keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Vähän jälkijunassa mennään...

Puutarhahommani on tänä vuonna edistyneet kuin hidastetussa filmissä, on ollut niin paljon muita kiireitä, lähinnä valokuvauksen saralla. 

Tänään, kesäkuun viimeisenä päivänä, sain kuin sainkin kylvettyä viimeisetkin siemenet - varhaisporkkanat! Eikös kesäkuu ole hyvinkin porkkanan kylvöaikaa... :) Saapa nähdä, ehtiikö näistä mitään tulla?

Se pieni lohtu tässä kuitenkin on, että tämä oli nyt vihdoin viimeinen, kevään ja alkukesän kiireiden vuoksi viivästynyt homma. 

Herneitäkin kylvin vasta muutama päivä sitten. 

Tämä on ehdottomasti tärkein porkkanankasvatusniksini:
kylvörivit kannattaa peittää kaupasta ostetulla mullalla,
eikä kasvimaan (rikkaruohoisella) maalla. Näin pienet
porkkananalut saavat mahtavan etumatkan rikkaruohoista,
eikä alkuvaiheen kitkeminen ole ollenkaan niin työlästä. 
Vielä vähän vettä ylle, niin pääsee itäminen hyvään vauhtiin. 




Yksi haaste on myös ollut varsin vaihtelevat säätilanteet. Toukokuussa oli niin sateista, ettei saviselle kasvimaallemme ollut juuri asiaa. 

Nyt juhannuksena tuli taas aivan valtava vesiryöppy, jonka jäljiltä kasvimaa oli syvään upottavaa savivelliä! Ei siis taaskaan asiaa sinne. 

Oli kuitenkin pakko saada kylvettyä herneensiemenet, kun olin ehtinyt ne jo liottaa. Ei auttanut kuin ottaa avuksi pulkka, jonka avulla sain joten kuten liikuttua lilluvalla savella :D Toivottavasti ei sattunut naapurien näkökenttään! 

Vankat maissinvarret huitelevat ulkosalla jo noin metrin korkuisina.

Jos tarkkaan katsoo, niin tomaattien juurella kiemurtelee jotain 
uutta - eikä se ole käärme :) Kerron siitä tarkemmin tässä lähiaikoina. 

Toisaalta olen aivan erityisen iloinen ja onnellinen niistä kasveista, jotka olen kaikesta huolimatta onnistunut saamaan maahan varsin hyvissä ajoin, ja joille kuuluu pelkästään hyvää. 

Tällaisia ovat muun muassa mukavasti itäneet talviporkkanat (jotka siis ovat huomattavasti pidemmällä kuin nämä nyt kylvämäni varhaisporkkanat :) sekä kasvihuoneen tomaatit, joissa ensimmäiset raakileet alkavat pian olla täysikokoisia. 

Tomaattien lomassa köynnöstävät tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokeilemani mielenkiintoiset parsapavut. Niiden latvat kurottelevat jo kohti kasvihuoneen kattoa. Muutama ulos istuttamani taimi ei sen sijaan ole vielä juuri pituutta venähtänyt. 


Kurkut on myös olleet harvinaisen varhaisia,
niitä on päästy nauttimaan jo useita kappaleita.


maanantai 14. kesäkuuta 2021

Kesäkuinen arboretum Frick

Mantsurianjalopähkinän lehvästöä, luulisin.

Lupasin viime kuussa, että tekisin tämän kesän uutuus-puutarhakohteesta, Kangasalla sijaitsevasta arboretum Frickistä vastaavanlaisen kesäsarjan kuin tein viime kesänä.

Silloin kävin noin kerran kuussa katsastamassa lähellämme Orivedellä sijaitsevassa Hörtsänän arboretumissa, mitä sinne kuuluu kesän edetessä.



Lukuisat viehättävät patsaat yllättävät
kävijän tuon tuosta. 
Sarjaa oli niin mukava tehdä, että olin huippuiloinen kun lähellämme aukesi tänä kesänä yleisölle uusi upea puutarhakohde. Kävin arboretum Frickissä ensimmäisen kerran heti kun se aukesi toukokuun puolivälissä. Olin haltioitunut. Puutarha on iso, upea, monipuolinen, loppuun asti mietitty. 

Vielä huikeammaksi tämän tekee se, että kyseessä on käytännössä yhden miehen, Erkki Frickin, muutaman vuosikymmenen harrastuneisuuden tulos!

Tällä kertaa kuvaan pääsivät
isäntäpariskunnan molemmat osapuolet.

Männynrunkoa pitkin korkeuksiin kurotteleva köynnöshortensia
on pysäyttävä ilmestys. Tällainen täytyy varmaan saada!
Puutarhurituttavamme hämmästeli, miten monet kasvit, kuten tämä piikkiaralia,
ovat voineet selvitä ilman vaurioita läpi talvien.

Katsuran tunnistaa kauniinmutoisista lehdistä.
Nyt kesäkuussa alppiruusujen kukinta oli varmasti parhaimmillaan. Yli 900 kasviyksilöä tykitti kaikissa mahdollisissa väreissä. Perinteisempiä violettia, pinkkiä ja valkoista sekä välissä iloisena väriläiskänä oranssia ja keltaista.
Tässä tutkaillaan jalavaa
Ulmus x hollandica

Matkassamme oli myös tuttavamme, paljon maailmaa nähnyt puutarhuri. Oli mukavaa tutkailla istutuksia hänen asiantuntevassa seurassaan. Hänkin oli mykistynyt näkemästään, totesi jopa, että tämä kohde on upeampi kuin Mustialan arboretum!

Taas hoksasin uuden patsaan, joka jäi minulla
edellisellä käynnillä kokonaan huomaamatta.

Arboretum Frickiin pääsee tutustumaan torstaisin ja sunnuntaisin kello 12-16. Alueelle on pieni pääsymaksu, ja sieltä löytyy myös kahvila.

Ainoa pieni miinus on se, että alueesta näyttää olevan tulossa niin suosittu, että ihmispaljous alkaa jo vähän häiritä, etenkin näin koronan vallitessa. Viime torstaina oli kuulemma kesän yleisöennätys, yhteensä 500 kävijää.

Frick löytyy myös suomalaisten puutarhakohteiden listaltani, jolla on lähemmäs 50 muutakin kiinnostavaa kohdetta eri puolilta Suomea.

#arboretumfrick #kangasala #arboretum

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Rikkaruohomaasta kasvimaaksi... :)

Hiljaa hyvä tulee, toivottavasti...

Kasvimaahommat on edenneet tänä vuonna hitaanpuoleisesti muiden kiireideni ja kovin sateisen toukokuun lopun vuoksi. Silloin ei savimaallemme juuri ollut asiaa.
Tästä lähdettiin, huoh!

Vielä muutama päivä sitten kasvimaa oli lähinnä rikkaruohomaa. Välillä kyllä suuresti ihmettelen rikkaruohojen hurjaa kasvuvoimaa. Mikseivät viljelykasvit voi kasvaa samaa tahtia?   

Rikkaruohojen seasta huomasin kuitenkin iloiseksi yllätykseksi komeina kukoistavat viimevuotiset persiljat.

Alkoi jo näyttää uhkaavasti siltä, tuleeko tänä vuonna lainkaan kasvimaata? Se olisikin ollut ensimmäinen kerta noin 50 vuoteen, sillä jo lapsuudenkodissani Vantaalla pyörittiin kesäisin omalla viljelypalstalla. 

Puoliso otti lopulta traktorin apuun, vaikkei kasvimaamme ole suuren suuri. Traktorin jäljiltä kasvimaa ei kuitenkaan ollut vieläkään sellaisessa kunnossa, että olisin sen kelpuuttanut, aivan liian isoja rikkaruohopaakkuja. Niinpä seuraavaksi oli vuorossa kierros jyrsijällä. 
Tukeva ja kookas lantahara, ihan paras 
puutarhatyökalu savimaalla! Laitoin saappaan
mittapuuksi.

Rikkaruohosaalis reilulta kymmeneltä neliöltä.
Sekään ei vielä minulle riittänyt, kun rikkaruohotilanne oli päässyt niin pahaksi. Niinpä vielä viimeiseksi piti ottaa lihasvoima käyttöön, aloin käydä maata haraamalla läpi lempiharallani mainiolla lantaharalla. Hidasta, mutta palkitsevaa hommaa, kun kottikärry täyttyy rikkaruohonjuurista!





Kesäkukantaimet rivissä.
Eilen sain kuitenkin jo istutettua noin tuhat erilaista esikasvattamaani kesäkukantainta. Näistä piti tulla koristekukat tyttäreni häihin (kuten pari vuotta sitten kasvatin vanhemman tyttären häihin). Tälle kesälle suunniteltuja häitä jouduttiin nyt kuitenkin koronan vuoksi siirtämään. Kukantaimia en silti raatsinut jättää istuttamatta, joten kukkia meillä varmaan ainakin piisaa!

Yhdessä kohtaa asiat on onneksi vähän paremmin. Kasvihuoneen vieressä on pienempi kasvimaa, jossa jo tanakat maissintaimet ja muut herkemmät kasvit ovat päässeet hyvissä ajoin nauttimaan alkukesän lämmöstä.















Esikasvatus varmistaa onnistumisen
herkkien pavuntaimien kanssa.
Viime yön runsaan sateen jäljiltä hommat kuitenkin nyt taas seisovat jälleen hetken. 

Tänään oli siksi hyvä päivä lähteä taasen kurkistamaan, mitä kuuluu tämän kesän uuteen puutarhakohteeseen, arboretum Frickiin Kangasalla. Edellisen kerran kävin sielä avajaispäivänä aikalailla tasan kuukausi sitten. 

Kerron huomenissa kuulumisia sieltä!

#arboretumfrick


torstai 3. kesäkuuta 2021

Sadonkorjuuseen!

Ah, ensimmäinen kesäkurpitsa oli jo valmistunut, ehkä aikaisemmin kuin koskaan. Muilta osin kasvimaa on muiden kiireideni vuoksi valitettavasti vasta hyvin vaiheessa. Yhtään tämän isommaksi en malttanut tätä ensimmäistä kesäkurpitsaa kasvattaa.

Ensimmäiset omat vihannekset vain maistuvat aina niiin hyviltä. En yleensä välitä raa'asta kesäkurpitsasta, mutta tämä päätyi ihan sellaisenaan yksinkertaiseen, mutta sitäkin parempaan salaattiin 🙂 Salaatinlehtiä löytyi myös jo omasta takaa.

Tästä pääset juttuuni, jossa kerron vinkkejä erilaisiin salaatteihin eri raaka-aineita yhdistelemällä.



Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!