torstai 22. elokuuta 2019

Tyytyväistä hyrinää :)

Moni asia on ollut tänä vuonna kasvimaallamme kiireiden vuoksi pahemmin vaiheessa kuin koskaan aiemmin (mm. varhaisperunat istutettiin kesäkuun lopussa :)

Silti olen myös suht tyytyväinen useisiin asioihin; moni kasvi voi jotenkin poikkeuksellisen hyvin, lannoitukset on osuneet kohdilleen ja on pieniä, kivoja uutuuksia, joista nauttia.

Kuten riehakkaasti kiipeilevä ja lonkeroitaan joka suuntaan venyttelyä kiwano -köynnös. Jos ei ole sinulle tuttu, niin kiwano on erikoisen ja hauskan näköinen, värikäs eksoottinen hedelmä, joita on myynnissä isommissa ruokakaupoissa. Ostin viime talvena tuollaisen hedelmän, ja otin siitä huvikseni siemeniä talteen.

Kylvin siemeniä keväällä, ja pieneksi hämmästyksekseni ne itivät erittäin hyvin. Nyt kasvihuoneessa rehottaa useampi voimakaskasvuinen kiwanontaimi.

En erityisemmin odota noista satoa, kunhan huvikseni kasvattelen. Ja varsinkin, kun kiwano ei ole ainakaan minun mielestäni mitenkään erityisen hyvänmakuinenkaan, ainoastaan hauskannäköinen.

Pieniä kiwanonalkuja.
Tuoksu- eli hajuherneet jaksavat ihastuttaa aina.
Huomaan myös olevani kovin iloinen siitä, että meillä on tänä vuonna kasvamassa poikkeuksellisen paljon kukkia hääkukkaprojektini vuoksi. Kukkia on varmuuden vuoksi vähän siellä sun täällä; avomaalla, ruukuissa, kasvihuoneessa, terasseilla...


Niin kivoja kuin kukat ovatkin, niin on niiden hoitamisessa kyllä ollut hommaakin. Jatkossa meille tuskin tulee tällaisia kukkamääriä (vaikkakin vannomatta paras, siemenseosta jäi kyllä jäljelle...), nyt nautitaan joka tapauksessa näistä!



Hyötykasveista ainakin parsakaalit, lantut ja härkäpavut vaikuttavat tänä kesänä poikkeuksellisen onnistuneilta ja hyvin kasvaneilta, se on myös mukava asia.

Tässä kerättynä puolet tämänvuotisesta härkäpapusadosta.

4 kommenttia :

  1. Aivan mahtava puutarhakesä ollut sinulla! Kiwano kasvina ei ollut ennestään tuttu. Itselläni on ollut vain ihan perinteisiä kasveja kasvatettavana ja ihan ilokseni kasvattien - satoa jos tulee niin se on vaan plussaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja K ja samaten hyvää viikonloppua sinulle! Nyt kun huomaan, että kiwano on useammalle vieras eksoottinen hedelmä, niin täytyypä vielä lisätä tuohon postaukseen kuva kypsästä (kaupan) hedelmästä. Oli tarkoitus laittaa se alunperinkin, mutta kun kuva ei ollut ihan käden ulottuvilla, niin jäi laittamatta.

      Poista
  2. Hieno puutarhakesä. Tuo kiwano on itselle ihan outo kasvi. Kasvihuone on tuottanut itsellä satoa, mutta itse kasvimaa on jäänyt niin vähälle hoidolle, että sieltä ei tule kuin sipulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, että olet saanut kasvihuoneesta satoa! Onneksi tulee aina uusia kesiä, niin sitten voi taas yrittää paremmalla onnella. Ja onhan sipulitkin hyviä :)

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!