keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sosesopan uudet liittolaiset

Kesän maa-artisokkasato vain muutamasta kasvista
oli mukavan runsas.
Piti tehdä perinteistä purjo - peruna -sosekeittoa, mutta jotenkin ajatus keitosta kyllästytti. Jotain uutta ideaa siihen pitäisi keksiä.

Silloin tulivat mieleeni maa-artisokat, jotka kasvoivat tänä kesänä mainiosti. Mitäpä jos kokeilisi korvata osan perunasta maa-artisokalla, siitä täytyy tulla soppaan uutta potkua.

Pistin mukaan vielä yhden porkkanan ja hiukan juuriselleriä, niitäkin kun on nyt runsain mitoin.

Kuullotin pilkotut kasvikset perunoita lukuun ottamatta ensin kattilassa öljyssä, lisäsin sitten niiden joukkoon vettä ja perunanpalat kiehumaan.

Mausteeksi valkopippuria, yrttisuolaa ja yrttejä, soseuttamisen jälkeen keiton pintaan vielä pikkuisen persiljaa.

Hyvää tuli!
Keiton maku olikin oikein hienostunut, uudet ainekset toivat siihen mukavaa makuvivahdetta. Mitään kermoja tai muuta ihmeellisempää ei tarvittu.






Koska sosesopat ovat hyvää ruokaa, kirjoitin jo aiemmin postauksen, missä on vinkkejä erilaisista sosesoppaan sopivista kasviksista, käypä kurkkaamassa!

Klingelin blogissa taas on juuri julkaistu kirjoitukseni ikuisuusongelmasta: Mitä tänään ruoaksi? Käypä kurkkaamassa ja mieluusti kommentoimassakin siellä!

4 kommenttia :

  1. Olen aina pitänyt sosekeitoista. Teen niitä melko usein. Talvella pakkassäillä mainiota ruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä niin hyvin paikkaansa, Vilma! Yksinkertaisuudessaan ihmeen monipuolista ruokaa. Tuo toi vielä minulle sosesoppiin aivan uuden ulottuvuuden, kun sain vinkin, että nuo ainekset kannattaa kuullottaa rasvassa ennen keittämistä. Keitto maistuu näin huomattavasti täyteläisemmältä.

      Poista
  2. Maa-artisokkakeitto on niin hyvää! Ja hyvää tulee kaikkien vihannesten mix-keitoistakin :) Meillä on blogeissamme paljon samoja aiheita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä monista kivoista kommenteistasi! Kävinpä myös kurkkaamassa sinun blogiasi, oikein mukavalta näytti, täytyy tulla tutustumaan ajan kanssa vähän tarkemmin.

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!