Ruokaa sienillä

- kyllä, luit otsikon oikein. Se voisi kai kuulua myös ruokaa sienistä, mutta tällä kertaa tämä meni vähän toisin.

Olimme menossa pitkästä aikaa oikein Kaupunkiin ravintolaan syömään, juhlistamaan Puolison syntymäpäivää.

Kävin siinä aiemmin päivällä metsässä poimimassa syksyn viimeisiä suppilovahveroita. Niitä olikin aikalailla runsaanpuoleisesti, reilusti yli oman tarpeen.

Siinä miettiessäni, mitä ihmettä noilla kaikilla suppiloilla tekisin, tuli mieleeni, josko kokeilisin ottaa niitä mukaan sinne Kaupunkiin, jos tuo ravintola vaikka sattuisi olemaan niistä kiinnostunut.

Kuinka ollakaan, olivathan he. Sienikaupat tehtiin ja sitten syötiin herkullisesti. Omat sienet eivät vissiin kuitenkaan ihan ehtineet pannulle. Niitä oli reilun neljä kiloa, vitosen kilo. Ei siis mikään kultakaivos, mutta ihan hauska juttu kumminkin.

Tässähän voisi olla jopa liikeidean poikastakin: omia raaka-aineita mukaan ravintolaan, jossa niistä valmistettaisiin sinulle herkullinen annos :)

Multajuurekset keittiössä

Yhden sosesopan kuorisaldo.

Meillä ruoanvalmistus alkaa usein siitä, että kellarista haetaan itse kasvatetut ihanat, mutta multaiset juurekset. Ne pitää kuoria, huuhtoa ja paloitella. Ja sitten siivotaan keittiö ;(

Koska siivous ei kuulu lempiharrastuksiini, pistän juureksia käsitellessäni toiseen tiskialtaaseen alkajaisiksi muutaman arkin sanomalehteä.

Sitten tuon nuo multajuurekset lehden päälle ja kuorin ja käsittelen ne siinä. Lopuksi viimeistelyhuuhtelu viereisessä altaassa.

Homman päätyttyä sanomalehti kuorineen ja multineen kääräistään siistiksi nyytiksi ja kiikutetaan kompostoriin (muista ottaa toi kuorimaveitsi pois, niitä ei kannata kompostoida ;)

Ja voilá, alta paljastuu täysin siisti allas. Luulisin, että viemärikin kiittää, sekään ei varmaan tykkää saada määrättömästi multaa ja muuta moskaa sisuksiinsa.

O, ou mikä suklaapiiras!

Nyt tulee aika hyvää, tämä piiras tainnuttaa paatuneimmakin suklaaholistin.

Monenlaisia toinen toistaan herkullisempia suklaaviettelyksiä on tullut vuosien saatossa kokeiltua.

Tämä tosisuklainen piiras vie kyllä voiton kaikista, niin helppoudellaan kuin tyrmäävän suklaisella maullaan.

Ainekset ovat kaikin puolin oikeat: rapean keksipohjan päällä sekoitus suklaasta, sokerista, rasvasta ja kermasta :) "Keventäjäksi" vielä kermavaahtoa.

Oman puutarhan antimia tästä ei kyllä valitettavasti löydy, mutta ei kai sitä ihan aina tarvitsekaan.

Keksipohja:

1 rasia (160 g) gluteenittomia digestiivikeksejä
50 g sulaa rasvaa

Täyte:

200 g suklaata (tummaa ja maitosuklaata makusi mukaan esim. puolet ja puolet)
1 dl kermaa
1/2 dl tomusokeria
50 g voita

Hienonna pohjan keksit esim. sauvasekoittimella. Lisää joukkoon sula rasva, sekoita tasaiseksi. Laita piirasvuoan (halk. n. 28 cm) pohjalle leivinpaperi ja levitä keksiseos ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja hieman reunoillekin. Tasoittele ja painele kevyesti tiiviimmäksi lusikalla. Paista pohjaa 175 asteessa noin 10 min.

Paloittele suklaat ja laita ne sulamaan muiden täytteen ainesten kanssa metalliseen kulhoon, joka laitetaan vesihauteeseen kattilan päälle, jonka pohjalla on lähes kiehuvaa vettä. Kulhon tulee sopia paikalleen niin tiiviisti, ettei kattilanraosta pääse nousemaan vesihöyryä. Älä sekoittele suklaiden sulamisen aikana juurikaan, mutta sekoita lopuksi suklaiden sulettua tasaiseksi.

Anna piiraspohjan ja täytteen jäähtyä hieman ja levitä täyteseos pohjalle. Täytettä ei tarvitse olla kovin paksua kerrosta. Laita jäähtymään jääkaappiin. Koristele suklaarouheella ja tarjoile kermavaahdon kanssa.

Jos pidät tymäkämmästä suklaanmausta, voi koko suklaamäärä olla tummaa suklaata.

Tämän suklaapommin voi myös leipaista neliskulmaiseen vuokaan, jolloin sen voi leikata pieniksi neliönmallisiksi suupaloiksi.

Vierasvaraksi tämän voi tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi, jos vain pystyy varmistamaan herkun säilymisen jääkaapissa ;)

Voisko kauniimpaa olla...

kuin omat ihanat talvivalkosipulit keittiön hyllyllä omatekoisessa pienessä pajukorissa :)

Valkosipulit ovat niin kaunis luonnon taideteos, ettei niitä melkein raatsisi käyttää. Mikä täydellinen muotoilu, hauskan viiruinen pinta tyylikkäine valkoisen, purppuran ja violetin sävyineen.

Loistavan ulkonäkönsä lisäksi omat valkosipulit ovat vielä erinomaisen makuisia. Kirjoitin aiemmin jutun, jossa kerroin talvivalkosipulin kasvatuksesta, sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Mukavaa lokakuun viimeistä viikonvaihdetta!

Sosesopan uudet liittolaiset

Kesän maa-artisokkasato vain muutamasta kasvista
oli mukavan runsas.

Piti tehdä perinteistä purjo - peruna -sosekeittoa, mutta jotenkin ajatus keitosta kyllästytti. Jotain uutta ideaa siihen pitäisi keksiä.

Silloin tulivat mieleeni maa-artisokat, jotka kasvoivat tänä kesänä mainiosti. Mitäpä jos kokeilisi korvata osan perunasta maa-artisokalla, siitä täytyy tulla soppaan uutta potkua.

Pistin mukaan vielä yhden porkkanan ja hiukan juuriselleriä, niitäkin kun on nyt runsain mitoin.

Kuullotin pilkotut kasvikset perunoita lukuun ottamatta ensin kattilassa öljyssä, lisäsin sitten niiden joukkoon vettä ja perunanpalat kiehumaan.

Mausteeksi valkopippuria, yrttisuolaa ja yrttejä, soseuttamisen jälkeen keiton pintaan vielä pikkuisen persiljaa.

Hyvää tuli!

Keiton maku olikin oikein hienostunut, uudet ainekset toivat siihen mukavaa makuvivahdetta. Mitään kermoja tai muuta ihmeellisempää ei tarvittu.






Koska sosesopat ovat hyvää ruokaa, kirjoitin jo aiemmin postauksen, missä on vinkkejä erilaisista sosesoppaan sopivista kasviksista, käypä kurkkaamassa!

Klingelin blogissa taas on juuri julkaistu kirjoitukseni ikuisuusongelmasta: Mitä tänään ruoaksi? Käypä kurkkaamassa ja mieluusti kommentoimassakin siellä!

On kolme tapaa (ainakin) säilöä purjoa...

Purjot pakataan korkeaan pänikkään vuorotellen
 lannoittamattoman turpeen kanssa.

- ja kaikki niistä yhtä oikeita...

Ensimmäinen on yksinkertaisin, helpoin ja energiatehokkain. Sen ainoa vika on se, että purjoja ei saa tällä tavoin säilöttyä koko talveksi, ainoastaan jonnekin joulun tienoille saakka. Tämä säilytystapa edellyttää myös sitä, että käytettävissä on kellari.

Purjot, joista on karsittu pois lehdet, säilötään kokonaisina astioihin lannoittamattoman turpeen sekaan ja astiat säilytetään kellarissa. Purjot säilyvät tällä tavoin hvyinä muutaman kuukauden. Lopulta purjot alkavat kuitenkin väkisinkin nahistua, ensinnä pinnastaan.

Jollei käytettävissä ole kellaria ja jotta purjoa olisi käytettävissä vielä myöhemminkin, täytyy ottaa avuksi myös muita säilöntäkonsteja.














Purjoa voi pakastaa, tämäkin on helppoa. Purjot huuhdotaan huolella (halkaise purjo, jos lehtien välissä näyttää olevan multaa).

Purjot paloitellaan pieniksi viipaleiksi ja pakastetaan sellaisenaan, ilman kypsentämistä, mahdollisimman tiiviisiin rasioihin.

Rasiasta on kätevää rapsuttaa jäistä purjosilppua ruokiin.

Pakastamisen ainoa ongelma on se, että purjon haju (vai onko se tuoksu ;) tuppaa tulemaan läpi, vaikka rasia olisi kuinka tiivis. Ja vaikka sen pakkaisi ainakin kahteen muovipussiin.

Pakastimeen leviää väkisinkin vieno purjo tuoksu. Kokemukseni mukaan haju ei kuitenkaan tartu kovin hanakasti muihin pakasteisiin. Johonkin jäätelöön ehkä kyllä, mutta enpä ole koskaan havainnut vaikkapa marjoissa mitään purjoon viittaavaa.

Kolmas säilöntätapa on kuivaaminen, sekin sopii purjolle hyvin. Myös kuivaamista varten purjot silputaan pieniksi viipaleiksi kuten pakastettaessa. Kuivattuina purjot mahtuvat pieneen tilaan ja säilyvät tiiviissä rasioissa todella pitkään. Hiukan kuitenkin tuntuu, että purjon mehevyys kärsii kuivaamisesta, liottaminen ei oikein palauta purjoa ennalleen. Monenlaiseen ruoanvalmistukseen kuivattu purjo sopii silti oikein hyvin.

Aika teidänkin tulla ihmisten ilmoille!

Syksyn pitkä sadonkorjuuaika päättyy siihen, kun on viimein aika työntää lapio maa-artisokkienkin juureen ja tutkia, mitä maasta löytyy. Onneksi tuli tehtyä tämä eilen, sillä nyt lämpömittari näyttää jo hurjaa - 6 astetta!

Tänä vuonna maan uumenista nousi esiin harvinaisen kauniita rykelmiä suurikokoisia, melkoisen sileäpintaisia maa-artisokan mukuloita. Olisivatko nekin tykänneet kesäkuun sateista ja heinäkuun helteistä?

Joinain vuosina tuossa aivan samassa paikassa kasvaneet artisokanmukulat ovat olleet röpelöpintaisia kuin mitkäkin, jolloin niiden käyttäminen ja kuoriminen on huomattavasti hankalampaa.

Luulinpa muuten, että olisin jo kirjoittanut postauksen maa-artisokan kasvattamisesta, mutta eipä sellaista näyttänyt löytyvänkään. Täytynee pistää kirjoitusjonoon.

Maa-artisokanmukuloista saa vaikkapa ihanaa sosekeittoa, mukuloita voi paahtaa uunissa, ja sopivat ne myös raastesekoituksiin eri tarkoituksiin, vaikkapa kasvisraastepihvien taikinaan.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille puutarhureille ja muille lukijoille!

Hämärän hyssy vai valon lapsi?

Tällainen otsikko tuli oitis mieleeni kommentista, jonka Vilma kirjoitti edelliseen postaukseeni. Olen niin samaa mieltä siitä, että syksy on tuhaan parjattu vuodenaika.

Tuosta muistui mieleeni myös aiemmin kirjoittamani postaus marraskuu on mahdollisuus, jossa kerron Pyhänpäivän ihanuudesta. On mielestäni pimeydessään ja rauhallisuudessaan kaikkein tunnelmallisin pyhäpäivä, jo pelkkä ajatus siitä tuo jotenkin levollisen mielen.

Kranssien ja pienten tuikkujen lisäksi syksyyn kuuluu aina ehdottomasti retki karpalosuolle.

Olenkin pääsemässä sinne juuri tänään, miten odotankaan syksyisen suon tunnelmaa! Aiemmin kävin jo kurkkaamassa, että karpaloita pitäisi tänäkin vuonna löytymän.

Taidan olla jonkinlainen "hämärän hyssy", pimenevät syyspäivät tuntuvat niin mukavan rauhallisilta. Vain vähän valoa pimeyteen, pieniä tuikkuja sinne tänne, se riittää loistavasti.

Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt kirkasvalolamppuja, eivät ole minun juttuni. Ne tuntuvat jopa jotenkin liian suurelta ärsykkeeltä, pistävät kropan sekaisin, kuin "hälytystilaan". Sellainen valon määrä ei sovi minulle tähän vuodenaikaan ja tähän olotilaan.

Mutta toki, me ihmiset olemme erilaisia, ymmärrän hyvin niitäkin, jotka janoavat valoa tänne pimeään Pohjolaan.

Miten sinä, tunnetko olevasi enemmän hämärän hyssy vai valon lapsi?
  

Tuhkapensas - mainiota kranssiainesta

Pimenevä syksy alkaa viedä ajatukset aina välillä jopa jo vähän jouluisiin tunnelmiin. Sitä rupeaa hiljalleen kaipaamaan kynttilän- ja muuta valoa sekä erilaisia koristeita kuten kransseja.



Jos pihassasi kasvaa tuhkapensas, on sinulla riittämiin hyvää kranssiainesta. Tuhkapensas kasvaa nopeasti, ja sitä täytyy joka tapauksessa karsia tuon tuosta. Nyt lehtien varistua on hyvä aika kerätä oksia talteen askarteluja varten.

Tuhkapensaan oksista taivuttelee kätevästi mitä moninaisimmat kranssit. Paksumpi oksien tyvi käy tukevammaksi pohjaksi isompiin kransseihin.

Pikkuhaaraisista yläoksista taas syntyy sievää, rönsyilevää kranssinpintaa. Oksista taivuttaa helposti myös vaikkapa sydämenmuotoisen kranssin.

Oksat on helppo värjätä haluttuun sävyyn suihkuttelemalla niihin spraymaalia, vaikkapa valkoista, hopeaa, kultaa - tai jopa mustaa. Ennen värjäämistä oksien on hyvä antaa kuivua kunnolla.

Valkoiseksi värjättynä lopputulos on vähän saman näköinen kuin hopealanka-kasvista tehty kranssi, mutta materiaalikustannus on huomattavasti pienempi.

Pitkässä tuhkapensasaidassa riittää kranssiainesta.

Kranssien lisäksi koristeeksi voi kerätä myös pelkkiä tuhkapensaan oksia. Sopivan väriseksi spreijattuihin oksiin voi kieputtaa vaikka jouluvalot.

Tässä vaiheessa aina harmittaa pikkuisen ne kukat, mitkä jäivät tänä kesänä kasvattamatta, kuten vaikkapa lyhtykukat. Miten mainiosti ne sopisivatkaan syksyisen kranssin koristeeksi. Siispä ensi kesänä!

Purjojen parturipäivä

Lehdet lähtevät kätevästi terävällä veitsellä
alhaalta ylöspäin leikkaamalla.

Purjosipult ovat kasvaneet tänä kesänä mukavasti. Eipä niiden kasvu kyllä yleensäkään ole tuottanut ongelmia, aina on tullut purjoa ihan riittämiin.

Purjot säilyvät kaikkein parhaiten, kun ne saavat olla vielä rauhassa paikoillaan maassa. Pieni pakkanenkaan ei niitä haittaa.

Syksyn edetessä alkavat ensi alkuun kärsiä purjojen lehdet. Pakkanen puraisee ensimmäisenä lehtiä, ja ovatpa niistä olleet kiinnostuneita etanatkin, tai ne saattavat alkaa kellastua ja nahistua muutoin vain. Lehdet kannattaakin parturoida kasvun päätyttyä pois ja jättää purjontyngät vielä maahan.

Yksi purjonvarsi on jo parturoitu,
muut odottavat vielä vuooroaan.

Lehdet saa leikattua pois nopeasti terävällä veitsellä. Kädellä tartutaan toisen puolen lehtinippuun, joka poikkaistaan napakalla hiukan vinottaisella veitsenvedolla alhaalta ylöspäin siten, että varren tyveen jää ihan lyhyet lehdentyngät. Sitten toinen puoli vastaavasti.

Nämä tynkäpurjot voi jättää paikoilleen maahan aina lokakuun lopulle, jopa marraskuulle saakka, jos sitä ennen ei tule pidempiä pakkasjaksoja tai enemmälti lunta.

Hallayön uhatessa purjojen päälle voi heittää suojaksi harson.



Laitan myöhemmin toisen postauksen, jossa kerron, millä tavoin purjot kannattaa säilöä kellariin sitten, kun ne nostetaan maasta.

Ihanat tomaatit kylppärissä

Olen pikkuhiljaa keräillyt kasvihuoneesta vielä raakoja tomaatteja sisälle jatkamaan kypsymistään. Osa on kuitenkin saanut jäädä vieläkin kasvariin, kynttilän lämmittäessä kylmimpinä öinä.

Sisällä kypsyvät tomaatit houkuttelevat näin syksyllä helposti pikkukärpäsiä. Sijoitinkin tomaattilaatikot sen vuoksi kylppäriin, sinne nuo kärpäset eivät löydä kovin helposti tietään.

Olen myös huomannut, että kylppärin lattialämmitys taitaa tehdä tomaateille hyvää, kypsyvät hyvin siellä mukavassa lämmössä.

Monenkirjavat tomaattilaatikot ilahduttavat suihkussakävijää. Esiin pilkistää niin syvänvihreää, raidallista, iloisen keltaista kuin myös oranssihtavaa ja punaisempaa tomaatinkylkeä.

Ruokakaupasta saatavat pienimmät pahviset tomaattilaatikot ovat mielestäni parhaita kypsyttämiseen. Tomaatit saa aseteltua niihin sopivan ohuiksi kerroksiksi, ja tarvittaessa laatikot voi pinota tilan säästämiseksi päällekkäinkin.

Kypsyvät tomaatit erittävät etyleeni-kasvihormonia, jota erittyy myös monista kypsistä hedelmistä.

Etyleeni on tärkeässä roolissa tomaattien kypsymisessä nopeuttaen sitä. Tomaattien päälle voi laittaa läpinäkyvän muovin, joka estää etyleenin haihtumista ilmaan.

Kunhan kypsyvät, tomaatit päätyvät ihanaan tomaattikastikkeeseen sekä paholaisen hilloon.

Kesän sadosta: summa summarum

Lämpötila käväisi viikko sitten harmillisesti jo kunnolla pakkasen puolella, mikä tiesi suojauksista huolimatta tuhoa herkimmille kasveille. Lienee siis syytä uskoa, että tämä kesä alkaa vähitellen olla takanapäin.

Perunat nostimme urakalla maasta ennen pakkasöitä. Niitä tuli aikalailla keskiverrosti, ei mitään huippusatoa, mutta varmasti kuitenkin riittävästi. Heinäkuun helteet lienevät verottaneet perunoiden kokoa. Hyvälaatuisia ne kuitenkin ovat, ja mikä ihaninta, nyt vähäsateisessa syyssäässä oli suorastaan nautinnollista nostaa potut savimaastamme, kun ne olivat kuivia ja puhtoisia, eivätkä yltäpäältä savilillingin peitossa niin kuin joskus.

Aika monesta muustakin kasvista on tullut keskivertosato: tomaateista, sipuleista, purjosta jne... Niillä meni huonommin, jotka eivät jaksaneet itää tai kasvaa alkukesän sateessa ja kylmyydessä. Näitä kärsijöitä olivat herneet, kurkut ja kurpitsat.

Pavut selvisivät kesäkuusta ja tuottivatkin sitten heinäkuun helteessä runsain mitoin ihania palkoja.

Vielä vähän odotellaan tämän kesän uutuuskokeilun, butternut-kurpitsan viljelyn lopullisia tuloksia. Vähän vaikuttaisi siltä, etteivät butternutit taida ehtiä kypsyä, varmaan kiitos kesäkuun sään.

Yhden butternutin kokeilin jo puolittaa; sisuksen pitäisi kai olla väriltään iloisen oranssia, mutta se oli enemmänkin keltaista. Olettaisin tämän kertovan siitä, että kurpitsa on vielä raaka. No, tämä oli ensimmäinen kokeilukesä, ensi kesänä aion onnistua näiden kanssa! Keräsin nyt sään kylmettyä kaikki loput butternutit sisälle, en tiedä, mahtaisivatko vielä jatkaa kypsymistä. Palataan asiaan kuukauden päästä!

Jättikyssäkaali täytti noin puolet tiskialtaasta.

Tämän kesän iloisia yllättäjiä ovat olleet jättikyssäkaalit, jotka ovat todellakin kasvaneet jättimäisiksi. Yhden punnitsin, se painoi reippaasti neljättä kiloa.

Mikä mukavaa, nämä jättiläiset ovat myös olleet aivan erityisen hyvänmakuisia ja meheviä. Nyt pitäisi vain keksiä käyttöä aika monelle kyssäkaalikilolle, hyviä vinkkejä otetaan vastaan!