torstai 22. syyskuuta 2022

Kokemuksia kasvihuoneen kastelujärjestelmästä

Tässä kun kokosin kastelujärjestelmän talveksi pois kasvihuoneesta, tuli mieleen kertoa siitä vähän täälläkin.

Hankin jo vuosia sitten hyvin yksinkertaisen, mekaanisen ja edullisen kastelusysteemin kasvihuonetta varten.  

Meni kuitenkin pitkään ennen kuin sain sen asennettua paikalleen helteisenä kesänä vuosi sitten. Se tuntui jotensakin työläältä ajatukselta, enkä ollut myöskään oikein uskonut, että tuo voisi toimia.

Homma alkoi siitä, että ensin piti putsata ja asentaa sopiva vesitynnyri hieman kasvihuoneen pohjaa ylemmäs, tilan säästämiseksi kasvarin ulkopuolelle.

Talostamme sattui löytymään sopiva tynnyri,
jonka pohjassa oli valmiiksi reikä,
jossa on vesiletkun liitäntäkappale. Nostin tynnyrin kivien päälle,
jotta sain sen sopivasti hieman kasvihuoneen pohjaa ylemmäs.

Tässä vielä lähikuva, kastelusarjaan kuuluu tuo harmaa osa,
mistä lähtee eteenpäin ohut kastelusarjan letku.
Osan sisällä on suodatin mahdollisten roskien suodattamiseksi pois.

Loppujen lopuksi itse asennus tomaattien juurelle ei ollut ollenkaan niin iso asia kuin olin ajatellut, olisiko siinä pari tuntia vierähtänyt. Niinhän se usein on, että hommaan ryhtyminen on se isoin juttu 🙂

Yksittäinen, kasvin juurelle tuleva veden
annostelija. Toimintaperiaate on niin
yksinkertainen, että letkun ja sen sisään 
menevän annostelijan osan väliin jää
pienenpieni rako,
josta vesi pääsee tippumaan maahan.

Ja tässä koko "hässäkkä".
Hämmästykseni oli suuri, kun vesitippoja alkoi kauniisti tipahdella tomaattien juurille.

Ensi alkuun kuitenkin tuntui, että vettä tuli liiankin kanssa, noin tippa sekunnissa joka tomaateille. Piti siis saada selvitettyä, miten paljon vettä mahtaisi tätä tahtia lirua kasveille.

Pääsin samalla sivistämään itseäni selvittämällä, että yhteen millilitraan mahtuu 22 tippaa. Siitä sain laskettua, että yhdelle tomaatille liruu vettä tätä tahtia vuorokaudessa nelisen litraa. Ajattelin, että se on varmaan aika paljon, jopa kovimmillakin helteillä. 

Normaalisti olen kaatanut reilulle parillekymmenelle tomaatintaimelleni vuorokaudessa kannulla vettä pari-kolme kannullista, eli 20-30 litraa. 

Tähän määrään päästäkseni piti siis saada rajoitettua veden kulkua siten, että uusi vesitippa tipahtaisi aina muutaman sekunnin välein.

Asensin vesiletkuun puristimen (jonka etsimiseen meni useampi tunti, olin varma, että talossamme on jossain vanha lampunpidin), jolla sain säädettyä vedentulon juuri sopivaksi. Tynnyrin veden määrää seuraamalla voi varmistaa, minkä verran vettä hupenee. 

Sitten saattoi vain istuskella kasvihuoneessa katselemassa, kuinka vesitipat tipahtelevat kauniisti tomaattien juurille - tip - tip - tip :) 

Kastelu toimi helteisenä kesänä aivan äärettömän hyvin, ja tuntui että tomaatit todella nauttivat, kun saivat sopivasti ja tasaisesti kastelua. 

Tomaatit kasvoivatkin paremmin kuin koskaan 🙂 Voihan olla, että siihen vaikuttivat muutkin tekijät, mutta varmaan sopivalla kastelulla oli osansa asiassa.

Siitä oli myös se seuraus, että kun aikaa ei mennyt tomaattien kasteluun, saivat muut kasvit aiempaa parempaa hoivaa ja kastelua - ja näin myös ne kukoistivat paremmin kuin ennen!

Loppukesällä ilmaantui kuitenkin ongelma. Runsaamman kastelun seurauksena tomaatteihin tuli hometta ihan eri mittakaavassa kuin koskaan aiemmin, homeesta tuli lopulta aika isokin ongelma.

Niinpä tämä kesänä viisastuin ja kastelin automaatilla vain heinäkuun lämpimämmän jakson, ja lopetin sitten automaattikastelun.

Tämä tuntuu nyt toimivimmalta ratkaisulta. Tomaatit ovat päässeet nauttimaan tasaisesta kastelusta helteisimpään aikaan, mutta loppukesästä maan pinta sai välillä jopa hieman kuivahtaa. Näin syyskuulla kastelen tomaatteja maltillisesti kannulla vähän säästä riippuen muutaman päivän välein.

Nyt tomaatit ovat niin terveitä ja hyväkuntoisia kuin vain ikinä 🙂

  

perjantai 16. syyskuuta 2022

Päärynöiden kuivattelua

Meillä on yksi nuorehko päärynäpuu, josta saa sitäkin paremmin satoa.

Puu tuottaa tällä hetkellä vuosittain satakunta päärynää, jotka ovat melko hyvän makuisiakin. Eivät kuitenkaan toki ihan kaupan hedelmien veroisia. 

Kaikkia ei tule syötyä tuoreena, ja olen siksi yrittänyt kehitellä hyvää tapaa säilöä päärynöitä. Hillo tai hilloke olisi hyvää, mutta meillä ei tule niitä juuri käytettyä. Viimevuotista chutneyäkin on vielä jäljellä.

Nyt tuli jostain mieleeni ajatus kokeilla päärynöiden kuivattamista, ja tein saman tien ensimmäisen koe-erän.

Ensimmäinen ongelma oli siemenkotien saaminen pois. Tavallinen omenapora oli turhan suuri, päärynät kun ovat kaupan päärynöitä pienempiä, se olisi haukannut niistä pois turhan paljon.

Keksin lopulta kaivertaa siemenkodat pois kapealla fileointiveitsellä, se sopi tarkoitukseen erinomaisesti.

Tästä pääset lukemaan, millaisen vielä vähän paremman ratkaisun keksin myöhemmin siemenkotien poistoon.

Leikkasin päärynät sitten parin millin paksuisiksi siivuiksi, ja asettelin viipaleet kuivuriin. Pelkäsin vielä sitä, tummuvatko viipaleet kovin ennen kuivumistaan.

Sitten vain kuivuri hurisemaan edullisella yösähköllä. 

Jo yöllä herättyäni hipsin maistelemaan ensimmäisiä nahkeaksi kuivahtaneita siivuja. 

Niiden maku oli oikein positiivinen yllätys, eivätkä päärynät olleet mitenkään haitallisesti tummuneet. Maku oli yllättävänkin makea ja maukas, oikeastaan aika tosihyviä. 

Kun päärynäpurkin kantta raottaa, 
 tulvahtaa nenään vastustamattoman
ihana tuoksu.
Täytynee siis vielä jatkaa päärynöiden kuivattelua tämän ensimmäisen kymmenen kappaleen koe-erän jälkeen. Nämä voisivat olla mukavia naposteltavia vaikka joulupöydässä, jos vain säilyvät sinne saakka. 

Näiden kohdalla voi tulla sellainen ongelma, että palaset saattavat huveta purkista aika nopeastikin 🙂

#päärynä #kuivatus #kuivattaminen #säilöntä
Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!