maanantai 29. elokuuta 2022

Jännittävää, kesäkurpitsaa kimchin tapaan

Teki mieli kokeilla kesäkurpitsaa aivan uudella tavalla, korealaisen kimchin tapaan.

Kurpitsat ovat nyt tekeytymässä purkissa huoneenlämmössä parin päivän ajan, sitten pääsee maistelemaan.

Kimchi on yleensä kiinankaalista hapattamalla valmistettu korealainen perinneruoka. Se on tärkeä tapa säilöä etenkin kiinankaalia ja toisinaan myös muita vihanneksia.

Perinteisesti kimchi valmistetaan suurissa saviruukuissa. Ruukut upotetaan maahan pitkän käymisprosessin ajaksi.

Kimchin valmistuksessa voi oikaista käyttämällä mausteista korealaista gochujang-tahnaa, riisiviinietikkaa ja aasialaista kalakastiketta. Gochujang on valmistettu käyttämällä soijapavuista ja chilistä. Tein kesäkurpitsat tällä ohjeella.

Gochujang-tahnaa.
Gochujangin suhteen pitää olla tarkkana, jos sen tulee olla gluteenitonta. Sen valmistuksessa käytetään nykyään usein myös vehnäjauhoja, etenkin tavallisista kaupoista saatavissa versioissa. Gluteenitonta löytyy paremmin aasialaisista kaupoista.

Jännää nyt vielä hetki odotella ennen kuin pääsee maistelemaan kesäkurpitsoita 🙂

Tästä pääset lukemaan muita ruokavinkkejäni kesäkurpitsasta.

Myös avomaankurkuista, joita nyt juuri kypsyy vähän liiankin kanssa, voisi kokeilla kimchiä samaan tapaan.

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Muutama päivä poissa kotoa...

Omaan puutarhaan on aina jännä palata muutaman poissaolopäivän jälkeen. Pienessäkin hetkessä ehtii varsinkin näin satoa pursuavaan aikaan tapahtua suorastaan pieniä ihmeitä.

Kurkut kiipeilevät raudoitusverkossa.
Kurkkuja oli valmistunut jälleen sylillinen, ja papuja kypsynyt lähemmäs sankollinen. 

Laskin juuri huviksi, että jääkaapistamme löytyy tällä hetkellä 27 kpl kappaletta reippaankokoisia avomaankurkkuja 🙂 Täytynee yrittää säilöä niitä, joskaan etikkakurkut eivät ole oikein lemppareitani.


Rakastamiani pulleita herneenpalkoja oli riittämiin rouskuteltavaksi.

Herneet ja runsassastoinen salkopapu kiipeilevät
sulassa sovussa harjateräksessä.



Tästä pidän erityisesti, kun salkopavut roikkuvat rehevinä pään yllä
kietoutuen myös vieressä oleviin maisseihin.

Myös tänä vuonna erittäin runsasta satoa pukkaavat maissit olivat jatkaneet kypsymistään, joskaan eivät vieläkään vaikuttaneet aivan valmiilta. Toivottavasti riittävän lämpimiä päiviä vielä riittäisi, joskin säätila taitaa nyt olla harmi kyllä muuttumassa huomattavasti kylmemmäksi.

Kesäkurpitsoita oli valmistunut sopivasti vain muutama.

Kovasti myös odottelen milloin seuraava ihana hokkaidokurpitsa mahtaisi olla kypsä poimittavaksi. Se on tämän kesän mielenkiintoinen uutuuskasvikokeiluni. Yhdestä kurpitsanpallerrosta olen päässyt tähän mennessä nauttimaan.

Välillä kannattaa ottaa vähän etäisyyttä puutarhaan, niin kaikki tuntuu taas hetken aikaa aikaa uudelta ja erityiseltä.

tiistai 23. elokuuta 2022

Pikapyörähdys Viherpajassa

Pääkaupunkiseudulta löytyy muutama hyvin hämmentävä ja mielenkiintoinen puutarhakohde. Yksi näistä on Vantaan perukoilla Koivuhaassa sijaitseva Viherpaja.

Siellä on muun ihmeteltävän lisäksi mitä huikein valikoima toinen toistaan erikoisempia kasveja.


Kaipasin söpöä kääpiökissusta, johon sain tutustua avoimet puutarhat -päivänä. Ensimmäiseksi tuli mieleen etsiä sitä Viherpajasta, ja sieltähän sellainen löytyi. 

Siellä se söpöilee vielä kääreessään. Epäilen, että
tästedes vakiotuliaiseni tulee olemaan kääpiökissuksen pistokas 🙂
Olin valitettavasti liikkeellä kiireisellä aikataululla juuri ennen Viherpajan sulkeutumista. Niinpä tuli tehtyä tällä kertaa vain pikainen pyörähdys, eikä ehtinyt tarttua muita heräteostoksia mukaan 🙂


Onneksi olin käynyt Viherpajassa perusteellisemmalla tutustumiskierroksella jo aiemmin, joten tiesin mitä odottaa. Muutoin paikka olisi saattanut herättää siinä kiireessä aika suuren hämmennyksen. 

Viherpaja on todellinen runsaudensarvi, jota on jopa vähän vaikea sanoin kuvailla. Hieman räjähtänyt, lähes viidakkomainen kasvirunsaus pursuilee usean eri kasvihuoneen muodostamassa kokonaisuudessa.

Tällä kertaa takaosa olikin suljettu rakennustöiden vuoksi. Se hieman helpotti nopeaa läpijuoksuani. 

Viherpaja löytyy myös kotimaisten puutarhakohteiden listaltani, jossa on myös useita kymmeniä muita kohteita eri puolilta Suomea.



sunnuntai 21. elokuuta 2022

Melkoiset maissit!

Tämä kesä näyttäisi olevan erityisen suosiollinen maisseille, onneksi tuli laitettua niitä kasvamaan.

Vaikuttaisi olevan tulossa ennätyssato, jos ei tässä ihmeitä tapahdu. Tämä elokuinen lämpöaalto näyttäisi vielä kruunaavat homman.

Taimia on minulla alle kymmenen, mutta ne ovat tosiaan kasvaneet sitäkin innokkaammin - niin pituuden kuin myös tähkien lukumäärän suhteen.

Piti ihan huviksi mitata korkein taimi, sen latva huitelee 3 metrissä ja 15 sentissä 🙂

Siellä ne kurottelevat kohti taivasta... 🙂
Vielä ei yksikään tähkistä ole ehtinyt kehittyä kypsäksi asti. Nähtäväksi jää, miten iso osa tähkistä ehtii valmistua. 

Lupaavia tähkänalkujakin löytyy runsaasti.
Pituus- ja muu kasvu on varmasti vähän hidastanut tähkien kehittymistä. Toisaalta tämä elokuinen lämpöaalto on nyt varmasti aivan mannaa maisseille, toivotaan että ne ehtivät valmistua. Itse kasvatettu maissi kun on niin hyvää, ei voi puhua samana päivänä kaupan tuotteiden kanssa 🙂

Tästä pääset juttuuni, josta löytyy tarkempia neuvoja maissinkasvatukseen.

Kasvaako sinun puutarhassasi maissia?

#maissi #kasvatus #kasvattamimen #maissinkasvatus #puutarha #tähkä #maissinkasvatus #maissisato



tiistai 16. elokuuta 2022

Ihanat hokkaidokurpitsat vaan jatkavat kasvuaan!

Tämän kesän uutuuskasvikokeiluni hokkaidokurpitsa on osoittautunut mukavaksi tuttavuudeksi.

Vaikkei näytä olevan järin runsasatoinen, niin se on muutoin kaikin puolin niin kiva kasvi, että se löytyy ilman muuta puutarhastani myös ensi kesänä.

Tämä yksilö kasvaa hyllykössä lämpimällä kasvihuoneen
ulkoseinustalla, kypsyvät kurpitsat roikkuvat
alaspäin kiemurtelevissa versoissa.  
Ennen muuta hokkaidokurpitsa on kasvina oikein kaunis ja viehättävä. Sillä on hauska kasvutapa, sen versot voivat joko luikerrella alaspäin tai kiipeillä ylös. Kummassakin tapauksessa sievät kurpitsanpallerot roikkuvat hauskannäköisesti versoista.

Tämä kasvi taas kasvaa sisällä kasvihuoneessa, versot
kurottelevat naruvirityksiä pitkin kohti kasvihuoneen kattoa.
Hokkaidokurpitsa on myös tosi hyvän makuista, mietoa mutta kuitenkin sillä on oma, ehkä vähän pähkinäinen ominaismakunsa.

Vielä tässä innolla odotellaan viimeisten kurpitsanpyörylöiden kypsymistä. Nämä nyt kypsyvät yksilöt ovat kasvaneet noin greipin suuruisiksi, eli hieman reippaamman kokoisiksi kuin aiemmin valmistunut ensimmäinen kurpitsa.

Hokkaidokurpitsoiden pitäisi myös säilymän erittäin hyvin, useita kuukausia, jos niitä vain malttaa säilytellä :)

Ne myös jatkavat kypsymistään vielä jonkin aikaa sadonkorjuun jälkeen. Tämän vuoksi ne säilytetään ensi alkuun huoneenlämmössä, ja siirretään myöhemmin viileään.

#hokkaidokurpitsa #puutarha #kasvatus #kasvattaminen #kurpitsa



perjantai 12. elokuuta 2022

Viikonloppukimppu

Eipä muuta kuin tällainen kimppu hääkukkasten rippeistä viikonlopun iloksi 🙂


Ihanaa, aurinkoista elokuun viikonvaihdetta! Onko mitä suunnitelmia? Meikäläisellä ei erityisempää, pientä kasvimaan hoitelua, kun olen nyt ollut aika paljon poissa, vähän sadonkorjuuta, ehkä sienestystä, toivottavasti sup-lautailua.

maanantai 8. elokuuta 2022

Ihan yhteen Avoimeen puutarhaan sitten ehdin 🙂

- mutta se oli sitäkin mukavampi. 

Valitsin päivän tutustumiskohteeksi Lohjalta Päivölän tilan puutarhan. Tämä valikoitui kohteekseni useammastakin syystä, lopulta ennen muuta siksi, että lupasivat kaiken kahvilan tarjonnan olevan gluteenitonta - mikä paratiisi!

Lähistöllä oli myös pari kiinnostavaa kaupallista kohdetta. Niistä varmaan tarkemmin joskus myöhemmin, kenties arvonnan muodossa 🙂

Päivölän tilan puutarhaa on rakennettu entisen maatilan pihapiiriin muutaman vuoden ajan. 

Puutarhasta löytyy pari ikkunoista itse tehtyä kasvihuonetta, joukko viljelylaatikoita sekä jonkin verran perennoja ja pelakuita, marjapensaita ja muutama hedelmäpuu. Johtotähtenä on ollut puutarhan helppohoitoisuus.

Hyötykasvit kasvavat viljelylaatikoissa.
Navetan päätyyn rakennetun kasvihuoneen ikkunaseinä peilaa hauskasti kauniin peltomaiseman.



Kasvihuoneen lämmössä viihtyy tomaattien lisäksi
muun muassa rehevä viiniköynnös.
Puutarhasta avautuva näkymä elokuiselle viljapellolle
tarjoaa viljelyksille kauniin taustan.

Toinen kasvihuoneista vetelee jo viimeisiään ja on saanut purkutuomion,
mutta kasvit eivät ole siitä moksiskaan. 

Navettarakennuksessa on pieni puoti ja kahvila,
joka on auki erilaisten tapahtumien aikaan.

Kahvilassa oli ihanan sievä kääpiökissus. En ole tällaista koskaan aiemmin nähnyt
enkä tiennyt olevan olemassakaan. Pitänee ruveta etsiskelemään...
Puodissa oli myös myynnissä hauskoja, virkattuja pitsikorvakoruja. Näitä voisi olla kiva kokeilla tehdä itsekin, ei ehkä jäisi käsityö kesken 😀
Lopuksi se piste i:n päälle - ihana gluteeniton punaherukka-juustokakku 🙂

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Avoimet puutarhat odottavat!

Tänään se taas viimein koittaa, Avointen Puutarhojen päivä!

Oletko sinä osallistumassa päivään, joko kiertelemällä kohteissa tai esittelemällä omaa puutarhaasi?

Itse en ole tohtinut ainakaan vielä tähän mennessä omaa puutarhaani esittelemään. Kai sitä on myös sen verran laiska ja mukavuudenhaluinen, iso kiitos ja kunnioitus kaikille puutarhansa avaaville! 

Minun oli tarkoitus vierailla tällä kertaa kiinnostavassa kohteessa kotinurkilla. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Läheisten ihmisten sairastelujen vuoksi en ole nyt kotosalla, vaan olen pääkaupunkiseudulla. Olin tämän myötä ajatellut, että koko tapahtuma jää väliin. Vaan nyt yhtäkkiä tajusin, että onhan niitä kohteita täälläkin 😀 ja niinpä vaihdan nyt vain alkuperäistä suunnitelmaani.

Mahdollisia suuntia olisi kaksikin, joko Porvoon tai Lohjan seutu. Taidan ensimmäiseksi suunnata jälkimmäiseen, katsotaan sitten, ehtisikö sitä vielä muutakin. Aikaa kun on kuitenkin on vain tiukka viisi tuntia klo 12 -17.  Toki esittelijöiden kannalta ihan inhimillistä, ettei aika ole tämän pidempi. Saapa nähdä, mitä kaikkea tässä ajassa tulee vastaan! Jospa vaikka joku mukava puutarhakahvila? Sääkin näyttää lupaavalta!

Tästä pääset lukemaan jutun vierailustani.

Yksi äärimmäisen kiinnostava kohde olisi ollut Yli-Yrkön tila Somerolla, mutta se ei näy olevan lainkaan kohteiden joukossa.

Jos et tänään pääse kiertelemään, niin löydät kotimaisten puutarhakohteiden listaltani noin 50 kohdetta, joista valtaosalla on varsin laajat aukioloajat. Osa kohteista on sellaisia, joissa voi piipahtaa vapaasti milloin vain!

torstai 4. elokuuta 2022

Jännittävää - eka hokkaidokurpitsa käyttöön!

Olen katsellut tämän kesän uutuuskasvikokeiluni hokkaidokurpitsan ensimmäistä kurpitsanpalleroa jo jonkin aikaa sillä silmällä, että alkaisiko se olla pian valmis käytettäväksi.

Nyt koitti viimein se päivä, kun kasvissyöjätytär tuli sopivasti käymään. Päädyin ruokalajina kurpitsarisottoon. Siinä ei ole niin nökönuukaa, jos vaikka kurpitsa olisi ollut vielä pikkuisen raakaa. On vähän vaikea arvioida, milloin huolella vaalittu kurpitsa on sopivan kypsä poimittavaksi parempiin suihin.    

Teki melkein pikkuisen pahaa viiltää söpö kurpitsa halki, niin monet kerrat olen ehtinyt sen rosoista poskea silitellä. 

Siemeniä täynnä oleva kurpitsan keskusta oli tosi suuri ja varsinaisen hedelmälihan kerros aika säälittävän ohut, hyvä jos sentin paksuinen. Siitä huolimatta pienikokoiseksi jääneestä kurpitsasta tuli yllättävän paljon syötävää. Siemenetkin vaikuttivat hyvinkin täysikasvuisilta, joten varmaankin kurpitsa oli ehtinyt kehittyä juuri sopivan valmiiksi.

Kurpitsamäärä riitti vallan mainiosti muutaman hengen risottoon. Kurpitsa antoi risottoon aivan ihanan, pehmeän maun. Tykkäsin. Tämä kasvi mennee ehdottomasti jatkoon, vaikkei tällä aivan talven ruokahuoltoa pelastetakaan :) 



 
Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!