Kasvit kasvavat silmissä, ja satoa alkaa hiljalleen pukata vähän sieltä sun täältä.
Tässä pieni kuvakooste siitä, mitä kaikkea puutarhaan juuri nyt kuuluu.
![]() |
Herneiden kukinta on vasta alkamassa - huomattavasti myöhemmässä kuin yleensä. |
![]() |
Kesäkurpitsat kukoistavat ja tuottavat pian satoa siihen tahtiin, että saa todella pistää mielikuvituksen liikkeelle keksiäkseen, mitä niistä kaikista valmistaa. Blogistani löytyy myös juttu, jossa on muutamia vinkkejä kesäkurpitsaruokiin. |
![]() |
Pavut ovat mukavan reheviä, kukinta alkamaisillaan. |
![]() |
Kaikkein iloisin olen kuitenkin näistä runsaana rehottavista punajuurista. |
Ensimmäiset makoisat kesäpunajuuret on jo maisteltu, nyt kun niitä nyt tällä kertaa
raatsii käyttää vähän pienempinäkin :)
![]() |
Salaattia on myös runsaasti, ne ovat myös itäneet ja kasvaneet harvinaisen hyvin. Hyvä niin, sillä salaattihan onkin tämänvuotinen Vuoden vihannes! |
![]() |
Maissit alkavat huidella korkeuksissa, niidenkin kukinta on alkamaisillaan. |
![]() |
Pottua pitää toki aina olla. |
Myös tomaatit ovat hyvässä kasvussa, joskin viileyden vuoksi nekin selvästi tavanomaista myöhemmässä. Ensimmäisen tomaatin kypsymistä malttamattomina odotellaan! Voisin kirjoittaa tomaattien kuulumisista jossain vaiheessa ihan omankin juttunsa.
Ja vielä vähän kukkasia...
![]() |
Jipii, pian näyttävät kukkivan nämä Tallinnan-tuomiset, sievän oranssinpunaiset pikku-unikot. Seuraava kuva on siis varmaan sitten vihdoin jo itse kukkasista! |
![]() |
Vielä söpö nuppu lähikuvassa. |
Todella hyvältä näyttää kasvimaallasi. Lupaavan pörröinen unikon nuppu. :)
VastaaPoistaKiitos Puutarhamyyrä! Pioniunikot on kyllä ihan parhaita, pitäisikin kirjoittaa niistä ihan kokonaan oma juttunsa.
Poista