tiistai 29. huhtikuuta 2025

Tomaattien ensimmäinen ulkoiluyö

Muutamat viime päivät ovat olleet sen verran lämpimiä, että tomaatintaimia on pystynyt ulkoiluttamaan päivisin aurinkoisella, suojaisalla eteläterassillamme.
Pienikin ulkoilu on taimille hyväksi, suora
auringonvalo ja pieni viileys vahvistaa
niitä nopeasti.
Se tekee taimille hyvää, karaisee ja vahvistaa niitä selviytymään ulkosalla.

Viime yö oli myös viimein ensimmäinen sen verran lämmin yö, että uskaltauduin jättämään taimet yöksi ulos terassille, enkä kuskannut niitä edestakaisin sisälle.
Harso on nopea ja helppo "henkivakuutus" taimille 😊

Taimet saivat varmuuden vuoksi harson peitokseen, ja selviytyivät oikein hyvin ensimmäisestä vähän viileämmästä yöstään.

Lyhyeksi jäi kuitenkin tuo ilo, sillä tuleviksi öiksi on jälleen luvassa pakkasta, joten ei auttanut kuin kiikuttaa taimet jälleen kiltisti sisälle. Onneksi niitä on nyt vähän vähemmän kuin aiempina vuosina, niin eipä tuo ole kovin kummoinen urakka.

Ei näytä olevan kunnolla lämpenevää vielä ensi viikollakaan, joten taimien kuljettelu jatkunee... Mutta toisaalta, eikös tämä ole aika tyypillistä vappusäätä 😄

maanantai 28. huhtikuuta 2025

Iso ilo pikkuisesta taimenalusta 😊

Miten sitä voikaan ilahtua jostain niin pienestä kuin yhdestä pienestä itäneestä siemenestä! 

Sitä ei voine muu kuin toinen puutarhaharrastaja ymmärtää 😊 Parhaillaan iloitsen pienestä tuoksuherneenalusta.

Kylvin jokin aika sitten ainakin parikymmentä vähän vanhempaa tuoksuherneensiementä. Niillähän itävyys laskee aika nopeasti, joten ropsautin siemeniä vähän runsaammin, josko niistä jonkin taimen saisi.

Liotin puolet siemenistä, toista puolta en. Aika nopeasti tuosta joukosta iti yksi siemen, verso on nyt jo mukavissa mitoissa. Ajattelin siis, että ensi kesänä mennään yhdellä tuoksuherneellä, parempi sekin kuin ei mitään. Siitä minulla ei ole nyt varmuutta, oliko se liotettu vai liottamaton siemen, se olisi vielä kiva tietää!

Taaempana ensinnä noussut taimi,
ja edessä uudempi tulokas. Vieressä
vasemmalla on basilikaa. 

Vaan sitten putkahtikin vielä toinen iloinen yllättäjä useita viikkoja kylvöstä. Miten ilahduinkaan tästä pienestä hennosta versosta, joka tuplasi tuoksuherneideni määrän 😊

Seuraava jännitys on sitten se, minkä värisiä nämä kaksi yksilöä ovat! Kylvin ne siemenseoksesta, jossa on monia eri värejä. Toivoisin, etteivät olisi molemmat samaa väriä, ja mielellään jotain värikkäämpää kuin valkoista. Aika näyttää!


#siemen #itävyys #taimikasvatus #tuoksuherne

perjantai 25. huhtikuuta 2025

Odotettu pieni siementilaus saapui!

Tarkoitukseni oli kylvää jokin aika sitten lempi-kesäkurpitsalajikettani esikasvatettavaksi. 

Kyseessä on itsepölytteinen Partenon-lajike. Olen onnistunut saamaan siitä hyvin aikaisin kesäkurpitsaa, kun itsepölytteinen lajike ei ole riippuvainen siitä, että samanaikaisesti löytyy sekä emi- että hedekukkia ja vielä pölyttäjiäkin.

Jouduin kuitenkin harmikseni huomaamaan, että siemenpussin pohja ammotti tyhjyyttään. Lähdin etsimään luottolajikkeeni siemeniä lähialueen kaupoista, mutta eihän niitä mistään löytynyt 😞

Aiemmin Partenonia on ollut niin Nelsonin kuin Plantagenin valikoimissa, mutta jälkimmäistä putiikkiahan ei ole enää ollenkaan, mikä sekin on pieni harmi. 

Kesäkurpitsa-aarteeni on vähän vaatimattoman näköinen,
siemenpussissa ei ollut ollenkaan kuvaa.
  Malknowy kapturek -tomaatti oikealla näyttää tosi jännältä 😊









Tässä viimein jo pitkään odottamani aarre,
yksi tarvitsemani kesäkurpitsansiemen 😊
Ei auttanut kuin laittaa verkkokauppatilaus vetämään. Tilasin sitten samalla myös mielenkiintoisen näköistä Malinowy kapturek -tomaattia, johon satuin hiljattain törmäämään. 

Tämä tomaatti erottui näkemässäni kuvassa hyvin erikoisen ulkonäkönsä vuoksi. Tomaattitertut näyttävät todella runsailta, muistuttavat minusta vähän viinirypäleterttua 😊

Tämän tomaattilajikkeen pitäisikin olla hyvin runsassatoinen, yksi kasvi voi tuottaa jopa 600 tomaattia! 

Tomaatteja ei varmaan harmi kyllä taida enää ehtiä kylvämään tälle kesälle, joten sen kanssa täytyy malttaa odottaa ensi kesään.

Tästä pääset juttuuni, jossa kerron vinkkejä kesäkurpitsan kasvattamiseen.

#tomaatti #kesäkurpitsa #hyvä #lajike #erikoinen #aikainen #runsassatoinen #itsepölytteinen 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2025

Ketkä pääsevät kesällä arboretum Frickiin?

Postaukseen sisältyy kaupallinen yhteistyö 

Blogissani ollut arvonta on päättynyt ja voittajat ovat selvillä! Palkintona oli kaksi kappaletta 30 euron arvoisia kausikortteja upeaan arboretum Frickiin Kangasalla Tampereen kupeessa.

Suoritin arvonnan Random.org:n avustuksella. Kausikorttien voittajat ovat henkilöt, joiden sp osoitteet alkavat ainora... ja annaleena...  lämpimät onnittelut voittajille! Tavoittelen teidät sähköpostitse, ja kerron ohjeet palkinnon lunastamiseen. Jos huomaat tämän postauksen, voit myös laittaa viestiä minulle päin parastapuutarhasta@gmail.com.

Kausikortti oikeuttaa sisäänpääsyyn arboretum Frickiin kaikkina tulevan kesäkuun 16 päivänä, jolloin arboretum on vielä avoinna yleisölle, katso tarkemmin tästä arvontapostauksestani

Tänä kesänä on siis viimeinen mahdollisuus vierailla arboretumissa muutoin kuin erikseen sovittavan ryhmäkäynnin mukana. Suosittelen käymään, erityisesti alppiruusuistaan tunnettu arboretum on kerrassaan upea!

Mikäli onni ei suosinut arvonnassa, pääsee arboretumiin tutustumaan myös edullisella 7 euron hintaisella päivälipulla, tai ostamalla 30 euron hintaisen kausikortin. Kausikorttiin sisältyy lisäetuna sisäänpääsy myös yhdelle tuttavallesi!

Saattaapa myös blogissani tulla vielä uusi mahdollisuus voittoon lisäarvonnassa, kannattaa siis seurailla 😊

Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja Arboretum Frickille kausikorttien lahjoittamisesta!

Tästä pääset lukemaan aiempia juttujani arboretum Frickistä.

#arvonta #kilpailu #palkinto #puutarha #arboretumFrick #Frick #Kangasala @visitKangasala #puutarha #arboretum 

maanantai 21. huhtikuuta 2025

Uhkarohkea perunanistutus + arvontamuistutus!

Istutin nyt pääsiäisenä tänne rivaripihaan huikeat kuusi kappaletta esikasvatettuja perunoita maahan. 
Siellä ne rivissä nököttävät,
toivottavasti selviytyisivät!
Usein esikasvatettujen perunoiden istutus on tapahtunut vasta vapun kantimissa, joten tämä on nyt varsin varhain.

Luvassa on muutamia kylmiä, jopa pakkasöitä, joten pitää yrittää suojata potut hyvin harsoin ja muilla virityksillä.
Varataimia löytyy kyllä, jos kävisi huonosti. 

Jätin myös vielä varmuuden vuoksi suurimman osan esikasvatetuista perunoista istuttamatta, joten niistä saa sitten tarvittaessa lisä- tai varataimia.

Saapa nähdä, onko tästä varhaisesta istutuksesta mitään hyötyä, onnistuisiko näistä pottujen saaminen juhannuspöytään?

Huomenna on sitten aika arpoa blogiarvontani voittajat. Vielä on muutama tunti aikaa osallistua, jos et ole vielä mukana!

#peruna #istutus #istuttaminen #varhaisperuna #huhtikuu

perjantai 18. huhtikuuta 2025

Mukavaa pääsiäistä, olethan jo osallistunut blogiarvontaani?

Postaukseen sisältyy kaupallinen yhteistyö 

Nyt kannattaa osallistua blogiarvontaani, jos et ole vielä osallistunut!

Palkintona on kaksi kappaletta kausikortteja upeaan arboretum Frickiin Kangasalla Tampereen kupeessa, kahdelle eri voittajalle yksi kortti kummallekin. Yhden kausikortin arvo on 30 euroa.

Arboretumissa on myös mukavia
vesiaiheita. Pienen lammikon rannalla 
paistattelee upea kultainen patsas.
Kausikortit lahjoittanut arboretum Frick on yksityinen puutarha, joka on yleisölle avoinna enää tulevan kesäkuun ajan. 

Kausikortti on voimassa koko kesäkuun, jolloin arboretum on avoinna yhteensä 16 päivänä. Voittaja voi siis vierailla arboretumissa vaikka kaikkina 16 päivänä! 

Kausikorttiin sisältyy vielä sellainen lisäbonus, että voit lähteä vierailulle yhdessä yhden tuttavasi kanssa!

Onnistuin yhdellä käynnilläni lopulta löytämään upean punaisen lumpeen.

Arboretum on avoinna 1.-29.6.25 ti, to, la ja su klo 12-16 (ei juhannuspäivänä 21.6.).

Osallistumisaikaa arvontaan on pääsiäismaanantaihin 21.4. klo 24 saakka.

Pääset arvontapostaukseeni klikkaamalla tästä linkistä.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Mukava kotiinpaluu

Borta bra, men hemma bäst, niin kai sitä sanotaan 😊 Tällä kertaa olisin kyllä voinut mieluusti jäädä reissun päällekin, mutta toki kotiinkin oli kiva palata. 

Sattuikin loistavasti tämänkertaisen kevätreissuni ajoitus, kun täällä koto-Suomessa oli kovin kylmää, öisin useampi aste pakkasta. Ei siis olisi voinut juuri puutarhahommia edistää.

Nyt taas on pian tiedossa ihana pidempi pääsiäisvapaa, ja luvassa lämpenevää, joten saattaa hyvin olla, että tässä päästään jo pian puutarha-askareisiin.
Tavoitteeni oli vähentää tomaatintaimien määrä vain noin kymmeneen. Itivät pahukset kuitenkin niin hyvin, että taimia on jälleen reilusti päälle kaksikymmentä 😊
Tällä kertaa melko vähäiset tomaatin- ja muut taimet jäivät reissuni ajaksi puolison hoiviin. Hyvin olivat tomaatit selviytyneet, ne olivat venähtäneet mukavasti pituutta reilussa viikossa.
Olin laittanut myös jonkin verran perunoita esikasvamaan. Ne olivat venähtäneet vähän turhankin pitkiksi, saa nähdä mitä tästä viidakosta saa irti 😊
Pääsiäisenä on varmaan aika koulia tomaatintaimet toiseen kertaan, ja kylvää vähän kukkia, kurkkuja ja muutama kesäkurpitsa.

tiistai 15. huhtikuuta 2025

Vielä viimeiset camino-kuulumiset

Olen kertonut parin postauksen verran camino de Santiago -vaelluksestani Espanjan Galiciassa. 

Tässä vielä viimeinen päätösosa saavuttuamme 130 km:n vaelluksen päätepisteeseen, upeaan Santiago de Compostelan kaupunkiin.

Reissun luonne muuttui tässä kohtaa aikalailla, tuntui melkein siltä kuin olisi päässyt vielä uudelle matkalle 😊 

Santiago on kaunis vanha kaupunki ja Unescon maailmanperintökohde. 

Kaupunkiin tutustumiseen jäi aikaa vajaa vuorokausi, pidempäänkin siellä olisi helposti vierähtänyt. 
Santiagoon saavuttuamme alkoi myös viimein lähes jatkuva sade, joka oli pysytellyt poissa melkein koko vaelluksen ajan. Kaupungissa sade ei juuri haitannut, se teki päin vastoin katunäkymät etenkin illan pimeydessä upean näköisiksi 😊






Santiagon keskus ja pyhiinvaeltajien tärkeä päätepiste on upea katedraali.


Pyörin myös pitkään hienossa, tunnelmallisessa vanhassa kauppahallissa, erityisesti kiehtovalla kalaosastolla.
Kaalintaimia ja ruusunkukkia myynnissä.

Tässä myös vielä hiukan tunnelmia viimeisiltä etapeilta ennen Santiagoon saapumista.
Upea keisaripuu oli minulle uusi tuttavuus.


Vaellusreitti kulki halki monien, monien
upeiden eukalyptusmetsien.

Toinen toistaan upeampia kameliankukkia
ei voinut lakata ihastelemasta 😊
Oli mukavaa seurata keväisiä kotipuutarhoja,
olisi tehnyt mieli päästä itsekin kuopsuttelemaan :)

Lehtikaaleja näkyi myös paljon, olivat vähän komeampia kuin meilläpäin 😊

Google-haku ehdotti jotain kirsikkaa, ehkä? Kukat olivat aivan valtavia ja upeita, n. 15 cm halkaisijaltaan. Tuli mieleen sellaiset kukkaset, mitä nuoruudessa taiteiltiin serveteistä 😊

Myöskin upean kirkkaat purot ja joet jaksoivat ihastuttaa yhä uudestaan ja uudestaan.

Jakarandaa kasvoi upeana monessa kohtaa.

Nyt on aika päättää tämän reissun kertomukset. Matka jää muistoihin yhtenä elämäni huippujuttuna, olen niin onnellinen ja tyytyväinen, että tulin huomanneeksi matkan, ja päätin lähteä mukaan. 

Olin myös kaikin puolin todella tyytyväinen kaikkiin matkan järjestelyihin. Voin antaa matkasta täyden 10+:n, ja suositella tätä Kontiki-matkatoimiston matkaa aivan vilpittömästi, ilman minkäänlaista kaupallista yhteistyötä 😊

Matkalla oli mukana kaksi loistavaa opasta. Ohjelmaan sisältyi herkullinen kolmen ruokalajin illallinen joka ilta, ja tietysti majoitukset mukavissa hotelleissa. 

Tällä "entisten nuorten" reissulla oli myös luksuksena tukibussi, joka huolehti matkatavaroiden kuljetuksen ja jonka kyytiin saattoi myös nousta tiukan paikan tullen 😊

Tähän loppuun vielä oppaamme kertoma tieto, hän on joltain biologilta kuullut, että ihmisen kroppa on rakennettu siten, että joka päivä tulisi kävellä 20 kilometriä  😀

Tästä pääset tämän juttusarjan ensimmäiseen osaan.

#CaminodeSantiago #Kontikimatkatoimisto #Espanja #vaellus #camino

Ps. osallistu myös blogiarvontaani, jos et ole vielä osallistunut!

tiistai 8. huhtikuuta 2025

Pari päivää lisää Caminoa

Yleisön toiveesta, lisää kuulumisia Camino de Santiagon vaellukselta Espanjan Galiciasta.

Kerroin edellisessä postauksessa, että olen parhaillaan vaeltamassa n. 135 km:n pätkää Camino de Santiagosta Pohjois-Espanjassa. Matka on jatkunut noin 20 kilometrin päivävauhtia. 
Maisemat on todella kauniita ja vaihtelevia.

Meikäläiselle, joka ei ole kävelyä juuri harrastanut, meinaa ottaa välillä vähän koville. Etenkin nivelten, lihasten ja varpaiden ym.  osalta, kunto kyllä riittäisi.
Toistaiseksi on selvitty, kun polvi on nyt hyvin teipattu, käytössä on magnesiumvoiteet, rakkolaastarit, lampaanvillaa varpaanväleissä ja vähän särkylääkkeitä. En ole vielä oikein varma, onko tämä ihan terveen ihmisen hommaa 😊 Saa nähdä, jääkö tämä tosiaan kerran elämässä -kokemukseksi...
Matkatoveri sanoi, että tämä saattaisi olla
ruusukvitteni?

Kun kroppa on varustettu mahdollisimman hyvin, voi alkaa ihastella maisemia ja muuta ihanaa, mitä matkan varrella tulee vastaan!

Jokien ja purojen vesi on upean kristallinkirkasta.

Tätä olin jo ehtinyt odottaa, kun ensimmäinen upeasti kukkiva magnolia tuli viimein vastaan 😊
Välillä reitti oli vähän kosteampi.

Tästä pääset tämän matkakertomussarjan seuraavaan ja samalla viimeiseen osaan.


Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!