sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Maailman hitain Tiikeri?

Odottavan aika on pitkä, ei voi muuta sanoa. Joka ikinen päivä tulee useamman kerran tarkistettua tämän maailman hitaimmin kypsyvän Tiger-kirsikkatomaatin tilanne, josko alkaisi jo viimein osoittaa kypsän tomaatin merkkejä?

Odotusarvo on erityisen suuri siksi, että tämä on yksi tämän vuoden kolmesta uutuustomaattilajikkeestani. Haluaisin jo kovasti päästä maistelemaan tämän söpön raidallisen uutuuden makua.
Aika mukavan ruskeansävyisiltä
näyttävät Tigerin tomaatit tässä vaiheessa.
Hyvin pitkissä kantimissa on kuitenkin ollut kypsyminen, eipä ole tullut vastaan toista näin hidasta tomaattilajiketta, jännä juttu. Maaliskuussa tapahtuneesta kylvöstä olen nyt puoli vuotta odottanut Tigerin valmistumista.

Kaikesta huolimatta tämän seuraaminen on ollut  hyvin mukavaa. Sanoisinkin, että puutarhailun suola ovat juuri tällaiset pienet yksityiskohdat; kun saa tarkkailla vaikkapa yhden itselle uuden kasvilajikkeen kasvua, kehittymistä ja lopulta sadon valmistumista.
Ei vaikuta Tiger kovin runsassatoiseltakaan.
Mut ei se mitään, paljon saa anteeksi, kun on
muutoin söpö 😊
Olen edelleen toiveikas, että Tiikeri ehtii vielä kypsyttää tomaattinsa, semminkin kun luvassa on vielä hetken lämmintä ja aurinkoista päivä, luulisi sen laittavan vauhtia Tiikeriin 😊

Tämän kesän kaksi muuta uutuuslajikettani ovat ihanan oranssinkeltainen, suurensuuria tomaatteja tuottava Golden jubilee sekä italialainen, hauskan poimupintainen ja jauhoinen Canestrino-pihvitomaatti.

Hauska Canestrino-pihvitomaatti.

#tomaatti #lajike #raidallinen

4 kommenttia :

  1. Tiikerissäsi on jo lupaavasti väriä. Toivottavasti muutama lämmin päivä kiihdyttää kypsymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aika hyvältä alkaa viimein näyttää. Tuollaisesta uudesta lajikkeesta onkin vähän vaikea osata arvioida, milloin olisi sopivan kypsä. Käyn vähän väliä puristelemassa, josko tomaatit alkaisivat tuntua hiukan pehmeiltä, mutta hyvin kovia ovat vielä. Tämä sää on kyllä nyt mannaa kaikelle kypsyvälle sadoille 😊

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska, niin kyllä näyttävät,kun vain pääsisi maistamaan 😊

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!