torstai 25. toukokuuta 2023

Lämpenee, kylmenee,...

Tästä keväästä tuli mieleeni vanha leikki, jossa etsittiin piilotettua esinettä 😊 Välillä oli lämpimämpää esineen ollessa lähempänä, välillä viileni. Lopputulos oli kuitenkin lämpöisen puolella esineen löytyessä.

Tällä hetkellä jännintä on se, miten kylmiksi kylmimmät hetket käyvät, mitä kaikkea uskaltaa jo istuttaa avomaalle.

Mahdollisimman aikaisen sadon saamiseksi tulee koko ajan mentyä vähän etukenossa pienellä riskillä. 

Parhaillaan pohdin kurkuntaimien istuttamista,  en ole rohjennut niitä vielä maahan laittaa, vaan taimet ovat saaneet varttua kasvihuoneen lämmössä.

Selvästi plussan puolella näyttäisivät tulevat yöt kuitenkin olevan, vaikka välillä vähän viileämmällä käykin.

Juuri istuttamani kurkuntaimi on vasemmanpuoleinen, sen vieressä on jo aiemmin istuttamani kesäkurpitsa.

Niinpä tein nyt ensi alkuun kompromissiratkaisun, istutin vain yhden kurkuntaimen viidestä. Näin suurin osa jäi vielä odottelemaan varalle, jos kävisi huonosti.

Niinhän sitä sanotaan, että hallanarkoja kasveja ei kannattaisi istuttaa ennen kesäkuun 10. päivää. Mutta kun ei malttaisi millään odottaa, sinne saakka tuntuu olevan pieni ikuisuus 😊
 
Toivotaan, että nämä "vilukissat" pärjäilevät.
Näiden takana raudoitusverkossa kiipeilee vielä köynnöspapua,
kovin hallanarka kasvi sekin.

#papu #kurkku #kurpitsa #istutus #hallanarka #lämpötila

2 kommenttia :

  1. Minäkin olen istutellut jo osan kesäkukista ulos ja vähän jännää miten kylmäksi ilmat tosiaan menee. Torstaille näyttää päivälle +3 ja vesisadetta, sitten taas vähän lämpenis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vähän turhan jännää nyt. Juuri nimittäin katsoin, että meille ennustetaan ensi viikonlopun tietämillä kylmimmillään +1 astetta, hui! Se ei tiedä hyvää noille hallanaroille kasveille, saa nähdä kuinka käy.
      Toivotaan, että kesäkukkasi selviävät!

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!