Sillä kyllähän Suomestakin monenlaista kiinnostavaa löytyy, vaikka aina välillä tuntuu, että ne houkuttelevimmat lähikohteet olisivat tuolla länsinaapurissamme. Ehkä suomalaiset kohteet eivät vain ole tulleet kovin tunnetuiksi? Siksipä tämä koostelista!
![]() |
| Ihastuttava Stickstugan, Ahvenanmaa. |
Tai kerro, jos olet käynyt listalla jo olevissa puutarhoissa?
Itse olen toistaiseksi käynyt näistä vain pienessä osassa. Laitoin linkin niiden kohteiden nimen kohdalle, joista blogistani löytyy juttua.
Tästä listalta on sitten hyvä poimia kiinnostavia kohteita, joissa vierailla. Itseäni kiinnostaisi seuraavaksi erityisesti Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla ja Mikkelinpuisto Mikkelissä.
Pyrin ottamaan tähän mukaan pääsääntöisesti avoimia kohteita, joissa voi vierailla maksutta koska vain. Muutama poikkeus kuitenkin on, mm. Naantalin Kultaranta. Ja vielä, listalle on päässyt mukaan myös kaupallisia paikkoja, puutarhamyymälöitä ymv. silloin, kun paikassa on jotain aivan erityistä nähtävää.
Lisäksi olisivat tietysti vielä monet viihtyisät siirtolapuutarha-alueet. Päädyin kuitenkin rajaamaan ne pois tästä listauksesta, niitä kun löytyisi suuri joukko vähän sieltä sun täältä.
Tällä hetkellä listalla on vähän reilu viisikymmentä kohdetta eri puolilta Suomea. Kuinkahan paljon voisimmekaan saada niitä yhdessä kokoon?
Valitettavasti en pysty seuraamaan mahdollisia muutoksia kaikkien kohteiden osalta. Laita kommentti myös, jos tiedät olennaisista muutoksista johonkin kohteeseen liittyen, kiitos.
Ihania puutarhareissuja!
ETELÄ-SUOMI, PÄÄKAUPUNKISEUTU
Espoo
- Marketanpuisto
Helsinki
- Annalan puutarha
- Helsingin kaupungin talvipuutarha
- Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
- Kumpulan kasvitieteellinen puutarha
- Meilahden Arboretum ruusupuistoineen ja Haagan Alppiruusupuisto
- Roihuvuoren japanilainen puutarha kirsikkapuistoineen
Vantaa
- Viherpaja
MUU ETELÄ-SUOMI
Hattula
- Lepaan puutarhaoppilaitos
Hämeenlinna
- Aulangon puistometsä
ETELÄ-SUOMI, PÄÄKAUPUNKISEUTU
Espoo
![]() |
Helsingin kaupungin talvipuutarhassa
on aina tunnelmallista.
|
- Marketanpuisto
Helsinki
- Annalan puutarha
- Helsingin kaupungin talvipuutarha
- Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
- Kumpulan kasvitieteellinen puutarha
- Meilahden Arboretum ruusupuistoineen ja Haagan Alppiruusupuisto
- Roihuvuoren japanilainen puutarha kirsikkapuistoineen
![]() |
| Viehättävä Viherpaja, Vantaa. |
Vantaa
- Viherpaja
MUU ETELÄ-SUOMI
Hattula
- Lepaan puutarhaoppilaitos
Hämeenlinna
![]() |
| Lepaan omenatarha, Hattula. Lepaan puutarhatapahtuma elokuussa on minulle jokavuotinen must! |
- Aulangon puistometsä
- Porkkalan kartano (Lammi), pieni sis.pääsymkasu, vaihtelevat aukioloajat
Inkoo
- Fagervikin ruukki
Karjalohja
- Tammiston arboretum
Inkoo
- Fagervikin ruukki
Karjaa (ks. Raasepori)
Karjalohja
- Tammiston arboretum
Lammi (ks. Hämeenlinna)
Lopettaa harmillisesti toimintansa keväällä -25, viimeinen aukiolopäivä 10.5.
- Lohjansaaren Fruticetum. Mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen hedelmälajipuisto, jossa neljän hehtaarin näytepuutarha. Erilaisia tapahtumia, muun muassa itsepoimintapäiviä.
Kotka
- Kotkan kaupunkipuistot
Raasepori
- Billnäsin ruukkikylä
- Fiskarsin ruukki
Kotka
- Kotkan kaupunkipuistot
Raasepori
- Billnäsin ruukkikylä
- Fiskarsin ruukki
- Mustion linnan puutarha (Karjaa)
LÄNSI-SUOMI
Jokioinen
- Wendlan puutarha
Kaarina
- Kuusiston kartanopuutarha
Kemiö
- Sagalundin museo
- Westersin puutarha
Lapua
- Jokilaakson matkailupuutarha
Naantali
- Kultaranta
Piikkiö
- Yltöisten arboretum
Orivesi
- Hörtsänän arboretum. Pienehkö, mutta viehättävä
Pietarsaari
- Aspegrenin puutarha
Pyhäranta
- Muurilan esittely- ja koepuutarhat
LÄNSI-SUOMI
Jokioinen
- Wendlan puutarha
Kaarina
- Kuusiston kartanopuutarha
![]() |
| Kesän 2021 uutuuskohde arboretum Frick Kangasalla. Avoinna yleisölle viimeistä kertaa kesäkuussa 2025. |
KESÄN 2021 UUTUUS:
Kangasala
- Arboretum Frick, yksityinen uutuuskohde,
upea, pieni pääsymaksu.
Tämä upea puutarha on valitettavasti sulkeutunut yleisöltä kesäkuussa -25. Puutarhaan on mahdollista päästä tutustumaan vähintään kymmenen hengen ryhmällä.
Kemiö
- Sagalundin museo
- Westersin puutarha
Lapua
- Jokilaakson matkailupuutarha
Naantali
- Kultaranta
Piikkiö
Hörtsänän arboretumissa Orivedellä voi bongata
monenlaisia kiinnostavia kasvilajeja.
|
Orivesi
- Hörtsänän arboretum. Pienehkö, mutta viehättävä
Pietarsaari
- Aspegrenin puutarha
Pyhäranta
- Muurilan esittely- ja koepuutarhat
Salo (Pertteli)
- Ilolan arboretum
Tampere
- Hatanpään arboretum
Turku
- Brinkhallin kartano
- Hatanpään arboretum
Turku
- Brinkhallin kartano
- Suikkila, Kukkamaa-kukkakauppa
- Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa
- Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa
Laukaa
- Marjatan alppiruusupuisto
ITÄ-SUOMI
Joensuu
- Botania
Kaavi
- Telkkämäki; perinnetila, ihastuttava vanha pihapiiri (kommentti/Mamma A.)
Kouvola (Elimäki)
- Mustilan arboretum
Kuopio
- Hapelähteen puisto
- Niiralan alppiruusupuisto
- Valkeisenlammen rosario
Mikkeli
- Kenkävero
- Mikkelinpuisto
- Tertin kartano
Parikkala
- Patsaspuisto; ihana, mystinen puutarha (kommentti/Mamma A.)
Punkaharju
- Puulajipuisto
POHJOIS-SUOMI
Oulu
- Ainolanpuisto
- Yliopiston kasvitieteellinen puutarha
ITÄ-SUOMI
Joensuu
- Botania
Kaavi
- Telkkämäki; perinnetila, ihastuttava vanha pihapiiri (kommentti/Mamma A.)
Kouvola (Elimäki)
- Mustilan arboretum
Kuopio
- Hapelähteen puisto
- Niiralan alppiruusupuisto
- Valkeisenlammen rosario
Mikkeli
- Kenkävero
- Mikkelinpuisto
- Tertin kartano
Parikkala
- Patsaspuisto; ihana, mystinen puutarha (kommentti/Mamma A.)
Punkaharju
- Puulajipuisto
POHJOIS-SUOMI
Oulu
- Ainolanpuisto
- Yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Liminka
- Alakestilän arboretum, Suomen 3. vanhin puulajipuisto
Raahe
- Särkän perennataimisto
AHVENANMAA
Stickstugan Hantverk & Café
Lemland
- Norrgårdenin puutarha
Kirjoita kommenttiin, jos sinulla on tiedossa kohde tai useampikin, jotka eivät ole vielä mukana. Lisään ne sitten joukkoon.
#matkailu #puutarha #puutarhamatkailu #matkakohde #puutarhamatkailukohde #puutarhakohde #puutarhamatkakohde #kotimaa #kotimaanmatkailu
Raahe
- Särkän perennataimisto
AHVENANMAA
![]() |
| Stickstugan, Ahvenanmaa. |
Stickstugan Hantverk & Café
Lemland
- Norrgårdenin puutarha
Kirjoita kommenttiin, jos sinulla on tiedossa kohde tai useampikin, jotka eivät ole vielä mukana. Lisään ne sitten joukkoon.
#matkailu #puutarha #puutarhamatkailu #matkakohde #puutarhamatkailukohde #puutarhakohde #puutarhamatkakohde #kotimaa #kotimaanmatkailu
@visitfinland























