tiistai 11. huhtikuuta 2023

Pienen pihan ensimmäiset löydöt...

Täällä kovasti odotellaan, mitä kaikkea uudesta pihastamme paljastuu hangen alta. Mitään kovin isoja ihmeitä en kuitenkaan odota, pienetkin yllärit on ihan tervetulleita.

Krookuksia ainakin näyttää olevan, ehkä joitain muitakin sipulikukkia on nousemassa.

Sieltä ensimmäiset piipat pilkistävät.

Lähellä talon seinää näyttäisi olevan jonkinlainen vanha, pikkukivien reunustama vihannespenkki. On kuitenkin aika rikkaruohottunut eikä muutenkaan kovin edustava, joten saa kyllä purkutuomion.

Tässä on nähtävästi ollut jotain vihannespenkkimeininkiä.
Ei kuitenkaan oikein minun makuuni, pitää katsoa parempi paikka.

Pihasta löytyi yksi lempikasvejani 😊

Toistaiseksi paras ylläri on maassa luikerteleva, talven yli selvinnyt muratti. Olen aina ihaillut muratteja, etenkin siellä, missä ne viihtyvät luonnossa. Se on toisaalta vähän eksoottisempi, mutta toisaalta jotenkin aika kotoisa kasvi. Se tuo mieleen monet mukavat reissut naapurimaihin, missä muratit kiipeilevät pitkin metsien puita.

Olen joskus yrittänyt muratin ympärivuotista kasvatusta ulkona, mutten ole onnistunut löytämään lajiketta, joka olisi pärjännyt talven yli. Loistojuttu, että sellainen näyttäisi nyt kasvavan omassa kotipihassa 😊

Onko sinulla kokemuksia muratista?

Pääsiäisenä tehdyn vaahterankarsimisoperaation jälkeen pihaamme ilmestyi varsin runsaslukuisesti kevään ensimmäisiä perhosia. Vaahterasta valuva mahla toimii varmaan houkuttimena.

Tämä postaus näyttää olevan blogini 700., jonkinlainen pieni etappi sekin 😊 

#pieni #piha #rivari #rivitalo #pikkupiha #muratti #puutarha #perhonen #huhtikuu #kevat

6 kommenttia :

  1. Ihania keväisiä löytöjä. Meillä odotellaan lumen sulamista. Vietiin tosin ukkelin kanssa ensimmäinen linnunpönttö paikoilleen varaston räystään alle. Laitoin vähän sahanpurua pohjalle, koska on yöpakkaset meillä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinä aurinkoisina päivinä lumi tuntuu hupenevan ihan silmissä. Ja taitaa nyt olla luvassa tosi lämmintä keliä.
      Yöpakkasia on vielä täälläkin. Tarkoittaa taimien kuljettelua, mutta toisaalta myös sitä, että hiihtomahdollisuudet edelleen jatkuvat aamuisin, siitä olen käynyt nauttimassa 😊

      Poista
  2. Kivat löydöt uudelta pihalta! Yhden kerran on meillä muratti talvehtinut onnistuneesti. Nyt on taas yksi muratti kukkapenkissä ja jännityksellä odotan, miten sen on käynyt. Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullakin on muratin talvettaminen onnistunut, toivotaan että nytkin!
      Minulla ei tosiaan ole mitään tietoa siitä, minkä ikäinen tämä muratti mahtaa olla ja mistä se on kotoisin. Hauskoja arvoituksia 😊 Ei tuo tosin kovin suurelta näytä, joten ehkä ei ole kovin vanha. Mutta kiva, että on pärjännyt ainakin yhden talven.

      Poista
  3. Kivoja löytöjä. Meillä on tosiaan puutarhan teko vasta tänä vuonna edessä. Ainakin haketta täytyy tilata. Olen tässä kovasti jo yrittänyt etsiä inspiraatiota, en malta odottaa että saa aloittaa urakan! https://www.metsahake.fi/hakkeen-myynti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on aina kiva ja inspiroiva hetki, kun pääsee aloittamaan jotain ihan uutta 😊 Paljon tsemppiä puutarhailuun!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!