tiistai 7. huhtikuuta 2020

Kasvihuone kasvihuoneessa :)

Tänä kummallisena keväänä ulkoilu on lähes ainoa mahdollisuus päästä tuulettumaan neljän seinän ulkopuolelle.

Meidän ihmisten lisäksi ulkoilusta nauttivat suuresti myös kohisten kasvavat taimet. Ne saavat ulkoilmassa ihan toisella lailla auringonvaloa kuin sisällä ikkunan luona ja vahvistuvat näin silmissä.

Tämä kevät etätöineen onkin tarjonnut ainutlaatuiset mahdollisuudet taimien ulkoiluttamiseen. Päivät on olleet kauniita, aurinkoisia ja melko lämpimiäkin, mutta yöt kylmiä pakkasöitä.

Tämä tarkoittaa sitä, että taimia ei voi jättää vielä yöksi kasvihuoneeseen, vaan niitä pitää kuljetella edestakaisin aamuin illoin. Tämä taas ei olisi mitenkään mahdollista, jos pitäisi lähteä aamulla normaalisti töihin.

Lähtiessä on liian kiire, ja ennen muuta vielä liian kylmä, ettei taimia voi vielä viedä lämmittämättömään kasvihuoneeseen.

Onhan taimien jatkuvassa roudauksessa oma vaivansa, mutta toisaalta sitä tekee ihan ilokseen, kun näkee miten paljon taimet siitä hyötyvät. Ja saapahan myös itse samalla vähän liikuntaa 🙂

Kasvihuone kasvihuoneessa. Lämmittämättömän kasvihuoneeni sisällä on tällainen
pienoiskasvihuone, jonka hyllyille taimipurkit saa kätevästi aseteltua. Kun jätän taimet yöksi
kasvariin, laitan tämän pienoiskasvihuoneen pohjalle kynttilän, suljen sen ja heitän vielä
varmuudeksi harson päälle. Silloin pitäisi taimilla olla riittävän lämmintä kylmempinäkin öinä.

Kasvihuoneen pohjoisseinustalle viritin vielä lämmikkeeksi auton puolipeitteen.

Viime yönä oli ensimmäistä kertaa sen verran lämmintä, että uskaltauduin jättämään kasvariin yöksi sellerin ja purjon taimet, jotka eivät ole niin arkoja kylmyydelle. Varmuuden vuoksi laitoin niille kynttilän lämmikkeeksi.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!