Ihan hyviltä nuo ovat kyllä maistuneet, mutta ulkonäkö ei ole ollut sitä mitä pitäisi. Olen yrittänyt vaikka vallan mitä; vähemmällä mantelijauheen määrällä, kun tuo massa on tuntunut jotenkin liian paksulta sekä keitellyt oikeaoppisen sokeriliemen, jonka lämpöä olen huolella vahtinut (tämäkin vaihtelee eri ohjeissa 116 ja 121 asteen välillä...).
![]() |
| Erityisesti tykkäsin näistä hauskan sinertävistä mustikka-macaroneista. |
Mutta tämän jälkeen alkaakin se tärkein kohta, massaa sekoitellaan voimakkaasti minuutin - parin ajan, jolloin massan rakenne muuttuu olennaisesti. Sekoittamista jatketaan kunnes massa on juuri sopivan löysää pursotettavaksi kauniin pyöreäksi muotoutuviksi keoiksi.
Että tuo onkin voinut olla kiinni noin pienestä, miten noin yksinkertainen asia voikaan muuttaa massan rakenteen aivan täysin! Kunpa olisin ymmärtänyt tämän jo paljon aiemmin.
Samaan syssyyn onnistuin löytämään myös hyvän perusohjeen helppoon marjaisaan macaronien täytteeseen. Tällä ohjeella täyte syntyy mistä hyvänsä marjoista, ja niitähän pakkasessa riittää, ainakin kymmentä eri laatua.
Laitan tähän nyt tämän täytteen ohjeen. Varsinaista macaron-taikinan ohjetta en nyt laita, niitä on netti pullollaan, eikä tuolla "taikinalla" taida lopulta olla niin kovasti väliä. Ratkaisevinta on tuo oikeaoppinen sekoittaminen.
Marjainen valkosuklaatäyte macaroneille
![]() |
| Edessä mustikkaista täytettä, taaempana karpaloa. |
n. 1 dl marjasurvosta
n. 60 g valkosuklaata
Kiehauta kerma pienessä kattilassa, lisää marjasurvos ja lämmitä uudelleen. Lisää valkosuklaa paloina, anna sulaa. Laita täyte jääkaappiin jähmettymään ja vatkaa kuohkeaksi.
Tästedes perheemme ruokavalio saattaapi ainakin jonkin aikaa koostua näistä ihanan makoisista herkkupaloista, nyt kun vauhtiin on päästy... :)











































