sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Juurekset uuniin, äiti pihalle

- tai joogaamaan, tai minne huvittaa!

Uunijuureksia ja uunissa samanaikaisesti kypsennettyjä
perunanpuolikkaita.
Ruoanlaitto on tosi kivaa, mutta kun sen aloittaa hakemalla kellarista multaiset juurekset, on se melkoisen työlästä ja aikaaviepää.

Siksi uuniruoat ovat ihana pelastus. Kun valmistelutyöt saa tehtyä, voi ruoan työntää uuniin muhimaan ja mennä itse muihin hommiin. Ruoka valmistuu sillä aikaa itsekseen. Se tuntuu melkein vapaapäivältä ruoanlaitosta.

Uunijuurekset ovat yksi tällainen hyvä ruokalaji. Siihen käy mitkä vain juurekset; porkkana, lanttu, selleri, maa-artisokka, punajuuri, palsternakka, selleri... Sipuli sopii myös hyvin joukkoon.

Juurekset kuoritaan, paloitellaan reilun kokoisiksi paloiksi ja laitetaan uunivuokaan. Sekoitetaan joukkoon pari rkl ruokaöljyä, mausteita ja sopivasti suolaa. Kypsennetään uunissa 225 asteessa noin 40 - 45 min, kunnes juurekset ovat sopivan pehmeitä. Kypsymisen aikana juureksia voi käännellä kerran - pari.

Juuresten kulutus on kuulemma romahtanut Suomessa, mikä on harmi, sillä nehän ovat lähiruokaa parhaimmillaan. Vaan eipä sitä itsekään tulisi syötyä läheskään samassa määrin porkkanaa, lanttua, punajuurta ja selleriä, ellei niitä itse kasvattaisi.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!