Johan tuli kevät, eipä tällaista olisi kukaan arvannut odottaa.
Ajatukset harhailevat ristiin rastiin, tässä hetkessä, kesässä, ensi viikossa, huomisessa, syksyssä, jopa joulussa. Mihin tämä johtaa, mikä meitä odottaa, millainen onkaan tilanne noista milloinkin? Ei voi tietää.
Huomaan, että tämä epätietoisuus ja ajatusten harhailu syö aivokapasiteettia, korona-ajatuksista ei pääse eroon niin millään, eikä oikein mihinkään pysty kunnolla keskittymään. Hetkittäin tulee epätodellinen tai jopa vähän epätoivoinen olo, onko tämä sittenkään totta, eikö tätä oikeasti pääse pakoon minnekään - edes vaikka hetken lomalle?
Ja kuitenkin, meillä on asiat täällä maalla varsin hyvin. Pystymme eristäytymään niin tehokkaasti kuin ikinä mahdollista, lämpöä, vettä ja ruokaakin riittää. Kellarissa on perunaa yllin kyllin ja pakastimessakin syötävää varmasti kuukaudeksi.
Ja itse on mahdollista tarvittaessa kasvattaa lisää, vaikkei tällainen varautuminen mikään keskeinen ajatus puutarhaharrastuksessani olekaan ollut. Kyllähän tämä on tuonut myös ihan uudenlaista motivaatiota puutarhaharrastukseen, johon into meinasi vähän laskea lasten muutettua kotoa ja ruokakunnan pienennyttyä sen myötä.
En ihmettelisi, jos joistain asioista tulisi tämän kevään aikana hieman puutetta, jos iso osa väestöstämme sairastuu.
 |
Tästä kellarista vielä löytyneestä viimevuotisen jättipunajuuren puolikkaasta
riitti sekä uunijuureksiin että pastakastikkeeseen. Viime vuosi oli punajuurille
suosiollinen, tämän läpimitta on ainakin 15 cm. |
|
|
Silti en aio mihinkään suuriin hamstraamisiin ryhtyä. Kävinpä kuitenkin hankkimassa muutaman multasäkin taimikasvatusta varten - ja koiralle ruokaa.
Näillä multasäkeillä ja varastossa valmiiksi olevilla siemenillä pärjättäneen jo pitkälle.
Vähän lannoitteitakin löytyy valmiiksi - ja kompostia, joten ei tässä pitäisi olla huolen häivää. Ja
pissaakin syntyy sitten hyväksi lisälannoitteeksi ihan omasta takaa 🙂
Tästä tilanteesta huolimatta tai oikeastaan tämän vuoksi huomaan olevani iloinen siitä, että:
- kellarissa on vielä runsaasti perunoita ja puuvajassa polttopuita
- tuli tänä vuonna kylvettyä ensimmäiset tomaatintaimet hyvissä ajoin, ovat jo varsin pitkällä
- meillä suomalaisilla on paljon pakastimia :)
Ja ärsyyntyväni tai miettiväni:
- ei yhtään huvita lähteä pakolliselle kauppakäynneille
- ärsyynnyn ihmisistä, jotka tunkevat kaupassa "reviirilleni"
- mietin, jääkö korona kiertämään pidemmän päälle eri puolille niin, että joutuu kaikenlaisissa ratkaisuissaan jatkuvasti miettimään, mitä uskaltaa tehdä, mitä ei?
On kyllä mielenkiintoista nähdä, mihin ja miten tämä tilanne etenee. Eipä olisi
uskonut, että omana elinaikana tällainenkin tulee vastaan.
Mukavaa viikonloppua!