sitä on melkein vaikea ymmärtää, käsittää ja uskoa todeksi - olemmeko tosiaan samassa maassa?

Maaseudun ja kaupungin etääntyessä toisistaan ovat eri maiden suuret kaupungit taas alkaneet muistuttaa yhä enemmän toisiaan, jopa siinä määrin, että Pääkaupunkimme alkaa olla lähempänä monia eurooppalaisia kaupunkeja kuin suomalaista maaseutua.

Itse olen viime päivinä havahtunut siihen eroon, että täällä maalla aikamme ei juuri koskaan kulu siihen, että odottaisimme tai jonottaisimme jotain. Auto parkkeerataan sen kummemmin etsiskelemättä siihen vapaaseen ruutuun kaupan viereen. Kaupan kassalle, pankin ja apteekin tiskille kävellään yleensä suoraan. Jos kaupassa joskus ruuhka-aikaan sattuu olemaan yhden tai kahden asiakkaan jono, niin se hetki kuluu yleensä pieneen rupattelutuokioon edessä tai takana olevan tuttavan kanssa.

Elämä soljuu täällä jatkuvasti eteenpäin jotain tehden - tai jos ei tehdä mitään, ollaan vain ja nautiskellaan tai ihmetellään, muttei erityisemmin odotella, ainakaan samassa mielessä kuin tuolla ruuhkaisemmissa ympäristöissä. Toki voidaan odottaa vaikkapa sadesäätä, poutapäiviä tai tomaattien kypsymistä. Mutta se odotus on erilaista.

Kaupungissa käydessäni havahduin siihen, kuinka suuret määrät ihmisiä koko ajan seisovat tai istuvat jossain odottamassa tai jonottamassa milloin mitäkin - valojen vaihtumista, omaa vuoroa. Töistä taitaa olla iskostunut takaraivoon ajatus, kuinka paljon yhteistä aikaa meneekään hukkaan, kun odotetaan myöhässä olevaa palaveriin tulijaa. Entäs noiden kaikkien liikennevaloissa seisovien?

Ei ihan putkeen

Olinpa tässä eräänä aamuna menossa Kaupunkiin töihin kaikin puolin hyvässä järjestyksessä: ajoissa, suunnilleen kaikki mukana ja melkein meikanneenakin (ei niin kuin ne jotkut, jotka kerkiää meikata liikennevaloissa toisen silmän ja se toinen jää meikkaamatta). Autokin oli juuri parkkeerattu kunnialla parkkitaloon, vapaa paikka tosin löytyi vasta ylimmästä kerroksesta.

Siinä käsilaukku iloisesti olalla keikkuen lähdin alas niitä parkkitalon rappusia. Se käsilaukku oli tietysti auki niin kuin meillä maalaisilla yleensä, ja sen sisällä meikkipussikin, mitä niitä turhia joka välissä sulkemaan.

Vaan siinäpä, juuri niiden monikerroksisten portaiden ylimmällä rappusella sen käsilaukun olkahihna keksi hajota ja kaikki ne naisen käsilaukun ihanat, tuiki tarpeelliset kymmenet tavarat vierivät iloisesti kilinkolin alas niitä rappusia, mikä mihinkin kerrokseen.

Ei kun perään poimimaan talteen kaikki ripsivärit, hammaslangat ja muut aarteet. Siinä toivoin, ettei yleisöä sattuisi ihan kauheasti paikalle. Mietin myös, että mitenkähän se alin kerros, olikohan siellä jotkut kalterit, joiden taakse tietysti ne kaikkein arvokkaimmat tavarat on voineet luikahtaa.

Oli onneksi harviaisen rauhallinen aamu, yleisöä ei suuremmalti ilmaantunut ja se kalterialuekin oli ihan pieni, joten sain ainakin lähes koko omaisuuden pelastettua. Ei muuta kuin tavarat kassiin ja kohti päivän (muita) koitoksia!    

Hiljattain oli oikein joku kyselykin, jossa selvitettiin, kuinka monta niitä tavaroita niistä käsilaukuista löytyy, mutta nyt en valitettavasti löytänyt reittiä siihen.

Mukavaa, kaunista perjantaipäivää ja viikonvaihdetta!

- Kerttuli -

Puutarhassa, kokkailua, talossa...

Täällä blogissa on valitettavasti ollut vähän hiljaisempaa, kun muussa elämässä sitäkin vilkkaampaa. Syksyn harrastusrumba kuljetuksineen on pyörähtänyt toden teolla käyntiin. Päivälliseksi pakastepizzaa ja sitä rataa...

Vaan mikäpä mukavampaa kuin käydä välillä vähän heiluttelemassa kahvakuulaa ja muuta, siinä saa tuntea itsensä ihan voimanaiseksi :) Kivaa vastapainoa puutarhahommille, suosittelen.

Olen nyt kuitenkin tehnyt tuohon ylös oikealle jo jonkin aikaa haaveilemiani alasivuja. Niiden avulla pääsee helpommin käsiksi blogista löytyviin kirjoituksiin - joita tässä parin kuukauden ikäisessä blogivauvassa onkin kertynyt yhteensä jo lähes 70.

Jaottelin alasivut nejään luokkaan: Puutarhassa, (kasvis)Kokkailua, Talossa sekä Sitä sun tätä. Sisällön osalta alasivut ovat vielä vaiheessa, mutta pikkuhiljaa ne siitä täydentyvät. Käypä tutustumassa, toivottavasti niistä on iloa!

- Kerttuli -

Viilenee, viilenee?

Superlämmin syksy kääntyi sitten aikalailla hetkessä normaalimmaksi. Tuntuipa alkuun varsin hyiseltä kun syystuuli kävi luihin ja ytimiin eikä tähän ole ehtinyt tottua.

Lööpit näyttivät kuitenkin lupailevan lämpöistä loppusyksyäkin, saas nähdä mitä tuleman pitää?

Syyskuu päättyy ja kuukauden kysely lempivuodenajasta. Siinä syksyihmiset veivät selkeästi voiton. Muut vuodenajat saivatkin sitten keskenään tasaisen kannatuksen (syksy 11, kevät 8, kesä 8, talvi 9). Muutaman tunnin toki voi vielä vaikuttaa tulokseen ;) Täytyypä uusia kysely vaikka sitten joskus kun on talvi parhaimmillaan, josko tulisi toisenlainen tulos?

Moni tuntuu nyt kovasti harmittelevan päivien lyhentymistä ja pimeyden lisääntymistä. Huomaan, että itseäni tämä ei näytä juurikaan haittaavan, melkein päinvastoin. Takana on kiivas, mutta kaikin puolin erinomainen puutarha- ja muu kesä. Pian on aika laittaa pillit pussiin siltä osin, huoahtaa hiukan ja antaa tilaa muille asioille. 

Tyttären kanssa juuri viikonloppuna juttelimme, kuinka syksy on niin kaunista aikaa, viilenneen ilman ihana raikkaus ja kuulaus houkuttaa aivan väkisin ulkosalle nauttimaan loppusyksyn viime hetkistä.

Innostuin vielä tekemään uusia syysistutuksia rappusille, josko lämmintä säätä jatkuisi ja jaksaisivat vielä kukoistaa.
.
Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille, seuraavaksi yritän kehitellä tuohon kyselyn paikalle jotain muuta.

- Kerttuli -

Syysaskareita

Viikonlopun jahkailin, mitä tehdä maassa vielä olevien porkkanoiden ja muiden juuresten kanssa - antaako olla vielä, vai nostaako pois. Luvassa kun näyttäisi olevan pari melkoisen kylmää yötä, mutta sitten taas lämpöisempää.

Päädyin lopulta kompromissiin; nostin osan nyt. Loput sitten vielä myöhemmin.

Kasvihuoneessa on edelleen erinomaisen hyväkuntoista jäävuorisalaattia. Aika huikeaa kun pian on jo lokakuu!

Kun keräilin vielä loput parsakaalit, saatiin aikaiseksi hyvä salaatti oman puutarhan aineksista.

Autonavainten syysseikkailu

Näin viikonlopun käynnistyessä sopinee kevennykseksi pieni tarina elävästä elämästä:

Perheen kanssa pieni rentouttava risteily läntisen naapurimme pääkaupunkiin. Puoliso antoi toiset autonavaimet varmuudeksi minulle, etteivät vain katoa. Ei-hyvä ratkaisu, sillä kuinka ollakaan, sinnehän ne onnettomat hävisivät jonnekin suurkaupungin vilskeeseen kuin tuhka tuuleen. Vaikea sitä oli uskoa, mutta näin oli tilanne, ei löytynyt niin mistään sieltä naisen ihanasta käsilaukusta, mistä yleensä löytyy kaikki mahdollinen ja ennen kaikkea mahdoton.

Kotiuduttuamme lähdin autoliikkeeseen teettämään pikaisesti toisen avaimen, sillä olisihan se paljon mahdollista, että nuo toisetkin avaimet katoaisivat, ja eihän se kärry sitten liikkuisi minnekään - ja milläs täältä sitten kuljettaisiin?

Vaan kuinkas sattuikaan, juuri tuossa kadonneessa avaimessa olikin tietysti kiinni se maaginen numerokoodi, jolla avaimen vain ja ainoastaan voi teettää, ja jota ei missään nimessä tule pitää avainten mukana. Ainoa mahdollisuus oli vaihtaa autoon kaikki lukot ja vielä kaikenmaailman värkkejä, hintaa tulisi useampi tonni. Voihan kiesus, jo tuli pikku risteilylle hintaa. Siinä nousi sen ainoan avaimen arvo aikalailla.

Seuraavana unettomana yönä päädyin hakkaamaan sähköpostiviestin joka ikiseen tavarataloon, kauppahalliin, markettiin, ravintolaan, putiikkiin missä vain olimme reissulla vierailleet, löytötavaroihin ja poliisillekin; har ni hittat mina nycklar osv.. Tuntui toivottomalta, kuin olisi neulaa heinäsuovasta etsinyt.

Vaan eipä mennyt kuin seuraavaan päivään, kun yhdestä tavaratalosta vastattiin: Vi har hittat... mikä riemu! Siinä siunailin, että onneksi tuli siellä koulussa opiskeltua sitä ruatsinkieltä sen verran, että olin siis saanut aikaan ihan ymmärrettävän viestin. On tämä netti ihmeellinen keksintö, eipä olisi entisinä aikoina onnistunut...

Paluukuljetuksen suhteen en uskaltanut ottaa minkäänlaista riskiä. Jos olisivat postittaneet, olisivat taatusti kadonneet postissa. Olisi tietysti ollut houkuttelevaa lähteä itse uudelleen sinne samaiseen kaupunkiin, mutta tiedä olisiko sekään ollut niin varma ratkaisu ;) Onneksi sattui, että tuttavamme olikin juuri lähdössä samaan paikkaan ja suoritti ystävällisesti tuon arvokuljetuksen.

Oikein hyvää syyskuun viimeistä viikonvaihdetta kaikille lukijoille!

Siivotaan ja siivotaan

Kääk, aika siivota! Siivoaminen ei ole lempihommiani, paljon mielummin viettäisi aikaa Puutarhassa. Mutta kun vauhtiin pääsee, niin kyllähän se siivoaminenkin menettelee, ja ainahan lopputulos palkitsee.

Kun ei mieluisimpiin hommiin kuulu, niin tähänkin on pitänyt kehittää erilaisia konsteja homman helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi. Tärkein taikakaluni on Pyykinpesuaine. On ihme tehoaine, käytän sitä melkein kaikkeen varsinkin vaikeampaan rasvalikaan keittiössä, jonka se poistaa suit sait ja kaikenlaiset pinnat loistavat taas kirkkauttaan! Kannattaa kokeilla, jos et ole aiemmin tutustunut.

Nyt tuli kyllä pienoinen siivousinspis, kun huomasin, että hämähäkki ryökäle oli kerennyt virittämään pyydyksensä vain muutaman päivän paikallaan olleen kassini päälle, jo oli paikan valinnut!

Joku voisi tästä varmaan säikähtääkin, mutta kun näytin tyttärelleni, hän totesi vain ohimennen: - ai jaa. Kyllähän noita hämähäkkejä aina joskus sisälläkin pyörii, eivätkähän ne ole ötököinä ollenkaan pahimmasta päästä, vaan päin vastoin tuhoavat pahempiaan.

Tiesitkö, että vanhan uskomuksen mukaan hämähäkkiä pidettiin niin arvokkaana, että jos sen tappaa, alkavat lehmät lypsää verta!