Hämärän hyssy vai valon lapsi?

Tällainen otsikko tuli oitis mieleeni kommentista, jonka Vilma kirjoitti edelliseen postaukseeni. Olen niin samaa mieltä siitä, että syksy on tuhaan parjattu vuodenaika.

Tuosta muistui mieleeni myös aiemmin kirjoittamani postaus marraskuu on mahdollisuus, jossa kerron Pyhänpäivän ihanuudesta. On mielestäni pimeydessään ja rauhallisuudessaan kaikkein tunnelmallisin pyhäpäivä, jo pelkkä ajatus siitä tuo jotenkin levollisen mielen.

Kranssien ja pienten tuikkujen lisäksi syksyyn kuuluu aina ehdottomasti retki karpalosuolle.

Olenkin pääsemässä sinne juuri tänään, miten odotankaan syksyisen suon tunnelmaa! Aiemmin kävin jo kurkkaamassa, että karpaloita pitäisi tänäkin vuonna löytymän.

Taidan olla jonkinlainen "hämärän hyssy", pimenevät syyspäivät tuntuvat niin mukavan rauhallisilta. Vain vähän valoa pimeyteen, pieniä tuikkuja sinne tänne, se riittää loistavasti.

Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt kirkasvalolamppuja, eivät ole minun juttuni. Ne tuntuvat jopa jotenkin liian suurelta ärsykkeeltä, pistävät kropan sekaisin, kuin "hälytystilaan". Sellainen valon määrä ei sovi minulle tähän vuodenaikaan ja tähän olotilaan.

Mutta toki, me ihmiset olemme erilaisia, ymmärrän hyvin niitäkin, jotka janoavat valoa tänne pimeään Pohjolaan.

Miten sinä, tunnetko olevasi enemmän hämärän hyssy vai valon lapsi?