maanantai 1. lokakuuta 2018

Mitä ihmettä, vatsa kipeäksi tomaateista?

Olettekohan kukaan muu tomaatinkasvattaja törmännyt tällaiseen? Minulla on nimittäin nyt kuukauden verran ollut vatsa kipeänä, välillä aika tosikipeänä, ja kaiken maailman ruoansulatusvaivoja.

Yhden päivän tomaattisaalis.
Sinänsä tuttua juttua aiemmilta vuosilta, niin en ole vielä lääkäriin asti mennyt, vaan yrittänyt hoitaa erinäisillä aeimmin saamillani lääkkeillä. Vaan kun nekään eivät oikein tunnu auttavan.

Nyt aloin miettiä, että minulla on aiemmin kahtena syksynä, tismalleen samaan aikaan, ollut samantapaista vaivaa. Sitten luin sattumalta, että tomaatti voisi ärsyttää ja aiheuttaa juuri tämänkaltaisia oireita.

Sehän ei olisi sinänsä mahdoton ajatus, kun olen popsinut ihania tuoreita tomaatteja viimeiset pari kuukautta suoraan kasvihuoneesta oikein urakalla, varmaan lähemmäs puoli kiloa päivässä.

Mutta onpa tämä nyt iso harmi, jos pitää paikkaansa! Vähän jo laski intoa noita tomaatteja kohtaan. Niitä olisi vielä tulossa vaikka kuinka paljon, sisälle kypsymään siirrettäviä vihreitä tomaatteja varmaan lähemmäs sata kiloa!

Jäin myös miettimään noita aiempia syksyjä, jolloin minulla on ollut samanlaista vaivaa, että ovatkohan nekin olleet erityisen hyviä tomaattivuosia, jolloin tomskuja on tullut popsittua oikein harvinaisen paljon?

Onpa kyllä tylsä juttu jos näin on, pitäisi sitten vissiin keksiä tomaattien tilalle ainakin osittain jotain muuta kasvatettavaa. Olen nyt rajoittanut tomaattien syöntiä, kun keksin tämän muutama päivä sitten, ja tuntuu kuin tilanne olisi jo hieman helpottanut.

Oletko sinä sattunut kuulemaan tällaisesta?

10 kommenttia :

  1. No kuule, tomaatteja minäkin syytän kun suussa kirvelee tomaatinsyönnin jälkeen. Niitä tulle syötyä suoraan puskasta, ehkä pitäisi antaa kypsyä vähän aikaa huoneenlämmössä. Kokeile Sinäkin tuota jälkikypsyttelyä jospa vaivat vähenisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä testailla, saattaisi auttaa. Samoin olen yrittänyt nyt nauttia tomskuja vain kypsennettynä, jos ne sillä tavalla sopisivat.

      Poista
  2. Onpas ikävä vaiva :( Syypää voi hyvinkin olla juuri tomaatti. Minulla menee joskus kaupan tomaateista vatsa kipeäksi ja tulee jopa pieniä haavaumia suuhun. Itse kasvatetuista ei tule, joten epäilen syyksi torjunta-aineita. Mummoni välttelee myös tomaatteja vatsaoireiden takia. Olen kuullut monelta muultakin, että tomaatista tulee vatsa kipeäksi. Jotkut pystyvät syömään tomaatteja kypsennettyinä. Tomaattilajikkeissakin saattaa olla eroja. Ei kannata ensimmäiseksi luovuttaa koko tomaatinkasvatusta, jos siitä nauttii ja löytyy jokin tapa myös syödä satoa. Toivottavasti oireesi helpottavat pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voisi tosiaan hyvinkin olla, että lajikkeiden välillä olisi eroja! Tänä vuonna minulla on kasvamassa itselleni uusi kirsikkatomaatti, joka on ollut tosi runsassatoinen, mutta on myös aika hapokas, olen kyllä tykännyt sen mausta. Ehkä sillä onkin jotain tekemistä tämän kanssa?
      Asiaan on vähän vaikea vain selvittää, kun vaivat tuntuvat tulevan pikkuhiljaa, pidemmän ajan kuluessa. Siksi minulle ei heti tullut mieleen sekään, että tomaatit voisivat olla syynä.

      Poista
  3. Onkohan sillä merkitystä kun tomaattihan kuuluu koisokasvien sukuun niin kuin perunakin ja koisokasveissa on tosi myrkyllisiäkin lajeja. Monilla onkin tuota vaivaa että suu tulee kipeäksi tomaateista. Itse olenkin siksi hieman rajoittanut tomaatin syöntiä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän onkin mielenkiintoinen kysymys ja keskustelu. Olen myös miettinyt tuota tomaatin sukulaisuutta perunaan.
      Ja jopa sitä, että voisiko tuota perunoiden solaniinia ja tomaatin tomatiinia kuitenkin olla jonkin verran ihan priimoissakin perunoissa ja tomaateissa? Ja aiheuttaa sitten oireita, jos on herkkä näille?
      Yhtenä syksynä mietin, oliko oireideni syynä juurikin perunat. Silloin oli tullut juuri ennen perunoiden nostoa erittäin kylmä sää, joka voi synnyttää perunoihin solaniinia. Mene ja tiedä näistä!

      Poista
  4. Minulla oli vuosi sitten vatsalaukun- ja ruokatorven tulehdus. Tomaatti oli hapokkuutensa takia vähän niinkuin kielletyllä listalla. Enkä sitä kyllä pystynyt syömäänkään, kun kirveli alas mennessään niin kovin. Tomaatiin hapokkuus aiheuttaa närästystä ja ärsyttää ruuansulatuselimistön limakalvoja. Varsinkin kun me "tomaatinviljelijät" syömme niitä ihan hurjia määriä kerralla.
    Toki lajikkeiden hapokkuuksissa on eroja, mutta jos vatsa on ärsyytynyt, silloin se saattaa olla herkkä tomaatille.
    Kypsennettynä minä pystyn syömään tompskuja, kastikkeina ja sen sellaisina. Nytkin aioin tehdä noista jälkikypsymässä olleista jotain soosia tai paseerattua tomaattia pakkaseen.

    Perunoissa olen huomannut kovin tärkkelyspitoisten pottujen tekevän minulle vatsavaivoja nykyään. Kun on mahansa pilannut tulehduskipulääkkeillä, tulee tälläisiä harmittavia vaivoja matkaan mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tulehdukset olivat varmasti minullakin lähellä, ellei sitten jo ollutkin. Onneksi kolmas lääke ja tuoreiden tomaattien pois jättäminen auttoi. Herkkävatsainen olen minäkin, ehkäpä tämä myös liittyy siihen?

      Poista
  5. Tomaatti on yksi pahastikkin allergisoivista herkuista. Moni asia mikä kypsentämättömänä aiheuttaa oireita ei niin tee kypsennyksen, säilömisen tai pakastamisen jälkeen. Harmi että oireilet, toivottavasti syy löytyy ja keinot miten jatkaa. Massukivuttomampaa viikkkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli, tilanne on nyt tosiaan paljon parempi, kun olen jättnyt tuoreet tomaatit lähes kokonaan pois. Vähän harmillinen juttu kyllä :( No, mutta onhan sitä toisaalta maailmassa pahempiakin ongelmia!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!