tiistai 28. huhtikuuta 2020

Ah, vihdoin luvassa lämpimämpiä öitä!

Enää kolme pakkasyötä, sitten pitäisi lämmetä! On kyllä osannut olla öiden puolesta kylmä kevät.
Ihan masentaa katsoa sääennusteita, joissa yölämpötilat huitelevat jatkuvasti sinisellä. Nyt alkaa ennusteissa onneksi pikkuhiljaa näkyä myös punaista, mikä on tässä tapauksessa vallan hyvä asia 🙂

Mulla on iso joukko taimia, jotka ulkoilevat lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Taimia on kasvamassa reippaasti yli kymmentä eri kasvilajia: tomaattia, purjoa, juuriselleriä, persiljaa, kesäkurpitsaa, butternut-kurpitsaa, kurkkua, lanttua, kaaleja, härkäpapua, maissia, hajuherneitä ja muita kesäkukkia.

Ei ole tilan puolesta eikä muutoinkaan oikein mahdollista roudailla niitä kaikkia joka yöksi sisälle.

Niinpä on ollut pakko jättää osa taimista yöksi kasvarin sisällä olevaan toiseen pikkukasvihuoneeseen niin, että niillä on siellä harso päällä ja kynttilä lämmikkeenä. Harson alla on myös kaksi isoa vesiastiaa. Toiveeni on, että astioiden vesi lämpiää päivän aikana, ja toimii sitten osaltaan lämmikkeenä yöllä.

Ainakin toistaiseksi kasvit ovat selviytyneet, ovatpahan varmasti hyvin karaistuneita, sillä lämpötila näyttää huitelevan niillä näillä toimin alimmillaan jossain +3 asteen paikkeilla.
Tällainen oli aamulla
lämpötila kasvihuoneessa
harson ja lämmittävän kynttilän alla.

Kasveista herkimmät, maissit ja kurkkukasvit sekä varmuuden vuoksi osan tomaateista olen kuitenkin kuljettanut kiltisti sisälle turvaan.
Tällaisen lämpötilan mittasin lämmittämättömältä kuistiltamme,
jossa osa tomaatintaimista on saanut olla öisin.
Tässäkin lämpötilassa näyttävät siis myös
hyvin selviytyvän.



2 kommenttia :

  1. Lämpöä minäkin odotan ihan samasta syystä, olisi kiva saada tomaatit jo istutettua kasvihuoneeseen. Ehkä kohta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan, ja muutenkin pääsisi jo pian ensimmäisiin kylvöhommiin. Juuri alkoi meillä sataa rakeita, ei lupaavalta näytä! Vappusäätä?

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!