sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Voiko varhaisperunaa istuttaa kesäkuun lopussa?

No voi toki, ainakin meillä, ja ainakin tänä vuonna, kun on ollut pikkuisen kiirusta.

Ihan toinen juttu on sitten se, mitä ja milloin noista tulee?


Tavallisesti meillä on jo syöty varhaispottua tähän aikaan, mutta nyt meni istutus vähän pitkäksi. No onneksi ei maailma tähän kaadu, pottua saa kaupastakin :)

Yleensä tämä istutushomma tosiaan tapahtuu meillä paria kuukautta aiemmin.

Pitihän nuo nyt istuttaa, kun on kerran tullut laitettua potut purkkeihin kasvamaan. Sitäpaitsi, pitäisi noista joka tapauksessa saada siemenpotut jälleen ensi vuoteen, jospa silloin oltaisiin liikkeellä vähän varhemmin!

Se on kyllä hyvä näissä harrastepuutarhahommissa, että aina tulee uusia vuosia, jolloin voi tehdä jotain vähän paremmin kuin tänä vuonna - ja ehkäpä jotain taas vähän enemmän sinne päin :)

Mukavaa sunnuntaiehtoota/viikonalkua!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Hääkukkaprojektin kuulumisia

Kerroin aiemmin, kuinka yksi tämän kesän haastavia projektejani on yrittää kasvattaa pöytäkoristelukukat tyttäreni häihin, joita juhlitaan vajaan kuukauden päästä.

Istutin kesäkukkasoksesta kasvattamani taimet maahan kesäkuun alkupuolella. Vielä niille ei kuulu mielestäni kovin hyvää, savimaamme on vähän haastava kasvuunlähdön kannalta. Olen silti vielä toiveikas tämän onnistumisen suhteen, paljon on toki kiinni tulevista säätiloista.

Ensimmäiset ruiskaunokit ja kehäkukat aloittelevat jo kukintaa, en oikein tiedä, onko se hyvä vai huono asia.

Taimet saivat nyt ensimmäiset hoitotoimet, joiden uskon vahvistavan niitä kovastikin.  

Harasin rivivälit ilmaviksi ja vapaiksi rikkaruohoista. Kastelin taimet 10-%:ksi laimennetulla nokkoskäytteellä. Lisäksi levitin riviväleihin ruohosilppua. Saas katsoa, millainen vaikutus näillä toimilla on.

Tästä pääset lukemaan, miten projektissa lopulta kävi.



Tästä kuvasta ei oikein tahdo selvää saada, runsaasti vihreää. Mutta siis kukantaimia riveissä ja riviväleihin levitettyä ruohosilppua.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kukkaisa juhannustervehdys Tallinnasta!

Ihanaa, kerrankin aurinkoista ja suht lämpöistäkin juhannusviikonloppua!


Kävimme "tyttö"porukalla (kolme keski-ikäistä naista :) Tallinnassa juuri juhannuksen alla. Tässä sieltä pieni puutarhatervehdys, aina ihanasta Kadriorgin puistosta!


Tällä kertaa satuimme myös Kadriorgin viehättävään ruusutarhaan, joka ei ole sattunut matkani varrelle aiemmin.  

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Ajankohtaista nyt: ruohosilppu hyötykäyttöön

Onnellinen on se ken omistaa jonkinlaisen nurmikkoalueen ja keräävän ruohonleikkurin!

Jos olet hankkimassa uutta leikkuria, kannattaa harkita keräävää mallia.

Sillä ruohonleikkuusilppu on kasveille varsinainen aarre, jolla on monia hyviä vaikutuksia niin kasveille itselleen kuin myös maahan.


En meinannut heti uskoa, kun huomasin, etten nähtävästi ole aiemmin kirjoittanut tästä "vihreästä kullasta".

Ruohosilppu sisältää runsaasti typpeä ja

- antaa kasveille luomu-ravinteita, toimii viherlannoitteena
- pidättää kosteutta maassa - kastelun tarve vähenee
- estää rikkaruohojen kasvua
- parantaa maan multavuutta ja lisää eliötoimintaa

Ruohosilppua voi lisätä kasvien juurille pitkin kesää - eniten ja useimmin niille kasveille, jotka tarvitsevat eniten ravinteita, esim. tomaatti, kaalit, valko- ja purjosipuli, kurpitsat...

Silppu kannattaa lisätä heti tuoreeltaan leikkuun jälkeen, jotteivät siihen sitoutuneet ravinteet karkaa taivaan tuuliin.

Olet ehkä joskus huomannut, että ruohosilppu alkaa maatua nopeasti ja voimalla. Jos silppukasa jää seisomaan joksikin aikaa, se kuumenee maatuessaan hämmästyttävästi, niin että höyry vain nousee!

Vähän kasvista riippuen silppua voi levittää ohuehkon, muutaman sentin kerroksen. Pienille taimille vähän varovaisesti, eikä aivan taimien juureen, vaan vähän kauemmas.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Suomalaisia puutarhamatkailukohteita

Näin alkukesästä tuli mieleen koota - tai että kokoaisimme yhdessä - listan, josta löytyisi ainakin merkittävimmät suomalaiset puutarhamatkailukohteet. En onnistunut löytämään tällaista valmista koostelistaa mistään.

Sillä kyllähän Suomestakin monenlaista kiinnostavaa löytyy, vaikka aina välillä tuntuu, että ne houkuttelevimmat lähikohteet olisivat tuolla länsinaapurissamme. Ehkä suomalaiset kohteet eivät vain ole tulleet kovin tunnetuiksi? Siksipä tämä koostelista!

Ihastuttava Stickstugan, Ahvenanmaa.
Kerro mielellään kommentoimalla, jos sinulla on tiedossa vielä muita paikkoja, niin lisään niitä sitten listaan!

Tai kerro, jos olet käynyt listalla jo olevissa puutarhoissa?

Itse olen toistaiseksi käynyt näistä vain pienessä osassa. Laitoin linkin niiden kohteiden nimen kohdalle, joista blogistani löytyy juttua.

Tästä listalta on sitten hyvä poimia kiinnostavia kohteita, joissa vierailla. Itseäni kiinnostaisi seuraavaksi erityisesti Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla ja Mikkelinpuisto Mikkelissä.

Pyrin ottamaan tähän mukaan pääsääntöisesti avoimia kohteita, joissa voi vierailla maksutta koska vain. Muutama poikkeus kuitenkin on, mm. Naantalin Kultaranta. Ja vielä, listalle on päässyt mukaan myös kaupallisia paikkoja, puutarhamyymälöitä ymv. silloin, kun paikassa on jotain erityistä nähtävää.

Lisäksi olisivat tietysti vielä monet viihtyisät siirtolapuutarha-alueet. Päädyin kuitenkin rajaamaan ne pois tästä listauksesta, niitä kun löytyisi suuri joukko vähän sieltä sun täältä.

Tällä hetkellä listalla on vajaat viisiymmentä kohdetta eri puolilta Suomea. Kuinkahan paljon voisimmekaan saada niitä yhdessä kokoon?

Valitettavasti en pysty seuraamaan mahdollisia muutoksia kaikkien kohteiden osalta. Laita kommentti myös, jos tiedät olennaisista muutoksista johonkin kohteeseen liittyen, kiitos.

Ihania puutarhareissuja!


ETELÄ-SUOMI, PÄÄKAUPUNKISEUTU

Espoo
Helsingin kaupungin talvipuutarhassa
on aina tunnelmallista.

- Marketanpuisto

Helsinki

- Annalan puutarha
- Helsingin kaupungin talvipuutarha
- Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
- Kumpulan kasvitieteellinen puutarha
Meilahden Arboretum ruusupuistoineen ja Haagan Alppiruusupuisto 
- Roihuvuoren japanilainen puutarha kirsikkapuistoineen
Viehättävä Viherpaja, Vantaa.

Vantaa

- Viherpaja


MUU ETELÄ-SUOMI

Hattula

- Lepaan puutarhaoppilaitos


Hämeenlinna
Lepaan omenatarha, Hattula.
Lepaan puutarhatapahtuma elokuussa on minulle jokavuotinen must!

- Aulangon puistometsä
- Porkkalan kartano (Lammi), pieni sis.pääsymkasu, vaihtelevat aukioloajat


Inkoo

- Fagervikin ruukki 


Karjaa (ks. Raasepori)


Karjalohja

- Tammiston arboretum


Lammi (ks. Hämeenlinna)


Lohja

- Arboretum magnolia, yksityinen, upea, auki kausiluontoisesti. Pieni pääsymaksu, kahvila

 - Lohjansaaren Fruticetum. Mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen hedelmälajipuisto, jossa neljän hehtaarin näytepuutarha. Erilaisia tapahtumia, muun muassa itsepoimintapäiviä.


Kotka

- Kotkan puistot


Raasepori

- Billnäsin ruukkikylä
- Fiskarsin ruukki 
- Mustion linnan puutarha (Karjaa)



LÄNSI-SUOMI


Jokioinen


- Wendlan puutarha


Kaarina

- Kuusiston kartanopuutarha

Kesän 2021 uutuuskohde
arboretum Frick Kangasalla.
KESÄN 2021 UUTUUS:

Kangasala

- Arboretum Frick, yksityinen uutuuskohde,
upea, pieni pääsymaksu. Avoinna kesällä
to ja su klo 12-16


Kemiö

- Sagalundin museo
- Westersin puutarha


Lapua

- Jokilaakson matkailupuutarha


Naantali

- Kultaranta

 
Piikkiö 

Hörtsänän arboretumissa Orivedellä voi bongata
monenlaisia kiinnostavia kasvilajeja.
- Yltöisten arboretum


Orivesi

- Hörtsänän arboretum. Pienehkö, mutta viehättävä


Pietarsaari

- Aspegrenin puutarha


Pyhäranta

- Muurilan esittely- ja koepuutarhat


Salo (Pertteli)

- Ilolan arboretum 


Tampere

- Hatanpään arboretum


Turku

- Brinkhallin kartano
- Suikkila, Kukkamaa-kukkakauppa
- Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa


Urjala 



Vaasa

- Strömsön puutarha, tuttu TV:stä 😊


Ähtäri

- Tuomarniemen puulajipuisto



ITÄ-SUOMI

Joensuu

- Botania


Kaavi

- Telkkämäki; perinnetila, ihastuttava vanha pihapiiri (kommentti/Mamma A.)


Kouvola (Elimäki)

- Mustilan arboretum


Kuopio 

- Hapelähteen puisto
- Niiralan alppiruusupuisto
- Valkeisenlammen rosario


Mikkeli

- Kenkävero
- Mikkelinpuisto
- Tertin kartano


Parikkala

- Patsaspuisto; ihana, mystinen puutarha (kommentti/Mamma A.)


Punkaharju

- Puulajipuisto



POHJOIS-SUOMI

Oulu

- Ainolanpuisto
- Yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Liminka

- Alakestilän arboretum, Suomen 3. vanhin puulajipuisto

Raahe

- Särkän perennataimisto


AHVENANMAA
Stickstugan, Ahvenanmaa.

Stickstugan Hantverk & Café

Lemland

- Norrgårdenin puutarha




Kirjoita kommenttiin, jos sinulla on tiedossa kohde tai useampikin, jotka eivät ole vielä mukana. Lisään ne sitten joukkoon.

#matkailu #puutarha #puutarhamatkailu #matkakohde #puutarhamatkailukohde #puutarhakohde #puutarhamatkakohde #kotimaa #kotimaanmatkailu
@visitfinland



maanantai 17. kesäkuuta 2019

Ah, potut istutettu!

Tämänvuotisen perhejuhlasumamme vuoksi mulla on kasvimaahommat pahemman kerran vaiheessa. Kukkasia kyllä löytyy, mutta ei sitten vielä paljon muuta :)

Eilisiltana saatiin viimein rykäistyä kaikki potut maahan. Valmiita, suoria, siistejä ja vielä tässä vaiheessa rikkaruohottomia potturivejä on aina mukava pysähtyä hetkeksi ihastelemaan.

Vähän myöhässä toki ollaan, mutta juuri mietin, että noin 30 vuoden ajan on aina pärjätty talvet omilla potuilla, vaikka istustus on joskus aiemminkin mennyt vähän pitkäksi. Toivotaan siis, ettei tämä vuosi tee poikkeusta.

Kun on istuttanut käsipelillä aarin verran pottua, niin tuntee myös vähän jotain tehneensä 🙂 Tänään pitäisi vielä jatkaa muita istustus- ja kylvöpuuhia.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kukkia kerrakseen!

Ken on blogiani lukenut, tietänee, etten ole juurikaan kukkaihminen, vaan enemmänkin hyötykasvit ovat minun juttuni.

Tänä kesänä asiat on kuitenkin hieman toisin. Lupauduin nimittäin, että yritän kasvattaa koristelukukkaset tyttäreni häihin, joita juhlitaan heinäkuussa. Saas nähdä, miten tässä projektissa käy, toivotaan parasta!

Nyt on vihdoista viimein istutettuna noin 400 kesäkukantainta ja vielä varmuudeksi suoraan maahan kylvettyjä siemeniä näiden lisäksi. Kukkia on kasvamassa kasvimaan reunassa yhteensä noin 15 neliön alueella. Jospa näistä ainakin joidenkin kohdalla sattuisi ajoitus oikein.

Kylvin siemenet Virosta hankkimastani kesäkukkaseoksesta, jossa pitäisi oleman yhteensä 16 eri kukan siemeniä. Ainakin kehäkukkia ja ruiskaunokkeja näyttää olevan runsaanpuoleisesti. Läheskään kaikki lajit eivät ole minulle entuudestaan mitenkään tuttuja.

Erityisesti odotan noista kesäruusuleinikkejä (Adonis aestivalis) sekä tiibetinkoirankieltä (Cynoglossum amabile), jotka ovat molemmat minulle ennestään aivan tuntemattomia.


Esikasvatin taimet pulkassa, joita hyödynnän muutoinkin runsaasti puutarhahommissa :) Eivät ole näin tyhjän panttina kesälläkään. 


Tuosta sadan gramman siemenpussista muutoin kului tähän projektiin huomattavasti alle puolet, joten kukankasvatusta lienee tiedossa jatkossakin!

Tästä pääset lukemaan, miten kukkaprojekti eteni.

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Lähes täydellinen raparperipiirakka

Raparperit ovat nyt parhaimmillaan. Olen pitkään miettinyt, miten niistä saisi aikaiseksi jotain tosihyvää, sillä en ole vielä onnistunut löytämään ohjetta mielestäni täydelliseen raparperipiiraaseen. Monet ohjeet ovat jollain tavalla tylsiä, raparperi tunkee joko jotenkin liikaa läpi, tai uppoaa vähän turhan tavanomaisesti sokerikakkutyyppiseen taikinaan.

Nyt aloin toden teolla miettiä, mikä voisi sopia kirpsakan raparperin kanssa - tietysti kondensoitu maito! Ja mikä voisi tehdä siitä vielä vähän parempaa - mantelilastuja pintaan!

Näistä aineksista syntyi mielestäni varsin hyvä piiras. En kuitenkaan uskaltanut nimetä sitä vielä täydelliseksi, sillä ainahan on mahdollista, että löytyy jotain vielä parempaa :)

Pohjan voi tehdä monella tapaa, myös gluteenittomana. Joko keksinmuruista tai jonkinlaisesta taikinasta.

Herkullinen raparperipiirakka

Murutaikina tai muu pohjataikina (gluteeniton)

Päälle:

Muutama raparperinvarsi, pari rkl sokeria
1 tlk kondensoitua maitoa (karamellisoitu)
1-2 kananmunaa

Kuorrutus:

n. 50 gr voita tai margariinia
n. 1 dl mantelilastuja
pari rkl (kookos)sokeria

Pilko raparperit ohuiksi siivuiksi, laita siivut kulhoon ja pyöräytä niiden joukkoon hieman sokeria,
anna vetäytyä hetken.

Levitä pohjataikina piirasvuokaan ja nosta sitä myös hieman reunoille.

Vatkaa kananmunien rakenne rikki, ja sekoita niiden joukkoon kondensoitu maito. Jos käytät karamellisoitua versiota, riittää yksi muna, muutoin kannattaa laittaa kaksi.

Ripottele raparperinpalat pohjan päälle, ja kaada niiden päälle täyteseos.

Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Tee tällä välin kuorrutus: sulata rasva pannulla, lisää muut ainekset ja anna kiehahtaa hetki.

Levitä kuorrutus paistoksen pintaan, nosta lämpö 225 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 10-15 min.

Jos maltat, anna jäähtyä hetki ja herkuttele jätskin tai vaniljakastikkeen kanssa!

Meinasi valmis piirakka ehtiä hävitä, ennen kuin kerkesin napata kuvan :)
Pohjaan tai täytteeseen voi käyttää sokerina kookossokeria, jos haluat piiraaaseen vähän lisämakua.

Samalla idealla voisi varmasti valmistaa mainiosti myös omenapiiraan.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Kukka-asiat hyvällä mallilla!

Olen kertonut, kuinka olen ennen muuta hyötykasvi-ihminen, enkä oikein syty koristekasveista.

Tänä vuonna pullat on kuitenkin loistavasti uunissa kesäkukkien suhteen - ja huomaan kyllä myös nauttivani siitä!

Taannoisten perhejuhliemme myötä piti hoitaa kukkaistutuksetkin ennätysajassa säälliseen kuntoon.

Aivan erityisen ihastunut olen kuistinnurkkkaan hankkimaani, upeana hehkuvaan bouganvilleaan. Sitä on mukava ihastella joka kerta ohi kulkiessa.


Toinen ihanuus on amppelissa kasvava iloisenkeltainen, sievä ja yksinkertainen kultahippu. Tähän kasviin en ollutkaan koskaan aiemmin törmännyt.



Vielä saa odottaa pienellä jännityksellä sitä, minkä värisinä avautuvatkaan ihanat hajuherneet, jotka viihtyvät astioissa yhdessä neilikoiden ja lobelioiden kanssa.




Ihanaa kesänalkua sinulle!

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!