maanantai 27. huhtikuuta 2020

Mukava kevätruuhka täällä blogissani, kiitos sinulle lukija!


Täällä blogissani näyttää olevan tällä hetkellä pienoinen kävijöiden kevätruuhka, tai suorastaan kevättulva, tosi mukava juttu!

Olisikohan tällä jotain tekemistä tämän korona-ajan kanssa - että ihmisillä on nyt paremmin aikaa seikkailla täällä blogimaailmassa - tai sitten puutarhatietoudella on nyt ennen näkemätön kysyntä?

Toki olen myös saanut huomata, että itselläni on nyt vähän tavallista paremmin aikaa kirjoitella uusia juttuja, kun kaikki harrastukset on tauolla, eikä työmatkoihinkaan kulu etätyöskennellessä aikaa.

Ja on tämä elämäni oudoin kevät koronoineen tuonut yllättäen mukanaan myös runsaasti uusia, osin vähän kummallisiakin asioita ja ilmiöitä, jotka tarjoavat mielenkiintoista jutunjuurta.

Tänä keväänä meillä ei myöskään - onneksi, satu olemaan mitään suurempia perhejuhla- tai muita projekteja, kuten viime vuonna. Nyt on siis ihanaa vain lepäillä laakereilla ja miettiä kaikkea viimekeväistä hössötystä :)

Täällä blogissa on nyt päivittäin reippaasti yli 400 käyntikertaa, mikä tarkoittaa yli 10 000/kk!

Tällä hetkellä eniten kiinnostaa porkkanankasvatus, ja sivuista - yllätys 🙂 diy (do it yourself-jutut).

Se on mukavaa, että puutarhailu kiinnostaa ja tosi kiva, että olet mukana!

Jos et vielä ole blogini lukija, voit liittyä sellaiseksi klikkaamalla oikeassa reunassa olevasta lukijat-kohdasta löytyvää lue-linkkiä. Silloin saat sähköpostiisi aina ilmoituksen uusista jutuista täällä.

Tai voit myös seurata blogit.fi-sivuston kautta.

Viime kesänä kasvattelin tällaisia koristekukkasia, oli kyllä mukava projekti 🙂


6 kommenttia :

  1. Kiva, että on ruuhkaa! Huomaa, että osaa ihmisistä todellakin kiinnostaa enemmän tänä aikan puutarha, viljely ja itse tekeminen.

    Minunkin blogissani on päivittäinen lukukertojen määrä noussut. Samat aiheet kiinnostavat, kuin sinunkin lukijoitasi.

    Mukavaa kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Marketta, se on mukavaa, jos me bloggaajat pystymme näinpä aikoina tarjoilemaan vähän iloa, hupia ja ehkä hieman hyötyäkin ihmisille.
      Saapa nähdä, minkälaisen nosteen puutarhahommat tästä keväästä saavatkaan :)

      Poista
  2. Sehän on vain mukavaa, kun ihmiset käy lukemassa ja kiinnostuvat ehkä uusistakin asioista.
    Onneksi tyttären häät oli viime kesänä! Ei voi harmistella esim. sellaisten puolesta, jotka ovat varanneet suosittuja kirkkoja tälle keväälle/alkukesälle häitä varten. Miten heidän käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain Maatuska :)
      Meille kävi tosiaan tuuri, kun sattui tällainen välivuosi tähän - seuraavan tyttären häät on vuoden päästä! Tilasikin myös jo minulta koristelukukkaset. Nyt oli helppo luvata, kun oli jo yksi kasvatuskokemus takana, eiköhän tuo onnistune!
      Mutta joo, kyllä harmittaa kaikkien niiden puolesta, joilla olisi tänä vuonna lakkiaisia, häitä tai mitä vain pitkään odotettuja juhlia :(

      Poista
  3. Selvästi on ihmisillä nyt enemmän aikaa puutarhablogien lukemiseen. Puutarhanhoito ja hyötyviljely kiinnostavat myös varmasti tänä vuonna enemmän kuin aiemmin. Teillä kävi tuuri noiden hääjuhlien kanssa, kun olivat jo viime kesänä. Tiedän muutaman, jotka ovat lykänneet häitään vuodella, samoin tuttavapiirissä olisi ollut lakkiaisia, joita ei nyt sitten juhlita. Toivottavasti koronapandemia menisi pian ohi, ettei se pilaisi enää ensi vuotta. Mukavaa vappuviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan Minna, että tämä koronatilanne pian helpottaisi, ja ehkä kuitenkin jättäisi jälkeensä jotain hyvääkin - vaikka mitä tulee erilaisten asioiden arvojärjestyksiin :) Kivaa vappuviikkoa sinulle myös!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!