torstai 9. huhtikuuta 2015

En gång till: oi ihana Tukholma ja Nordiska Trädgårdar (osa 4/4)

Tukholman-matkalla ei ihastuttaneet pelkät puutarhamessut, vaan moni muukin asia.

Reissumme aikaan sattui olemaan Earth hour -ilmastotapahtuma. Se oli tietysti ruotsalaisittain huomioitu näyttävästi vähän joka paikassa. Kaupoista ison osan ikkunoissa oli kyltit, joissa kerrottiin, että kaupat sammuttavat valot tapahtuman ajaksi.
Mahtaakohan Suomessa olla vastaavaa?

Harmiksemme emme olleet liikkeellä kaupungilla iltasella tapahtuma-aikaan, joten emme päässeet näkemään, miltä siellä tuolloin näytti. Toki parempi kai olisi, että niitä valoja sammuteltaisiin vähän useamminkin kuin tunti vuodessa...

Sitten vielä pari silmiini osunutta hauskaa yksityiskohtaa. Vaatekaupassa törmäsin monta metriä korkeaan värikkääseen kirjatolppaan. Tuohan muistutti kovasti ensimmäisessä messupostauksessani esiintynyttä, laudanpätkistä tehtyä terassitolppaa.

Sitä jäin ihmettelemään, että miten kirjatolpan pystyssä pysyminen on varmistettu, kun kirjat eivät ylettyneet edes ihan kattoon saakka. En nyt jäänyt kuitenkaan asiaa sen suuremmin tutkimaan, saati testailemaan.

Näyteikkunaostokset on aina kivoja. Vastaan tuli mm. yksi hauska, puutarhasomisteinen ikkuna.

Loppuun vielä muutama ajatus noista Nordiska Trädgårdar -messuista. Jottei menisi aivan liian siirappiseksi messusuitsutukseksi, niin olikohan mitään, mitä jäin messuilta kaipaamaan, tai mikä jäi mietityttämään?

Olihan näitä, ainakin yksi kumpaistakin. Jäin kaipaaman kunnon valikoimaa erilaisia kasvivalaisimia, joita ei yleensä tahdo olla esillä oikein missään, ja joista on vähän vaikea saada muutoin tietoa. En onnistunut löytämään niitä liiemmälti tuoltakaan. Voi toki olla, että messujen runsaudessa valaisimia olisi jossain ollutkin, mutta minun silmiini niitä ei ainakaan sattunut.

Ja se toinen, mietityttämään jäänyt asia. Niin kovin ympäristötietoisen ja -myönteisen kuvan kuin ruotsalaiset haluavat itsestään mielellään antaa, niin ovathan nuo messut myös melkoinen kulutusjuhla.

Niin kaunista katseltavaa kuin tuolla onkin, jäi kuitenkin mietityttämään, miten tärkeää tuo kaikki lopulta kuitenkaan on puutarhassa? Semminkin kun monet, varsinkin nuo erilaiset metalliesineet olivat aika "täyttä tavaraa", materiaalissa ei ainakaan oltu säästelty. Kestäviä nuo toki varmasti ovat.


Mitään ihan varsinaisia kierrätystuotteita ei mielestäni ollut juurikaan tarjolla. Vaikka oli toki myös paljon ihan yksinkertaisia, kivoja ideoita, joita voi toteuttaa helposti ilman kummempia hankintoja.

Vaikken yleensä ole näissä asioissa kovin tiukkapipoinen, niin vähän jäi vaivaamaan tuo ristiriita ympäristön kannalta sinänsä ihan myönteisen puutarhanhoidon ja kaiken tuon muun rekvisiitan välillä.

Ehkä sitten niin, että kivahan noita kaikkia kauniita esineitä on katsella, kunhan niitä ei tarvitse hankkia.

No, jospa seuraavien messujen teemana olisikin sitten vaikka kierrätys. Ihan oikeasti ja kautta linjan. Kyllä nuo ruotsalaisnaapurit senkin varmasti taitaisivat perusteellisesti ja tyylillä.

Vielä tähän loppuun yksi huomio ruotsalaisten eduksi. Se on kaupankäynnin tapa, josta olen saattanut joskus aiemmin kirjoittaa suomalaismessujen kohdalla. Asia, mistä meitä suomalaisia usein arvostellaan, eikä syyttä. Vaikka yleensä tykkään siitä, että mennään suoraan asiaan, eikä turhaan jaaritella niitä näitä, niin kaupankäynnin kohdalla tämä ei oikein toimi.

Meillä on usein vallalla tyrkyttämisen meininki, kyllästyneen oloiset myyjät kertovat tuotteesta aina saman litanian ja yrittävät myydä sen vaikka väkisin. Naapurimessuilla taas kiireettömän oloiset myyjät (heitä tuntui olevan paikalla riittävä määrä), alkoivat jutella niitä näitä mukavia asiakasta kuunnellen ja lähestyen sitten pikku hiljaa tuotettaan. Kertomalla tuotteesta, sen tarinasta ja pohtien yhdessä asiakkaan kanssa, mitä hyötyä hänelle voisi siitä olla. Tuli kauppoja tai ei, niin noista keskusteluista jäi aina mukava fiilis.

Tulipa nyt tämän purkauksen jälkeen tällekin postaukselle sen verran mitttaa, että säästetäänpä se messujuttujen aluksi lupaamani pieni arvonta vielä seuraavaan. Taidanpa laittaa sen tuossa viikonlopun aikana.

Tästä pääset ensimmäiseen messupostaukseeni.

2 kommenttia :

  1. Olipas kiva postaus messuista. Kyllä olisi kiva joskus mennä tuohon tapahtumaan. Mutta nyt ihanaa - paistaa aurinko! Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Ihanaa tuonne olisi päästä, uudemmankin kerran. Katsoin jo ensi vuoden päivämäärät, onkin huomattavasti myöhmmin kuin tänä vuonna, vasta 21.-24.4.16.
      Mutta nyt odotellaan lämmintä viikonloppua!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!