sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Uusia salaatteja kehiin!

Salaattia on helppo ja mukava kasvattaa itse. Se on yksi nopeakasvuisimpia vihanneskasveja. Tämän ansiosta se on myös yksi niitä harvoja kasveja, joista on meidän oloissamme mahdollista saada useampi sato.

Salaattia kannattaa kylvää pari-kolme kertaa kesässä, niin saatavilla on aina tuoreita salaatinlehtiä alkukesästä myöhäiseen syksyyn. Itse esikasvatan ensimmäiset salaatintaimet sisällä, jotta salaattia on saatavilla jo heti aikaisin alkukesästä. Kylvän nämä ensimmäiset taimet huhtikuulla, sillä salaatintaimet tosiaan kasvavat hyvin nopeasti.

Keskikesän jäävuorisalaatit kasvun alussa.
Näistä on odotettavissa satoa muutaman viikon päästä. 
Seuraavan erän kylvin kesäkuun puolivälin paikkeilla, istutin juuri tämän kesän keskimmäisen salaattierän taimet pitkulaiseen parvekelaatikkoon.

Nyt on myös hyvä ajankohta kylvää vielä viimeinen salaattierä, jonka sadosta pääsee nauttimaan elo-syyskuulla.

Tykkään nykyään kasvattaa salaatit usemmastakin syystä mieluummin laatikoissa kuin avomaalla. Ennen muuta siksi, että ne ovat näin paremmin suojassa erilaisilta tuholaisilta, kuten etanoilta ja kotiloilta.  

Salaattia on olemassa monipuolisesti erilaisia ja erivärisiä lajikkeita, kannattaakin kylvää vaikka erilaisten lajikkeiden sekoitusta, niin saa mukavaa vaihtelua. Itse tykkään kaikkein eniten rapealehtisistä jäävuorisalaateista.

Tästä pääset juttuuni, jossa kerron salaatin lisäksi myös muutamien muiden helppojen syötävien kasvien kasvattamisesta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!