maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pulkkien kevätsesonki

Puutarhurilla on iloa pulkista muutoinkin kuin mäenlaskussa, pulkat ovat taimikasvatuksessa oikein käteviä. Ennen muuta niistä on hyötyä paljon tilaa vievien perunoiden esikasvatuksessa.

Istutan näin huhtikuun puolivälin paikkeilla pienen määrän varhaisperunaa purkkeihin aloittelemaan kasvua. Tämä jouduttaa varhaisperunan saantia ainakin parilla viikolla. Yleensä on aina saatu varhaispottuja juhannukseksi. Yksi pulkallinen = parikymmentä perunapurkillista.

Osa perunoista on jo päässyt mullan alle, loput odottavat vielä vuoroaan.
Lisäksi laitan toiseen ja kolmanteen pulkkaan talviperunoista (Matilda, Nicola) siemenperunoita itämään valoisaan, lämpimähköön paikkaan. Kuisti tai ikkunallinen ulkorakennus sopii idätykseen hyvin, kunhan lämpötila ei pääse pakkasen puolelle. Perunoihin tulee vahvat idut, kun ne ovat pulkassa ohuehkona kerroksena.

2 kommenttia :

  1. No voi harmi. Taidettiin antaa omat pulkat kiertoon. Aivan loistava kastelualusta.

    VastaaPoista
  2. Voihan harmitus :( Kannattaa pitää ailmät auki, jos jossain tulisi vastaan ylimääräisiä pulkkia. Niitä varmaan saisi kirppareiltakin, mutta toisaalta, jos niillä ei juuri muuta käyttöä ole, niin ehkä kannattaa hankkia muita astioita.
    Styroxlaatikot (kaupan kalalaatikot yms.) ovat myös tosi käteviä taimiastoita. Niistä tuleekin vähän yhteen postaukseeni tässä lähipäivinä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!