sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Uusi innostus: syötävät kukkaset

Puutarhassa on aina syytä olla jotain uutta ja innostavaa. Sen ei välttämättä tarvitse olla mitään kovin isoa, vaan se voi olla hyvin pientä ja yksinkertaistakin, vaikka jokin uusi kasvilajike.  

Uudet jutut syntyvät monesti ihan sattuman kauppana, eivät useinkaan mitenkään erityisesti hakemalla tai suunnittelemalla. Tällainen pieni sattumainnostus minulla on nyt syötävät kukkaset.

Vierailin viime kesänä jutunteossa mielenkiintoisessa pienessä puutarhassa, jossa kasvatettiin myös syötäviä kukkasia ravintolakäyttöön.

En silloin mitenkään isommin syttynyt asiasta, mutta jotenkin se jäi kuitenkin muhimaan.

Samaan yhteyteen satuin saamaan pari vuotta sitten hauskaa syötävien yrttien ja muiden kasvien siemensekoitusta, jota olen nyt parina kesänä kylvänyt. Tässä sekoituksessa on myös muutamia syötäviä kukkia, kuten söpöjä pienikukkaisia samettiruusuja ja ruiskaunokkeja.

Olen jotenkin vähän varovaisesti tehnyt tuttavuutta noiden kanssa, ja suhde on vähitellen koko ajan lähentynyt. En siis ole mitenkään hurahtanut asiaan, ainakaan vielä, lähinnä napsaissut aina silloin tällöin suuhuni jonkun kukkasen tunnustellen sen makua ja suutuntumaa.

Juhannuksen överikakku, valitettavasti pienet koristekukat eivät
juuri näy kuvassa.
Juhannuksena kuitenkin vähän räväytimme, teimme tyttären kanssa sukulaispöytään överikakun, johon laitoimme koristukseksi myös kasvattamiani syötäviä kukkasia. Keräsin lisäksi mukaan vähän tuoksuvia ruusun terälehtiä sekä voikukan kauniinkeltaisia, herkänpieniä terälehtiä. Kakusta tuli kyllä aika ihana. Siitä taisi tulla ensimmäinen isompi askeleeni syötävien kukkasten maailmaan :)

Pienet samettiruusunkukat sopivat mainiosti koristeiksi.
Tämä kasvaa minulla amppelissa.
Kuin myös monenväriset ruiskaunokinkukat.

Niillä olisi kyllä monenlaisia käyttömahdollisuuksia, vaikkapa salaatteihin ja erilaisiin leivonnaisiin. Vaikuttaisi myös siltä, että taitavat olla uusi nouseva trendi ainakin ravintolamaailmassa. Pikkuisen rasian hinta näyttää olevan kaupassa huikea, joten oma kasvatus kyllä kannattaa!   

Onko sinulla kokemusta syötävistä kukkasista? 

#syötävä #kukka #koriste #koristelu #syötävätkukat #syötäväkukka



Sekä kauniit kehäkukan terälehdet.

2 kommenttia :

  1. Kiinnostaisi kyllä kasvattaa syötäviäkin kukkia. Kehäkukan terälehtiä olen kerännyt välillä salaattiin ja maistelen siltäänkin, orvokkia ja bellistä olen myös maistanut, mutta muuten syötävät kukat ovat jääneet kokeilematta. Ehkä pitäisi paneutua asiaan ja varata ensi kesäksi kasvimaalta pieni nurkkaus syötäville kukkasille. Tuo juhannuskakku näyttää herkulliselta. Juuri sopivan överi :D Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kaunista syötävää. Minä en kesäkukissani onnistunut näillä helteillä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!