Macaroneja - vihdoinkin!

Nyt olen iloinen! Vihdoista viimein, opin tänä jouluna ihanan ranskalaisherkun, macaronien valmistuksen :) Olen yrittänyt niitä vuosien saatossa kerran jos toisenkin. Aina on käynyt niin,  että on syntynyt aika kiillottomia, pinnaltaan vähän epätasaisia ja turhan paksuja kakkusia.

Ihan hyviltä nuo ovat kyllä maistuneet, mutta ulkonäkö ei ole ollut sitä mitä pitäisi. Olen yrittänyt vaikka vallan mitä; vähemmällä mantelijauheen määrällä, kun tuo massa on tuntunut jotenkin liian paksulta sekä keitellyt oikeaoppisen sokeriliemen, jonka lämpöä olen huolella vahtinut (tämäkin vaihtelee eri ohjeissa 116 ja 121 asteen välillä...).

Erityisesti tykkäsin näistä hauskan sinertävistä mustikka-macaroneista.

Kunnes nyt viimein, kun oli riittävästi aikaa selailla tätä internetiä, löysin vinkin, että kyse voisi olla niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, miten ja kuinka kauan massaa sekoittaa manteliseoksen lisäämisen jälkeen. Tässähän se olikin! Käyttämässäni, muutoin hyvässä ohjeessa on ollut ratkaiseva virhe. Sen mukaan manteliseos tulee lisätä valkuaisvaahtoon varovaisesti käännellen.

Mutta tämän jälkeen alkaakin se tärkein kohta, massaa sekoitellaan voimakkaasti minuutin - parin ajan, jolloin massan rakenne muuttuu olennaisesti. Sekoittamista jatketaan kunnes massa on juuri sopivan löysää pursotettavaksi kauniin pyöreäksi muotoutuviksi keoiksi.

Että tuo onkin voinut olla kiinni noin pienestä, miten noin yksinkertainen asia voikaan muuttaa massan rakenteen aivan täysin! Kunpa olisin ymmärtänyt tämän jo paljon aiemmin.

Samaan syssyyn onnistuin löytämään myös hyvän perusohjeen helppoon marjaisaan macaronien täytteeseen. Tällä ohjeella täyte syntyy mistä hyvänsä marjoista, ja niitähän pakkasessa riittää, ainakin kymmentä eri laatua.

Laitan tähän nyt tämän täytteen ohjeen. Varsinaista macaron-taikinan ohjetta en nyt laita, niitä on netti pullollaan, eikä tuolla "taikinalla" taida lopulta olla niin kovasti väliä. Ratkaisevinta on tuo oikeaoppinen sekoittaminen.


Marjainen valkosuklaatäyte macaroneille

Edessä mustikkaista täytettä, taaempana karpaloa.

1/2 dl kermaa
n. 1 dl marjasurvosta
n. 60 g valkosuklaata

Kiehauta kerma pienessä kattilassa, lisää marjasurvos ja lämmitä uudelleen. Lisää valkosuklaa paloina, anna sulaa. Laita täyte jääkaappiin jähmettymään ja vatkaa kuohkeaksi.

Tästedes perheemme ruokavalio saattaapi ainakin jonkin aikaa koostua näistä ihanan makoisista herkkupaloista, nyt kun vauhtiin on päästy... :)

Kuusi vai mänty, mänty vai kuusi joulupuuksi?

Kas siinäpä pulma.

Ja jos kuusi, niin millainen, aito vaiko teko-sellainen?

Tähän saakka meillä on aina ollut joulupuuna omasta pihasta haettu kuusi. Vaan nyt päätimme siirtyä kertaheitolla mäntyyn.

Pihastamme sattui löytymään juuri sopivan kokoinen, oikein sopusuhtainen ja sievännäköinen mänty.

Sehän tuntuu nyt olevan kovin trendikäskin, yhdessä joululehdessä ei näkynyt kuusta ainoassakaan kuvassa, mutta sen sijaan mäntyä oli käytetty eri tavoin vähän joka toisella sivulla.

Mänty näyttää koristeltuna varsin mainiolta, ja ajattelimme myös muita männyn plussapuolia; sen ei luulisi aiheuttavan siinä määrin allergiaoireita kuin kuusen. Ja ennen kaikkea, pieniä pisteleviä, joka paikkaan leviäviä neulasia ei olisi lainkaan samassa määrin.

Kuvauskohteena tuo on kyllä varsin haastava, edustavampaan kuvaan tarvitsisi varmaan jotkut studiovalaisimet :)

Nuo sievät tähtikoristeet ovat männyn lisäksi meidän tämän joulun juttu, laitan niistä vielä myöhemmin erikseen toisen postauksen.

Oikein hyviä viimeisiä jouluvalmisteluja!

Oh hoh, joulukuu jo pitkällä!

Johan on taas aika juossut, eipä ole juuri ehtinyt täällä blogissa päin pyöriä. Sen sijaan on kyllä tullut pyörittyä melkein kaikissa muissa suunnissa, mutta eipä noista sen isompaa kerrottavaa.

Jotain pientä jouluvalmisteluntynkääkin on sentään tullut tehtyä. Joululahjat ovat minulla tällä kertaa paremmassa vaiheessa kuin koskaan aiemmin, yleensä ne tahtovat jäädä aivan viime tinkaan.



Eilen piti myös jo leipaista ensimmäiset joulutortut. Pakkasesta löytyi ikivanha taikina, joka piti saada käytettyä pois. Kun en osannut oikein päättää, laittaisinko täytteeksi luumu- vai omena-kaneli -hilloa, pistin niiden sekoitusta. Näytti aika hauskalta ja maistui vallan hyvältä. Luumun maku ei ollut liian voimakas, vaan juuri sopiva :)

Kaikenlaista pientä kranssi- ja muuta projektia olisi tuossa suunnitteilla, mutta ajan puutteen vuoksi on jäänyt toistaiseksi suunnitteluasteelle.

Laitanpa jo vastaisen varalle tähän linkin aiemmin kirjoittamaani joulun ruokaostoslistaan, pian sitäkin taas tarvitaan.

Kun sää tuolla ulkosalla on ollut tuollainen lähinnä lokakuinen, ei joulufiilis oikein tahdo nousta. Joko sinulla alkaa olla joulumieltä?

Pieni hauska yllätys - suomalaisia päärynöitä kaupassa!

Kotikauppamme hedelmätiskillä tuli vastaan erikoinen yllätys - kotimaisia päärynöitä - marraskuun lopussa!

Koskaan aiemmin en ole nähnyt tällaisia kaupan. Päärynät olivat söpön pienikokoisia - sopisivat mainiosti vaikka jonnekin juustopöytään.

Eivätkä ne olleet aivan mahdottoman hintaisiakaan. Ja mikä parasta, ne olivat vielä todella hyvänmakuisiakin, mehukkaita ja makeita.

Alkoi tietysti heti mietityttämään, missähän päin nuo mahtavat olla kasvaneet, semminkin kun noita on vielä näin myöhään tarjolla? Olisivatkohan kenties peräisin Ahvenanmaalta, siellä kun taitavat viihtyä vähän eksoottisemmatkin kasvit. Ja näinhän tuo näytti olevan, Ahvenanmaan päärynät ovat rantautuneet Manner-Suomeen pari vuotta sitten, mukava juttu :)

Oletko sinä huomannut kaupassa kotimaisia päärynöitä?

Ja valkeus tuli...!

Vihdoista viimein, sähköt palautuivat viime yönä yli kolmen vuorokauden sähkökatkon jälkeen. Kyllä tuntuu jälleen mukavalta.

Vaikka kuinka ollakaan, juuri eilisiltana pilkkopimeässä viimein totesimme, että tuohon sähköttömyyteen alkoi hiljalleen tottua, asioiden hoitamiseksi alkoi muodostua ihan uudenlaisia rutiineja. Kyllä sitä siis näemmä kaikkeen ihminen sopeutuu.

Mutta kyllä toki aikaa kului huomattavasti tavanomaista enemmän niin vaikkapa vesien kaivosta kantamiseen ja lämmittämiseen, käsin tiskaamiseen, peseytymiseen kuin tavaroiden etsimiseen...

Tulipa myös jo hiihtokausi korkattua, varmaan aiemmin kuin koskaan näillä korkeuksilla. Innokkaat latumiehet vetävät meilläpäin baanat oitis kun metsässä näkyy vähänkin jotain valkoista. Ja yllättävän hyväkuntoiset ladut sieltä löytyi. Vaan kylläpä otti jälleen kunnon päälle, kun ei tätä lajia ole tullut vähään aikaan harrastettua. Hiihto on niin kokonaisvaltaista, että se tuntuu ihan joka kohdassa.

Nyt saattavat kyllä hiihtokelit loppua yhtä äkkiä kuin tulivatkin, kun luvassa on plusasteita ja vesisadetta tähän kaiken lumen päälle.

Terveisiä lumimaasta!

Joentörmä.

Talventulo tapahtui sitten ennätysajassa. Eipä olisi perjantaina uskonut, mitä viikonloppu tuo tullessaan.

Satumme asustelemaan juuri pahimman lumimyräkän silmässä. Paksu lumipilvi asettui tähän meidän seuduillemme paikoilleen kokonaiseksi vuorokaudeksi tupruttaen reilun 30 sentin lumivaipan.

Ja millaista lunta - kun lämpötila oli nollan tuntumassa, lumi oli raskasta ja takertuvaa. Se tarrautui paksuiksi kerroksiksi joka ikisen puunoksan, latvan ja muun ympärille taivuttaen puut suuriksi kaariksi teiden, sähkölankojen ja muiden ylle - kunnes puu antaa periksi ja katkeaa.

Maahan on tippunut tolkuttomat määrät paksuja oksia ja puiden latvoja. Joku sähkömies sanoi, että lumi on kiinnittynyt sähkölangoille kuin täit tervaan. Ja nyt kun sää vielä vähän pakastui, siellähän se myös pysyy!

Aurauskeppi.

Seuraukset ovat olleet monenlaisia, mm. se, että kirjoittelen tätä postausta nyt tunnelmallisesti kynttilänvalossa. Sähköt on nyt olleet meillä yhtäjaksoisesti poikki pian kaksi vuorokautta, eikä sähköä ole luvassa ainakaan lähiaikoina.

Vaan eipä hätää täällä puulämmitteisessä ja kaivovedellä varustetussa talossa. Toki kaikki käy pimeydessä ja ilman juoksevaa vettä kuin hidastetussa filmissä. Onneksi tämä sattui viikonloppuna, niin on paremmin aikaa järjestellä asioita. Pienillä vippaskonsteilla ja lainatun aggregaatin avulla on saatu virtaa ennen muuta kriittisimpiin kohteisiin: pakastimiin - ja tietysti tietsikaan ja kameraan :)

Nyt pitäisi kyllä ehtiä kiertelemään ulkosalla kameran kanssa, eipä ole tämännäköisiä maisemia näkynyt täälläpäin ikuna, varsinkaan marraskuussa. Tämä tuntuu myös varmasti aika uskomattomalta, jos sattuu sijaitsemaan tämän varsin rajatun lumimaan ulkopuolella - on varmasti vaikea kuvitella, että jossain kenties vain muutaman kymmenen kilometrin päässä keskisessä Suomessa voi olla aivan täysi pikatalvi, maisemat kuin paremmastakin postikortista.

Eipä ihme, jos ei sähkö kulje.

Joulunavauskin tapahtui
samaan syssyyn mukavan
talvisessa säässä.

 

Sunnuntaina 15. päivä. Puutarhajuttuja ja muita yksityiskohtia matkan varrelta - ja vähän muutakin

Pariisin tapahtumat vetävät sanattomaksi.

Olimme siellä vain muutama viikko sitten. Ei aivan niillä paikoilla, missä terroristit iskivät, mutta kuitenkin riittävän lähellä. Niin että tuntuu. Todella.

Hotellin ikkuna Bretagnessa.

Kirjoitin juuri ennen iskuja lähes valmiiksi tämän tältä erää viimeisimmäksi ajattelemani postauksen lokakuisesta Euroopan-matkastamme, tarkoituksenani julkaista tämä tänään. Tähän piti tulla vähän matkan varrella vastaan tulleita puutarha-asioita ja muuta pientä kivaa. Ja tulee niitäkin.

Nyt tuntui kuitenkin perin erikoiselta palata tähän kirjoitukseen ja näihin kuviin perjantain 13. päivän tapahtumien jälkeen. Olin kirjoittanut tämän alunperin hyvin toisenlaisissa tunnelmissa. Tuli pakottava tarve laittaa tähän vielä vähän enemmän kuvia kuin mitä alkujaan oli tarkoitus. Jotain on peruuttamattomasti muuttunut. Ja silti elämän pitää jatkua kuin ennen. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Ennen Pariisiin menoa katsoimme, että terrorismivaroitus on korkealla tasolla, ja uhrasimme ajatukselle pienen hetken. Mutta kun olimme siellä ihanan Pariisiin sykkeessä, olo tuntui täysin turvalliselta ja kaikenlaiset uhat haihtuivat mielestä.

Ranskan halki luotijunalla porhaltaessamme mielessäni käväisi kerran, että tällaisessakin junassa voisi tapahtua terrori-isku.


Sitten alkuperäiseen postausajatukseeni - sillä, elämä jatkuu

Pohjois-Ranskassa tienposkia värittivät vielä täysillä kukkivat villit tuliunikot - ja minkä työn takana tuntuukaan olevan, että saa nuo kukoistamaan meillä Suomessa.

Bretagnesta Normandiaan.

Polkupyörien tarakalla kulki milloin minkäkinlaista kasvia:

Italiassa Cinque Terren alueella törmäsimme pieneen taimimyymälään, jossa innolla kolusimme kameroinemme.

Kaalintaimia kaupan lokakuussa.

Pohjois-Ranskassa sijainneesta pikkuhotellissa oli yksinkertaisuudessaan kerrassaan mainio ja tyylikäs vaatenaulakko.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa aiemmin suunnittelemieni lisäksi. Ensimmäinen siksi, että yhdessä suosikkiblogeistani oli perjantain 13. päivän tapahtumista kertovan jutun yhteydessä kuva, mistä tuli mieleeni tämä kuva kauniista puistovalaisimesta. Tämä valaisin ei tosin sijaitse Pariisissa, vaan etelämpänä Montpellierissä. Ja viimeisimpänä iloinen raitiovaunu samasta kaupungista. Elämä jatkukoon.

Olisko jo jouluvalojen aika?

Kuun vaihteessa paukahtanut talviaika teki illat kerrasta säkkipimeiksi. Alkoi tuntua, että nyt tarvitaan VALOA! Mutta toisaalta, joku pistää vastaan - onko sittenkään ihan vielä ainakaan jouluvalojen aika?

Olisiko se tämä harvinaisen lämmin sää - vähän ristiriitaista - pimeää on kyllä, mutta lämpötila on kuin joskus alkusyksyllä tai keväällä. Se jotenkin tökkii sitä vastaan, että vielä innostuisi ripustelemaan noita sinänsä sieviä pikkuvaloja.




Ja toisaalta, eiväthän nuo kyllä isommalti valaise, tuovat lähinnä tunnelmaa. Ehkä se onkin juuri tässä; vielä ei oikein tunnu kaipaavan erityisen jouluista tunnelmaa, kunhan nyt ensin tästä loppusyksystä selvittäisiin!

Siellä täällä noita valoja jo alkaa näkyä, jossain jopa aika jouluisesti ulkona kasvaviin kuusiin viritettyinä. Nekin tuntuvat nyt vielä jotenkin vähän hassuilta - ei ihan vielä!





Ja sitäpaitsi, ainakin arki-iltoina on kyllä niin pimeääkin, ettei noita valoja oikein näkisi ripustellakaan ;)

Laitanpa tässä nyt ensi alkuun vähän viime vuotisia valo-kuvia, joiden avulla voi fiilistellä ja totutella taas näihin pikkuvaloihin.

Kaipaatko sinä valoa pimeään?

Täydellistä polttopuukoria metsästämässä

Näin lämmityskauden alettua on tullut taas aika kaivaa esiin vanhat polttopuukorit ja tutkia, onko niistä mitään jäljellä.

Polttopuiden kuljetteluun tarvittavan hyvän korin löytäminen tuntuu käsittämättömän vaikealta. Meidän kuusi uuniamme plus saunan kiuas nielevät talven aikana parikymmentä mottia klapeja, jotka kannetaan koreissa sisälle puuvajasta.

Käytössä on samanaikaisesti noin neljä puukoria - joiden toivoisin kestävän useamman vuoden, ei niitä kaikkia viitsisi joka vuosi uusia.

Minulle täydellisen korin kriteerit ovat seuraavat: kaunis, kestävä, kevyehkö sekä sellainen, etteivät puuroskat varise siitä ympäriinsä. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä, siis kauneus ja kestävyys ennen kaikkea!

Vaan jo pelkästään tämä yhdistelmä tuntuu mahdottomalta saavuttaa. Kauniita koreja kyllä löytyy, mutta silloin aina kestävyyden kustannuksella. Heikoimmat päreestä tehdyt korit ovat hajonneet meidän käytöllämme pirstaleiksi muutamassa kuukaudessa, nyt niitä osaa jo välttää.

Kohtuuhyvään tulokseen olen päässyt tekemällä korin itse pajusta taivuttelemalla. Sellainen löytyy alla olevasta kuvasta oikeanpuolimmaisena. Aika hidastahan noiden tekeminen kuitenkin on, eipä niitä tule turhan usein väkerrettyä.

Sanka tuntuu olevan kaikkien korien heikoin kohta. Kuten tästäkin kuvasta huomaa, sekä tämän että vieressä olevan korin alkuperäiset sangat ovat hajonneet, ja tilalle on laitettu kestävät ja aika käytännölliset narusangat. Tuo omatekemä pajukori on jo reippaasti yli viiden vuoden takaa!

Erilaisia polttopuukoreja, edessä pajusta itse väkerretty.

Aiemmin oli yksi mainio paikka, josta saatoi hyvällä tuurilla löytää kelpo korin: Marjamäen pajutila Kangasalla. Vaan nytpä on tuokin paikka harmillisesti lopettanut toimintansa, joten ostopaikkaa on entistä vaikeampi löytää.

Viime kesänä törmäsin paikallisilla markkinoilla ihan uudenlaiseen tuttavuuteen; vanerilevystä taivutettuun, lopulta aika yksinkertaiseen kauniin valkoiseen koriin.

Tuollainenhan piti oitis kokeeksi hankkia, ei ollut edes pahan hintainen, kestäköön minkä kestää. Ja jos haluaa vaihtelua, korin voi aina maalata.

Hämmästelin hiukan, kun myyjä kertoi kysyessäni korin olevan kotoisin Raumalta. Enpä olisi ihan heti uskonut tuota kotimaiseksi, niin hämmästyttävän edullinenkin kori oli. Vaan yksi lukija vahvisti, että näin asia tosiaan on, kiitoksia tiedosta Maria K!

Tämä vanerikori on osoittautunut käytössä yllättävänkin näppäräksi; kaunishan tuo on, ei roskaa ja on kestänytkin ainakin toistaiseksi. Ei ehkä kaikkein ergonomisin kannettavaksi, onneksi kantomatka ei ole pitkä. Tuollaisiakin voisi kenties joskus kokeilla väkertää itsekin, jos ei parempaa tekemistä ole.

Onko sinulla hyvää ratkaisua tähän koriongelmaan?

Ehkä hienoin paikka maailmassa - Italian Cinque Terre?

Matkamme loppuhuipennus oli uskomattoman ihana Cinque Terre, viiden kuvankauniin pikkukylän muodostama alue Ligurian rannikolla Italian "kainalossa".

Ihan harmittaa, että kuulin koko alueesta vasta muutama vuosi sitten, ja pääsin nyt käymään siellä ensimmäistä kertaa, toivottavasti en viimeistä. Tämäkin on Unescon maailmanperintökohde, eikä syyttä!

Alue on niin erikoinen ja upea, että sitä on vaikea sanoin kuvailla, mutta yritän tässä edes. Nuo viisi, muutaman kilometrin välein sijaitsevaa sievää kylää ovat nimeltään Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso.

Koko alue on suojeltua kansallispuistoa. Maisema lähtee kohoamaan vuoristoisena lähes suoraan merestä. 

Tiiviisti rakennetuissa pikkukylissä värikkäät talot on kuin huiskittu meren ja vuoren taitteeseen vähän sikinsokin, aivan toinen toisensa viereen, väliin lähes päällekkäin.
Ei voi kuin ihmetellä, että kaikenlaisille alueille sitä ihmiset ovat asettuneet asumaan.

Liikkuminen kylien välillä vuoristossa on ollut aikanaan äärimmäisen hankalaa, käytännössä lähes mahdotonta. Kyliä onkin huollettu mereltä käsin, mutta läheskään aina tämäkään ei ole ollut myrskyjen vuoksi mahdollista, elämän on täytynyt olla melkoisen kovaa.

Kylien välillä liikkuva juna sukeltaa tuon tuosta vuoren sisään.

Nykyisin kylien välillä pääsee liikkumaan kätevästi pienellä junalla, joka kulkee 1800-luvulla rakennettua rautatiereittiä pitkin.

Juna kulkee suurimman osan matkasta vuoreen louhituissa tunneleissa, joten kauniita maisemia junasta ei oikein pääse ihailemaan.

Junat liikennöivät säännöllisesti useamman kerran tunnissa, niillä kulkeminen on todella kätevää.

Tämän lisäksi toinen liikkumismuoto alueella on ihan huippu; kylien välille vuoristoon on rakennettu myös aivan uskomattomat polkureitistöt, joita pitkin pääsee patikoimaan huikeissa maisemissa.

Polkua ylös...

Noita vuoristoreittejä on monen tasoisia erilaisille vaeltajille. Lähinnä merta kulkee helpoin reitti, joka sopii ihan tavalliselle tallustelijalle. Tämäkin reitti menee kuitenkin vuorenrinnettä ylös-alas, ja on siksi kohtalaisen rankka kulkea.

Kahden kylän väliseen parin kilometrin matkaan kannattaa varata hyvinkin 1,5 tuntia aikaa. Reitti on kuitenkin hyväkuntoinen, polun leveys vaihtelee metrin molemmin puolin, mutta askelmia riittää!

...ja alas...

Vuorenrinteet on pengerretty viininviljelyksiä varten, ja noilla penkereillä myös nämä vaellusreitit kulkevat. Jyrkimmissä paikoissa meren puolelta löytyy kaide, ja toista laitaa taas reunustavat aikojen saatossa rakennetut huikeat kivimuurit. Ne on alueelle tyypillisesti kasattu latomalla kivet yksitellen korkeiksi muureiksi ilman laastia, melkoinen homma!

Vaellusreittien käytöstä peritään pieni maksu, millä rahoitetaan niiden kunnostusta. Aika ajoin rankkasateet vahingoittavat
reittejä, ja jotkut reiteistä saattavat tämän vuoksi olla ajoittain suljettuina.

Autoilla kyliin ei ole nykyäänkään asiaa muuta kuin paikallisilla, ja kylät ovatkin säilyttäneet upealla tavalla alkuperäisyytensä.

Pikkuravintoloissa ja bistroissa pääsee nauttimaan vaikkapa herkullisia tuoreita meren antimia.

Näihin postauksiin ei nyt oikein mahtunutkaan mukaan juurikaan mitään erityisen puutarhateemaista, joten taidanpa laittaa vielä myöhemmin yhden tuollaisen postauksen näiden lisäksi, koettakaa kestää :)

- Ja tervetuloa lukijaksi Saaristopuutarha, enpä huomannutkaan aiemmin missä välissä olit ilmestynyt :) Voihan vitsit, mikä koiranpentu sinulla!