Uusivuosi - uudet herkut

Loppuvuosi on yhtä juhlapyhien ilotulitusta. Tuskin on joulusta selvitty, kun uudenvuoden juhlinta jo pukkaa päälle. Jos jouluna mennäänkin ruoissa hyvin perinteisillä linjoilla, niin uutenavuonna tekee aina mieli kokeilla jotain uutta.

Lapset värkkäsivät iltapäiväksi susheja ja illaksi tehtiin naposteltavaksi paria erilaista rullaa. Pororullaan tarvitaan kylmäsavuporon siivuja, muutamalle herkuttelijalle riittää hyvin yksi 100 g:n paketti tätä arvotavaraa. Täytteeksi piparjuuri-tuorejuustoa (ainakin Cantadou-merkkisenä löytyy), myös noin 100 g.

Tuorejuuston levittäminen porosiivuille

vaatii hieman kärsivällisyyttä. 

Porosiivut asetellaan leivinpaperille hiukan limittäin suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Tuorejuustoa voi notkistaa hiukan kermalla, niin se on helpompi levittää poroviipaleille. Sivele se tasaiseksi kerrokseksi. Sitten levy kieritetään leivinpaperin avulla rullalle pidemmältä sivulta alkaen. Rulla laitetaan vähäksi aikaa pakastimeen jähmettymään, jolloin se on helppo leikata noin sentin pätkiin. Alunperin löytämäni ohje on Mysi Lahtisen käsialaa.

Lisäksi teimme vähän vastaavaa graavilohesta. Siihen tuli lohisiivuja, jotka ladottiin vieriviereen leivinpaperille kuten porosiivutkin. Lohiversion voi täyttää myös maustamattomasta tuorejuustosta ja wasabista sekoitetulla tahnalla.

Lämmin kiitos kaikille lukijoille tästä vuodesta,                         räiskyvää uutta puutarhavuotta!

Säätila hämmentää

Kun katsoo ulos ikkunasta, ei voi kuin ihmetellä. Ei osaa oikein olla, kun on kesä talven keskellä.

Voisi tehdä mitä vain sulan maan asioita - vaikka pestä ikkunoita, raivailla puutarhassa, pyöräillä - mitä monet näyttävät tekevänkin. Mutta mihinkään noihin ei oikein osaa ryhtyä, kun nuo hommat eivät kuulu tähän vuodenaikaan.

Toisaalta tuntuu aika vaikealta ja etäiseltä kuvitella nyt sitäkään, että piha voisikin olla puolimetrisen vitivalkean lumikerroksen peitossa.

Olen laittanut blogiin kuukausittain ajankohtaan sopivan kuvan. Nyt ihmeissäni pohdin, mikä voisi olla tammikuun kuva - kai sitten tällainen juuri otettu kuva syvänvihreästä metsästä kuin parhaimpaan kesäaikaan? Vain lehdet puuttuvat puista.

Jos vain pääsee, niin nyt kannattaa mennä käymään metsässä. Siellä on yllättävän kuivaa, ja kaunista. Kirkkaampana päivänä valo siivilöityy upeasti puiden välistä, kun lehtipuut eivät ole varjostamassa.

Mitäs blogille kuuluupi?

Vuodenvaihde lähestyy, blogillani alkaa olla ikää viitisen kuukautta, on paikallaan luoda jonkinlainen välikatsaus.

Ihan ei taida kertyä vuodenvaihteeseen mennessä 10 000 katselukertaa, mutta reippaasti päälle 8 000 kumminkin (laskurihan löytyy tuolta oikealta vähän alempaa). Tammikuussa sitten rikkoutunee tuo raja.

Kuvittelin, että joulun aikaan tulisi suuri blogihiljaisuus, mutta mitä vielä, aivan päin vastoin! Yllättävää, ihmiset näyttivät ja kuuluivat viettävän joulua todella runsaanlaisesti somessa, niin mm. blogeissa kuin naamakirjassakin. Joulun alla haettiin mm. joulureseptejä, täällä kiinnosti erityisesti Jouluruukku.

Toisaalta aika surullista. Eivätpä lainkaan turhaan erilaiset lastensuojelujärjestöt ja muut joulun alla muistuttaneet vanhempia olemaan oikeasti lasten kanssa, eikä hengailemaan somessa. Myönnetään, laitoinhan itsekin blogiin aaton päivityksen...

Viime kesältä muistuu elävästi mieleeni hetki, kun olimme kesälomamatkalla Ruotsissa. Törmäsimme suomalaisperheeseen muutaman vuoden ikäisine lapsineen. Kertoivat, kuinka kätevää on ajella, kun lapset viihtyvät takapenkillä tabletin kanssa!

Silloin kun me -90-luvulla teimme vastaavaa, matkoilla tarkkailtiin ruotsalaismaisemia, juteltiin naapurimaan asioista ja takapenkin viihdykkeeksi tarjottiin vaikka tienposkesta löytynyt osmankäämi. Kunnes sieltä takaa kuului: hei, nyt sisko syö sitä osmankäämiä! Se sama sisko, joka ehti maistaa kaikki mahdolliset myrkkykasvit; ukonhatut, kielot sun muut. Eipä muuta kun taas kerran soitto tuttuun Suomen myrkytystietokeskukseen, numeron osasimme ulkoa. Sillä kertaa ei hätää, tämä kasvi ei ollut lainkaan myrkyllinen.

Näistä matkoista lapsille on jäänyt mieleen paljon, ja ennen kaikkea Ruotsi on tullut mukavalla tavalla tutuksi ja läheiseksi. Meilläkin oli kyllä tabletteja, mutta ne olivat vähän erilaisia. Noihin myrkkykasvitilanteisiin nimittäin tarvittiin hiilitabletteja, joita tuo vauhtitytär myös mutusti tarpeen tullen innoissaan, hiilitablettimössöstä musta naama iloisessa virneessä.

Lähtikös nyt pikkuisen sivuun otsikosta? Siis takaisin aiheeseen. Mitä tekeekään viisikuinen? Alkaa kiinnostua ympäristöstään, ääntelee, vähän jo liikuskelee. Joo. Blogi alkaa tosiaan hiljalleen näkyä vähän siellä sun täällä, ihmisiä näyttää tulevan tänne monenlaisia reittejä, kuka mitäkin etsien.

Suosituimmat jutut ovat tällä hetkellä paholaisen hillo, mainio tomaattikastike, blogin ensimmäinen kilpailu sekä Puolison toilaukset. Nuo tomaattitekstit kiilasivat yllättäin kärkeen tässä joulunpyhinä. Onkohan jouluna siis kokkailtu tomaattijuttuja? Toisaalta, mielestäni näissä tilastoissa on jotain pientä häikkää, katselukertoja näyttäisi kadonneen jonnekin. Niinhän se menee; valhe, emävalhe, tilasto. Jotta se tämän postauksen luotettavuudesta ;)

Joulu

Jouluvalmistelumaraton on takana, kaikki oli kunnossa hyvissä ajoin, nyt on aika nauttia joulurauhasta. Samaa sanoi moni muukin, ihanaa kun jouluvalmistelut ehti tekemään kaikessa rauhassa. Johtui varmaan aaton ajoittumisesta tällä kertaa, alla oli mukavasti viikonloppu aikaa jouluvalmisteluille.

Aatonaattoiltana kerkisin jopa kokeilemaan ylimääräisenä ohjelmanumerona hauskoja piparminttumarenkeja.

Kukkakauppiasta kävin häiritsemässä kesken joulukiireiden pyytäen, josko ehtisivät tekemään pienen kimpun joulupöytäämme - ja tekiväthän he. Siihen tuli lempikukkiani jaloleinikkejä ja syvänpunaisia neilikoita.

Joulupöydässä oli perus- kalojen, laatikoiden, kinkkujen, salaattien sun muiden lisäksi ihania piparjuuritäytteisiä savupororullia. Nämähän kävisivät hyvin myös uudenvuoden tarjottavaksi, joten palattaneen näiden valmistusvaiheisiin lähiaikoina...

Kaikista mukavista lahjoista onnellisin olin kolmesta lasikulhosta, joiden alkuperän ihanat tyttäret olivat yllätyksenä selvittäneet ja hankkineet niitä. Olen saanut näitä lempikulhojani aikanaan muutaman isän perintönä, mutta puolet on surukseni mennyt rikki. Ovat niin yksinkertaisen kauniita ja sopusuhtaisia. En kuitenkaan ole tiennyt, mitä ja kenen valmistamia kulhot ovat. Tytöt olivat onnistuneet saamaan selville, että ovat Oiva Toikan Saana-sarjaa -70-luvulta ja löysivät netin kautta muutaman kulhon. Arvasivat, että äiti ihastuisi lahjasta :)

Lumenpuutteesta huolimatta joulutunnelma oli hyvä ja lämmin ja kaikki tyytyväisiä.

Mitä joulujälkkäriksi?

Joulumenun sisältö alkaa olla suunnilleen kasassa, hyvin perinteisillä linjoilla mennään. Mutta vuodesta toiseen sama ongelma, jälkkäristä ei ole minkäänlaista ajatusta.

Jotain oikein hyvää pitäisi kehittää, mutta mitä? Vuosien saatossa on ollut erilaisia jäädykkeitä, suklaamarkiisia, joskus jouluhalkokin.

Mitä teillä syödään joulujälkkäriksi? Hyvät vinkit olisivat nyt tarpeen!

UUTTA:
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Kanelia, neilikkaa, inkivääriä - joulun ostoslista

Kuusi on jo koristeltu - pieni söpö huonekuusi.

Minulle tämä riittäisi ihan ainoaksi kuuseksi,

mutta muu perhe näyttää tahtovan perinteisen version :)

Yleensä en käytä kaupassa ostoslistaa, mutta jouluksi sellainen on pakko tehdä. On niin paljon kaikkea erikoista hommattavaa, että muutoin saisi juosta - tai siis autoilla... : ( useamman kerran kauppaan hakemaan unohtuneita.

Toisaalta joulun perinneruoat valmistuvat varsin yksinkertaisista raaka-aineista. Huomasinkin hiljattain uutisotsikon, että Englannissa oli kerrottu, kuinka vähävarainenkin voi loihtia upean joulupöydän suomalaisista joulun perinneruoista!




Kotoa löytyvien perustarpeiden 
lisäksi joulun ruokaostoslistallemme kuuluu:

Lohi
Mätiä
Silli
Lipeäkalaa
Kinkku

Kananmunia
Kermaa
Kermaviiliä
Kuivatut sekahedelmät kiisseliin
Maitoa
Puuroriisiä
Leivontatarpeita
Puuttuvat mausteet
Ihania juustoja (vaikea saada täältä maalta, valmiina jääkaapissa Tukholman-tuliaisina ;)
Maustekurkkua
Salaattia
Hedelmiä (omenoita, situunaa, mandariineja, päärynää...)

Pähkinöitä, rusinoita
Glögi, muut juomat
Namit


Nämä meinaavat aina unohtua:

(Kuusen)kynttilät
Luumuhillo joulutorttuihin
Servetit
Tähtisadetikut
Sinappi
Teippi, lahjanauha


Nämä löytyvät kellarista tai pakastimesta:

Lanttua
Porkkanaa
Punajuuria
Perunoita
Sipulia
Selleriä (waldorfin salaattiin)
Suolasieniä
Herneitä


Tarkista vielä, että näitä löytyy:

Sokeri
Siirappi
Mausteet
Korppujauho


Puuttuuko listalta mielestäsi jotain, mitä siihen pitäisi täydentää? Laita siitä kommentti!


Oikein herkullisia jouluvalmisteluja!

Kaikkien aikojen paras joulunami

Tässä joulua odotellessa tulee nyt jotain niin hyvää, että on vaikea yrittää löytää sanoja kuvaamaan tätä!

Nämä suussa sulavat, mutta äärimmäisen yksinkertaiset tryffelit vievät vähintäänkin kielen mennessään. Olen joutunut kieltämään itseltäni näiden tekemisen muulloin kuin jouluna! Kuvaa ei valitettavasti ole nyt laitettavaksi, lisään kunhan saan sellaisen otettua.

Ihanat joulutryffelit - tietysti gluteenittomina

1,5 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria
150 g maitosuklaata
150 g taloussuklaata
50 g voita

Kuumenna kerma kattilassa ja anna kiehua noin 5 min. Ota kattila hieman sivuun levyltä ja lisää sokeri, paloitellut suklaat ja pehmeä voi nokareina. Kun suklaat ovat sulaneet, sekoita hyvin varovasti tasaiseksi.

Siirrä kattila kylmään ja anna jähmettyä mieluiten yön yli.

Muotoile seoksesta nopeasti käsin pyöreitä tryffeleitä. Kuorruttamista varten laita tryffelit kovettumaan vähäksi aikaa pakastimeen. Kasta sulatettuun, jäähtyneeseen suklaaseen, esim. valkosuklaaseen. Voit myös tehdä erilaisia tryffeleitä, osa kuorrutettu valko- ja osa tummalla suklaalla, osa kieritetty kaakaojauhossa. Tryffelit voi myös kierittää jauhetussa pistaasipähkinässä.

Tryffelien sisään voi myös piilottaa esim. pähkinärouhetta tai muun yllätyksen, minkä keksii :) Säilyvät parhaiten kylmässä, pehmenevät helposti lämpimässä.

Söpöt minipannukakut

Näin joulun alla on mukava syödä jotain vähän pienempää, kun pian mässytetään oikein kunnolla! Luin jostain hauskasta ideasta tehdä minikokoisia pannukakkuja, niitähän piti heti kokeilla, vallan maistuvia!

Normaali pannaritaikina kypsennetään muffinsvuoan koloissa. Rapeaa paistopintaa tulee näin enemmän. Nämä olisivat käteviä otettavaksi evääksi vaikka piknikille, sitä aikaa odotellessa!

Hyvän pannukakun salaisuus: kevyesti vaahdotetut kananmunat.

Vuosikausia olen ihmetellyt, mikä on tosihyvän pannukakun salaisuus. Se onkin varsin yksinkertainen: taikinan valmistus aloitetaan kananmunista, jotka tulee oikein vatkata kevyeksi vaahdoksi, ei vain sekoittaa kuten tietämättömänä aiemmin tein.

Taikina kaadetaan uunissa kuumennetun muffinsvuoan koloihin.

Toinen tärkeä on se, että paistoastiaan, mikä ikinä se onkaan, laitetaan nokare rasvaa ja astia laitetaan ennen taikinan lisäämistä kuumaan uuniin vähäksi aikaa niin, että se kuumenee kunnolla. Tavallisen pannukakun paistan uunissa valurautaisessa paistinpannussa, siinä tulee rapeapintainen, hyvä pannari.

Mutta nyt noiden minipannareiden valmistukseen.

Gluteeniton pannukakkutaikina

2 kananmunaa
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
1/2 l maidon ja piimän sekoitusta (esim. 1 dl piimää)
1,25 dl gluteenitonta jauhoa

Vispaa kananmunia sokerin kera hetki niin että ne vaahtoutuvat kevyeksi vaahdoksi. Lisää suola, neste ja jauhot hyvin sekoittaen. Anna mielellään turvota hetki.

Laita sillä aikaa muffinsvuoan koloihin nokareet rasvaa tai pieni loraus ruokaöljyä. Laita muffinsvuoka uuniin ja uuni lämpenemään 225 - 250 asteeseen. Kun uuni on kuumentunut valmiiksi, ota vuoka uunista ja kaada taikinaa koloihin. Kolot saavat tulla melko täyteen, taikina ei kohoa kovin paljoa. Paista noin 30 min.

Tästä löydät vielä ohjeen herkulliseen pikahilloon.

Valmista on!

Harjateräs toimii talvellakin

Aiemmin kirjoittelin, mitä kaikkea olen värkkäillyt harjateräksestä puutarhaan.

Monikäyttöisenä materiaalina harjateräs ei ole pelkkä kesäjuttu, vaan toimii vähintään yhtä mainiosti talvellakin.

Tosihyviä ovat yksinkertaiset kynttilälyhtyjen pidikkeet, joita voi asetella sinnetänne pitkin pihaa, vaikka mukavaksi kujanteeksi.
Näihin sopii parhaiten 8-millinen harjateräs, siitä tarvitaan n. parin metrin pätkiä - riippuen halutusta lyhdyn ripustuskorkeudesta. Ota huomioon maahan myöhemmin kertyvä lumi, tee pidikkeistä riittävän korkeat! Pidikkeet voivat myös olla keskenään eri korkuisia, niin tulee vaihtelevamman näköistä.

Teräksen pää taivutellaan s:n muotoiseksi koukuksi (aiemmasta kirjoituksesta voit katsoa vinkkejä taivutteluun). Sitten vain työnnetään pidikkeen toinen pää maahan mahdollisimman syvään. Tämä olisi siis hyvä muistaa tehdä ennen kuin maa on umpijäässä!

Joskus kun olen unohtanut tämän tehdä, on käynyt niinkin, että olen sulatellut maata kuumalla vedellä saadakseni pidikkeet upotettua paikalleen ;)

Äskettäin tein harjateräksestä "valokuusen". Kokopitkä teräksenpätkä taivutetaan keskeltä kahtia "kuusen" muotoon (tai lyhyempi jos pienempi kuusi riittää) ja päät tökätään maahan.

Sitten asetellaan jouluvalot paikalleen komistukseen ja valmista tuli!

Kehyksen sisään voi halutessaan myös pujotella kehikoksi vaikkapa ruostunutta rautalankaa.

Joulutunnelmaa Ruåtsista!

Itsenäisyyspäivänä tuli tehtyä jotain ei-niin järkevää. Sen sijaan, että olisimme seuranneet tällä kertaa erilaisia "linnan juhlia" lokoisasti kotisohvalla löhöten, lähdin lasten kanssa keikkumaan merelle kohti Tukholmaa.

Tietäähän sen, tähän aikaan vuodesta myrsky on enemmän kuin todennäköinen. Pikkuisen kauhulla seurailin säätiedotuksia, kun alkuviikosta Skandinaviaan povattiin Itsenäisyyspäiväksi jopa hirmumyrskyä.

Pahimmat ennusteet eivät sentään toteutuneet. Laiva kyllä keinahteli reippaanpuoleisesti, onneksi pahin aallokko sattuu keskiyön tunteihin.

Tukholmassa on toki aina mukavaa käydä, varsinkin joulun alla, sillä ruotsalaiset jos ketkä taitavat tyylin.

Mukaan tarttui vähän joululahjoja ja ihana sadan kappaleen kokoelma pieniä monenkirjavia joulupalloja. Näitä kelpaa ripustella!

Edellinen blogikirjoitus oli muuten sadas teksti tässä blogissa. Olisi tehnyt mieleni juhlistaa tätä jollain kilpailulla tai muulla kivalla, mutta näin joulun alla kaikilla on varmasti ihan muuta mielessä!

Pistetään kilpailu sitten joskus ensi vuoden puolella, vaikka 10 000. katselukerran paikkeilla.

Kylppäriremppa onnellisesti takana, kaikki hyvin!

Muutamassa viikossa koko remontti valmistui ja päästiin nauttimaan ensimmäsestä suihkusta valoisassa ja tilavassa, uutuuttaan kiiltävässä kylppärissä.

Jos oli aiemmin ongelmana, ettei tehnyt ollenkaan mieli mennä käymään suihkussa, niin nyt enemmänkin se, ettei huvittaisi lainkaan tulla pois ;)

Viihtyisyyttä lisäsi myös se, että kylppäriin saatiin sievä pieni ikkuna tekemällä uusi aukko talon päädyn hirsiseinään.



Kevättalvella, kuukausia remontin valmistumisen jälkeen, ilmeni vielä iso ylimääräinen plussapiste.

Helmi - maaliskuun aamuaurinko sattuu osumaan juuri tuohon uuteen kaakkoon suuntautuvaan pikkuikkunaan valaisten koko kylpyhuoneen ja suihkuttelijan - ilmaista valohoitoa aamusuihkussa :)

Kovalla työllä metsästetyt pikkukivet kiertävät nauhana ympäri kylppärin. Itse suihku on tässä kuvassa vasemmalla ja tuo pikkuikkunakin näkyy peilautuneena peilin kautta.



Remontin vaiheista kertovat jutut löytyvät tästä:

Kylppäriremppa onnellisesti takana osa 1
Kylppäriremppa onnellisesti takana, pikkukivien metsästys

Kylppäriremppa onnellisesti takana, pikkukivien metsästys

Jos oli kaikki muukin enemmän tai vähemmän vaikeaa, niin heikkouteni pikkukiviin meinasi muodostaa kylppärirempassa lähes ylitsepääsemättömän ongelman. Noiden himoitsemiemme pikkukivien kun piti oleman koko homman "juttu", pieniä kiviä piti ehdottomasti saada jollain tavoin uuteen kylppäriin.

Remppamiehemme antoi aika vapaat kädet; sen kun tilaat, kaikki käy. Tein siis kuten neuvottiin, ja tilasin mielestäni sopivan määrän sieviä pieniä kiviä kiinnitettäväksi kylppärin seinään.

Vaan siinä kohtaa olikin sitten tullut joku pahemman luokan ymmärrykatkos. Suunnitelmani ei käynyt remppereiskallemme alkuunkaan; laattojen juoksutukset olisivat sen seurauksena menneet miten sattuivat. Lopputulos oli se, että kiviä oli aivan liian vähän, ei kun tilaamaan lisää.

Vaan mitä, nuo onnettomat kivet olivatkin sillä välin loppuneet koko maasta ja maanosastakin. Seuraava satsi tulisi kuukausien päästä ja sekin oli jo kokonaan varattu. Hyvät neuvot olivat jälleen tarpeen.

Eipä muuta kun kokeilemaan autonavaimista tuttua sähköpostikonstia; viestit kaikkiin Tukholman tienoon ja Viron rautakauppoihin, jos jostain kummasta sattuisi löytymään vähäsen noita pahuksen kiviä. Ja tällä kertaa, kuinka ollakaan, Tallinnasta tuli vastaus, siellä olisi lähes tarvitsemamme kivierä, loistavaa palvelua! Sattuman oikusta tyttäremme oli menossa juurikin Tallinaan ja pienoisten neuvottelujen jälkeen suostui raijaamaan kaljojen sijaan tarvitsemamme kivet. Muutama puuttuva kivenkappale kun etsittiin kotipihasta, saatiin ne juuri riittämään.

Kannattiko vaiva? Kyllä, ehdottomasti, nuo pikkukivet ovat kylppärissä juuri se, mikä ilahduttaa silmää joka ikinen päivä :) Ja ehkä vielä hiukan sitäkin enemmän, kun oli vähän suuremman vaivan ja onnellisten sattuminen takana. Kuva kivistä seuraavassa postauksessa lähiaikoina.

Lamputkin olivat kyllä melkoisen mutkikkaat. Selkeä, yksinkertainen visio: hakusessa oli sellainen vähän kristallikruunua muistuttava sievä kattovalaisin. Vaan kun yhdenkään mukamas-kosteantilan-valaisimen IP-luokka (tällaisenkin asian opin tämän rempan myötä) ei täyttänyt vaadittavaa. Löytyi se tyydyttävä valaisin onneksi lopulta ja tulikin hämmästyttävän nopeasti tilattuna läntisestä naapurimaasta.

Kaikki muu onneksi järjestyi jollain tavoin, eikä mitään suurempia kosteusvaurioitakaan ilmennyt. Vanhan kylppärin alla oleva betonilaatta oli kylläkin aikalailla märkä, mutta kosteus ei ollut onneksi levinnyt sen laajemmalle. Oli siis korkea aika uusia.

Seuraavaan, viimeiseen osaan

Kylppäriremppa onnellisesti takana, osa 1

Ennen

Viime kesänä saattoi keskittyä ihanasti puutarha- ja muihin hommiin, kun talossa ei ollut meneillä mitään suurempaa remppaa.

Edellisenä kesänä uusimme kokonaan kylppärin. Remontti oli yllättävän iso operaatio, vaikka olikin ulkopuolinen ammattilainen tekemässä.

Lähtökohta oli melkoinen "pommi", opiskelija-aikoina rakennettu pimeä ja jo kulahtanut kaksiosainen koppero, jossa tuskin mahtui kääntymään. Joka-aamuinen suihkussa käynti oli ikävä pakkopulla, jonka aina siirsi viimeiseksi aamutoimeksi.

Ennen

Vaikka olikin se ulkopuolinen tekijä, niin kaikkien tarvittavien seinä- ja lattialaattojen, hanojen, kalusteiden, listojen, lamppujen ja lopulta kaiken pikkutavaran etsintä kymmenistä rautakaupoista, lvi-, laatta- ja kalusteliikkeistä oli käsittämättömän suuri ruljanssi. Kun tasan tarkkaan tiesi, minkä kokoista ja millaista harmaata laattaa kaipasi, mutta mistä sen voisikaan löytää? Sain huomata, että pelkästään harmaata löytyy kymmeniä erilaisia, tummaa, vaaleaa, sinisen, punaisen, ruskeanharmaata...

Ja kun sen oikean tavaran sitten lopulta löysi, niin eihän sitä mentykään kaupasta hakemaan niin kuin maitopurkkia, vaan tilattiin jostain maapallon toiselta puolelta ja toimitusaikaa kolmisen kuukautta jos kaikin puolin hyvin ja nopeasti sattuisi tulemaan ;) On se ihme, että joku remontti ylipäänsä joskus etenee, eikä ihme, että rempat taitavat usein seistä odottamassa milloin mitäkin.

Huh, jos joutuisi talon rakentamaan tai kokonaisuudessaan remontoimaan!

Seuraavaan osaan

Leikitään Italiaa!

Eilisessä päivässä oli kaikenlaista pientä erikoista, mukavaa.

Nuorimmaisemme järjesti 13-v synttärijuhlansa meillä yhdessä hyvän kaverinsa kanssa. Hauska idea, kivaa kaikille! Äiti pääsi helpolla ainakin kutsumisten, koristelujen ja tarjoilujen suhteen; tytöt kun hoitivat itse ne kaikki.

Kävivät ostamassa tarjottavat kaksistaan kylällä koulupäivän jälkeen ja raahasivat kauppakassit kotiin koulutaksin kyydissä. Leipoivat itse suunnittelemiaan keksejä, muffineja, ihanan juustokakun...

Tulipa samalla puettua kotia jo pikkuisen jouluiseen asuun.

Pihan ohueen lumeen ilmestyi sieviä lumienkeleitä, kun teinit intoutuivat porukalla vasta sataneesta lumesta :)

Iltasella kello kävikin jo yhdeksää, eikä päivällisestä ollut talossa tietoakaan. Viikon rasitukset kai aiheuttivat laiskuuskohtauksen. Olin suunnitellut korkkaavani joulunajan tekemällä ruoaksi ekat porkkanalaatikot, mutten meinannut päästä millään vauhtiin.

Silloin tytär hihkaisi, että leikitään porkkanalaatikkoinemme Italiaa, siellä kun monet ravintolat aukeavat vasta iltayhdeksältä. Sen jälkeen se tekeminen ei ollutkaan lainkaan työlästä, kun vain alkuun pääsi.

Hyvältä maistui porkkanalaatikko italialaisittain klo 21.50. Monet jouluruoat kyllä ovat niin hyviä, että niitä kannattaa ehdottomasti nauttia useammin kuin kerran vuodessa!

Joulua pukkaapi...

Huomenna se on sitten joulukuu - voi aloittaa pienen, keskikokoisen tai jättimäisen jouluhössötyksen - tai sitten ei hössötystä lainkaan, valinta on vapaa!

Kaupat ovat kyllä yrittäneet parhaansa mukaan tyrkyttää meille joulua jo puolentoista kuukauden ajan. Joulu nimittäin näytti rantautuvan niihin tänä vuonna aiemmin koskaan.

Vakiintunut maan tapahan on vuosikymmenet ollut, että joulusuklaat ja muu joulutavara on ilmestynyt marketteihin sitten kun on ensin rauhassa vietetty isänpäivä, selkeä peli.

Viime vuosina tilanne näyttää lipsahtaneen siihen, että joulu on tullut kauppoihin jo heti Pyhäinpäivän jälkeen, aivan turhan aikaisin. Vaan mitä tänä vuonna, joulukamat valtasivat putiikit lokakuun puolivälin lämpöaallon aikaan, kun syksyn lehdet vielä killottelivat puissa. Pikkuisen epätoivoiselta yrittämiseltä alkaa vaikuttaa - tätä vauhtiahan sitä on jouluun mennessä jo kyllästynyt koko asiaan.

Pistetäänpä tässä joulunodotuksen merkeissä jälleen vähän kyselyä: Mikä mauste tuo sinulle joulun? Kysely löytyy ylhäältä oikealta, vastailla voi jouluun saakka. Useampiakin vaihtoehtoja voi valita, ja saa tähän kommentoidakin!

Oikein hyvää joulukuun alkua!

Vaarilla oli saari...

Yritänpä tällä kertaa tällaista etukäteen ajastettua postausta, toivottavasti ilmestyy ajallaan pyhäaamuna. Sijaitsen nimittäin nyt itse hiukan etelämpänä. Ei ihan siellä, missä palmuja kasvaa, mutta lentomatkan päässä kumminkin. Jos täältä jotain kerrottavaa, niin niitä sitten kun palaan, mutta asiaan:

Nimimerkkini sai minut pohtimaan tärkeitä, jo edesmenneitä sukulaisia. Piti ihan tarkistaa, milloin olisikaan isoäitini Kertun - tai Kerttulin nimipäivä. Maaliskuusta löytyy, 17.3. Samaisen kuukauden alussa juhlittiin myös isoäitini puolison, isoisä Rudolfin nimppareita - mikä nimi!

Vaan tänäänpä on aika muistella äidin puolen sukua. Siellä mummoni nimeä juhlittaisiin tänään, Sivin päivänä. Paitsi että mummon nimi oli tarkalleen ottaen Siviä, mitä hän syvästi inhosi. Sivi olisi vielä kelvannut, mutta Siviä oli liikaa.

Siviän puoliso taas oli ukkini Paavo, melkoinen tapaus. Vannoutunut ateisti ja Pelle Peloton, värkkäili jatkuvasti ihan mitä vaan. Kun ei ollut vaarilla mökkijärvessä saarta, Paavohan otti ja rakensi sinne pienen saunan kokoisen saaren ja saarelle saunan, josta hypättiin suoraan järveen. Saarelle tietysti kuljettiin Paavon rakentamaa pitkää riippusiltaa pitkin, wau. Sitä oli muksuna mukava eestaas juoksennella. Eikä ollut Paavo mikään rakennusinsinööri, vaan ihan itseoppinut.

Sittemmin saari ja sauna herätti muissa niin paljon kateutta, että määrättiin purettaviksi. Eiväthän ne järven tilaakaan varmasti ainakaan parantaneet, eikä mitään lupia ollut, tietenkään. Vaan tämähän ei Paavoa lannistanut, pisti saunamökin kasaan ja siirsi sen sellaisenaan mantereen puolelle.

Pipariksi meni

Einon-päivän myräkkä toi sellaisen pikkujouluisen olon, että teki mieli vetäytyä sisätiloihin ja tehdä ensimmäinen piparitaikina. Tietäähän sen, että kun marraskuu on vasta puolivälissä, niin noita taikinoita tarvitaan jouluun mennessä vielä jokunen...

Semminkin kun tästäkin taikinasta hävisi jääkaapissa ekan vuorokauden aikana noin kolmannes parempiin suihin! Mistähän sekin johtuu, ettei juuri ole leivonnaista, joka olisi valmiina paremman makuista kuin taikinana :)

Jos ei vielä halua heittäytyä aivan jouluiseksi, niin tähän aikaan voi tehdä ihanan rapsakoita, ohuita kristallipipareita. Tässäpä ohje gluteenittomiin sellaisiin:

Gluteenittomat kristallipiparit

200 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 dl siirappia
1/2 dl kaakaojuomajauhetta (ei siis kaakaojauhetta!)
1,5 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
1 muna
1,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
n. 7 dl gluteenitonta jauhoa

Pinnalle: kidesokeria

Mittaa kattilaan sokeri, siirappi, kaakaojuomajauhe ja mausteet. Kiehauta seos. Lisää rasva joukkoon palasina ja anna sulaa. Anna seoksen jäähtyä.

Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella, lisää muna joukkoon edelleen vatkaten. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää jauhoseos taikinaan vähitellen sekoittaen. Laita taikina jähmettymään kylmään yön yli.

 Ota taikinasta osa, kauli se jauhotetulla alustalla mahdollisimman ohueksi. Ripottele aivan kaulimisen loppuvaiheessa pintaan tasainen kerros sokeria, painele sokeri kiinni kevyesti kaulien. Ota muotilla piparkakkuja, paista 175 asteessa noin 7 min. Jatka lopun taikinan kanssa samaan tapaan.

PARI VINKKIÄ: Jos ei tarvitse olla gluteenitonta, vaihda jauhot vehnäjauhoihin.
Kristallipipareita voi tehdä ihan tavallisestakin piparitaikinasta, kauli ohueksi ja lisää pintaan sokeria kuten yllä. 

Myrskyn merkkejä

Eino tuli ja meni, eipä näyttänyt aiheuttavan meillä sen kummenpaa tuhoa. Sähkötkin toimivat koko ajan, vaikka välillä uhkaavasti räpsivät. Tiedä sitten miten tuolla etäämpänä. Yhtenä vuonna nimittäin jo kotvan aikaa myrskyn jälkeen tilanne oli suunnilleen samanlainen, meillä kaikki hyvin.

Yhtäkkiä ilmestyivät sähköyhtiön miehet kuitenkin pihaamme etsien sitä kaatunutta puuta. Meillä ei ollut asiasta mitään havaintoa. Vaan sieltähän se löytyi meidän ulkorakennuksemme takaa sähkölinjoille kaatuneena. Senpä vuoksi kellään meiltä edemmäs ei ollut sähköjä, voi ei.

Myrskyssä oli tällä kertaa monta hyvääkin puolta. Piha tuli siivottua, kun piti käydä noukkimassa myräkän puihin ja muualle viskaamat, keräämistä odottaneet muovinkappaleet talteen. Lakanapyykkikin tuli pestyä, lakanat kuivuivat narulla hetkessä vaakatasossa iloisesti viipottaen.

Varmuuden vuoksi tyhjensin sähkökatkon varalta jo pidemmän aikaa sulattamista odottaneen kaappipakastimen muihin pakastimiin. Tuli se sitten siinä samalla sulatettuakin.

Nyt ulkona näyttää jo aika rauhalliselta, täysikuu paistaa suoraan tähän keittiön ikkunaan. Ei hullumpi näky.

No mihin se lompakko ny jäi?

Puoliso tuli kotiin, odotinkin jälleen jo paljon aiemmin. - No kun jäi se lompakko sinne Audin etupenkille.. - Niin siis minkä Audin??? Mehän ajelemme Skodalla, ei ole Audia koskaan ollut ja tuskin tulee ainakaan ihan lähiaikoina olemaankaan.

Oli ollut taas siellä Nesteellä käymässä, tuntuu olevan tämän kylän todellinen Tapahtumakeskus. Siellä sisällä ollessa siihen Skodan viereen oli parkkeerannut Audi niin liki, ettei päässyt Puoliso takaisin autoonsa, toisellakin puolen joku aita. Ei auttanut kuin mennä sisälle huhuilemaan sen Audin omistajaa.

Olikin sitten sellainen hiukan heikommin liikkuva iäkkäämpi, kuulemma miespuoleinen henkilö. Kun se liikkuminen oli sen verran vaikeaa, niin luovutti luottavaisesti Puolisolleni Audinsa avaimet, jotta tämä voisi siirtää autoa. Pienten neljännestunnin kestäneiden alkuhankaluuksien (missä virtalukko, käsijarru?) jälkeen homma sujui hyvin, autoihin saatiin välimatkaa ja avaimetkin muistettiin palauttaa oikealle omistajalleen.

Seuraavien tuntien tapahtumien jälkeen Puoliso äkkäsi, ettei lompakkoa ollut yhtään missään. Pikaisen päättelyn tulos: se on jäänyt sitä Audia siirtäessä siihen repsikan paikalle - ja missähän päin Suomea Audi kuskeineen mahtaa jo ollakaan? Ei kun jälleen takaisin Nesteelle.

Taas kerran kaikki hyvin; Audimies oli sattunut äkkäämään lompsan siinä penkillä ja nakannut sen ystävällisesti sinne Nesteen tiskille, missä odotteli noutajaansa.

Seuraavaa Neste-episodia odotellessa...

Kilpailun voittaja on selvillä!

Blogin ensimmäinen kilpailu on päättynyt, on aika kertoa tulos ja kilpailun voittaja!

Maa-artisokan korkeus oli niinkin paljon kuin 295 cm. Siten lähimmäs ja todella lähelle osui 300 cm 7.11. veikannut anonyymi s-p osoitteella kissankoti88@gmail.com. Onneksi olkoon! Laitoin sinulle s-postiviestin, jossa kysyn postiosoitteesi, jotta voin postittaa palkinnon sinulle.

Kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille! Joskus ensi vuoden puolella sitten taas uusi kilpailu.

Butternuttia aina vaan

Butternut -kurpitsa onkin melkoinen runsaudensarvi, sitä on nyt syöty meillä aika monessa mudossa. Kun sitä paahtaa uunissa, kannattaa samalla kertaa paahtaa ainakin pari kurpitsaa.

Yhdestä puolikkaasta tein herkullista pyreetä. Paahdettu kurpitsa paloitellaan kermatilkkaan, keitetään hetki ja soseutetaan hienoksi sauvasekoittimella. Joukkoon vähän voita, mausteeksi suolaa ja pippuria. Muuta ei tarvita! Pyreen voi tehdä paahtamattomastakin kurpitsasta. Silloin raa´at kurpitsanpalaset keitetään kypsiksi kermassa (tai kermamaidossa) ja soseutetaan.

Myös kurpitsarisotto oli mielenkiintoinen tuttavuus. Siihen laitoin normaaliin risottopohjaan (risottoriisiä, vähän sipulia, vettä, valkoviiniä, kermaa ja mausteita) butternutkurpitsapyreetä, vuohenjuustoa joka sai sulaa sekaan sekä lopuksi vielä vähän butternut-palasia. Erikoinen makuyhdistelmä!

Ristossa tärkeintä on, ettei päästä riisejä aivan kypsiksi, vaan ne saavat olla vähän al dente. Toinen tärkeä on, että risotto jää riittävän kosteaksi, löysän puuron kaltaiseksi. Jos vaikuttaa liian kuivakalta, voi viime metreillä lisätä vielä vähän nestettä. Ja parmesania pitää olla riittävästi. Kurpitsarisottoon sitä riittää vähän vähempikin, kun on tuota vuohenjuustoakin.

Viimeisiä hehkulamppuja viedään

Taas paloi lamppu, se on harmi. Sillä hamstraamassani hehkulamppuvarastossa ei ole enää ihan hirveästi valonlähteitä jäljellä. Ja mitähän sitten tehdään?

En todellakaan jaksaisi perehtyä erilaisten energiansäästö-, halogeeni-, led- ja muiden lamppujen maailmaan. Ennen riitti, että tiesi wattimäärän ja kannan koon. Miksi kaikesta pitää tehdä niin monimutkaista? Yksi halogeeni meillä jo sytytti tulipalonalun (siis kuumenevat vaarallisesti, eipä ole tästäkään mielestäni paljon varoiteltu, ei missään tapauksessa lastenhuoneeseen!). Onneksi neuvokas nuorimmainen tytär hoiti homman ennen kuin brankkarit saapuivat paikalle.

Kävin taannoin valaisinkaupassa vielä täydentämässä hehkulamppuvarastoa saunaan sopivien lamppujen osalta. Kysyin jo samalla, että mitäs sitten, kun nämä loppuvat? No eipä ole mitään tilalle. Ei löydy saunan valaisimeen sopivaa pienitehoista, lämpöä kestävää valonlähdettä. Onneksi olivat jättäneet johonkin seurakunnan tarpeisiin varaston pikkulamppuja ja onnistuin vohkimaan niistä osan. Siinähän sitten ainakin toteutuu alkuperäinen tarkoitus, energiansäästö, kun saunotaan pimeässä! Tai sitten koko valaisin uusiksi, se siitä säästöstä.

Vanhin tytär taas tiesi kertoa, että tuolla etelämpänä Euroopassa kauppaavat edelleen iloisesti hehkulamppuja kun myyvätkin niitä lämmittiminä, ei valaisimina. Ilmeisesti täyttä totta eikä urbaanilegendaa!

Juurekset uuniin, äiti pihalle

- tai joogaamaan, tai minne huvittaa!

Uunijuureksia ja uunissa samanaikaisesti kypsennettyjä

perunanpuolikkaita.

Ruoanlaitto on tosi kivaa, mutta kun sen aloittaa hakemalla kellarista multaiset juurekset, on se melkoisen työlästä ja aikaaviepää.

Siksi uuniruoat ovat ihana pelastus. Kun valmistelutyöt saa tehtyä, voi ruoan työntää uuniin muhimaan ja mennä itse muihin hommiin. Ruoka valmistuu sillä aikaa itsekseen. Se tuntuu melkein vapaapäivältä ruoanlaitosta.

Uunijuurekset ovat yksi tällainen hyvä ruokalaji. Siihen käy mitkä vain juurekset; porkkana, lanttu, selleri, maa-artisokka, punajuuri, palsternakka, selleri... Sipuli sopii myös hyvin joukkoon.

Juurekset kuoritaan, paloitellaan reilun kokoisiksi paloiksi ja laitetaan uunivuokaan. Sekoitetaan joukkoon pari rkl ruokaöljyä, mausteita ja sopivasti suolaa. Kypsennetään uunissa 225 asteessa noin 40 - 45 min, kunnes juurekset ovat sopivan pehmeitä. Kypsymisen aikana juureksia voi käännellä kerran - pari.

Juuresten kulutus on kuulemma romahtanut Suomessa, mikä on harmi, sillä nehän ovat lähiruokaa parhaimmillaan. Vaan eipä sitä itsekään tulisi syötyä läheskään samassa määrin porkkanaa, lanttua, punajuurta ja selleriä, ellei niitä itse kasvattaisi.

Marraskuu on mahdollisuus!

Loppusyksy tuntuu menneen kuin siivillä - ja yhtäkkiä onkin jo marraskuu. Minne se lokakuu katosikaan?

Marraskuu alkaa ihanasti huomisella Pyhäinpäivällä. Se on syvässä rauhallisuudessaan mielestäni yksi vuoden hienoimpia päiviä. Jo pelkkä ajatus Pyhäinpäivästä tuo mieleen hämärän, usein pilvettömän kuulakkaan myöhäissyksyn päivän. Kaiken orastavan jouluhössötyksen alla tämä on lauantaipyhä, jolloin kaupat ovat visusti kiinni.

Itse asiassa koko marraskuussa on jotain samaa. Mitäpä jos pimeysvoivottelun sijaan nauttisimmekin tästä rauhallisesta "välikuukaudesta" ennen joulukuun härdelliä. Kynttilöitä palamaan ja villasukat jalkaan, marraskuuhan on asennekysymys! Sitäpaitsi, ainakin tällä hetkellä on vielä mukavan lämmintäkin, ei tarvitse edes palella.

Pyhäinpäivään kuuluu ehdottomasti visiitti tunnelmalliselle kynttilöiden valaisemalle hautuumaalle, jossa käymme lapset mukana sytyttämässä kynttilän muualle haudattujen sukulaisten muistoksi.

Tuttavuutta butternut-kurpitsan kanssa

Kaupan tiskillä.

Butternut - tai myski - tai talvikurpitsa tuntuu olevan tämän ajan hitti. Erilaisia valmistusohjeita tulee vastaan siellä sun täällä.

Törmäsin minäkin Kaupungissa kaupassa käydessäni tuohon jotenkin hellyttävän näköiseen, ja vielä kauniin nimen omaavaan uutuuteen, enkä tietenkään malttanut olla ostamatta. Täytyyhän tuota päästä maistamaan.

Halkaisin kurpitsan pituussuunnassa ja kaivelin iloisen oranssin kurpitsanmallon ulos, siemenet talteen erikseen, ne voi paahtaa pannulla. Sisus on aika kovaa tavaraa, mutta kyllä se sieltä lähti. Paloittelin sisuksen ja sekoitin joukkoon ruokaöljyä ja yrttisuolaa. Laitoin palaset takaisin kuorenpuolikkaisiin ja kypsensin uunissa 200 asteessa reilun puoli tuntia.

Ja se maku, nam! Hyvin omintakeinen, muistuttaa etäisesti bataattia, mutta jopa maukkaampaa, ainakin erilaista. Eikä mausta ensimmäisenä tulisi lainkaan mieleen kurpitsa.

Näppärä kypsennystapa on myös sellainen, että tekee halkaisun jälkeen sisukseen pitkittäisviiltoja ja lorauttaa puolikkaiden pintaan öljyä ja vielä vähän suolaa. Tämän jälkeen kypsennys uunissa.

Mikä mukavinta, butternutkurpitsaa voi hyvin yrittää kasvattaa meilläkin, tämän siemeniä pitää siis ehdottomasti hankkia kokeiluun ensi kesäksi! Nämä yksilöt olivat peräisin Ranskanmaalta.

Fine dinig versus kotiruoka

Tässäpä kaksi asiaa, joita ei ehkä paranisi lainkaan verrata keskenään, vähän kuin saapasta sandaaliin vertaisi. En silti malta olla tätä tekemättä.

Olimme nääs perheen kera tuossa männä viikonloppuna Kaupungissa syömässä fiinimmin kuin olemme koskaan olleet, ja ehkä tulemme olemaankaan.

Olin ostanut pääsyn tähän ruokailutilaisuuteen Puolison taannnoisen syntymäpäivän juhlistamiseksi. Melkoinen hyppy tuntemattomaan, hyvin erikoinen tapahtuma kaikkine kommervenkkeineen. Julkaisukelpoisia kuvia ei valitettavasti ole, niin käy aina näissä vähän hämmentävämmissä tilanteissa.

Ensikosketus tilaisuuteen oli kanssaruokailijoiden tarkkailu, siellä helisivät useammassa kaulassa monenkirjavat Rotisseur-vitjat. Tässä yleissivistyksen vuoksi pieni pätkä Chaîne des Rôtisseurs Finlande- järjestön sivulta:

Käätyjen väri kertoo jäsenen taustasta
Järjestön jäsenet kantavat järjestön tilaisuuksissa käätyjä, jotka kertovat jäsenen statuksen organisaatiossa. Harrastaja- ja ammattilaisjäsenillä sekä hallinnossa toimivilla jäsenillä on eri värisiä käätyjä.
Jäsenen ilmoittautuessa kapitulin installointitilaisuuteen, järjestö tilaa käädyt ja diplomit Pariisista. Ne luovutetaan vain installoinnin yhteydessä, eikä niitä toimiteta postitse tai muulla tavoin.
Siitä, mitä käätyjen eri värit kertovat kantajastaan, löytyy tietoa käätyoppaasta.

Mielenkiintoisia juttuja noilla sivuilla, kannattaa tutustua! Löytyy myös linkki yhteen heidän jäsenensä mukavanoloiseen ruokablogiin.

Mutta takaisin sinne notkuvien herkkupöytien ääreen. Sinne me maalaiset asetuimme pöytään, jossa onneksemme muut ruokailijat olivat vähän nuorempia, paikalla vissiin myös lähinnä uteliaisuuttaan. Olivat yhtä ihmeissään kuin mekin mm. siitä, mitä niistä monista eri kokoisista haarukoista, lusikoista ja veitsistä tuli milloinkin käyttää.

Ensimmäinen episodi tapahtui kun kasvissyöjä-tyttäremme luki listalta syöneensä heti sisään tullessa Amuse bouchena palasen herkullista, rapeaa siannahkaa! Itse epäilin sitä vaahdotetuksi munanvalkuaiseksi. Itkuhan siinä tytöltä pääsi, niin paljon yökötti pelkkä ajatuskin. Ei sentään yökännyt, vaikka lähellä taisi olla.

Alkuesittelyjen, -puheiden, -juomien sun muiden koreografioiden jälkeen oli aika käydä alkuruokapöytään, jossa oli ihmettä monenmoista, lihaa, kalaa, kasvista.

Hyviä, herkullisia makuja. Muun muassa metsäjänistä, viiriäistä, peuraa, karitsanmunuaisia... Vähän tutumpana mm. nahkiaisia ja kantarellejakin löytyi. Oli siinä meillä ihmettelemistä, ihan syömäkelpoista kuitenkin kaikki.

Pääruoka tarjoiltiin pöytiin hopeavadeilta, joita kuulemma oli haalittu tilaisuuteen ympäri Suomenmaan. Oli karitsaa kera tryffelikastikkeen ja ihan tavallisten uunijuuresten. Niistä täytyy tässä kohtaa sanoa, että meikäläisen kotiuunin vastaavat on kyllä paljon maistuvampia.

Tässä vaiheessa ruokailua aikaa oli kulunut yli kolme tuntia!

Loppumetreillä sattui toinen pikkuepisodi, kun pisteeksi iin päälle pöytään ilmestyi Petit fours, muutama pikkumakea. Suuni tunsi pienen neliskanttisen suklaakonvehdin maussa hienoisesti saippuaa, lähinnä Mäntysuopaa, ja erehdyin tämän hiljaisesti perheenjäsenillemme ääneen sanomaan. Oli kuitenkin kuulunut myös pöydän toiselle puolelle ja vastapäinen nuori nainen purskahti sellaiseen nauruun, että herkut suusta pärskähtivät pihalle.

Neljän tunnin ruokailun jälkeen oli arvion aika: todella mielenkiintoinen, kokemisen arvoinen kerran-elämässä-tapahtuma. Ruoka - osin hyvää, osin loistavaa, joiltain osin ei-niin-erityistä.

Vaikka itse sanonkin, niin voi kyllä todeta, että monessa kohtaa oma, rakkaudella ja pienissä erissä tehty kotiruoka pärjää Fine diningille yllättävänkin hyvin.

Tilaisuuden hyötysuhteesta kerrottakoon vielä, että keittiö- ja tarjoiluhenkilökuntaa oli hommissa reilusti päälle viisikymmentä, kun meitä ruokailijoita oli nelisensataa. Eipä ollut ainakaan tehokkuutta vedetty ihan tappiin, kiva nykyaikana joskus näinkin.  

Sunnuntai-illan pelastaja

Näin saattaa käydä sunnuntai-iltana: ruokakaapit tuntuvat ammottavan tyhjyyttään ja jostain pitäisi taikoa vielä yksi ateria.

Vohvelit ovat hyvä pelastus tässä tilanteessa, eivätkä syöjätkään yleensä pane ratkaisua pahakseen.

Vohvelit muuntuvat moneksi ja syntyvät yksinkertaisimmillaan kaapeissa olevin perusaineksin. Kirpparilöytönä hankittu vohvelirauta onkin keittiökapistus, jota tulee säännöllisesti käytettyä.

Tässä tosi simppeli vohvelitaikina, johon riittävät huushollista yleensä löytyvät tarpeet. Jotain höystettäkin varmasti keksii, tilanteen mukaan suolaista tai makeaa - tai molempia!

Gluteenittomat vohvelit ovat vähintään yhtä hyvän makuisia kuin tavanomaiset, ehkä jopa hiukan rapeampia. Jos taikinan ei tarvitse olla gluteeniton, jauhot voi vaihtaa vehnäjauhoon. Suunnilleen samoista aineksista, kananmunalla täydennettynä, voi toki loihtia lettujakin, tai pannukakun.

Hyvä, yksinkertainen gluteeniton vohvelitaikina
(5-6 vohvelia)

75 g margariinia
1,5 dl maitoa
2,5 dl gluteenitonta jauhoa
1/2 rkl leivinjauhetta
1,5 dl jääkylmää vettä

Sulata rasva ja jäähdytä se. Sekoita maito, jauhot ja leivinjauhe tasaiseksi taikinaksi. Lisää vesi sekoittaen pienissä erissä ja lopuksi rasva. Taikina saa olla aika tanakkaa, vähän kuin löysää puuroa. Paista vohveliraudalla kaataen pannuun kerralla vajaa desi taikinaa.

Yläkuvassa gluttivohveli kera pakastimesta kaivetun omenahillokkeen. Vieressä letun kanssa kinuskikastiketta ja lakkoja - no kun ne on niin terveellisiäkin ;)

Keittiön sydän

Koti on keittiön sydän, vaan mikä onkaan keittiön sydän - tottakai liesi. Meillä se on ihana, vielä hyvin toimiva Strömbergin vintageliesi varmaankin -70-luvulta.

Liesi on mielenkiintoisen oranssipunainen, iso ja hyvä. Pieniä puutteita siinä toki kuitenkin on, ja siksi olemme aina välillä suunnitelleet sen päivittämistä tuoreempaan.

Kerran kun tosissamme puuhasimme liedenvaihtoa, nousivat yllättäin tyttöjemme kaverit vastarintaan - heidän mielestään liesi on niin hieno ja olennainen osa meidän keittiötämme, ettemme saa siitä luopua. Jätimme hankkeen ainakin siltä erää.

Emme myöskään ole ainakaan toistaiseksi löytäneet monilta ominaisuuksiltaan yhtä hyvää tai parempaa liettä kuin tämä. Levyt ovat juuri sopivat kattiloillemme ja uunin alla on suurensuuri säilytystila, johon mahtuvat kaikki padat ja pannut.

Kävin tässä juuri kodinkoneliikkessä, jossa satuin mainitsemaan tuon lieden vuosikymmenen. Meinasi kauppias melkein väkisin myydä uuden. Lupasin, että ostan, jos löytyy liesi, jossa tuo säilytystila on lähellekään yhtä suuri kuin tässä. Ei tullut kauppoja.

Keskustelimme myös erilaisista liesityypeistä. Myyjä kertoi, että perinteiset valurautalevyt ovat jälleen kasvattaneet suuresti suosiotaan sen vuoksi, että keraaminen liesi on niin paljon perinteistä hitaampi. Törmäsimmekin tähän hiljattain, kun tyttäremme ihmetteli uuden kämppänsä keraamisen lieden hitautta. Korjaajakin kävi, liedessä ei ollut vikaa.

Toivottavasti liesi jaksaa palvella meitä vielä pitkään, varaosiakin on ainakin tähän saakka löytynyt. Jälleen esimerkki siitä, miten kestäviä tavaroita ja laitteita aiemmin osattiin (tai haluttiin?) tehdä. Vasta jouduimme uusimaan vain muutaman vuoden vanhan jääkaappi-pakastimen, josta useampi osa hajosi korjauskelvottomaksi. Valmistajan mukaan ihan normaali käyttöikä!  

Jouluruukkua!

Kaksi kuukautta jouluun on, laskin aivan itse äsken... hui!

Vielä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa jouluhössötystä sen kummemmin, paitsi että nyt voi jo tehdä hyvillä mielin Jouluruukkua!

Monet jouluruoat ovat niin hyviä,
että niitä kannattaa ehdottomasti tehdä muulloinkin kuin vain joulun aikaan. Monethan ovat hyvin yksinkertaisia kasvisruokia kotimaisista kasviksista, etenkin juureksista, vaikkapa laatikot.

Jouluruukku ei ole perinteisiä jouluruokia, meillä sitä on tehty vuodesta 1992. Tarkistin juuri, sillä alkuperäinen ohje on peräisin mainoksesta Kotivinkin Joululehdessä tuolta vuodelta, meillä muunneltu hiukan mm. gluteenittomaksi. Hiukka työläs, mutta ehdottomasti vaivan väärti.

Tähän ihanuuteen tulee lähinnä juureksia ja yrttejä, se käy hyvin monen ruoan lisukkeeksi vaikkapa perunan sijaan tai ihan pääruoaksikin. Nimikin on niin mukava, että käytämme sitä ympäri vuoden, siitä tulee aina hyvällä tavalla vähän jouluinen olo. Itse asiassa varsinaiseen joulupöytään tämä ei meillä kuulukaan, vaan ehkä enemmänkin joulunodotukseen.

Ja näin se menee:

1/2 kg porkkanaa
1/2 kg lanttua
200 g selleriä
2 sipulia
1/2 rkl suolaa
2 tl timjamia
1 tl salviaa
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria
2,5 dl kermamaitoa
1 rkl gluteenitonta jauhoa
200 g juustoa, esim. Emmental

Kuori kasvikset ja leikkaa hyvin ohuiksi viipaleiksi. Yhdistä suola ja mausteet keskenään. Kaada kerma kattilaan, lisää jauhot ja kuumenna sekoittaen. Lisää raastettu juusto ja sekoita, kunnes juusto on sulanut.

Lado kasvisviipaleet kerroksittain parin-kolmen litran uunivuokaan. Ripottele mausteseosta ja kaada juustokastiketta kerrosten väliin. Peitä astia kannella tai alumiinifoliolla. Kypsennä 175-200 asteessa noin pari tuntia, tarkkaile kypsymistä. Poista kansi tai folio kypsentämisen loppuvaiheessa, jotta pinta saa väriä.

Vinkki: myös punajuuri sopii tähän hyvin, vaikka lantun tilalle, ja toki muitakin juureksia voi käyttää.

Ensimmäinen Parasta puutarhasta -kilpailu!

Kilpailu on päättynyt, kiitoksia osallistuneille!

Blogin sivujen katselukertojen määrä on saavuttanut 5 000 rajan, on ensimmäisen kilpailun aika!

Kuvassa maa-artisokan varret kurottelevat kohti taivaita. Kysymys kuuluukin, arvaa, kuinka korkea versoista pisin oli ollessaan korkeimmillaan sunnuntaina 13.10.? Vastaus viiden sentin tarkkuudella.

Oikein tai lähimmäs oikein veikannut saa Tampereella ja Pirkkalassa toimivan Kukkarin lahjoittaman sievän lahjapakkauksen. Pakkauksessa on mm. kaksi ruukkua metalliverkkokoreissa sekä vähän siemeniä.

Mikäli oikein veikanneita on useampia, voittaja arvotaan näiden joukosta.

Kilpailu päättyy 15.11.2013

Laita arvauksesi kommenttikenttään, yhteystiedoksi osoite, puhelinnumero tai s-postiosoite. Mikäli et halua laittaa yhteystietoasi näkyville kommenttikenttään, lähetä se s-postitse parastapuutarhasta (at) gmail.com. Laita silloin arvaukseesi nimimerkki ja sama nimimerkki myös sähköpostiviestiin.

Saat toisen arvausmahdollisuuden jos linkität kilpailun blogiisi ja kolmannen, jos liityt blogini lukijaksi.

Mikäli voittaja ei ole jättänyt postiosoitettaan enkä tavoita häntä viikon sisällä, arvotaan palkinnolle uusi voittaja.

Kenkälöytö

Tarkoitukseni ei ole täällä blogissa liiemmälti shoppailujani esitellä, semminkin kun tällä saralla ei ole juurikaan uutisoitavaa, kun asian harrastaminen jää minulla varsin olemattomaksi (onkohan Puolisolla samanlainen näkemys?).

Tätä en nyt kuitenkaan malta olla kertomatta. Olin nimittäin tuossa syyslomalla Kaupungissa ihan huvin vuoksi ja ajan kanssa kiertelemässä, harvinainen tapahtuma. Tarkoituksena oli löytää jotkut tähän vuodenaikaan sopivat kengät jalkaan.

Vaan mitä kenkäkaupassa odottikaan; poistomyynnissä tämä kenkäpari, juuri kokoani 39, mitä ei yleensä koskaan saa mistään aleista. Sovitin näitä epäröiden kerran jos toisenkin, tällaisiahan en siis tullut hakemaan, enkä ole mitään vastaavia koskaan omistanutkaan. Vähempikin korko riittää, ei näillä ainakaan puutarhahommia tehdä - paitsi ehkä nurmikon ilmastointia ;)

Mutta jos näille jotain juhlakäyttöä joskus tulisi, noita juhlia kun näyttää riittävän. Kengät sopivat jalkaan kuin Tuhkimolle, vaikkeivät maailman mukavimmilta näytäkään. Ovat täyttä nahkaa ja hintaa oli kokonaisen kympin - luit oikein, 10 (kymmennen) euroa. Kenkäpari muutti maalle. Juhlakutsuja saa edelleen esittää :)

Tiedätkö mitä,

sen verran vilkasta on täällä blogissa ollut, että kokonaista 5 000 katselukertaa näyttäisi olevan täynnä ihan pian, hienoa ja kiitoksia! Blogi kun ei ole vielä kolmea kuukauttakaan.

Laskurihan löytyy tuolta oikealta alhaalta, katselukertojen määrä kasvaa tasaisesti, mukava juttu. Jokohan mahtaisi vuodenvaihteessa olla kasassa 10 000?

Tällä hetkellä katselukertoja kertyy päivässä usein jo yli sata. Vilkkaimpia viikonpäiviä näyttävät jostain syystä olevan tiistait, mistähän sekin johtunee - vähemmän muita harrastuksia?

Blogin suosituin juttu on kuten aiemminkin mainio tomaattikastike. Toiseksi on kiilannut paholaisen hillo, kolmannen sijan jakavat kesäkurpitsajuttu ja uudempi tulokas ihana semifreddo-jälkkäri.

Tässähän pitää pian keksiä blogiin jotain kivaa 5 000. katselukerran juhlistamiseksi - olisiko kilpailu...?

Vähän hilettä pinnassa

ei haittaa suppilovahveroita. Kävin eilen katsastamassa tilanteen, oikein hyväkuntoisia suppiloita löytyi vielä runsaasti pienestä lumisateesta ja pakkasesta huolimatta.

Jos mielii vielä suppiloita, kannattaa mennä viikonlopun aikana kipinkapin metsään.

Siellä missä pakkanen on jatkunut, ovat sienet nyt varmasti jäässä. Nyt on viimeiset hetket suppiloiden keruuseen, ellei sitten säätila vielä muutu tästä selkeästi läpimämmäksi.

Yhden jäätymisen suppilot kestävät hyvin. Niitä voi kerätä jäisinäkin ja antaa sulaa. Siitä ne eivät kuitenkaan selviä, jos sää vaihtelee niin, että sienet pääsevät useamman kerran jäätymään ja sulamaan.

Kuvassa pikaisesti keräämäni sienet, jotka matkasivatkin jo sukulaisille Itä-Suomeen.

Hyvä, ettei jäänyt viime tippaan...

jälleen kerran, kun eilen räntäsateessa pesin puutarhan purkkeja ja purnukoita, ihan virkistävää :)
No, nytpä ne on puunattu kevättä odottamaan!

Tänään olikin maa sitten jo pienen lumikerroksen peitossa.

Talventulo se aina yllättää, ainakin puolilaiskan puutarhurin. Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna oma aikataulu on kulkenut eri asioiden suhteen vähän jäljessä, liekö harvinaisen lämpimän syksyn syytä?

Voisikohan sitä ensi keväänä, kun kaikkea innoissaan istuttelee, miettiä myös sitä vaihetta, kun ne pitää aikanaan raivata pois. Ja olisikohan tätä syyslomaa mahdollista vähän aikaistaa, pikkuisen turhan arktista alkaa olla ainakin näihin hommiin.

Lienee pakko uskoa, että kesä ja kohta syksykin alkavat olla mennyttä ja suuntautua talven odotukseen.

Verta viiskymppisillä :x

Näin hirvenmetsästysaikaan ja Puolison huomisen syntymäpäivän johdosta tuli tässä elävästi mieleeni hänen taannoiset 5-kymppisjuhlansa.

Juhlien jo ollessa hyvässä vauhdissa paikalle tärähti juhlavieras varsin yllättävine lahjoineen. Tuli kai suunnilleen suoraan hirvimetsältä ja mukana oli parasta mitä 5-kymppisjuhliin voi tuoda, kokonaisen hirven tuoreet sisäelimet. Ja se ei olekaan ihan vähän: kilo- ja sankokaupalla verta tihkuvaa sydäntä, maksaa ja munuaisia.

Koska tavara oli aivan tuoretta, se piti tietysti siinä paikan päällä käsitellä. Ei muuta kuin kakut ja keksit vähän sivuun siinä juhlakeittiössä ja ne niljakkaat klöntit tiskipödälle. Hämmennykseltäni minulla ei valitettavasti ole tilanteesta yhtään valokuvaakaan.

Lahjan tuoja on eläintentäyttäjä ja valokuvaaja, supliikki mies ja mainio pedagogi. Siinä alkoikin yllättävä opetuksellinen ohjelmanumero kesken juhlien. Pikkuhiljaa kaikki teinit ja pienemmätkin lapset kertyivät muun ohjelman äärestä ringiksi ympärille, kun Raimo esitteli noita eri kappaleita. Käsitteli, puhdisti ja pilkkoi ja antoi vinkkejä, mitä mistäkin voi valmistaa.

Kaikki siinä juhlatamineissaan hiirenhiljaa kuuntelivat miehen tarinointia. Hyvinkin toista tuntia vierähti, ennen kuin tavarat olivat valmiit, jääkaapeista oli saatu raivattua sopiva tila ja sisälmykset asettuivat sinne somasti juhlajuomien ja -herkkujen lomaan. Ja keittiö yltäpäältä veressä, siivoustyö ei näyttänyt kuuluvan pakettiin ;)

Oikein hyvää syntymäpäivää Puoliso!

Kiisselit - helppoa, halpaa, hyvää!

Kiisseleitä tulee tehtyä ihan liian harvoin, vaikka ne ovat niin helppoja ja hyviä.

Välillä onneksi tulee kiisselikausi, jolloin niitä syntyy tuon tuosta. Kiisselin tekeminen on myös yksi parhaita tapoja käyttää oman puutarhan mehuja ja marjoja.

Olemme tyttäreni kanssa molemmat hurahtaneet yksinkertaiseen vaniljakiisseliin, se on kuin tehty meidän molempien makuhermoille. Syömme sen yleensä kilvan ahnehtien, tuskin malttaa odottaa jäähtymistä.

Tällä kertaa tein kaveriksi toisen kiisselin suolta noukituista karpaloista.

Helppo vaniljakiisseli

1 kananmuna
1/2 dl maissitärkkelysjauhoa
1/2 dl sokeria
8 dl maitoa
1 rkl vaniljasokeria

Sekoita kattilassa muna, jauhot ja sokeri. Lisää joukkoon maito pienissä erissä sekoittaen. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja keitä pari-kolme minuuttia. Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon vaniljasokeri.

VINKKI: Vaniljakiisseliä on hyvä tehdä silloin, jos on jäämässä ylimääräistä, jo viimeisiään vetelevää maitoa. Se käy kiisseliin oikein hyvin.

P.s. Tiedäthän, että vaniljasokeri sisältää aitoa vaniljaa. Vanilliinisokeri taas on maustettu keinotekoisella vanilja-aromilla. Itse suosin sen vuoksi ensimmäistä.

Huh, suppiloita

Suppilovahveroihin pätee erinomaisesti sanonta, kuin sieniä sateella.

Suppiloita on ihan tosikiva poimia, niitä kertyy nopeasti melkoiset määrät. Mutta, mutta... sitten ne pitäisi vielä puhdistaa ja käyttääkin.

Meille on käynyt niin, että olemme syöneet aikanaan sen verran paljon suppilovahveroita, että olemme aikalailla kyllästyneet sen voimakkaaseen makuun. Sen vuoksi meillä ei suppiloita juuri kulu, vaikka tykkäämme kovasti niitä kerätä. Ongelmaksi muodostuu siis tuo jatkojalostus.

Meille runsaisiin suppiloesiintymiin tottuneille oli hauskaa katseltavaa, kun vein sukulaisperheen muutama vuosi sitten metsään, jossa suppiloita riitti. Voi sitä riemua ja innostusta, kun löysivät jatkuvasti yhä lisää sieniä!

Aikanaan löysimme sellaisen suppilopaikan, jonne ei kannattanut mennä lainkaan sankojen kanssa, vaan otimme mukaan isohkot saavit, jotka täyttyivät varsin nopeasti. Metsä oli tietysti vanha ja hakkuuiässä, kuten parhaat sienimetsät yleensä. Ei siis mennyt kauaa, kun metsä olikin hakattu pois.

Kuvassa Puolison keräämät toistakymmentä litraa suppiloita odottavat puhdistajaansa. Vaan nytpä taisi suppilorumba päättyä tältä syksyltä, kun yöpakkaset tulivat.

Juurekset hiekkaan vai turpeeseen?

Juuresten matka jatkui kellariin. Jotteivät juurekset nahistu, ne pitää säilöä johonkin "väliaineeseen". Parasta tähän olisi hieno hiekka, hiekkalaatikkohiekka on vallan sopivaa. Vaan sellaista ei meiltä tällä hetkellä löydy, niinpä lannoittamaton turve saa toimia korvikkeena.

Jos käyttää hiekkaa, niin astioista tahtoo tulla niin painavia, ettei niitä nosta kukaan. Siksipä kokeilin joskus turpeen ja hiekan seosta, se toimi kaikin puolin vallan hyvin.

Kun juurekset ovat kuivahtaneet hiukan pinnastaan, ne ladotaan astioihin kerroksittain vieri viereen siten, etteivät ne aivan kosketa toisiaan eikä mielellään astian reunojakaan. Näin sen vuoksi, että jos yksi porkkana tai muu jostain syystä pilaantuu, ei tämä pilaantuminen tartu naapureihin. Kerrosten väliin tulee tuota väliainetta, sitä laitetaan myös kerros pohjimmaiseksi ja pintaan.

Porkkanan naattien katkaisusta tuntuu myös olevan erilaisia koulukuntia. Itse katkaisen jättäen ihan pienen naatinpätkän. Katkaisu sujuu hyvin lapiolla, kun latoo porkkanat nostaessa naatteineen maahan siistiin riviin.

Toiset taas ovat sitä mieltä, että naatti pitää katkaista ihan kokonaan aivan porkkanaa myöten, minkä pitäisi estää porkkanoiden kasvuunlähtö keväällä. Oman kokemukseni mukaan näin katkaistut porkkanat nahistuvat nopeammin kuin tuolla ensimmäisellä tavalla. Mene ja tiedä, kannattaa kokeilla, mikä sopii parhaiten omaan kellariin ja muihin olosuhteisiin.  

Jotkut ovat kokeilleet porkkanan säilömistä kellarissa entisaikain metallisissa maitotonkissa, ihan sellaisenaan ilman mitään väliaineita. Valitettavasti ei ole kokemusta tästä.