perjantai 16. heinäkuuta 2021

Monenväriset ihanat tuoksuherneet

Tuoksu- tai hajuherneet jaksvat aina vain ihastuttaa. Ne ovatkin yksi lemppareitani (kummalla nimellä sinä kutsut niitä?). Ne ovat niin suloisen herkkiä, ja lukuisissa väreissään myös aika monipuolisia. 

Kylvän hajuherneet siemenseoksesta, jossa on montaa eri väriä. Niinpä on aina yllätys, minkä värisiä kukkia mihinkin paikkaan ja ruukkuun ilmestyy.

Tykkään yleensä ottaen aika voimakkaista väreistä, niinpä tumman siniliilat ja tummanpunertavat ovat suurimpia suosikkejani. Jos avautuva nuppu onkin valkoinen, on se aina ensi alkuun pieni pettymys. Mutta on valkoisessakin omat kauniit puolensa. Kun pääse alkupettymyksen yli, niin valkoinenkin voi olla ihan kiva. 

Tänä vuonna valkoinen näyttää olevan valtaväri, niitä on useampi. Huvimajan terassilla kukkaan puhkesi kuitenkin ihana tumman viininpunainen, joka on ehdoton suosikkini. Löytyy myös yksi vaalean lila sekä amppelissa kasvava tumma sinivioletti, ei hassumpi sekään.

Mietin pitkään, millaisen tuen tekisin tällä
kertaa tälle valkoiseksi osoittautuneelle, vanhassa
sinisessä kattilassa kasvavalle yksilölle.
Monenlaisia malleja on tullut jo kokeiltua.
Lopulta keksin vain yksinkertaisesti asettaa
kaksi harjateräskaarta ristikkäin vähän lintuhäkin 
tapaan. 

Harvemmin istutan samaan paikkaan tai ruukkuun useampaa tainta, sillä yksikin hajuherneentaimi kasvaa yleensä hyvin reheväksi. Se voisi kuitenkin olla tosi kivan näköistä, jos yhdessä kasvaisi useampi tai edes pari eri väristä yksilöä - vaikka sen valkoisen kaverina. 

Mielelläni juurruttaisin noista lempiväreistäni lisää pistokkaita, mutta se tuntuu olevan lähes mahdoton tehtävä. En ole saanut hajuherneenpistokkaita juurtumaan juuri millään, paitsi joskus joku pistokas saattaa sitten yhtäkkiä kehittää juuret. Eikä minulla ole aavistustakaan, miksi tämä joskus tapahtuu, mutta useimmiten ei.

4 kommenttia :

  1. Upea viininpunainen. Jätä pari kukkaa poistamatta noista tummista, niin tekevät siementä ensi kevään kylvöksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan omasta mielestänikin hieno! Vähän huono olen keräämään siemeniä talteen, mutta täytyypä yrittää :)

      Poista
  2. Tuo viininpunainen on minunkin mielestäni upea. Minulla on itse kerätyistä siemenistä eri sävyisiä vaaleanpunaisia melkein valkoisesta tummahkoon vadelmanpunaiseen. Olen kerännyt siemeniä parina kesänä ja kerään ehdottomasti jatkossakin. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tumma vadelmanpunainenkin kuulostaa myös upealta! Minulla oli myös kerran sen tapainen, ja se oli kyllä mielestäni kaikkien aikojen upein väri. Ei tullut harmi kyllä otettua siemeniä talteen.
      Mutta nytpä jätin puutarhaelon Riitan vinkistä tuohon viininpunaiseen yhden palon alun kypsyttelemään siemeniä :)

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!