sunnuntai 18. elokuuta 2013

Enemmän ja vähemmän maukkaista tomaateista


Omat tomaatit on niin hyviä, ettei
millään malta edes odottaa niiden kypsymistä.
Mikseivät kaupan tomaatit maistu juuri miltään? Eihän sitä oikein tajuakaan ennen kuin on maistanut itse kasvatettuja tomskuja.

Havahduin tähän jo vuosia sitten annettuani tuttavaperheelle tomaattejamme. Heillä oli tytär, joka ei halunnut lainkaan syödä tomaatteja. Maistoi kuitenkin kasvattamiani ja tykästyikin niin, että muut perheenjäsenet ilahtuneina antoivat hänen syödä kaikki nuo tomaatit.

Nyt on asiasta kirjoiteltu lehdissäkin aika tuoreeltaan. Aiemmin luin jostain, että tomaattien maku hävisi vähän vahingossa siinä, kun kasvijalostuksessa haluttiin valita joku muu tehotalouteen sopiva ominaisuus, tasaisempi kypsyminen tai jotain sinnepäin.

Uusimmassa Tiede-lehdessä (7/2013) kerrottiin, että nyt Amerikoissa ollaan jälleen hakemassa makua takaisin tehotomaatteihin. Vaan sepä ei olekaan aivan yksinkertaista, tomaatissa kun on satoja makuun vaikuttavia erilaisia yhdisteitä.

Ja mitä tutkijat tekivätkään? Maistattivat ihmisillä yli 200 erilaista lähinnä maatiaistomaattilajiketta selvittääkseen ihmisten keskiverron tomaatin ihannemaun.  

Siis yhden ainoan, keskimäärin samalta maistuvan tomaatin, josta tulisi nyt ihmisten valitsema "tomaatin maku". Nyt on tarkoituksena siirtää nämä ihannemaun tuottavat tekijät maatiaislajikkeista tehotomaatteihin, jotta niihin saataisiin viimein tomaatin maku.

Eli kun tällä hetkellä ongelma on se, etteivät tomaatit maistu miltään, niin tavoite on, että kaikki tomaatit maistuvat siltä yhdeltä ja samalta, kompromissitomaatilta. Kun jujuhan on juuri siinä, että kaikki erilaiset maatiaistomaatit maistuvat erilaisilta.

2 kommenttia :

  1. Tosiaan se maku kasvihuonetomaateissa on aivan toisenlainen, eikä sitä ole kaupantomaateissa. Mukava lukea tätä blogia, kaikki kiinnostaa.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!