sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Mitä joulujälkkäriksi?

Joulumenun sisältö alkaa olla suunnilleen kasassa, hyvin perinteisillä linjoilla mennään. Mutta vuodesta toiseen sama ongelma, jälkkäristä ei ole minkäänlaista ajatusta.

Jotain oikein hyvää pitäisi kehittää, mutta mitä? Vuosien saatossa on ollut erilaisia jäädykkeitä, suklaamarkiisia, joskus jouluhalkokin.

Mitä teillä syödään joulujälkkäriksi? Hyvät vinkit olisivat nyt tarpeen!

UUTTA:
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

2 kommenttia :

  1. Hei!

    Kaveri antoi minulle suusanallisesti herkulliselta kuulostavan joulujälkkärin reseptin. Se on tehty kaiklille halvan ystäville.

    Halvajäädyke:

    Sulata litra vaniljajäätelöä pehmeäksi. Lisää siihen yksi tlk kermaa vaahdotettuna. Ripottele joukkoon halva ja lisäksi piparinmuruja. Laita "taikina" pakkaseen kovettumaan ja ota jääkaappiin hieman sulamaan ennen tarjoilua. Ripottele piparimuruja koristeeksi.

    En ole itse ennättänyt vielä kokeilla reseptiä, mutta uskoisin sen olevan hyvää, koska olen halvan ja piparin suuri ystävä (:

    T: Pursi

    VastaaPoista
  2. Hei Pursi,

    kiitoksia hyvän kuuloisesta jälkkärivinkistä! Taitaa olla sukuvika tuo Halvaan tykästyminen :) Se taisikin olla juuri Kerttu-isoäiti joka tämän opetti! Muistan kun ollessani lapsi kävimme usein hänen kanssaan Iso-Roobertinkadun Elannossa ostamassa Halvaa sellaisissa kääreissä, missä taisi olla kamelinkuvia! - Kerttuli -

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!