tiistai 9. kesäkuuta 2020

Huh, nyt tuli hyvää - raparperista!

Raparperi on alkukesän ihana herkku, jolle en kuitenkaan ole millään meinannut keksiä täydellistä käyttötapaa.

Mutta nyt syntyi aika tyrmäävän hyvää. Tein key lime pie -tyyppisen makean herkkupiiraan, johon laitoin limen sijaan raparperimehua.

Tuli kyllä yksi elämäni parhaista herkkuleivonnaisista, tai ehkä jopa kaikkien aikojen paras! Ainakin ehdottomasti parasta, mitä raparperista on tähän mennessä syntynyt. Lisäksi tämä on vähän enemmän lähiruokaa kuin limeversio.







Tämä ohje poikkeaa muutoinkin hiukan perinteisestä key lime pien ohjeesta, sillä tähän ei tule lainkaan kananmunaa, mutta sen sijaan ranskankermaa.

Keitä aluksi raparperista vahva, sokeroimaton mehu, noin 4-5 kookasta raparperinvartta kolmeen desiin vettä. Maistele, että mehu maistuu suunnilleen yhtä voimakkaalta kuin limen mehu. Jos ei, voit keittää mehua hieman kokoon tai lisätä joukkoon vielä esim. puolikkaan limen tai sitruunan mehun. Siivilöi mehu ja anna jäähtyä.

Raparperipiiras key lime pien tapaan

Keksipohja:

vajaa 200 g keksejä, esim kaurakeksejä (gluteenittomaan versioon gluteenittomia)
noin 75 g margariinia

1 purkki sokeroitua kondensoitua maitoa (ei karamellisoitu)
1 tl vaniljasokeria
pari purkkia ranskankermaa (á n.150 g) 
noin 2 dl vahvaa raparperimehua

Hienonna keksit esim. perunasurvimella. Sulata rasva ja sekoita se keksimurun joukkoon.

Levitä keksimuruseos ohueksi kerrokseksi halkaisijaltaan noin 24 cm vuoan pohjalle. Painele keksipohja tiiviiksi ja tasaiseksi lusikan kuperalla puolella. Yritä nostaa seosta myös hieman vuoan reunoille. Jos käytät irtopohjavuokaa, kannattaa pohjalle laittaa leivinpaperi.

Paista pohjaa 175-asteissa uunissa noin 10 min.

Sekoita kondensoitu maito tasaiseksi ranskankerman kanssa, sekoita joukkoon vaniljasokeri. Lisää raparperimehua vähitellen sekoitellen, voit välillä maistaa, milloin mehun määrä tuntuu sopivalta. Täyte saa olla juoksevuudeltaan paksuhkon vellin kaltaista. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Halutessasi voit koristella pinnan ohuilla raparperisiivuilla.

Paista 175-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Laita sitten  uunin lämpö pois päältä, jätä piirakka jälkilämpöön vielä noin puoleksi tunniksi.

Laita jäähtynyt piirakka jääkaappiin, sillä herkullisimmillaan tämä piiras on muutaman tunnin päästä, kylmäksi jäähtyneenä.

ps. jos tarvitset laktoosittoman version, käytä kondensoitua kookosmaitoa ja laktoositonta ranskankermaa. Testasin myös tällaisen version, tuli ihan yhtä hyvää, joskin hieman vähemmän makeaa. Ilmeisesti kondensoidun maidon kookosversio ei ole ihan yhtä makeaa (voit lisätä halutessasi hieman sokeria).

Tästä löytyy toinen raparperiherkku, valkosuklaa-raparperijäädyke.

Ylimääräiseen mehuun lisäsin
vähän sokeria, ja pakastin vastaisen
varalle jääpalamuotissa.

6 kommenttia :

  1. Oih, rakastan raparperia!! <3
    Ihana piirakka ja kauniskin.
    Täällä raparperia on kyllä ikävä, sitä kun ei saa mistään näillä main.
    Kauniita kesäkuun hetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi on kyllä ihana alkukesän herkku. Onpa erikoista, ettei sitä saa sieltä - mistä yleensä saa kaikkea mahdollista... :)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! Onkin monesti pitänyt kokeilla raparperin sopivuutta vastaavaan piirakkaan. Olen tehnyt raparperi marenkipiirasta sitruunapiiraan tapaan ja se on herkkua!

    VastaaPoista
  3. Hei!
    onko vimkkiä, millä voi korvata kondensoidun maidon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Siku, kiitos kun kyselit! Tuossa postauksen lopussa oli vinkki kondensoidusta kookosmaidosta, jos tarvitsee maidottoman vaihtoehdon. Netistä löytyy myös ohjeita, miten voi keittää itse vegaanisen kondensoidun maidon sokerista ja kaurajuomasta (hae kondensoidun maidon korvaaminen). Olisko näistä apua?

      Poista

Kiva kun kävit, tulethan toistekin!
Ja laitathan mieluusti kommenttia,
jos sinulla on mielessä toiveita tai muuta blogini suhteen!